Ecoway

Esitellään yksi verkostomarkkinointia harjoittava suomalainen yritys. Ehkä täällä on joku, joka suhtautuu ennakkoluulottomasti verkostomarkkinointiin.

Ecoway on suomalainen, vuonna 1997 perustettu haminalainen verkostomarkkinointiyritys. Se alotti ekologisten pesuaineiden kaupalla, josta peräisin on myös nimi. Firmalla oli varsin hyvät ja toimivat puhdistusaineet ja shampoot yms.

Kuitenkin jo 1990 –luvun lopussa yhtiön hallitus kiinnostui ravinteista ja käynnisti yhteistyön suomalaisten yliopistojen kanssa ja esitteli niille muutamia pitkälle suuntautuvia ehdotuksia.

Vuonna 2001 tuli markkinoille ensimmäinen ravinne Ecoway-noni, joka ostettiin Hawaijilta. Pari vuotta myöhemmin markkinoille tuli Spirulina ja Colostrom –ternimaito. Samassa yhteydessä yhtiö lopetti pesuainelinjansa ja muuttui puhtaaksi lisäravinneyritykseksi. Spirulina on kansainvälisesti tunnettu lisäravinne, jonka YK jo vuonna 1974 määritteli parhaaksi ruokaa täydentäväksi ravinteeksi. Se sisältää mm. kaikkia hemoglobiinin rakennusaineita. Siksi esim. Nonin ja Spirulinan yhteiskäytöllä urheilijoiden hemoglobiini on kohonnut jopa enemmän kuin epolla.

Vuonna 2005 tuli markkinoille yhtiön kunnianhimoisin tuote Elixir, joka oli kehitetty lähinnä Helsingin yliopistossa. Se oli ollut tekeillä jo vuodesta 1999 lähtien ja sen parissa oli tehty hyvin paljon keksintöjä ja innovaatioita. Samoihin aikoihin Colostrum –ternimaito korvattiin uudella Oulun yliopiston keksinnöllä, jossa ternimaitoon yhdistettiin toinen suomalainen menestystarina Xylitol ja saatiin uusi tuote nimellä Xylicol.

Elixirissä on 5 suomalaista yrttiä, nokkonen, siankärsämö, väinönputki, ruusujuuri ja xylitol. Lisäksi siinä on 5 suomalaista marjaa tyrni, mustikka, karpalo, variksenmarja ja mustaviinimarja. Kaikki ovat suomalaisten vuosisataisten kansanparantajien tärkeimpiä aineita. Kehittelyssä mukana oli kymmeniä muitakin, mutta niiden yhteensopivuus ei toiminut. Tuotetta siis kehitettiin 6 vuotta.

Ja nyt syksyllä heidän terveysympyränsä täydentyi Ecoway-omega –tuotteella. Se on markkinoiden täydellisin rasvahappo –tuote, jossa kalaöljyjen lisäksi on myös kasvisöljyjä ja myös eräitä niiden toimintaa vauhdittavaa yrttiä. Sitäkin oli kehitetty jo vuosia ja yhteistyökumppaneina oli yliopistojen lisäksi lääketehdas.

Yhtiö aloitti puhtaalla binäärijärjestelmällä, joka tarkoitti sitä, että jokaisella oli kaksi linjaa, oikea ja vasen. Oikeaan oli laitettu lähes koko porukka ja omat henkilönsä tuli sijoittaa vasempaan. Eli vaikka oikeassa oli satoja henkilöitä, mutta vasemmassa ei mitään, niin mitään palkkioitakaan ei tietenkään saanut.

Vuonna 2003 yhtiö muutti palkkiojärjestelmäänsä siten, että mukaan otettiin multilevel –järjestelmä. Tämä aiheutti useille kanta-asiakkaille tulonmenetyksiä. Toisaalta se innosti uudet ihmiset tekemään työtä ja yhtiön nopea kehitys käynnistyi. Yhtiö sai myös puolisen tusinaa nuorta miestä, jotka rupesivat innokkaasti tekemään työtä ja joista kehittyi kouluttajia, jotka nyt kiertävät maata aivan pienissäkin tilaisuuksissa. Myös pari naista rupesi tekemään kovasti töitä ja kehittivät parissa vuodessa laajat verkot.

