Kepua voi onnitella siitä, että se hallitsi kuluneen viikon aikana mediaa enemmän kuin muut puolueet yhteensä ja vieläpä varsin myönteisellä tavalla.
Mediahuomio alkoi jo edellisviikonloppuna, kun esitettiin epäilys siitä, että Ilta-Sanomien päätoimittajan Antti-Pekka Pietilä olisi sanottu lehdestä irti keskustan painostuksesta. Yllättävää sikäli, että Sanoma-WSOY:n pääomistajaa Aatos Erkkoa on yleisesti pidetty yhtenä Suomen vaikutusvaltaisimmista miehistä. Monet ovat myös aidosti arvostaneet Erkkoa myös selkärankaisena sananvapauden puolustajana, mikä titteli harvemmin yhdistetään minkään valtakunnan suurimman mediakeskittymän omistajaan.
Nyt kuitenkin muutamat Erkon arvostajat arvelivat tämän myöntyneen painostuksen edessä ja menettäneen vaikutusvaltansa Matti Vanhaselle ja selkärankansa Mauri Pekkariselle. Outoa siksikin, että he ovat aiemmin pitäneet Vanhasta nahjuksena ja katsoneet Pekkarisen tyytyvän vain ns. siltarumpupolitikointiin.
Tuo painostus tosin kiistettiin konsernin toimittajien taholta, mikä puolestaan lohduttanee niitä kepulaisia, jotka uskovat Pietilän erottamisen johtuvan pelkästään lehden synkistä talousluvuista. Oli totuus mikä tahansa, molempi parempi puolueen kannalta.
Tv-esiintymisiä
Ministerit Tanja Saarela Paula Lehtomäki esiintyivät pitkissä haastatteluohjelmissa. Saarelan haastattelun hyöty jäi puolueen kannalta lähinnä siihen, että se todisti stereotyyppisenä pidettyyn puolueeseen mahtuvan eri lailla ajattelevia ihmisiä. Entisen ministerin Marjatta Väänäsen vierailu ohjelmassa lienee puolestaan ollut mieluinen yllätys vanhoillisemmalle sukupolvelle.
Ministeri Paula Lehtomäen esiintyminen kansainvälisessä seurassa edukseen jäi julkisuudessa vähemmälle huomiolle, mutta nosti keskustan arvostusta EU-politiikkaa tarkasti seuraavien joukossa. Keskustaa pidetään melko kriittisenä suhtautumiseltaan Euroopan unioniin, mutta Lehtomäki osoitti, että puolueella on kuitenkin vahva tahto ja asiantuntemus unioniasioiden hoidossa.
Kevyemmästä puolesta mainittakoon lauantain Uutisvuoto, jossa nähtiin kansaa hauskuuttamassa eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila ja MTK:n johtaja Michael Hornborg.
Uutisia
Varsinaisissa uutisissa keskusta menestyi ruoan alv-alennusaloitteensa ansiosta, kun myös alennukseen aiemmin kriittisesti suhtautuneet SDP ja kokoomus kertoivat harkitsevansa aloitteen tukemista ja vasemmistoliitto jo antoi sille täyden tukensa. Vähemmän merkityksellinen keskustan ehdokasasettelu sai taas enemmän palstatilaa kuin muiden puolueiden ehdokasasettelut yhteensä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Varsin ristiriitaisia ovat nuo "kapikänättäjät"...lienevät kaikki nimimerkit kirjoitusten tasosta päätellen yksi ja sama swiipeensä saanut persoona...ettei vain itse mulkosilmä ja kihtikinttu...
Kepu vaati jo edellisten eduskuntavaalien alla ruuan veron alentyamista mutta heti "unohtui" kun puolue pääsi valtaan.
Kepulla ei ole minkäänlaista häpyä kun nyt sama propaganda kaivetaan esiin
tuli lisää eläkkeisiin, kuten Liisa Hyssälä lupasi.
En ole eläkkeellä, joten en tiedä, mutta olen varmA että näin kävi, koska KEPU EI PETÄ KOSKAAN
sosialidemokraatien saitilla heti Pietilän eron jäkleen kepuänkyrät syyttivät sosialidemokraatteja painostuksesta.
Ettekö te änkyrät voisi päättää syytätekö demareita vai ette, vai otatteko pisteet painostuksesta aivan Lepikon Torpan Pojan aikaiseen malliin?
Erittäin vähäistä näytti olleen keskustelu Pietilän erosta sosialidemokraattien saitilla. Jäiköhän keskustelu asiasta yhteen ketjuun. Tuossa ketjussa kukaan muuten ei syyttänyt demareita painostuksesta, siinä vain väitettiin demareiden antaneen potkut Pietilälle.
Itse en pidä SanomaWSOY:n pääomistajaa Aatos Erkkoa ainakaan perinteisenä työväenliikkeen miehenä, enkä tunne yhtiön hallituksen poliittista kokoonpanoa, joten en kyllä voi yhtyä aika erikoiseen näkemykseen, että demarit olisivat toimineet edes potkujen antajana.
Henkilökohtaisena näkemyksenäni olen parikin kertaa todennut, ettei Aatos Erkko ole sellainen paskahousu, joka pelästyisi keskustalaisten painostusta enkä ymmärrä edes, kuinka tuollainen painostus toimeenpantaisiin. Uhkaamallako polttaa Erkon valokuvia kaduilla samaan tapaan kuin muslimit polttivat paavin valokuvia?
Itse asiassa keskustalaisten painostuksesta ovat puhuneet vain Markkinointi&Mainonta -lehti, Pekka Ervasti ja joukko keskustelupalstoille kirjoittelevia henkilöitä. Kukaan heistä ei ole kuitenkaan kertonut, millä keinoin painostus on tapahtunut, mikä vähentää koko väitteen uskottavuutta.
Ervastille naurettiinkin kuorossa Timo Harakan ohjelmassa, mikä sai Ervastin alahuulen hieman väpättämään. Tällä keskustelupalstalla suhtautuminen väitteen esittäjiin on ollut nähdäkseni korrektimpaa eli väitettä ei ole pelkästään kylmästi nauraen torjuttu. Toisaalta en ole välttämättä aina huomannut näennäisiin myöntäviin vastauksiin sisältynyttä ironiaa.
Joka tapauksessa ne, jotka ottavat väitteet tosissaan, eivät voi olla panematta merkille keskustan johtohenkilöiden arvovallan yllättävää kasvua, mikä olisi myönteinen uutinen puolueelle. Epäilen kuitenkin, että tämä on kepulle jokseenkin turha toive. Painostukseen uskovien osuus Suomen kansasta jää hyvin pieneksi. Jokainen kuitenkin päättäköön suhtautumisensa väitteeseen omalta osaltaan.