Yhtiön edusmiehet käyttävät nimeä kanta-asiakas, joka voi ostaa tuotteita suoraan yhtiön nettisivuilta. Mutta kanta-asiakkaat voivat myös myydä ja hankkia uusia kanta-asiakkaita, ja siten tienata rahaa. Parhaat ecowayläiset tienaavat kuulemani mukaan 3000-4000 euroa/kk.

Ecowayn erikoisuus on se, että sen tuotteita voi löytää myös apteekeista, tosin paljon kalliinpaan hintaan, apteekeiden katevaatimukset ovat niin suuria. Esim. 46 euroa maksava nonikapseli saattaa maksaa helsinkiläisessä apteekissa toista sataa euroa.

Kanta-asiakkuus maksaa 50 euroa, jolla saa myös hyvän materiaalipaketin ja samalla saa oikeudet käyttää yhtiön sivujen salattua osuutta, jossa voi mm. katsella oman verkostonsa tapahtumia ja monenlaista muutakin.

Yhtiön mainosmieheksi tuli Juha Mieto ja kun vielä Marja-Liisa Kirvesniemi sai apua nonikapseleista, ja kertoi siitä Apu-lehdessä, niin heistä kahdesta tuli hyvä apu yhtiön markkinoinnille.

Yhtiön kotisivut ovat www.ecoway.com. Yhtiö toimii vain Suomessa, mutta on valmistautunut jo usean vuoden ulkomaille levittäytymiseen.

Yhtiö järjestää Momentum –nimisiä tilaisuuksia yleensä Lahdessa kolme kertaa vuodessa. Niissä on vieraana alustajana yleensä professoritason ihminen ja muut alustajat ovat omaa porukkaa. Viime Momemtumissa oli Oulun fysiologian laitoksen emeritus professori Juhani Leppäluoto, joka kertoi mm. ternimaidosta ja xylitolista. Ternimaidon hän kertoi vähentäneen tutkimuksissa flunssia noin 50%. Xylitolin hän kertoi vähentäneen hammaskaresta saman 50% ja uutena hän kertoi amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan xylitol lisäsi luutumista ja olisi siksi hyvä tuote osteoporoosia pelkääville tai sairastaville naisille.

Yhtiö on käynnistänyt yhteistyön Medilife –klinikoiden kanssa, joita tarkoitus on ruveta perustamaan ympäri maata. Klinikat tekevät mm. hivenaineanalyysejä yms. tutkimuksia, ja hoitoina käytetään näiden antamien viitteiden mukaan mm. Ecowayn ravinteita ja happi- ja magneettihoitoja.

Ecowayn momentumeissa käy 300 henkeä jokaisessa. Toimivien kanta-asiakkaiden määrää en osaa arvioida. Kun yhtiö muutti toimialaa, niin alkuaikojen asiakkaista moni lähti, mutta toisaalta suuri kasvu on tapahtunut vasta 3 viime vuoden aikana, vaikka pientähän tämä vielä on.

Firma teki viime vuonna sopimuksen markkinointifirman kanssa ja tarkoituksena oli hakea suurta julkisuutta. Tästä sopimuksesta ei ole puhuttu enää mitään, eikä mitään julkisuutta myöskään ole saatu.

Olli
365659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

hihhuleille ja sitten muuten päästään vialla oleville...

Kaiken kaikkiaan yritystoimii moraalittomasti verkostomarkkinoinnille tyypillisellä tavalla keräten rahansa alalinjasta..

Äänestä
  • Juu, näin Sinä sanot, tietämättä asiasta enempää kuin sika tähtitieteestä. Tuotteet ovat hyviä, vaikka käytänkin niistä vain xylicolia, ja sitäkin vain kun nuha tai yskä tulee.

    Alalinja pystyy tekemään työtä ja menestymään aivan samoin kuin ylälinjakin. Näin nekin ovat tehneet.

    Olli

    Äänestä

  • Olli lind kirjoitti:

    Juu, näin Sinä sanot, tietämättä asiasta enempää kuin sika tähtitieteestä. Tuotteet ovat hyviä, vaikka käytänkin niistä vain xylicolia, ja sitäkin vain kun nuha tai yskä tulee.

    ja töihin voi mennä niinkuin muutkin

    Äänestä

  • Olli lind kirjoitti:

    Juu, näin Sinä sanot, tietämättä asiasta enempää kuin sika tähtitieteestä. Tuotteet ovat hyviä, vaikka käytänkin niistä vain xylicolia, ja sitäkin vain kun nuha tai yskä tulee.

    Alalinja pystyy tekemään työtä ja menestymään aivan samoin kuin ylälinjakin. Näin nekin ovat tehneet.

    Olli

    "Tuotteet ovat hyviä, vaikka käytänkin niistä vain xylicolia, ja sitäkin vain kun nuha tai yskä tulee."

    -Aikaisempien kertomuksiesi mukaan sinulla ei ole koskaan nuhaa eikä yskää, eikä muitakaan sairauksia nonin takia. Taidat olla varsinainen satusetä.

    Äänestä

  • _kookkan kirjoitti:

    Nuhat ja muut sairaudet johtuvat siitä, kun välillä unohdan ottaa nonia.

    Nonilla on vain positiivisia vaikutuksia, se esimerkiksi parantaa muistia.

    Äänestä

  • _kookkan kirjoitti:

    "Tuotteet ovat hyviä, vaikka käytänkin niistä vain xylicolia, ja sitäkin vain kun nuha tai yskä tulee."

    -Aikaisempien kertomuksiesi mukaan sinulla ei ole koskaan nuhaa eikä yskää, eikä muitakaan sairauksia nonin takia. Taidat olla varsinainen satusetä.

    Nuhaa ja yskää minulla on aika harvoin, mutta joskus niitä vaan tulee, kun märissä jaloissa metsissä rypee

    Ja aivan totta. Kun otan xylicolin niin tunnin kuluessa nuja ja yskä ovat poissa.

    Olli

    Äänestä

mallia: Valkosipuli ja aids

Tapio Vestinen KAPKAUPUNKI

Etelä-Afrikan aids-politiikka on saanut viime aikoina kovaa ryöpytystä osakseen. Etelä-Afrikka ja maan terveysministeri Mantso Tsbalalala Msingmang haukuttiin nimeltä mainiten maanrakoon vastikään pidetyssä YK:n suuressa aids-konferenssissa, Torontossa. YK:n edustaja, Stephen Lewis totesi loppupuheenvuorossaan, että Etelä-Afrikka keskittyy aivan liikaa valkosipulin mainostamiseen sairastuneille ja aivan liian vähän aids-lääkkeiden jakamiseen niitä tarvitseville.

Kun tilastoja katsoo, niin kritiikkiin on todella aihetta. Kun monet muut Afrikan maat, kuten Uganda, ovat saaneet ilmaisilla aids-lääkkeillä ihmeitä aikaan, niin Etelä-Afrikassa väestön aids-kuolleisuus on koko ajan nousussa. Etelä-Afrikassa kuolee joka päivä aidsiin yli 900 ihmistä ja uuden hiv-tartunnan saa yli 1 000 ihmistä. Vaikka aids-lääkkeet ovat kansalaisille ilmaisia, niin vain 20 prosenttia niitä tarvitsevista saa lääkkeitä. Tämä johtuu paitsi byrokratiasta, niin myös ja ennen kaikkea presidentti Thabo Mbekin ja ANC:n johtaman hallituksen käsittämättömästä uskosta vaihtoehtolääkkeisiin.

Hallitus keskittää aids-kampanjoissaan valtavasti voimavaroja vakuuttaakseen ihmiset vihannesten, kuten valkosipulin ja punajuuren positiivisesta vaikutuksesta ihmiskehoon ja unohtaa samalla kertoa sairastuneille, että heillä on mahdollisuus hakeutua ilmaiseen hoitoon.

Vihanneskampanja on sekoittanut täysin varsinkin köyhän väestönosan päät ja monet sairastuneet eivät kertakaikkiaan viitsi hakeutua hoitoon, vaan jyrsivät mieluummin valkosipulia, kohtalokkain seurauksin.

Näinhän se menee , uskotaan?

Äänestä
  • Eivätkä kaikki kuitenkaan sairastu, vaikka ovat tartunnan saaneet, sanoppa siihen jotain.

    Äänestä

Millainen palkkiojärjestelmä Ecowaylla on?

1Äänestä
  • Suoraan sanoen en oikein sitä ymmärrä. Siinä on kaksi järjetelmää, joiden perusteella jaetaan, toinen on binäärijärjestelmä ja toinen unilevel -järjestelmä.

    Minä en tiedä miten ne jakautuvat.

    Olli

    Äänestä

  • Olli lind kirjoitti:

    Suoraan sanoen en oikein sitä ymmärrä. Siinä on kaksi järjetelmää, joiden perusteella jaetaan, toinen on binäärijärjestelmä ja toinen unilevel -järjestelmä.

    Minä en tiedä miten ne jakautuvat.

    Olli

    Paljonko on Ecowayn liikevaihto ja jälleenmyyjien lukumäärä?

    Äänestä

Jos et itsekään käytä????

Äänestä
  • saan rahaa kun kirjojani myydään ecowayn edustajille, jotka käyttävät sitä omassa markkinoinnissaan. Siis kertovat ihmeparantumisista ja saavat paremmin nonia myytyä.

    Äänestä

  • Vaikka minulle tästä ei ole mitään hyötyä, niin minusta vaan he ovat luotettava ja hyvä porukka ja he ovat tehneet hyvin kunnioitettavaa työtä tuotteidensa eteen.

    Pitääkö kaikkeen olla oma lehmä ojassa?

    Olli

    Äänestä

  • Olli Lind kirjoitti:

    Vaikka minulle tästä ei ole mitään hyötyä, niin minusta vaan he ovat luotettava ja hyvä porukka ja he ovat tehneet hyvin kunnioitettavaa työtä tuotteidensa eteen.

    Pitääkö kaikkeen olla oma lehmä ojassa?

    Olli

    Siksi koska saan rahaa kun kirjojani myydään ecowayn edustajille, jotka käyttävät sitä omassa markkinoinnissaan. Siis kertovat ihmeparantumisista ja saavat paremmin nonia myytyä.

    Äänestä

  • totuus? kirjoitti:

    Siksi koska saan rahaa kun kirjojani myydään ecowayn edustajille, jotka käyttävät sitä omassa markkinoinnissaan. Siis kertovat ihmeparantumisista ja saavat paremmin nonia myytyä.

    Nonikapselit ovat nykyään kiellossa, joten ei voi ajatella, että he ostaisivat kirjojani. Siksi oli hyvä ajankohta kirjoittaa asiasta, kun minulla ei mitään kautta ole oma lehmä ojassa-

    Olli

    Äänestä

  • Olli Lind kirjoitti:

    Nonikapselit ovat nykyään kiellossa, joten ei voi ajatella, että he ostaisivat kirjojani. Siksi oli hyvä ajankohta kirjoittaa asiasta, kun minulla ei mitään kautta ole oma lehmä ojassa-

    Olli

    et vedä kirjojasi pois markkinoilta?? ei ole muka oma lehmä mukana rypemässä :)

    "Nonikapselit ovat nykyään kiellossa" miten aineosa erot ovat muuttuneet nonikapseleiden kiellon jälkeen? oliko noni syyllinen kieltoon? ja sinähän olet välillä hehkuttanut että ei ole enää kiellossa :)

    Äänestä

  • Olli Lind kirjoitti:

    Nonikapselit ovat nykyään kiellossa, joten ei voi ajatella, että he ostaisivat kirjojani. Siksi oli hyvä ajankohta kirjoittaa asiasta, kun minulla ei mitään kautta ole oma lehmä ojassa-

    Olli

    ÄLÄ VIITSI!

    Samoin huvittaa lausunnot tyyliin "Tohtori Humpuuki, NonNiin perhehoitokeskus kertoo..." kun mitään linkkiä ei löydy tämän(kään) väitteen todenperäisyyden varmistamiseksi.

    Lopeta tällä palstalla p*****jauhaminen ja ryhdy kirjoittamaan Kuponkiuutisiin, ellet sitä jo tee.

    Äänestä

  • Olli Lind kirjoitti:

    Nonikapselit ovat nykyään kiellossa, joten ei voi ajatella, että he ostaisivat kirjojani. Siksi oli hyvä ajankohta kirjoittaa asiasta, kun minulla ei mitään kautta ole oma lehmä ojassa-

    Olli

    tosiaan, että

    a) Ecoway ei myy tällä hetkellä noni-kapseleita, ns. vanhaa tuontierää?
    b) Ecowayn edustajat eivät tilaa kirjojasi?

    Minä taas luulen, että sinulla on pahasti oma lehmä ojassa. Olethan tehnyt ecowaylle runsaasti esittelymateriaalia, tässä linkki yhteen tekeleeseen: http://www.nonitieto.fi/Article108.html

    Lainaus:
    "Kirjassa esitellään myös muut Ecoway -tuotteet, koska monet käyttäjät kertovat käyttäneensä näitä yhtä aikaa nonin kanssa eikä varmasti tiedetä, mikä on niiden yhteisvaikutusta. Lisäksi tuotteet muodostavat Ecowayn kehittämän terveysympyräkokonaisuuden."

    Vieläkö väität että sinulla ei ole oma lehmä ojassa?

    Äänestä

  • kanta-siakas kirjoitti:

    En ole tehnyt Ecowaylle mitään esittelymateriaalia.

    Olen kirjoittanut kirjan nonikapseleista, jossa on lyhyt esittely Ecowayn muista tuotteista.

    Kirjan painos on loppu.

    Äänestä

  • Olli lind kirjoitti:

    En ole tehnyt Ecowaylle mitään esittelymateriaalia.

    Olen kirjoittanut kirjan nonikapseleista, jossa on lyhyt esittely Ecowayn muista tuotteista.

    Kirjan painos on loppu.

    juurihan sinä tuolla kerroit että voit vaikka lähettää kirjan jos se lieventää. miten todistat että kirja on loppu. alkaa nuo sun puheet kuulostamaan jo kevyeltä lööperiltä.

    ja lopeta se mainostaminen!

    Äänestä

  • veikko from läski kirjoitti:

    juurihan sinä tuolla kerroit että voit vaikka lähettää kirjan jos se lieventää. miten todistat että kirja on loppu. alkaa nuo sun puheet kuulostamaan jo kevyeltä lööperiltä.

    ja lopeta se mainostaminen!

    Minulla on useita kirjoja nonista. Toisessa paikassa tarjosin luettavaksi kirjaani Mitä lääkärin tulee tietää nonista.

    Lopussa sen sijaan on nonikapseleita käsittelevä kirja Noni -terveyttä ja elinvoimaa.

    Juurihan sinä käskit minun kirjojani mainostaa. Ja muutahan minulta ei saakaan.

    Olli

    Äänestä

  • Olli Lind kirjoitti:

    Minulla on useita kirjoja nonista. Toisessa paikassa tarjosin luettavaksi kirjaani Mitä lääkärin tulee tietää nonista.

    Lopussa sen sijaan on nonikapseleita käsittelevä kirja Noni -terveyttä ja elinvoimaa.

    Juurihan sinä käskit minun kirjojani mainostaa. Ja muutahan minulta ei saakaan.

    Olli

    Kun neuvot lääkäreitäkin, varmaan osaat neuvoa tällaisessakin:

    Minua on pitempään mietityttänyt, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat, kun sanot, että nonia aloitettaessa maksa-arvot voivat käydä alhaalla, mutta palaavat sitten normaaleiksi. Mikähän testi on kyseessä ja kuinka alas testin arvot menevät?

    totuutta :D jos nyt uskois että kirja on loppu... mutta sitten on toinen kirja :D:D:D joka ei ole loppu. eli älä nyt ala valehtelemaan että kirjasi ovat loppu. tai kiertele noin paljon totuutta antamalla kuvan että sinulla ei ole omaa lehmää ojassa. älä ala ketkuilemaan korsto kun kerran jäät siitä aina kiinni

    Äänestä

  • eli kierrit kirjoitti:

    Ecowayläiset ostavat vain nonikapseli -kirjaa, kun heillä ei ole mehua.

    Kun Lääkäri-kirja käsittelee lähinnä mehuista saatuja kokemuksia, ei Ecowayn väkeä se suuresti kiinnosta.

    Olli

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    Kun neuvot lääkäreitäkin, varmaan osaat neuvoa tällaisessakin:

    Minua on pitempään mietityttänyt, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat, kun sanot, että nonia aloitettaessa maksa-arvot voivat käydä alhaalla, mutta palaavat sitten normaaleiksi. Mikähän testi on kyseessä ja kuinka alas testin arvot menevät?

    Kysymys on verikokeiden kanssa rutiininomaisesta maksa-arvosta. On sattunut, että lääkäri kehottaa raivoraitista ihmistä lopettamaan juomisen testin nähtyään.

    Suomessa tiedetään olleen joitakin kymmeniä tällaisia tapauksia, mutta harvathan sattuvat käymään niinä viikkoina testeissä, joten ei tiedetä kuinka monella näitä on ollut.

    Kuitenkaan kenelläkään, joka testeissä on myöhemmin ollut ei ole havaittu maksassa mitään ongelmia.

    Jos yhdelläkin olisi ollut, niin siitä olisi raportoitu.

    "Kysymys on verikokeiden kanssa rutiininomaisesta maksa-arvosta."

    Eli et oikeasti tiedä. Alkoholia käytettäessä ja myrkytystapauksissa "rutiininomaisella maksa-arvolla" on tapana nousta, ei laskea.

    Äänestä

pitänyt olla mainonta kiellettyä?

Äänestä
  • Minä ajattelin esitellä yhden tuntemani verkostofirman, eikös tämä ole verkostomarkkinointia käsittelevä foorumi.

    Olen vilpittömästi sitä mieltä, että pojat ja tytöt tekevät siellä hyvää työtä ja tuotteet ovat ihan hyviä.

    Toivon kovasti, että täällä esitellään myönteiseen sävyyn kaikki muutkin verkostomarkkinointiyritykset, eikä keskitytä vain Moveen.

    Olli

    Äänestä

  • Olli lind kirjoitti:

    Minä ajattelin esitellä yhden tuntemani verkostofirman, eikös tämä ole verkostomarkkinointia käsittelevä foorumi.

    Olen vilpittömästi sitä mieltä, että pojat ja tytöt tekevät siellä hyvää työtä ja tuotteet ovat ihan hyviä.

    Toivon kovasti, että täällä esitellään myönteiseen sävyyn kaikki muutkin verkostomarkkinointiyritykset, eikä keskitytä vain Moveen.

    Olli

    oli kyseessä EI yrityksen mainostaminen!!

    Äänestä

  • #¤%&/() kirjoitti:

    oli kyseessä EI yrityksen mainostaminen!!

    Sana mainostus kuuluu kaupallisiin yhteyksiin. Mutta on luonnollista kanssakäymistä, jossa ihminen kertoo kuulemistaan ja näkemistään hyvistä tuotteista ja kiinnostavista firmoista. Niinhän kaikki tekevät.

    Mutta Sinä oletkin oma lukusi. Sinä olet allerginen kaikelle kertomuksille tuotteista, jotka toimivat.

    "ei ole mainostusta" :D:D kertoo kokoajan nonituotteiden hyvistä puolista ja parantumista maksimoivista ihmevoimista :D "kerron vain verkostomarkkinoinnista,muusta kuin movestakin" :D eli noni hedelmä on jokin big firma???!! oh shit?

    hey whore,let's go!

    Äänestä

niihin EU:n tekemiin testeihin.
Eli linkkejä muualle kuin noni-sivuille!

Mistä tämä halu valehdella? Nonista on tehty EU:n toimesta kaikki mahdolliset testit ja todettu täysin turvalliseksi.

En minä jaksa enää teidän idioottien kanssa.

Olli

Äänestä

Voisitko pistää jotain lähteitä ainakin seuraaville kertomillesi.

"Spirulina on kansainvälisesti tunnettu lisäravinne, jonka YK jo vuonna 1974 määritteli parhaaksi ruokaa täydentäväksi ravinteeksi."

"Nonin ja Spirulinan yhteiskäytöllä urheilijoiden hemoglobiini on kohonnut jopa enemmän kuin epolla."
Mikä tutkimus?

"Vuonna 2005 tuli markkinoille yhtiön kunnianhimoisin tuote Elixir, joka oli kehitetty lähinnä Helsingin yliopistossa."

"Samoihin aikoihin Colostrum –ternimaito korvattiin uudella Oulun yliopiston keksinnöllä, jossa ternimaitoon yhdistettiin toinen suomalainen menestystarina Xylitol ja saatiin uusi tuote nimellä Xylicol."

"Ecoway-omega... ...Sitäkin oli kehitetty jo vuosia ja yhteistyökumppaneina oli yliopistojen lisäksi lääketehdas."
Mitkä yliopistot? Mikä lääketehdas?

"Ternimaidon hän kertoi vähentäneen tutkimuksissa flunssia noin 50%."
Mikä tutkimus?

Äänestä
  • Nyt tuli liian vaikeita kysymyksiä, joihin en tiedä vastauksia, koska minulle sellaisia ei ole kerrottu. Juhani Leppäluotokaan alustuksessaan ei maininnut mitään tutkimuksia.

    Nonin ja spirulinen yhteiskäytön aiheuttamasta hemoglobiinin noususta kertoi minulle valmentaja Tatu Väänänen, kun heidän oli pitänyt laskea annoksia, koska hemoglobiini ylitti rajan 175 eivätkä pojat olisi päässeet enää hiihtämään.

    Olli

    Äänestä

Heti viestin alussa tulee vastaan tämmöinen hassu väite: "Elixirissä on 5 suomalaista yrttiä, nokkonen, siankärsämö, väinönputki, ruusujuuri ja xylitol." Jos kirjoitus alkaa näin räikeällä asiavirheellä ei sitä kannata lukea edes loppuun.

Tuossa on Olli sulle linkkivinkki http://fi.wikipedia.org/wiki/Xylitol , suosittelen perehtymään biologiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Olli Lind kirjoitti:

Esitellään yksi verkostomarkkinointia harjoittava suomalainen yritys. Ehkä täällä on joku, joka suhtautuu ennakkoluulottomasti verkostomarkkinointiin.

Ecoway on suomalainen, vuonna 1997 perustettu haminalainen verkostomarkkinointiyritys. Se alotti ekologisten pesuaineiden kaupalla, josta peräisin on myös nimi. Firmalla oli varsin hyvät ja toimivat puhdistusaineet ja shampoot yms.

Kuitenkin jo 1990 –luvun lopussa yhtiön hallitus kiinnostui ravinteista ja käynnisti yhteistyön suomalaisten yliopistojen kanssa ja esitteli niille muutamia pitkälle suuntautuvia ehdotuksia.

Vuonna 2001 tuli markkinoille ensimmäinen ravinne Ecoway-noni, joka ostettiin Hawaijilta. Pari vuotta myöhemmin markkinoille tuli Spirulina ja Colostrom –ternimaito. Samassa yhteydessä yhtiö lopetti pesuainelinjansa ja muuttui puhtaaksi lisäravinneyritykseksi. Spirulina on kansainvälisesti tunnettu lisäravinne, jonka YK jo vuonna 1974 määritteli parhaaksi ruokaa täydentäväksi ravinteeksi. Se sisältää mm. kaikkia hemoglobiinin rakennusaineita. Siksi esim. Nonin ja Spirulinan yhteiskäytöllä urheilijoiden hemoglobiini on kohonnut jopa enemmän kuin epolla.

Vuonna 2005 tuli markkinoille yhtiön kunnianhimoisin tuote Elixir, joka oli kehitetty lähinnä Helsingin yliopistossa. Se oli ollut tekeillä jo vuodesta 1999 lähtien ja sen parissa oli tehty hyvin paljon keksintöjä ja innovaatioita. Samoihin aikoihin Colostrum –ternimaito korvattiin uudella Oulun yliopiston keksinnöllä, jossa ternimaitoon yhdistettiin toinen suomalainen menestystarina Xylitol ja saatiin uusi tuote nimellä Xylicol.

Elixirissä on 5 suomalaista yrttiä, nokkonen, siankärsämö, väinönputki, ruusujuuri ja xylitol. Lisäksi siinä on 5 suomalaista marjaa tyrni, mustikka, karpalo, variksenmarja ja mustaviinimarja. Kaikki ovat suomalaisten vuosisataisten kansanparantajien tärkeimpiä aineita. Kehittelyssä mukana oli kymmeniä muitakin, mutta niiden yhteensopivuus ei toiminut. Tuotetta siis kehitettiin 6 vuotta.

Ja nyt syksyllä heidän terveysympyränsä täydentyi Ecoway-omega –tuotteella. Se on markkinoiden täydellisin rasvahappo –tuote, jossa kalaöljyjen lisäksi on myös kasvisöljyjä ja myös eräitä niiden toimintaa vauhdittavaa yrttiä. Sitäkin oli kehitetty jo vuosia ja yhteistyökumppaneina oli yliopistojen lisäksi lääketehdas.

Yhtiö aloitti puhtaalla binäärijärjestelmällä, joka tarkoitti sitä, että jokaisella oli kaksi linjaa, oikea ja vasen. Oikeaan oli laitettu lähes koko porukka ja omat henkilönsä tuli sijoittaa vasempaan. Eli vaikka oikeassa oli satoja henkilöitä, mutta vasemmassa ei mitään, niin mitään palkkioitakaan ei tietenkään saanut.

Vuonna 2003 yhtiö muutti palkkiojärjestelmäänsä siten, että mukaan otettiin multilevel –järjestelmä. Tämä aiheutti useille kanta-asiakkaille tulonmenetyksiä. Toisaalta se innosti uudet ihmiset tekemään työtä ja yhtiön nopea kehitys käynnistyi. Yhtiö sai myös puolisen tusinaa nuorta miestä, jotka rupesivat innokkaasti tekemään työtä ja joista kehittyi kouluttajia, jotka nyt kiertävät maata aivan pienissäkin tilaisuuksissa. Myös pari naista rupesi tekemään kovasti töitä ja kehittivät parissa vuodessa laajat verkot.

Yhtiön edusmiehet käyttävät nimeä kanta-asiakas, joka voi ostaa tuotteita suoraan yhtiön nettisivuilta. Mutta kanta-asiakkaat voivat myös myydä ja hankkia uusia kanta-asiakkaita, ja siten tienata rahaa. Parhaat ecowayläiset tienaavat kuulemani mukaan 3000-4000 euroa/kk.

Ecowayn erikoisuus on se, että sen tuotteita voi löytää myös apteekeista, tosin paljon kalliinpaan hintaan, apteekeiden katevaatimukset ovat niin suuria. Esim. 46 euroa maksava nonikapseli saattaa maksaa helsinkiläisessä apteekissa toista sataa euroa.

Kanta-asiakkuus maksaa 50 euroa, jolla saa myös hyvän materiaalipaketin ja samalla saa oikeudet käyttää yhtiön sivujen salattua osuutta, jossa voi mm. katsella oman verkostonsa tapahtumia ja monenlaista muutakin.

Yhtiön mainosmieheksi tuli Juha Mieto ja kun vielä Marja-Liisa Kirvesniemi sai apua nonikapseleista, ja kertoi siitä Apu-lehdessä, niin heistä kahdesta tuli hyvä apu yhtiön markkinoinnille.

Yhtiön kotisivut ovat www.ecoway.com. Yhtiö toimii vain Suomessa, mutta on valmistautunut jo usean vuoden ulkomaille levittäytymiseen.

Yhtiö järjestää Momentum –nimisiä tilaisuuksia yleensä Lahdessa kolme kertaa vuodessa. Niissä on vieraana alustajana yleensä professoritason ihminen ja muut alustajat ovat omaa porukkaa. Viime Momemtumissa oli Oulun fysiologian laitoksen emeritus professori Juhani Leppäluoto, joka kertoi mm. ternimaidosta ja xylitolista. Ternimaidon hän kertoi vähentäneen tutkimuksissa flunssia noin 50%. Xylitolin hän kertoi vähentäneen hammaskaresta saman 50% ja uutena hän kertoi amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan xylitol lisäsi luutumista ja olisi siksi hyvä tuote osteoporoosia pelkääville tai sairastaville naisille.

Yhtiö on käynnistänyt yhteistyön Medilife –klinikoiden kanssa, joita tarkoitus on ruveta perustamaan ympäri maata. Klinikat tekevät mm. hivenaineanalyysejä yms. tutkimuksia, ja hoitoina käytetään näiden antamien viitteiden mukaan mm. Ecowayn ravinteita ja happi- ja magneettihoitoja.

Ecowayn momentumeissa käy 300 henkeä jokaisessa. Toimivien kanta-asiakkaiden määrää en osaa arvioida. Kun yhtiö muutti toimialaa, niin alkuaikojen asiakkaista moni lähti, mutta toisaalta suuri kasvu on tapahtunut vasta 3 viime vuoden aikana, vaikka pientähän tämä vielä on.

Firma teki viime vuonna sopimuksen markkinointifirman kanssa ja tarkoituksena oli hakea suurta julkisuutta. Tästä sopimuksesta ei ole puhuttu enää mitään, eikä mitään julkisuutta myöskään ole saatu.

Olli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu