Altistuskokeiden tekeminen

TÄYSIN OIKEAKSI.

Mutta kuten tässä juhlajulkaisussa käy ilmi, ei potilaita ajatella ollenkaan. Puhutaan tutkimuksen teosta, ei vakavista keuhkosairauksista joita näillä altistuskokeilla aiheutetaan. Tyyliin, jos sattuu tulemaan alveoliittireaktio !!!! MIKÄ REAKTIO???

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Sisällysluettelo :
Pääkirjoitus- Markku Seuri ................. 2
Kosteusvauriorakennukset - mitä tiedetään ja mitä ei - Aino Nevalainen ................ 3
Asuntojen kosteusvaurioiden yleisyys Suomessa - Pertti Partanen ja Aino Nevalainen .....5
Kosteusvaurioiden syntytavat pientaloissa - Jari Koivisto ....... 7
Kosteusvauriokohteen rakennusteknisen tutkimuksen ja korjaamisen periaatteet - Jari Koivisto .. 9
Homealtistuminen teollisuudessa- Marjut Reiman.13
Homealtistuminen maataloudessa - Marjut Reiman ja Heikki Kallunki ..... 15
Kosteusvaurioisten rakennusten mikrobikasvu - Marjut Reiman ........ 17
Altistumisen arviointi työhygieenisin mittauksin ja serologisesti - Markku Seuri ja Marjut Reiman .. 19
Kosteusvauriorakennuksiin liittyvät oireet ja sairaudet - Markku Seuri ....... 22
Esimerkki Örebro -lomakkeen käytöstä - Markku Seuri ja Katve Kontturi ........ 26
Altistuskokeiden tekeminen homeilla - Raili Kreus .... 30
Puolustusvoimat selvittävät ja korjaavat kosteusvaurionsa - Kyösti Lehtomäki .... 33
Kosteusvaurioista johtuvien ongelmien selvittäminen kuntatasolla - Päivi Loikkanen ja Kaisa Hemminki .. 35
Home-eksperttien toimintatapa ..... 37


*****************

HOMETTA

Työterveyslääkäritoimintaa 20 vuotta Itä-Suomessa

Vuoden 1975 alkupuolella joukko Itä-Suomessa toimineita työterveyslääkäreitä perusti yhdistyksen keskinäistä yhteistoimintaansa varten. Yhdistystä ei tuossa vaiheessa rekisteröity vaan se toimi epävirallisena Suomen Teollisuuslääketieteen Yhdistyksen alaosastona. Yhdistyksen perustamisen jälkeen aloitti saman vuoden lopulla toimintansa myös Kuopion aluetyöterveyslaitos ja vajaan kymmenen seuraavan vuoden ajan työterveyshuolto laajeni nopeasti. Työterveyshuollossa toimivien lääkärien lukumäärä kasvoi nopeasti ja joukkoon tuli myös yhä enemmän naisia, jolloin eräitä alkuvuosina vakiintuneita toimintatapoja oli syytä muuttaa. Esim. alkuvuosina oli tapana hoitaa vuosikokousasiat kahden löylynheittämän välissä lauteilla. Yhdistys rekisteröityi tammikuussa 1989.

Itä-Suomen työterveyslääkärien 20-vuotisjuhlajulkaisu käsittelee homeita. Teema sopii yhdistykselle hyvin. Ensinnäkin aihe on ajankohtainen eikä siitä ole paljoa kirjallista tietoa saatavilla, joten julkaisun uskoisin kiinnostavan monia lääkäreitä. Toiseksi teema korostaa yhdistyksen hyvää yhteistoimintaa Kuopion aluetyöterveyslaitoksen kanssa. Kuopion aluetyöterveyslaitos täyttää myös tänä vuonna 20 vuotta ja tällä tavoin yhdistys haluaa onnitella tätä läheistä yhteistyökumppaniaan. Kuopion kokoaan suurempi merkitys home- ja kosteusvauriokysymyksissä johtuu mm. siitä, että Kuopion aluetyöterveyslaitoksen yksi keskeisistä tutkimus- ja kehittämisalueista on ollut maatalous, jossa mikrobialtistuminen eräs keskeisimmistä altisteista. Lisäksi Kuopioon on sijoitettu Kansanterveyslaitoksen ympäristöterveyden osastoryhmä. Nämä laitokset yhdessä Kuopion yliopiston kanssa muodostavat kansainvälisestikin huomattavan suuren ympäritsöterveyden tutkimus- ja palvelukokonaisuuden. Päätoimisesti homeja kosteusvaurioden kimpussa työskenteleviä tutkijoita Kuopiossa Savilahden ympäristössä lienee noin 10-15 henkilöä.

Tällä julkaisulla Itä-Suomen työterveyslääkärit ry haluaa selventää homekysymykseen liittyviä ongelmia. Keskeinen sanoma, jonka toivon artikkeleista välittyvän on seuraava: Jos
kosteusvauriot korjataan kunnolla ja heti, terveysongelmat poistuvat !

Markku Seuri
julkaisun päätoimittaja
Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Aino Nevalainen, dos.
Kansanterveyslaitos

KOSTEUSVAURIORAKENNUKSET - MITÄ TIEDETÄÄN JA MITÄ EI

Rakennusten kosteus- ja homevauriot ja niihin liittyvät terveyshaitat ovat olleet paljon julkisuudessa viime aikoina. Onko kyseessä muoti-ilmiö, joka aikanaan vanhenee ja unohtuu, vai onko taustalla oikeaa asiaa? Perusasetelma, että rakennuksen homekasvuun liittyy terveyshaittoja, on osoitettu useissa tutkimuksissa eri puolilla maailmaa. Ilmiö on samankaltainen erilaisissa ilmastoissa ja erilaisissa kulttuureissa. Tutkimista riittää vielä siinä, mikä tai mitkä homekasvusta peräisin olevat altisteet aiheuttavat terveyshaittoja ja mitkä ovat haittavaikutusten syntymekanismit. Sen sijaan tämän hetkinen tieto on riittävää oikeuttamaan torjuntatoimet; rakennukset ja ihmiset voidaan saada kuntoon samalla vaivalla.

Rakennustekninen tausta
Rakennusten kosteusongelmat ja siitä seuraava homekasvu ovat pohjimmiltaan
rakennusfysikaalisia ilmiöitä. Homesienten itiöitä on kaikkialla, ja niiden kasvuun lähtöä säätelee käytännössä vain saatavilla oleva kosteus. Minkä tahansa rakennusmateriaalin pinnalla voi alkaa homekasvu, jos materiaali on jatkuvasti kosteana.
Rakentamisessa pyritään kosteuden hallintaan. Ulkoa tulevaa kosteutta torjutaan vesikatteen, räystäiden, perustuksen, salaojituksen ja ympäröivän maaston muotoilun avulla. Sisäpuolella esim. asumisesta muodostuva kosteus poistetaan ilmanvaihdon avulla. Rakenteet eristetään siten, ettei muodostu kylmiä pintoja, joille ilman kosteus voisi tiivistyä. Tämän kaiken hallitseminen on vaativa tehtävä, sillä käytännössä sisä- ja ulkoilman välillä on usein suuria lämpötilaeroja, ja rakennustekniikka lukuisine materiaali- ja rakenneratkaisuvaihtoehtoineen on tänä päivänä monimutkainen kokonaisuus. Rakennusten kunnossapitoon ei myöskään ole käytetty resursseja lähellekään sitä, mitä autojen kunnossapitoon. Näiden tekijöiden lopputuloksena on, että suomalaisissa rakennuksissa on runsaasti kosteusvaurioita. Näistä osa johtaa homekasvuun.

Homeongelman rakennusteknisellä alueella suurin tutkimus- ja kehittämistarve on tällä hetkellä kosteus- ja homevaurioiden korjaustekniikoissa.

Altistavat tekijät

Homesieni- ja muusta mikrobikasvustosta vapautuu epäpuhtauksia sisäilmaan. Näitä
epäpuhtauksia ovat itiöt, muut kasvuston osaset, mikrobien haihtuvat aineenvaihduntatuotteet ja mikrobitoksiinit, jotka eivät yleensä ole haihtuvia, vaan jotka joutuvat ilmaan itiöiden mukana.

Altistustilanne sisätiloissa on erilainen kuin ulkona, esimerkiksi sienimetsässä tapahtuva itiöille altistuminen. Rakennuksen homekasvussa kyseessä ovat muutamat organismit, jotka löytävät itselleen sopivan ekologisen kolon; luonnonoloissa mikrobien keskinäinen kilpailu yleensä estää yhden lajin massiivisen kasvun. Mikrobikasvusta peräisin olevat epäpuhtaudet kertyvät sisäilmaan; ilmanvaihto on harvoin riittävän tehokas niiden poistamiseksi.

Itiöiden pitoisuuksia, lajikoostumusta ja käyttäytymistä on tutkittu paljon. Tämän hetkisen tiedon perusteella on tärkeää tarkastella rakennusten mikrobiologista statusta kokonaisuutena: niin ilmakuin pinta- tai materiaalinäytteistä tulee tarkastella pitoisuuksien lisäksi lajistoa. Joissakin tapauksissa selvästi kohonneet pitoisuudet antavat viitteitä homekasvun läsnäolosta, kun taas osassa tapauksista johtopäätökset perustuvat kosteusvaurioita indikoivien lajien tai sukujen läsnäoloon. Yksinkertaistaen, tavoitteena on tunnistaa, viittaako rakennuksen mikrobisto kosteusja homeongelmaan. Asiantuntevasti tehdyt mikrobimittaukset helpottavat ongelmatilanteen analysointia ja toimenpiteiden suunnittelua.

Haihtuvien aineenvaihduntatuotteiden toteaminen suoraan sisäilmasta on kehitteillä oleva menetelmä. On odotettavissa, että muutaman vuoden kuluttua sisäilman kemiallisesta profiilista voidaan tunnistaa, onko joukossa aktiivista mikrobikasvua osoittavia aineryhmiä.

Mykotoksiinien toteamismenetelmiä ympäristönäytteistä on myös kehitetty, mutta menetelmän herkkyys ei yleensä riitä sisäilmanäytteisiin.

Altistuksen toteamisen saralla on kehitetty menetelmäyhdistelmiä, joilla ongelmatilanteet voidaan tunnistaa. Tutkimus kohdistuu tällä hetkellä entistä käyttökelpoisempien näytteenottomenetelmien kehittämiseen, indikaattoriorganismien listan täydentämiseen ja eri tyyppisten altisteiden osuuden selvittämiseen terveysvaikutusten aiheuttajina.

Altistuminen mikrobeille voidaan osoittaa myös henkilökohtaisista näytteistä, joista tarkastellaan seerumin IgG-vasta-aineita. Tulosten tulkinnassa käytetään apuna tietoja, joita saadaan altistusympäristön mikrobimääristyksistä. Tutkimuksella saatavaa lisätietoa kaivattaisiin tällä hetkellä lähinnä vasta-ainetasojen liittymisestä oireisiin.

Altistuksen poistaminen edellyttää, että alkuperäisen kosteusvaurion aiheuttaneet syyt korjataan ja että kontaminoituneet rakennusmateriaalit poistetaan tai puhdistetaan. Esimerkiksi mineraalivillaeristeet tulee uusia, mutta kantavien rakenteiden kohdalla on tyytyminen näkyvän homeen poistoon. Usein tarvitaan myös ilmanvaihdon tehostamista tai säätämistä.

Terveyshaittojen torjunta

Rakennuksen homekasvulle altistumisen terveyshaitat koostuvat ilmeisesti monen altisteen ja monen mekanismin yhteisvaikutuksesta. Epidemiologista, kliinistä ja kokeellista tutkimusta tehdään parhaillaan täsmätiedon lisäämiseksi. Terveyshaittojen syntyminen on selkeästi sidoksissa altistumiseen, joten sen torjuminen on myös haittojen ehkäisemistä parhaimmillaan.

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Aino Nevalainen, dosentti, Kansanterveyslaitos
Pertti Partanen, rakennusinsinööri

ASUNTOJEN KOSTEUSVAURIOIDEN YLEISYYS SUOMESSA

Rakennusten kosteusvauriot ovat Suomessa yleisiä. Pientaloissa noin puolessa on todettu korjaamista vaativa kosteusvaurio. Kerrostalojen kosteusvaurioiden yleisyyttä kartottava hanke on käynnissä. Julkisessa keskustelussa on silloin tällöin ajauduttu syyllisten etsimiseen. Kosteusvaurioiden yleisyyden ja terveydellisen merkityksen selvittyä olisi voimavarat suunnattava korjaustoimintaan ja vaurioiden ehkäisyyn vastaisuudessa. Kosteusvaurioiden torjunta on kaikkien, asukkaiden, työntekijöiden, tilojen huoltajien, haltijoiden, käyttäjien ja omistajien vastuulla.

Rakennusten homekasvua ja sen terveyshaittoja selvittävässä tutkimuksessa on jouduttu palaamaan alkutekijöihin: altistuksen karakterisointi mikrobimittauksin tai seerumimäärityksin on kallista ja aikaavievää ja tulosten tulkinta usein vaikeaa. Ympäristömikrobeille "altistutaan" asunnon mahdollisen homeongelman vuoksi tai työperäisen altistuksen kautta myös harrastuksissa, vaikkapa puutarhatöissä tai sienimetsässä. Siksi haetaan koko ajan uusia menetelmiä haitallisen altistuksen havaitsemiseksi. Näitä menetelmiä tarvitaan niin epidemiologisissa tutkimuksissa kuin yksittäisiä "hometalotapauksia" ratkottaessa.

Koska jokaisen homeongelman perussyy on jatkuvasti kosteana pysyvä materiaali, on mahdollista tarkastella tähän alkusyyhyn johtaneita tekijöitä. Rakennuksen kosteusvaurio voi johtua vuodosta, tiivistymisestä, puuttuvasta kosteuseristyksestä, maaperäkosteuden kapillaarinoususta, sadevesien pääsystä rakenteisiin tai sisällä muodostuvan kosteuden puutteellisesta poistosta.

Usein tämä ylimääräinen vesi jättää silminnähtävän jäljen materiaaliin. Rakennuksen silmämääräinen kosteustarkastus yhdistettynä pintakosteusmittauksiin ja muihin, esim. hajuhavaintoihin, onkin osoittautunut oivalliseksi apuvälineeksi sekä ongelmatapausten tunnistamisessa että korjaustoimien suunnittelussa.

Olemme käyttäneet kosteustarkastusta myös tutkimusmenetelmänä sen osuvuuden ja hyvän
kustannus-hyötysuhteen rohkaisemana. Pidämme tarpeellisena koko "hometalo-ongelman" kansanterveydellisen merkityksen arvioimista, ja tämän hankkeen ensimmäisenä osatavoitteena selvitettiin pientalojen kosteusvaurioiden yleisyys. Samalla saatiin paljon käyttökelpoista tietoa kosteusvaurioiden syistä.

Pientalotutkimuksen aineisto ja menetelmät
Tutkimusaineistona oli 450 pientaloa kolmesta sisämaan ja kahdesta rannikkokaupungista. Tutkimuskohteet valittiin satunnaisotannalla kaupunkien rakennusluparekistereistä ja ne edustivat 1950-, 60-, 70- ja -80-luvuilla valmistuneita taloja. Kohteista 80% oli omakotitaloja ja loput rivitaloja.

Tutkimus tehtiin paikan päällä haastattelemalla asukkaita ennalta laaditun kyselykaavakkeen
mukaisesti ja tarkastamalla rakennukset aistihavaintojen ja pintakosteusmittareiden avulla, pintoja rikkomatta.

Vauriot yleisiä pientaloissa

Koko aineistossa oli tapahtunut kosteusvaurio jossain muodossa 82%:ssa kohteista. Osa niistä oli korjattu, mutta edelleen korjauksen tai lähemmän tarkastuksen tarpeessa oli 55% kiinteistöistä.
Koko pientalokantaan yleistettynä tulokset merkitsevät, että maassamme on lähes 500 000
pientaloa, jotka olisivat kosteusvauriokorjauksen tai perusteellisemman tarkastamisen tarpeessa.

Vaurioita oli yleisesti kaiken ikäisissä pientaloissa.

Yleisimmät kosteusvauriot 1950-luvun kiinteistöissä (N=30) olivat perusmuurin vuotaminen (50% kohteista), vesikattovuodot sekä putkisto- tai laitevauriot. Useimmissa kiinteistöissä oli tehty peruskorjaus, jolloin myös kellaritilat oli saneerattu asuintiloiksi, mutta ympäröivä salaojitus ja perusmuurin vesieristys oli asennettu ainoastaan neljässä tapauksessa. Tämän aikakauden talojen vesikattovuodot olivat vähäisiä ja ne oli useimmiten huomattu ja korjattu ajoissa. 1960-luvun taloissa yleisimpiä kosteusvaurioita olivat yläpohjan ja seinien kosteusvauriot (42%:ssa kohteista). Lisäksi havaittiin usein ikääntymiseen liittyviä putki- ja viemäri- sekä alapohjan vaurioita.

Tänä aikana yleistyivät erilliset ilmanvaihtokanavat, joiden läpiviennit olivat usein vuotaneet.
1970-luvun talojen yleisin kosteusvaurio oli yläpohjan kastuminen (56%). Tänä aikana yleistynyt tasakatto osoittautui riskialttiiksi ratkaisuksi, sillä 73% tasakatoista oli vuotanut, kun harjakatoissa oli 35%:ssa. Useimmissa kohteissa, joissa oli ollut kattovuoto, ei rakenteita ollut kuivattu tai edes tarkastettu.

Myös 1980-luvun taloissa oli yleisesti kosteusvaurioita, mutta ne olivat yleisimpiä seinärakenteissa (42%:ssa kohteista), erityisesti pesutiloissa. Tänä aikana yleistyi pesutilojen kaakelilaatoitus. Näiden seinäpinnoitteiden alusrakenne oli vaihteleva, mutta useimmiten siitä puuttui kunnollinen vesieristys. Laatoituksen saumat eivät ole vesitiiviitä, joten niiden kautta imeytynyt vesi kastelee alla olevat rakenteet väistämättä. Lisäksi esiintyi ilmanvaihtokanavien ja yläpohjan vaurioita sekä lähinnä huolimattomasta asennuksesta johtuneita laitevaurioita.

Tutkimuksen mukaan yli puolet pientalojen kosteusvaurioiden syistä oli aiheutettu jo rakennusvaiheessa puutteellisella suunnittelulla, virheellisillä tai huolimattomilla työsuorituksilla tai väärillä materiaalivalinnoilla. Näiden virheiden välttäminen edellyttää rakentajilta entistä parempaa tietoa rakenteiden ominaisuuksista ja toimivuudesta, vastuullista laatuajattelua ja huolellisuutta etenkin riskialttiissa työvaiheissa, esim. vesikaton asennuksessa ja kosteiden tilojen vesieristyksissä. Asukkaiden itsensä tulisi huoltaa rakennusta säännöllisesti ja korjata havaitut viat välittömästi.

Johtopäätökset

Tutkimuksen yhteydessä ei ollut mahdollista varmistaa laboratoriotutkimuksin, kuinka yleisesti kosteusvauriot olivat aiheuttaneet homekasvua. Muusta kenttätyöstä saatuun kokemukseen perustuen tiedetään kuitenkin, että kosteusvaurio korjaantuu harvoin itsekseen. Vaikka materiaalin pinnalla näkyy ainoastaan kosteusjälki, voi pinnan alla tai rakenteen sisällä olla myös aktiivista homekasvua.

Tulokset osoittavat, että kosteusvauriot ovat suomalaisissa pientaloissa varsin yleisiä. Muusta rakennuskannasta ei vielä ole vastaavaa tietoa, mutta kerrostaloasuntoja koskeva selvitys on parhaillaan käynnissä.

Asukkailla on tärkeä rooli kosteusvaurioiden ja niiden haittojen ennalta ehkäisemisessä. Kosteusvauriot on usein helppo todeta esim. pintamateriaalin irtoamisena, vuotojälkinä tai lastulevyn turpoamisena. Apuun kannattaa pyytää rakennusalan ammattilainen, jos omat taidot eivät riitä. Rakennuksen säännöllinen tarkastus esimerkiksi keväisin ja vaurioiden korjaaminen heti säästää rahaa ja ehkäisee terveyshaittojen syntyä.

Tutkimuksen rahoittivat Ympäristöministeriön Remontti-ohjelma, Kansanterveyslaitos ja Helsingin,
Oulun, Kiuruveden ja Varkauden kaupungit. Kiitämme yhteistyöstä.
Viite: Partanen P, Jääskeläinen E, Nevalainen A, Husman T, Hyvärinen A, Korhonen L, Meklin T,
K, Forss P, Saajo J, Röning-Jokinen I, Nousiainen M, Tolvanen R, Henttinen I. Pientalojen
kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen. Kansanterveyslaitoksen
julkaisuja KTL B6/1995, 48 s. + liitt.
Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Jari Koivisto, rak.ins., tutkija
Kansanterveyslaitos, ympäristömikrobiologian osasto

KOSTEUSVAURIOIDEN SYNTYTAVAT PIENTALOISSA

Rakennusinsinööri Jari Koivisto selvittää oheisessa artikkelissa pientalojen kosteusvaurioiden syntytapoja. Kosteusvaurio voi syntyä samoilla tavoilla myös kerrostaloissa tai työpaikoilla. Työpaikoilla kosteusvaurio voi syntyä myös tuotannollisista syistä. Kosteusvaurioiden syntytapojen tuntemus auttaa terveydenhuollon henkilöstöä tunnistamaan vaurioita.

Kosteuden lähteet

Rakennusten kosteuslähteitä ovat sade-, sulamis- ja valumavedet, maaperästä kapillaarisesti
nouseva kosteus, ulko- ja sisäilman kosteus, pesu- ja käyttövedet, putki- ja laitevauriot, rakennekosteus ja sisäilman kosteuden tiivistyminen kylmiin pintoihin. Rakenteen lyhytaikainen kostuminen ei useinkaan aiheuta vaurioita, mutta rakenteisiin jäävä kosteus johtaa lähes aina home- ja lahovaurioon. Tällaisiä vaurioita voidaan vähentää huomattavasti hyvällä suunnittelulla, rakennustyön huolellisuudella ja rakennuksen huollolla.

Kosteus rakenteissa

Kosteus rakenteissa esiintyy vetenä ja vesihöyrynä. Vetenä kosteus liikkuu painovoiman vaikutuksesta alaspäin, mutta se voi nousta myös ylöspäin tietyissä materiaaleissa kapillaarisuuden avulla. Vesihöyrynä kosteuden kaksi liikkumistapaa ovat konvektio ja diffuusio.
Konvektiolla tarkoitetaan vesihöyryn liikkumista ilmavirran mukana ja diffuusio on rakenteen eri puolilla olevien vesihöyrypitoisuuksien erojen tasaantumispyrkimyksen aiheuttamaa liikettä. Kapillaarisesti kosteus nousee pääasiassa rakennuksen maanpinnan alapuolisissa osissa, mutta niin voi tapahtua myös ylempänä, jopa eri rakennusosien välillä. Maaperästä kosteuden nousu katkaistaan yleensä sorakerroksella tai muovilla ja rakennusosien välillä tiiviillä eristeellä tai kermeillä. Puun liittyessä johonkin kivipohjaiseen, vettä sitovaan tai kapillaarisesti siirtävään materiaaliin, kuten tiileen tai betoniin, tulee rakenteen väliin aina asentaa kosteuden liikkeen katkaiseva kosteuseristys.

Sade- ja sulamisvesien rakennukselle aiheuttamaa kosteusrasitusta pyritään pienentämään rakenteiden kallistuksilla ja muotoiluilla sekä pelkästään veden poisjohtamiseen tarkoitetuilla
rakenteilla. Maanpinnan muotoilulla on suuri merkitys ja erilaisia kuoppia ja painanteita tulisi välttää rakennuksen välittömässä läheisyydessä.

Äkilliset ja suuret kosteusrasitukset, kuten tulvat, vesiputki- ja laitevauriot aiheuttavat rakenteisiin lyhytaikaisia, mutta kaiken kastelevia kosteusrasituksia. Tällaiset vauriot ovat usein työläitä korjata, mutta ne eivät aiheuta home- ja lahovaurioita, jos rakenteet saadaan kuivatettua nopeasti. Useimmiten kuivattaminen vaatii rakenteiden avaamista ja pinnoitteiden poistamista kuivumisen nopeuttamiseksi.

Diffuusion ja konvektion liikuttamaa vesihöyryä ja sen rakenteita kostuttavaa vaikutusta pyritään ehkäisemään tekemällä rakenteet ilmatiiviiksi muun muassa tuulensuojalevyjen ja höyrysulun avulla. Jos vesihöyry pääsee esimerkiksi höyrysulun reiästä kulkemaan rakenteeseen, se tiivistyy kastepisteessä tai kylmässä rakennusmateriaalissa vedeksi ja imeytyy rakenteisiin tai valuu vetenä alaspäin. Kostunut materiaali alkaa homehtua otollisissa olosuhteissa. Lämpöeristeen kastuessa se menettää lämmöneristyskykynsä, jolloin rakenteeseen muodostuu kylmäsilta. Tähän tiivistyvä sisäilman kosteus aiheuttaa homekasvustoa tai lahovaurion.

Rakenteen tuulettuvuudella on tärkeä merkitys rakenteisiin kerääntyneen kosteuden poistamisessa. Puu, tiili, betoni, puru- ja lastueristeet sitovat hyvin kosteutta. Jos materiaaliin sitoutunut kosteus ei pääse haihtumaan, kerääntyy rakenteeseen jatkuvasti lisää kosteutta ja sen kosteuspitoisuus kasvaa, jolloin seurauksena on ennen pitkää rakenteen vaurioituminen.

Pienehkö vesikattovuoto saattaa kerätä vähitellen vettä yläpohjaan esimerkiksi höyrysulun päälle. Vettä voi huomattavia määriä, ennen kuin se tulee jostakin läpiviennin kohdasta huonetilaan. Siinä vaiheessa, kun vuoto huomataan, ovat yläpohjan puurakenteet saattaneet vaurioitua pahastikin pitkäaikaisesta kosteusrasituksesta.

Salaojituksella johdetaan sade- ja sulamisvedet pois sokkelin ja anturoiden läheisyydestä. Tukkeutuneen tai vaurioituneen salaojituksen seurauksena vesi jää sokkelin viereen ja imeytyy rakenteisiin tai jäätyessään liikuttaa perustuksia. Rakennuksen liikkumisen seurauksena tulee rakenteisiin halkeamia ja rakoja, joissa ilmavirtausten mukana liikkuva kosteus voi aiheuttaa vaurioita.

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Jari Koivisto, rak.ins., tutkija
Kansanterveyslaitos, ympäristömikrobiologian osasto

KOSTEUSVAURIOKOHTEEN RAKENNUSTEKNISEN TUTKIMUKSEN JA
KORJAAMISEN PERIAATTEET

Lääkärit, terveydenhoitajat ja työterveyshoitajat eivät ole rakennusalan ammattilaisia, mutta
heidän on syytä tuntea ne tavat, joilla kosteusvauriokohteita tutkitaan ja korjataan. Näiden tapojen tuntemus helpottaa kommunikointia rakennusalan ammattilaisten kanssa. Rakennusalalla on tietämys korjausrakentamisesta lisääntynyt viimevuosina huomattavasti ja samalla on opittu tunnistamaan vaurioita aikaisemmassa vaiheessa.

Rakennustekninen tutkimus etenee vaiheittain. Aluksi tutustutaan yleisesti rakennukseen ja rakenteisiin, kartoitetaan rakennuksessa tehdyt havainnot ja korjaukset, selvitetään kosteusvaurion syy ja vaurion laajuus sekä lopuksi laaditaan korjausohjeet. Rakennukseen ja rakenteisiin tutustaan pohja-, leikkaus- ja rakennekuvia ja työselitystä tutkimalla.

Haastattelemalla rakennuksen käyttäjiä, huoltomiehiä ja korjausmiehiä saadaan selville mahdolliset aikaisemmin tehdyt korjaus- tai muutostyöt. Samalla selvitetään tutkimustarpeen aiheuttaneet havainnot ja tiedossa olevat vauriot. Rakennuksessa on syytä tehdä yleissilmäys ennen tarkempia tutkimuksia, jotta rakennuksesta muodostuisi kokonaiskuva.

Yleissilmäyksen jälkeen tarkastetaan kohde ja tehdään omat havainnot kohteesta käyttäen apuna omia aistihavaintoja ja erilaisia teknisiä apuvälineitä. Havainnot on syytä kirjata heti. Näkö-, kuuloja
hajuaisteja käyttäen tutkija saattaa paikallistaa vauriokohdan tai paikantaa vaurion syyn. Teknisinä apuvälineinä voivat olla erilaiset pintakosteusmittarit, joiden avulla voidaan paikantaa rakenteissa esiintyvä kosteus pintamateriaaleja rikkomatta. Muita teknisiä apuvälineitä voivat olla myös lämpökamerat, videoendoskoopit ym.

Tutkimuksen aikana etsitään vaurion syy tai syyt. On tärkeää ettei syyn etsimistä lopeteta ensimmäisen vaurion aiheuttajan löydyttyä. Kohteessa voi olla useita kosteusvaurion syitä, jotka tulisi kaikki löytää. Lisäksi vaurion laajuus täytyy kartoittaa, jotta voidaan tehdä riittävän laajat korjaussuunnitelmat ja -toimenpiteet.

Tutkimuksesta tulee tehdä kirjallinen lausunto, jossa käy ilmi havaitut vauriot ja niihin johtaneet syyt sekä syntytavan ja laajuuden selvittäminen. Lisäksi korjausohjeiden pääperiaatteiden tulee sisältyä lausuntoon.

Kosteusvaurioiden korjaamisen periaatteet

Kosteusvauriot ovat huomattavan yleinen ongelma suomalaisissa asunnoissa. Teknillisen korkeakoulun arvioiden mukaan kosteusvauriot muodostavat 80-90% kaikista kiinteistöjen vaurioista (Väänänen ym. 1992). Yksinomaan putkistovaurioista johtuvia vesivahinkoja sattuu Suomessa vuosittain yli 20 000 (Hämäläinen 1989). Äskettäin valmistuneen selvityksen mukaan 55%:ssa pientaloista on korjausta tai lähempää tarkastusta edellyttävä kosteusvaurio (Partanen ym. 1995).

Suomen olosuhteissa rakennukset ovat yleensä kuivia pitkän lämmityskauden ja hyvän eristystekniikan ansiosta. Tämä kuitenkin edellyttää hyvää rakennustapaa, jonka avulla vältetään rakennusaikainen kosteus rakenteissa, ja joka estää kosteuden tiivistymisen ja vuotamisen rakenteisiin.

Kosteusvauriotapauksissa korjataan usein vain vaurioitunut rakenne ilman että vaurion syy selvitettäisiin ja poistettaisiin. Seurauksena on saman vaurion kehittyminen uudelleen. Vanhojen rakennusten peruskorjausten yhteydessä tehdään myös virheitä, jotka saattavat johtaa ennen moitteettomasti toimineen rakenteen vaurioitumiseen. Kosteusvauriot ovat taloudellisesti ja terveydellisesti merkittävä ongelma.

Kosteusvaurioista aiheutuva mikrobikasvu turmelee rakennusta ja huonontaa sisäilman laatua. Kosteaan materiaaliin ensimmäisenä ilmaantuva homekasvu voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja ja ääritapauksissa pitkään jatkunutta kosteusongelmaa ilmentävä lahosieni voi turmella koko rakennuksen. Toisaalta jo kasvun lopettaneesta homekasvustosta voi lähteä itiöitä ja muita epäpuhtauksia sisäilmaan.

Korjaustarpeen tiedostaminen Pääperiaatteena voidaan sanoa, että kosteusvaurio on korjattava aina. Vahingon tapahduttua on nopea korjaustoimenpide aina suoranaista säästöä. Korjaamattomana kosteusvaurio muuttuu nopeasti myös terveyshaitaksi. Lähes mikä tahansa materiaali homehtuu nopeasti, jos se on jatkuvasti kosteana. Kaikki rakennuksen ulkopuoliset pinnoitteet on tarkoitettu ja suunniteltu suojelemaan rakennusta sääolosuhteita vastaan. Veden, lumen, lämmön ja pakkasen rasittamiksi joutuvat materiaalit kuluvat ja heikkenevät taistelussa luonnonvoimiavastaan. Sisätiloissa peseytymistilojen
pinnoitteiden tarkoitus on estää pesuvesien pääsy rakenteisiin. Sisäilman sisältämän kosteuden pääsy rakenteisiin estetään ilmanvaihdolla ja erilaisilla rakenneratkaisuilla.

Mahdollisen kosteusvaurion tunnusmerkkejä

Asunnossa oleskeltaessa voidaan kiinnittää huomio seuraaviin tyypillisimpiin kosteuden
aiheuttamiin vaurioihin:

• kosteusläikkiä sisäpinnoitteissa
• tapetti irtoaa tai väri on muuttunut paikoitellen
• sisäpinnoitemaali irtoaa
• muovimatto irtoaa alustastaan
• parketti tummuu paikoitellen
• kaakelit tai klinkkerit irtoavat
• tunkkainen tai kellarille ominainen haju
• sokkelin maali irtoaa paikoitellen
• tiiliverhous paikoin valkoinen vielä keskikesällä
• näkyvä homekasvu
• ikkunat jatkuvasti huurteessa (johtaa homekasvuun)

Korjaustyön vaiheet

Kun jonkin rakennusosan havaitaan olevan korjauksen tarpeessa tai vahinko on jo tapahtunut, tulisi korjaustyön ja -tarpeen arviointi tehdä suunnitelmallisesti. Hyvällä etukäteissuunnittelulla työ edistyy vaiheittain oikeassa järjestyksessä ja hankkeen kokonaiskuva on tiedossa alusta alkaen.

Korjaustyön eteneminen voidaan jaotella kahdeksaan eri vaiheeseen:
1. Vaurion havaitseminen
2. Vaurion syyn selvittäminen
3. Vaurion aiheuttajan poistaminen
4. Vaurion laajuuden selvittäminen
5. Korjaussuunnitelman laatiminen
6. Rakenteiden kuivattaminen
7. Vaurioituneiden rakenteiden uusiminen
8. Jälkiseuranta
9.

Ensimmäinen vaihe on vaurion havaitseminen. Tämä voi perustua näköhavaintoon, hajuun tai jopa kuulohavaintoon, esimerkiksi putkivuodossa. Ihanteellisin olisi tietenkin tilanne, jossa syntyvä vaurio voitaisiin havaita jo ennakolta, esimerkiksi kuntotarkastuksen tai huollon yhteydessä.

Ennakoidun tai syntyneen vahingon korjaamiseen tulisi ryhtyä välittömästi. Seuraavana vaiheena on havaitun vaurion syyn selvittäminen. Esimerkiksi yläpohjan kosteusvaurion perussyyn löytäminen saattaa joskus olla vaikeaa ja usean tekijän yhteisvaikutuksen aiheuttama. Jos vesikatteesta ei löydy näkyvää reikää, on syytä ryhdyttävä etsimään sisäkaton ja vesikatteen välistä, yläpohjan rakenteista. Korjaustyön onnistumisen varmistamiseksi kaikki vaurioon johtaneet osatekijät on selvitettävä. Vaurion aiheuttaneen vian korjaaminen mahdollisimman nopeasti on tärkeää, koska kosteusvaurion vaikutusajalla ja vesimäärällä on ratkaiseva merkitys vaurion laajuuteen ja vakavuusasteeseen. Usein pikaisesti korjattu vesivahinko saadaan kunnostettua pelkällä rakenteiden kuivatuksella. Pitkävaikutteisena vesivahingolla on aina tuhoisat seuraukset. Jos vaurion aiheuttajaa ei poisteta, saattaa seurauksena olla saman vaurion kehittyminen uudelleen.

Vaurion laajuuden selvittämisen on tärkeää hyvän korjaussuunnitelman tekemiseksi. On tärkeää, että terveeltäkin näyttävän rakenteen taustat ja ympäristöt tarkastetaan. Korjattuun rakenteeseen piilevänä jäänyt kosteus tai homekasvusto aiheuttaa nopeasti saman vaurion uusiutumisen.

Korjaussuunnitelman on oltava joustava, kunnes kaikki tarkastus- ja purkutyöt on tehty. Vielä työn suorituksen aikanakin voi suunnitelmiin tulla niin suuria muutoksia, että tarkan kustannusarvion laatiminen on usein mahdotonta etukäteen.
Entinen rakenne ja siinä käytetyt materiaalit on selvitettävä tarkoin ennen suunnitelmien laatimista.

Pelkkä vanhoihin piirustuksiin tutustuminen ei riitä, vaan rakenteita on avattava käytettyjen
materiaalien selvittämiseksi. Rakennusaikana tehdyistä suunnitelmamuutoksista ovat tarkepiirrokset usein jääneet tekemättä. Myös korjaustyön aikana tehdyt muutokset on korjattava piirustuksiin, sillä tehtävä korjaus ei välttämättä ole viimeinen remontointi kyseisessä kiinteistössä.

Rakenteiden kuivattamisessa on olennaista, että kaikki eri materiaalit kuivatetaan rakennus- ja pinnoitetyön vaatimaan kuivuuteen. Olipa kyseessä betoni, puu, lämpöeriste tai jokin muu materiaali, ei pelkkä silmämääräinen tai kokeilemalla tehty kosteusmääritys riitä, vaan kosteuspitoisuudet on mitattava. Puhaltimien ja lämmittimien käyttö nopeuttaa kuivumista. Esimerkiksi maanvaraisen betonilaatan kuivatus puhaltamalla laatan alle kuivaa, lämmintä ilmaa, nopeuttaa moninkertaisesti betonin kuivumista. Tämä on ammattiliikkeen työtä. Rakenteiden uusimisessa on huomioitava jo suunnitteluvaiheessa materiaalien yhteensopivuus ja toimivuus entisten materiaalien kanssa.

Lahonnutta ja homehtunutta puutavaraa poistettaessa on varmistuttava, että kaikki vaurioitunut materiaali poistetaan. Puun sisällä edennyt sieni- ja homerihmasto ei aina ole silmin havaittavissa, joten lahovaurioon liittyvää terveeltä näyttävää puuta on poistettava vielä noin puoli metriä.

Kosteusvauriokohdan läheisyydessä oleva puutavara olisi syytä käsitellä homekasvua estävällä puunsuoja-aineella.

Homehtunut teollisesti valmistettu lämpöeriste on vaikea puhdistaa ja siksi se on syytä uusia.

Vanhoissa rakennuksissa lämpöeristeenä käytetyn sahanpurun kastuessa siinä alkaa
mikrobikasvu erittäin nopeasti, joten ne olisi aina uusittava. Jos materiaaleja ei voida uusia (esim. perustukset, kantavat rakenteet), tulee näkyvä home puhdistaa, rakenteet kuivata huolellisesti ja pinnat käsitellä desinfioivalla aineella.
Loppusiivous on tehtävä huolellisesti, jotta purku- ja korjaustyön yhteydessä ilmaan levinneitä mikrobeja ei jää korjattuun rakennukseen.

Kosteusvaurioitunut rakennusosa on asetettava aina erityistarkkailuun. Huolella tehdyssä
korjaustyössä ilmenevä pienikin merkki uusiutuvasta kosteusvauriosta on useimmiten helppo
paikallistaa ja korjata.

Suojautuminen purkutyön aikana

Homeitiöpitoisuudet nousevat homeisten materiaalien purkutyön aikana korkeiksi. Suositeltavaa olisi, että asukkaat tai työntekijät muuttaisivat korjaustöiden ajaksi pois.

Purku- ja korjaustyökohde on myös mahdollista osastoida suojaseinien avulla. Osastoitu tila tulee tehdä alipaineiseksi ja järjestää riittävä ilmanvaihto. Purku-, puhdistus ja siivoustyön aikana työntekijän tulee käyttää vähintään P2-luokan suodattimella varustettua hengityssuojainta. Lisäksi silmät ja kädet tulee suojata rakennuspölyltä. On myös pyrittävä välttämään homeitiöpitoisen rakennuspölyn ihokosketusta.

Kirjallisuutta:
Väänänen H, Absetz I, Kanerva I. Puurakenteisen pientalon kosteusvaurion tutkiminen,
Tekninen korkeakoulu, Talonrakennustekniikan laboratorio, 1992, julkaisu 32
Hämäläinen T. Kiinteistöjen vesivahingot lisääntyneet,
LVI-lehti, 1989; 10: 10-11

Partanen P, Jääskeläinen E, Nevalainen A, Husman T, Korhonen L, Meklin T, Miller K, Forss P,
Saajo J, Röning-Jokinen I, Nousiainen M, Tolvanen R, Henttinen I (1995).
Pientalojen kosteusvauriot - Yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen,
Kansanterveyslaitoksen julkaisuja KTL B6 1995.

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA

Marjut Reiman, FT, erikoistutkija

Homealtistuminen teollisuudessa

Ne teollisuuden alat, jotka käyttävät tuotannossaan orgaanista materiaalia, ovat mahdollisia homepölyn esiintymisympäristöjä. Ammattitautitilastoista käy hyvin ilmi, että saha- ja selluteollisuus ovat esimerkkejä tällaisista toimialoista. Raaka-aineena käytettävä puu on hyvä elatusalusta monille sienille. Elintarviketeollisuudessa saattaa esiintyä korkeita homealtistumistasoja, samoin lämpövoimaloissa. Kosteat työympäristöt, kuten jätevedenpuhdistamot, paperitehtaat tai ilmankostutusta vaativat prosessit, suosivat erityisesti bakteereiden esiintymistä, joskin homeitakin voi esiintyä, mutta yleensä vain kohtalaisia määriä. Kannattaa muistaa, että myös teollisuusrakennus voi kosteusvaurioitua, jolloin kyseessä on ensisijaisesti rakennusteknisesti ratkaistava ongelma.

Teollisuudessa homealtistuminen on tavallisimmin seurausta siitä, että prosessissa käytettävä eloperäinen raaka-aine on homehtunut joko varastoinnin tai tuotantoprosessin aikana liiallisen kosteuden seurauksena. Useimmilla teollisuuden aloilla tätä homehtumista pyritään joko teknisin tai kemiallisin keinoin pitämään kurissa. Alakohtaiset kuin myös tietyn teollisuuden alan laitoskohtaiset erot altistuksen määrässä ja laadussa voivat olla erittäin suuria, mikä johtuu erilaisista tuotantotavoista, kemikaalien käyttötavoista, raaka-aineen kiertonopeuksista, ilmanvaihtoratkaisuista, työhygieenisistä torjuntatoimenpiteistä ja mm. siivousrutiineista.

Hakkeessa usein paljon hometta

Hake homehtuu herkästi ja tärkein homehtumiseen vaikuttava tekijä on varastointiaika.
Käytännössä alle kolmen viikon varastointi pitäisi homekasvun kurissa. Niin selluteollisuudessa kuin haketta käyttävissä lämpövoimaloissakin varastointiajat ovat tätä pidempiä. Pahimmillaan hakkeen homehtuminen noudattaa samaa kaavaa kuin kostea heinä eli lämpötila voi homehtumisen myötä nousta aina +60oC:een saakka. Homehtuneen hakeen käsittelyssä itiöpitoisuudet voivat olla jopa miljardeja itiöitä kuutiometrissä ilmaa, ja lajisto on samantyyppinen kuin maatalouden työympäristöissä. Terveyshaittoja on todettu mm. sellutehtaiden hakeosastoilla työskentelevillä, hakekasojen puskutraktoreiden kuljettajilla ja hakekuljettimien ja -siilojen siivoojilla. Hakkeen kiertonopeuden lisääminen vähentää homehtumisriskiä.

Sahateollisuus ja homeet

Tuoreen puun varastointiaika on myös sahateollisuudessa keskeinen homehtumiseen vaikuttava tekijä. Sahateollisuudessa pyritään kuitenkin aktiivisesti pienentämään homeongelman syntymahdollisuuksia. Vastasahattu puutavara on kosteuspitoisuudeltaan suuri ja siten hyvä kasvualusta kaikenlaisille sienille. Sahalaitoksessa voidaan erottaa ns. märkä pää, jossa käsitellään tuoretta puuta ja jolle on tyypillistä mm. hiivojen, bakteereiden ja puussa viihtyvien homeiden esiintyminen ja ns. kuiva pää, jossa käsitellään kuivattua puutavaraa ja jolle puolestaan on ominaista ns. termotoleranttien homeiden esiintyminen. Termotolerantit sienet, jotka kasvavat korkeissa (40-50oC:ssa) lämpötiloissa, viihtyvät hyvin sahojen kuivaamoissa käyttöhäiriöiden aikana tai jos lämpötila on aiottua kuivauslämpötilaa alhaisempi. Tasaamotyöntekijän alveoliitin etiologiassa tärkeimpiä sieniä lienevät juuri kuivaamossa syntyneiden homeiden itiöt, mutta myös ennen kuivausta puun pinnalle kasvaneet homeet, joiden itiöt kuitenkin irtoavat vasta kuivauksen jälkeen. Sahoilla on voitu pienentää homeongelmaa puun kiertoa nopeuttamalla, kuivauslämpötiloja nostamalla ja kemikaalien avulla.

Monet teollisuustyöpaikat yksilöllisiä homeongelmien suhteen

Tavallista suurempaa homealtistumista voi esiintyä lähes millä työalalla tahansa. Mm. turvevoimaloissa, tupakkateollisuudessa ja vihannesten lajittelutöissä homeongelma saattaa nousta esiin satunnaisen homehtuneen raaka-aine-erän vuoksi. Bioteknisillä työaloilla, mm. juustoloissa, oluen ja entsyymien valmistuksessa, puolestaan on kysymys mahdollisesta altistumisesta tiedossa olevalle prosessiorganismille. Viime mainituilla aloilla hygieniavaatimus on korkea, joten altistuminen muille mikrobeille on poikkeuksellista, mutta mahdollista.

Tuoko siivous helpotusta teollisuuden homeongelmiin?

Teollisuudessa siivoustyöstä vastaavat näyttävät usein altistuvan enemmän kuin varsinaiset
tuotantoon osallistuvat työntekijät. Eräiden puuteollisuuden työpaikkojen homeongelmaselvittelyt ovat osoittaneet, että käsiteltävä materiaali on mikrobiologisesti varsin puhdasta, mutta tästä huolimatta työilmassa esiintyy runsaita määriä monenlaisia homeita. Vasta tarkemmat tutkimukset ovat johtaneet homelähteen, työympäristöön kertyneen puupölyn ja muun puujätteen, jäljille. Monet puuteollisuudessa käytetyt työmenetelmät ovat sellaisia, että puujätettä leviää ympäristöön.
Jätteen kertyminen on jokapäiväistä, mutta siivoaminen jokavuotista. Kostean puumateriaalin homehtumisherkkyyden huomioiden siivousväli ei saisi olla talviaikaankaan kuukautta pidempi, kesäaikaan jäte tulisi poistaa tätäkin useammin. Imurointi on siivousmuotona hyvä, kun poistoilma suodatetaan tehokkaasti. Paineilmapuhdistus sen sijaan nostaa tehokkaasti jo laskeutuneet itiöt ilmaan.

Minne homeitiöt joutuvat?

Erityisesti puunjalostusteollisuuden työpaikoilla on havaittu, että itiöt eivät pysy syntypaikoillaan, vaan leviävät usein saman tuotantorakennuksen eri osiin. Osastoinnilla ja paine-erojen avulla voidaan vaikuttaa itiöiden liikkeisiin siten, etteivät ne kulkeudu vähäitiöisiin tiloihin. Monilla tehdasalueilla ulkoilman itiöpitoisuudet ja homelajisto kuvastavat paremminkin laimennutta tehdasilmaa kuin tavanomaista ulkoilmaa. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. toimistorakennuksen korvausilmaksi käytetty raakailma täytyy suodattaa erityisen tehokkaasti. Toivottavaa on, että homeitiöt pysähtyisivät poistoilmasuodattimiin niissä osissa tehdasta, joissa itiöitä syntyy.

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:
HOMETTA

Marjut Reiman, FT, erikoistutkija
Heikki Kallunki, fil.yo, apulaistutkija

Homealtistuminen maataloudessa

Homepölyn aiheuttamien vakavien terveyshaittojen vuoksi, on sen esiintymistä tutkittu maataloudessa meillä Suomessa jo parikymmentä vuotta. Tutkimuksen alkuaikoina syytettiin karjanrehuksi tarkoitettua paaliheinää ongelman aiheuttajaksi. Tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet tuossa syytöksessä olleen paljonkin perää, mutta myös sen, että homepölylähteitä on useita muitakin, ja että homepölyn määrä ja laatu määräytyvät osittain myös tuotantosuunnan mukaan, kuin myös sen, että tilanne on muuttumassa parempaan suuntaan.

Maatalouden työympäristöissä esiintyy homepölyä vaihtelevia määriä tilan tuotantosuunnan,
tuotantotapojen ja käytettyjen materiaalien mukaan. Homepölyaltistus on tyypillisintä
lypsykarjatiloilla, mutta homepölyä esiintyy kohtalaisia määriä myös kanaloissa ja sikaloissa. Kanaja sikatiloilla altistus koostuu useimmiten bakteereista ja terveyshaittojen taustalla voivat olla myös endotoksiinit, jotka ovat peräisin Gram-negatiivisten bakteereiden soluseinästä.

Liiasta kosteudesta seuraa homehtuminen

Tavallisin syy homepölyn esiintymiseen on käsiteltävän materiaalin homehtuminen varastoinnin aikana. Homehtumisen taustalla puolestaan on materiaalin liian suuri kosteus varastoinnin alkaessa. Ns. turvallinen varastointikosteus on kullekin materiaalille omansa, esim. heinälle se on noin 16% ja viljalle noin 14%. Jos kosteus on tätä rajaa korkeampi, materiaali homehtuu. Mitä korkeampi kosteus on sitä korkeammaksi lämpötila voi varastoinnin aikana homehtumisen myötä nousta, pahimmillaan jopa noin +60oC:een.

Homehtuminen - mikrobien järjestelmällinen esiintyminen

Homehtuminen ei ole mielivaltainen tapahtuma, vaan sopivien lämpö-, kosteus- ja
ravinneolosuhteiden mahdollistama järjestelmällinen ilmiö. Jos varastoitava heinä on
varastoitaessa hyvin kosteaa, syrjäytyvät sen pinnalta pellolla kasvaneet peltosienet, joille on tyypillistä suuri itiökoko. Nämä ovat tyypillisiä ulkoilmasieniä ja niiden aiheuttamat terveyshaitat ilmenevät yleensä välittöminä allergiaoireina. Syrjäyttämisen tekevät ns. kuivassa viihtyvät sienet, homehtumisen pioneerit, joille riittää suhteellisen pienikin kosteus. Näiden kasvu tuottaa lämpöä ja kosteutta, mikä mahdollistaa vaateliaampienkin lajien kasvamisen, jotka lopulta syrjäyttävät kuivassa viihtyvät sienet. Ns. ympäristön lämpötilassa kasvavien mesofiilisten sienten kasvu tuottaa edelleen lämpöä ja luo olosuhteet ihanteellisiksi ns. lämpökestoisille sienille ja edelleen lämmössä viihtyville sienille ja aktinomykeeteille. Tällaisen homehtumisen läpikäynyt materiaali sisältää runsaasti ns. varastosienten itiöitä, jotka ovat tyypillisesti pienikokoisia (useimmat alle 5 mikrometriä) ja pääsevät siten esteettä alveoleihin saakka. Näiden joukkoon kuuluvat useimmat tunnetut allergisen alveoliitin aiheuttajat.

Homepölylähteitä on paljon

Tavallisimmat homepölyn lähteet maataloudessa ovat rehut (kuivaheinä tai vilja) ja kuivikkeet (olki tai puru). Niissä on suuria eroja sen mukaan, mitä varastointimenetelmää on käytetty. Yksittäistä maataloustyötä tekevää ajatellen tärkeämpää kuin se, mitä menetelmää on käytetty on se, miten kyseistä menetelmää on käytetty. Kuivaheinistä usein pahin altistaja on paaliheinä, jota ei ole varastokuivattu; vähiten altistaa varastokuivattu heinä. Kuivikkeista olkikuivike on useimmiten homeista, sahanpuru hyvin harvoin. Hapolla käsitelty vilja säilyy varmemmin homeettomana kuin lämminilma- tai kylmäilmakuivattu vilja. Säilörehu on vain harvoin merkittävä homelähde.

Samantyyppisten materiaalien aiheuttamassa homepölyaltistuksessa on erittäin suuria tilakohtaisia eroja, mikä johtuu työtapaeroista ja jopa henkilökohtaisista eroista huolellisuudessa ja siisteydessä.

Työ altistaa homeille

Eläinten ruokinta ja kuivitus irrottaa itiöt homehtuneista materiaaleista, joita käsiteltäessä tulisi käyttää P2-luokan hengityksensuojaimia. Tehokkaan yleisilmanvaihdon avulla voidaan
pitkäaikaisaltistumista vähän pienentää, mutta yksittäisiin työvaiheisiin liittyviä hetkittäisiä huippuja ei voida poistaa.

Miten eroon maatalouden homeista

Tärkein homeentorjuntakeino on materiaalien varastointi siten, ettei homehtumista pääse
tapahtumaan, mikä voidaan tehdä joko kuivaamalla materiaalit riittävästi tai käsittelemällä ne homeentorjuntakemikaalein. Yleisin virhe kuivaamisessa on perisuomalainen ahnehtiminen, jolloin pyritään kuivaamaan kerralla enemmän kuin mihin on kapasiteettia, kemikaalien käytössä taas nuukuus tai suurpiirteisyys, jolloin ei voi varmuudella sanoa, miten paljon vaikuttavaa ainetta materiaaliin on päätynyt.

Tulevaisuudessa vähemmän homeita?

Säilörehuvaltaiseen ruokintaan siirtyminen on vähentänyt kuivaheinän käyttöä ja lietelantajärjestelmän yleistyminen on oleellisesti vähentänyt tarvittavia kuivikemääriä, mikä on pienentänyt potentiaalisten homepölylähteiden määrää. Automaattiruokinnan ja pihattonavetoiden yleistyminen näyttävät vaikuttavan homepölyn määrää vähentävään suuntaan lypsykarjatiloilla. Myös varastokuivaus on yleistynyt, mikä on merkinnyt homehtumisriskin merkittävää pienenemistä.

Maatalouden tuotantotekniset muutokset vähentävät homepölystä aiheutuvaa terveysriskiä.
Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Marjut Reiman, FT, erikoistutkija
Kuopion aluetyöterveyslaitos
Kosteusvauriorakennuksen mikrobikasvusto

Homeet tarvitsevat kasvaakseen happea, ravinteita, kosteutta ja lämpöä. Koska ympäristömme mikrobit ovat aikojen kuluessa oppineet sopeutumaan kovin monenlaisiin olosuhteisiin, käytännössä ainoa niiden kasvua rajoittava tekijä on kosteus. Pitkään jatkunut vesivahinko tarjoaa siten useimmiten riittävät edellytykset hyvin monien bakteereiden ja sienten kasvulle. Ravinnoksi riittävät jopa ympäristössä olevat epäpuhtaudet, hyvää ravintoa on esimerkiksi puu. Homeet pärjäävät pienelläkin happimäärällä, ympäristön lämpötiloista jopa pieni pakkanenkin sopii eräille sienille. Mikrobeja on kaikkialla ympäristössämme, joten tarvitaan vain kosteutta ja kasvualusta, jotta kasvu lähtee käyntiin. Nopeasti korjatut vesivahingot eivät johda väistämättä homekasvuun. Pitkään jatkunut kosteusrasitus voi sen sijaan johtaa minkä tahansa rakennusmateriaalin homehtumiseen.

Homehtumisen syyt ja seuraukset

Kosteusvaurioiden tavallisimpia syitä ovat katto- tai putkivuodot, puutteellinen kosteus- tai
lämpöeristys, huono salaojitus, riittämätön ilmanvaihto, liian matalat perustukset ja kosteuden tiivistyminen. Kosteusvauriot ilmenevät joko kosteusläiskinä, pinnoitteiden irtoamisena tai vioittumisena sekä näkyvänä homekasvuna. Tavallista on, että homekasvu on näkymättömissä pintamateriaalien alla. Kosteusvaurion seurauksena syntyneeseen homeongelmaan viittaavat rakennuksen epämääräisen tunkkainen ilma, maakellarin tai homeen haju. Vakavampia merkkejä on rakennuksessa olevien ihmisten sairastelu, joka lievittyy tai katoaa muualla ollessa.

Mitä mikrobeja kosteusvauriorakennuksista löytyy?
Rakennuksen kosteusvaurion laajuuden selvittämisessä yhtenä menetelmänä ovat mikrobiologiset tutkimukset, joita varten näytteitä voidaan ottaa (ja tulee ottaa) ilmasta, pinnoilta ja mahdollisuuksien mukaan myös rakennusmateriaaleista. Yleinen käytäntö on, että näytteet tutkitaan ns. viljelymenetelmillä, joilla esiin saadaan elävät ja kasvukykyiset mikrobit. Tulosten tulkinnassa huomioidaan sekä mikrobien määrä että niiden laatu. Saatuja tuloksia verrataan "terveistä" näytteistä tehtyjen määritysten tuloksiin. Mikrobien tunnistaminen näytteistä on tärkeää siksi, että tietyt sienisuvut esiintyvät tyypillisesti kosteusvauriotilanteissa. Kosteusvauriorakennusten mikrobisto vaihtuu olosuhteiden muuttuessa. Homehtuminen ei ole paikallaan pysyvä prosessi, vaan ns. pioneerimikrobit muuttavat paikallisia olosuhteita ja luovat ne edullisiksi toisille mikrobeille. Homeet ovat yleensä ensimmäisiä mikrobeja, jotka kosteusvauriossa aloittavat kasvun, lahottajasienet tulevat pidempikestoisen kosteusrasituksen seurauksena. Viime vuosina on tieto kosteusvauriota indikoivista mikrobeista lisääntynyt, ja vuonna 1992 Baarnissa Hollannissa päädyttiin seuraavanlaiseen indikaattorilistaan: Aspergillus fumigatus, Trichoderma, Exophiala, Stachybotrys, Phialophora, Fusarium, Ulocladium, hiivat, sädesienet, Gram-negatiiviset bakteerit, Aspergillus versicolor, Eurotium, Wallemia ja Penicillium-suvun lajit.

Tätä luetteloa ei tule pitää ehdottomana, koska tieto ja kokemus lisääntyy sitä mukaa kuin näytteitä tutkitaan. Mikrobipitoisuudet usein matalia - silti haitallisia

Kosteusvauriorakennusten ilman mikrobipitoisuudet vaihtelevat suuresti. Pahimmillaan nevoivat olla samaa suuruusluokkaa kuin homealtisteisissa teollisuustyöympäristöissä. Yleisempää kuitenkin on, että ilman homepitoisuudet ovat matalaa normaalitasoa. Usein esitetty kysymys on, miksi nämä kosteusvauriorakennusten matalat pitoisuudet aiheuttavat ihmisille oireita, jos ulkonakin voi altistua suuremmille homepitoisuuksille. Yksi mahdollinen vastaus on, että kosteusvauriorakennusten homeet ovat pieni-itiöisiä verrattuna ulkoilmassa esiintyviin, joten niiden pääsy syvälle hengitysteihin on esteetöntä. Toinen mahdollinen selitys on, että kosteusvauriorakennuksessa saattaa esiintyä homelajeja, jotka muodostavat mykotoksiineja eli sienimyrkkyjä, joilla voi olla hyvinkin vakavia terveysvaikutuksia.
Miten suojautua korjausrakentamisen aikana?

Kosteusvaurioiden korjaamisessa ilman mikrobipitoisuudet kohoavat kymmen- jopa satakertaisiksi normaalitilanteeseen verrattuna. Työntekijöiden tulisikin suojautua homeisten rakenteiden purkamisen aikana vähintään P2-luokan tai mieluimmin P3-luokan suodattimilla varustetuilla hengityksensuojaimilla. Suojaimen tulisi olla kokonaamari tai raitisilmakypärä, jotka suojaavat myös silmiä. Koska mikrobit liikkuvat ilmavirtausten mukana, kohoavat ilman mikrobipitoisuudet myös korjauskohteen ulkopuolella. Mikrobipitoisen pölyn leviämisen estämiseksi purkutyömaa pitää eristää muista tiloista esim. muovien avulla. Suositeltavaa on, että korjauskohteen asukkaat tai työntekijät siirretään toiseen rakennukseen korjaustöiden ajaksi.

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA

Markku Seuri ja Marjut Reiman

Altistumisen arviointi työhygieenisin mittauksin ja serologisesti

Mikrobialtistumista kosteusvauriorakennuksissa voidaan arvioida joko työhygieenisin mittauksien määrittämällä sisäilman mikrobipitoisuudet tai määrittämällä työntekijöiden mikrobivasta-aineet. Molemmilla menetelmillä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa eivätkä ne useinkaan ole vaihtoehtoisia vaan toisiaan täydentäviä menetelmiä. Koska ei tiedetä, mikä mikrobikasvun tekijä (sienirihmasto, itiö, haihtuva aineenvaihduntatuote, toksiini tai jokin muu tekijä) aiheuttaa oireita ja sairauksia, ei altistuminen suurillekaan pitoisuuksille välttämättä merkitse sairastumista. Samasta syystä on toistaiseksi mahdotonta asettaa altistumiselle mitään terveysperusteista, turvallista alarajaa. Suomessa voidaan kuitenkin asettaa terveysperusteiseksi rajaksi se, että rakennuksessa ei saa olla mikrobikasvua.

Altistumisella tarkoitetaan sitä, että henkilö on alttiina jollekin ympäristössä esiintyvän fysikaalisen, kemiallisen tai biologisen tekijän vaikutukselle. Altistuminen sinänsä ei merkitse sairastumista. Sairastumisvaara riippuu mm. siitä reitistä, millä altiste elimistöön joutuu, altisteen vaikutustavasta, altistumisajasta ja -tasosta sekä altistuvan henkilön yksilöllisistä tekijöistä.
Ihanteellisessa tapauksessa altistumisen mittarin ja sairastumisen välillä olisi suora yhteys ts. näiden välillä olisi annos-vaste suhde. Kosteusvauriokohteiden mikrobien ja terveysvaikutuksien välistä suhdetta ei kuitenkaan tunneta niin hyvin, että voitaisiin perustellusti väittää olevan annosvaste suhdetta. Tämä johtuu siitä, että terveysvaikutuksien aiheuttajaa ei tunneta ja ilmeisesti osa terveysvaikutuksista syntyy myös allergisten mekanismien välityksellä, joille HTP (haitalliseksi tunnettu pitoisuus) -arvojen kaltaisia rajojen asettaminen on ylipäänsä ongelmallista.

Altistumisen arviointia kuitenkin tarvitaan esim. ammattitautitapausten tutkimuksessa tai sen osoittamisessa, että henkilö tai henkilöt ovat ylipäänsä altistuneet mikrobeille. Tällöin useimmiten riittää, että todetaan altistumista tapahtuneet tai että altistuminen ei eroa merkittävästi normaalista ympäristöaltistumisesta. Altistumisen terveysvaaraa arvioitaessa voidaan käyttää hyväksi myös tietoa mikrobikannoista ja mahdollisesta toksiinin tuotosta.

Toksiinien tuotannon mittaaminen ei ole vielä rutiininomaisessa käytössä.
Kosteus- ja homevauriorakennuksen kaikkien selvittelyjen perimmäinen tavoite on
useimmissa tapauksissa vakuuttua siitä, että korjaustoimet ovat tarpeen. Toistaiseksi näitä selvityksiä vielä tarvitaan, mutta tietämys kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakennusten terveysvaaroista on lisääntymässä siinä määrin, että pelkästään korjaustarpeen vakuuttamiseksi tehtävien tutkimusten määrä laskee todennäköisesti lähitulevaisuudessa. Tällöin rakennuksien käyttäjät, omistajat, huoltajat, kunnossapitäjät, rakentajat ja korjaajat ymmärtävät sen, ettei suomalaiseen rakennukseen kuulu homekasvu.

Altistumisen arviointia voidaan tehdä kahdella tapaa. Altistuneiden työntekijöiden verinäytteistä voidaan määrittää IgG-luokan homevasta-aineet tai rakennuksen sisäilmasta tai rakenteista voidaan joko kasvatuksellisin tai muiden menetelmien avulla määrittää mikrobeja tai niiden aineenvaihdunta-tuotteita. Periaatteessa samat altistumisen arviointitavat ovat mahdollisia kaikkien työpaikan epäpuhtauksien selvittelyssä, esim. lyijypitoisuutta voidaan arvoidan työpaikan ilmasta ja altistumista arvioidan erilaisin biologisin monitorointimenetelmin, esim. määrittämällä lyijypitoisuus verestä.
Vasta-ainemääritykset Mikrobien biologista vastetta elimistössä mitataan seeruminäytteistä määritettävistä vasta-aineista. Kun mikrobi joutuu tekemisiin elimistön kanssa (kosteusvauriorakennuksessa hengitysteiden
välityksellä), elimistössä muodostuu vasta-aineita kyseistä mikrobia vastaan. Tätä vasta-aineitta voidaan mitata ja määrittää monella eri tavoin. Ongelmana on se, että jokaiselle eri mikrobille muodostuu oma vasta-aineensa ja useiden eri mikrobien vasta-ainevasteen mittaaminen on työlästä. Tämä on ratkaistu siten, että on käytössä erilaisia kokonaisuuksia, paneeleja, joihin on kerätty esim. kosteusvauriorakennuksissa tyypillisesti tavattavat mikrobit. Kuopion aluetyöterveyslaitoksessa on käytössä kahdeksan yleisesti kosteusvauriokohteessa tavattavan mikrobin kokonaisuus. Useiden mikrobien mittaaminen samanaikaisesti onkin perusteltua, sillä kosteusvauriokohteissa ei käytännössä koskaan kasva vain yhtä mikrobia, vaan ne ovat sekakasvustoja ja lisäksi kohteessa kasvavien mikrobien tyypit muuttuvat kasvuolosuhteiden muuttuessa. Siten kosteusvauriorakennuksessa altistuneen seerumissa tavataankin useimmiten vasta-aineita useita eri mikrobeja kohtaan.

Vasta-ainemääritysten tulkintaa vaikeuttaa se, että ainakin tupakointi ja joissakin tapauksissa allergiset sairaudet heikentävät näiden IgG -luokan vasta-aineiden muodostumistaipumusta. Pelkän yksittäisen vasta-ainemäärityksen perusteella ei myöskään voida sanoa ovatko vasta-aineet peräisin työpaikalta, kotoa tai harrastusten parista. Muun altistumistiedon yhdistäminen vasta-ainemäärityksen tulokseen on välttämätöntä. Helpointa tulkinta on silloin kun on käytettävissä useita (mieluiten yli 10) samalla tavalla altistunutta, jolloin heidän tuloksiaan yhdessä tarkastelemalla voidaan saada käsitys siitä, onko altistuminen tapahtunut samassa kohteessa. IgG -luokan vasta-aineet eivät mittaa sairastumistodennäköisyyttä, sairauden ennustetta tai mitään
muutakaan sairauteen tai oireeseen liittyvää piirrettä vaan vain ja ainoastaan altistumista. IgG - luokan vasta-aineita voidaan käyttää myös altistumisen muutosten seurantaan kuten esim. viljelijöiden työterveyshuollossa on tapana. Koska vasta-ainepitoisuudet laskevat hitaasti, vastaainepitoisuuksia ei kannata yleensä määrittää tiheämmin kuin kerran vuodessa, jollei ole epäilyä uudesta altistumisesta.

Ympäristön mikrobipitoisuuksien arviointi

Tässä käsitellään pelkästään sellaisia menetelmiä, joissa ympäristönäytteistä viljellään mikrobeja, koska muut menetelmät eivät ole rutiinikäytössä ja niiden kehittely on vielä edelleen kesken. Näitä muita menetelmiä ovat mm. elektronimikroskopia ja mikrobi VOC:ien (=haihtuvat orgaaniset yhdisteet) määrittäminen. Joissakin tapauksissa voi olla mahdollista myös valomikroskooppisesti määrittää onko näytteessä mikrobikasvustoa vai vain itiöitä.

Erään arvion mukaan pystymme kasvattamaan vain alle 10 % ympäristömme mikrobeista,joten jo tämä asettaa rajoituksia kasvatukseen perustuville menetelmille. Kasvatuksellisissa menetelmissä arvio perustuu kahteen seikkaan: kasvavien mikrobipesäkkeiden lukumäärään ja lajistoon. Pitkään
samoja menetelmiä käyttävissä laboratorioissa on tutkimustyön ja käytännön palvelutyön mukana syntynyt kokemus, jonka pohjalta pystytään luotettavasti arvioimaan sitä, liittyvätkö havaitut löydöksen kosteusvaurioon vai ei. Ihmiseen joutuneen mikrobimäärän arviointi on kuitenkin hankalampaa eikä sitä pelkän laboratoriossa olevan tiedon perusteella voi antaa seuraavista syistä:

• materiaali- ja pintanäytteet kuvastavat pinnan, eivät hengitysvyöhykkeen pitoisuutta
• laskeumamaljoilla otetut näytteet ovat riippuvaisia maljan paikasta, näytteenottohetkestä, - ajasta ja tilan ilman liikkeistä
• Andersen-keräimellä otetut näytteet kuvastavat vain hyvin lyhyttä hetkeä ( eli
näytteenottohetkeä)
• ihmiseen joutuneen mikrobin määrä riippuu tilassa oleskeluajasta, hengitystiheydestä, -
syvyydestä ja -tavasta (nenä- vai suuhengitys)

Arvioitaessa ihmisen altistumista ympäristön mikrobimääritysten perusteella on syytä olla erittäin varovainen. Varsinkin negatiivisen tai vähäisen kasvun näytteen (esim. laskeumamaljan) tulkitseminen niin, että altistumista ei ole tapahtunut tai ei tapahdu, on useimmiten perusteetonta.

On olemassa useita käytännön esimerkkejä siitä, että työ- tai asuinympäristön sisäilman
mikrobimääritysten vähäisen kasvun perusteella on tehty virheellisiä päätelmiä tilan puhtaudesta ja soveltuvuudesta. Eräässä tapauksessa koulurakennuksen silminhavaittavat kosteus- ja homeongelmat oli sivuutettu sillä perustein, että laskeumamaljoille ei saatu merkittävää kasvua !

Mikrobimääritysten tavoitteena on löytää ja todentaa kosteus- ja homevauriot, jotka on korjattava. Jos seinässä on selvä homekasvu, ei näytteenotto ole välttämätöntä, korjaaminen on.

Lajiston tunnistaminen vaatii korkeaa ammattitaitoa ja siksi vähänkin vaikeimmissa tapauksissa tulisi tukeutua sellaiseen laboratorioon, jossa tästä on kokemusta. Lajiston tunnistamisella on sikäli merkitystä, että nykyisin tunnetaan koko joukko sellaisia mikrobilajeja, joita ei esiinny ilman rakennuksen kosteusvauriota. Nämä ns. indikaattorilajit ilmaisevat jo vähäisessä määrässä esiintyessään rakennuksessa olevan merkittävän kosteusvaurion.

Mikrobikasvuston määrä voidaan ilmoittaa myös semikvantitatiivisesti, esim. neljään luokkaan luokiteltuna. Silti on muistettava, että tällä jaolla ei ole mitään tekemistä mahdollisen terveysvaaran kanssa. Terveysvaaraa voi olla ja mitä ilmeisimmin myös on sellaisessa kosteusvauriokohteessa, jossa saadaan määrällisesti suhteellisen normaalin näköiset tulokset virheellisellä näytteenottoajankohdalla tai -paikalla.
Lääkintöhallitus on vuonna 1990 julkaissut asuntojen kuntoa ja hoitoa koskevan oppaan, jossa on määritelty asuntojen suurimmat tavanomaisena pidettävät sisäilman sieni-itöpitoisuudet. On huomattava, että nämä eivät ole terveysperusteisia raja-arvoja eikä niitä tule sellaisiksi tulkita.

Näihin raja-arvoihin on päädytty tutkimalla noin 70 sellaista asuntoa, joissa ei ole ollut tiedossa olevaa sisäilmaongelmaa ja määrittämällä tutkimustuloksista katkaisukohta tilastollisesti.

Terveysvaikutuksia voi esiintyä myös huomattavasti matalimmissa pitoisuuksissa kuin
lääkintöhallituksen oppaassa on ilmoitettu ja toisaalta maataloudessa töitä tehdään useita
kertaluokkia suuremmissa pitoisuuksissa.

Mitä altistumismittaria milloinkin käyttää ?

Jos rakennuksen korjaamisen välttämättömyydestä ollaan yksimielisiä, korjaamiseen on ryhdyttävä viipymättä. Tällöinkin altistumisen arvio voi olla tarpeen esim. ammattitautia epäiltäessä tai mietittäessä sitä, voidaanko tilassa asua tai työskennellä korjaustoimien alkuun saakka. Jos taas korjaamiseen ei jostain syystä ole mahdollista ryhtyä heti, vaan täytyy päättää voidaanko rakennuksessa asua tai tehdä töitä, ratkaisevana ei tulisi pitää yksinomaan altistumisen arviota (työ)hygieenisin näyttein tai seerumin vasta-aineita tarkastelemalla vaan tulisi ottaa huomioon oireiden esiintyvyys ja vakavuus, vaurion laajuus ja altistumisen taso yhdessä. Jos kohteessa olevilla henkilöillä on runsaasti oireita ja varsinkin, jos altistuneilla on todettu tuoreita allergisia sairauksia, on käyttökielto perusteltu vaihtoehto.

Joskus rakenteellinen kosteusvaurio on rajatulla alueella rakennuksessa ja halutaan selvittää
altistuvatko myös muut rakennuksessa asuvat tai työskentelevät mikrobeille. Tällöin seerumin vasta-ainemääritykset kaikilta mahdollisesti altistuvilta paljastaa todelliset mikrobikontaktit. Toisena mahdollisuutena on pyrkiä arvioimaan sisäilman liikkeitä rakennuksessa ja päättelemään mahdollinen altistuminen tämän perusteella.

Yksinkertaisuutensa ja halpuutensa takia laskeumamaljamenetelmä soveltuu ensivaiheen
tutkimusmenetelmäksi, mutta on muistettava, että vähäkasvuiselle näytteelle ei tule antaa paljoa painoa, jos rakennuksessa on esim. havaittavaa homekasvua tai homeenhajua. Sama varaus koskee myös vähäkasvuista materiaali- ja pintasivelynäytettä.

Korjaustoimien onnistumista ja riittävyyttä arvioitaessa voidaan käyttää ennen ja jälkeenremontin otettuja ilmanäytteitä, mieluiten Andersen-menetelmällä samaan vuoden aikaan ja samoista paikoista otettuna. Oirekysely on myös käyttökelpoinen menetelmä koettujen ympäristöhaittojen ja oireiden muutosten todentamiseksi. Seerumista mitatut vasta-aineet muuttuvat hitaasti, mikä rajoittaa tämän menetelmän käyttöä altistumistason muuttumisen seurannassa.

Itä-Suomen työterveyslääkärit Ry:n 20-vuotisjuhlajulkaisu IX/1995:

HOMETTA
Markku Seuri, vs ylilääkäri
Kuopion aluetyöterveyslaitos

Kosteusvauriorakennukseen liittyvät oireet ja sairaudet

Useimmat kosteus- ja homevauriorakennuksiin liittyvät oireet ovat ohimeneviä ärsytys- ja yleisoireita. Yksittäisen potilaan kohdalla näiden oireiden liittäminen kosteusvaurioon on erittäin vaikeaa tai mahdotonta, koska vastaavia oreita voi ilmeta monesta muusta, yleisemmästäkin syystä. Mikäli altistuneita on useita, vähintään kymmenen, voidaan oireiden yleisyydestä tutkimusjoukossa tehdä päätelmiä kosteusvaurion terveysvaikutuksista. Hankalat oireet kuten astma, ODTS tai allerginen alveoliitti ovat harvinaisia ja etenkin astmojen tutkimusta hankaloittaa se, että ne syntyvät useimmiten muun kuin IgE-välitteisen mekanismin kautta. Vaikeiden terveyshaittojen syntyminen edellyttää yleensä pitkään kestänyttä vauriota, joten ajoissa tehdyillä korjauksilla voidaan valtaosa terveyshaitosta estää. Jokainen kosteusvauriosta syntynyt sairaus on periaatteessa ehkäistävissä.

Tavallisimmin mikrobien terveysvaikutukset johtuvat siitä, että ne jakautuvat elimistössä.
Kosteusvauriorakennuksissa tavattavat homeet, hiivat ja bakteerit voivat toki aiheuttaa myös tämänkaltaista haittaa ihmiselle, mutta se on hyvin harvinaista ja tuolloin potilaan immunologinen puolustusjärjestelmä on yleensä muusta syystä viallinen. Kosteus- ja homevauriokohteiden biologiset haitat välittyvät muilla mekanismeilla, jotka kuitenkin tunnetaan huonosti.

Periaatteessa terveysvaikutukset voivat välittyä homeiden itiöiden, rihmastojen tai niiden osien tai myös myrkyllisten, ärsyttävien tai allergisoivien aineenvaihduntatuotteiden välityksellä.

Ympäristömikrobien määrää arvioidaan tavallisimmin kasvattamalla mikrobeja erilaisilla
kasvatusalustoilla, jolloin saadaan käsitys elinkelpoisten mikrobien määrästä. Näitä menetelmiä käyttäen ei pystytä suoraan huomioimaan mahdollisia mikrobien aineenvaihduntatuottei

toteamiseksi, mutta ei missään nimessä kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille! Siellä ei kukaan sairastu nimittäin ammattiastmaan. Jos joku sairastuu, niin se on yliherkkyyskeuhkokuume eli allerginen alveoliitti.

Linnan joutuvat loppuiäkseen, jos näin ovat tehneet? Tehkää RIKOSILMOITUS, jos olette sairastunut kosteusvauriorakennuksesta ja teitä on altistettu homeuutteilla.

ammattiastman kirjoitti:

toteamiseksi, mutta ei missään nimessä kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille! Siellä ei kukaan sairastu nimittäin ammattiastmaan. Jos joku sairastuu, niin se on yliherkkyyskeuhkokuume eli allerginen alveoliitti.

Linnan joutuvat loppuiäkseen, jos näin ovat tehneet? Tehkää RIKOSILMOITUS, jos olette sairastunut kosteusvauriorakennuksesta ja teitä on altistettu homeuutteilla.

oli tuo vakavin oire tuossa altistuksessa.

Kuka tietää mikä on alveoliitti reaktio?

Siis sehän on vain joku reaktio, ei sen vakavampaa... eikö? Ja jos haluat ilmaiset lääkkeet on PAKKO suostua altistuksiin. Lääkkeet maksavat hyvinkin 100 - 300 euroa per kk, joku kuukausi enemmän joskus vähemmän. Riippuen mitä milloinkin hoidetaan ja millä lääkkeillä. Lisäksi tulee lääkäripalkkiot, poliklinikkakäynnit, yms. kulut...

Joten ei köyhällä ole vaihtoehtoja, nämä on näitä OTA tai JÄTÄ juttuja. Ei ole PAKKO suostua, mutta jos et suostu ei mitään muuta ole tarjolla. Sen jälkeen menet työpaikkaasi sairastelemaan ja ostat kalliit lääkkeet pienestä palkastasi. Jos palkasta menee työperäisen sairauden hoitoon vuodessa vähintäänkin yhden kuukauden palkka, kenellä siihen on varaa?

No monilla on pakko olla, koska ammattitauti on näiden altistustenkin jälkeen vain harvojen herkku. Altistetaan, sairastut, mutta pef ei lasku. Olet siis terve.

mahdollinen kirjoitti:

oli tuo vakavin oire tuossa altistuksessa.

Kuka tietää mikä on alveoliitti reaktio?

Siis sehän on vain joku reaktio, ei sen vakavampaa... eikö? Ja jos haluat ilmaiset lääkkeet on PAKKO suostua altistuksiin. Lääkkeet maksavat hyvinkin 100 - 300 euroa per kk, joku kuukausi enemmän joskus vähemmän. Riippuen mitä milloinkin hoidetaan ja millä lääkkeillä. Lisäksi tulee lääkäripalkkiot, poliklinikkakäynnit, yms. kulut...

Joten ei köyhällä ole vaihtoehtoja, nämä on näitä OTA tai JÄTÄ juttuja. Ei ole PAKKO suostua, mutta jos et suostu ei mitään muuta ole tarjolla. Sen jälkeen menet työpaikkaasi sairastelemaan ja ostat kalliit lääkkeet pienestä palkastasi. Jos palkasta menee työperäisen sairauden hoitoon vuodessa vähintäänkin yhden kuukauden palkka, kenellä siihen on varaa?

No monilla on pakko olla, koska ammattitauti on näiden altistustenkin jälkeen vain harvojen herkku. Altistetaan, sairastut, mutta pef ei lasku. Olet siis terve.

Homealtistuksen tuottamina sairauksina lääketieteen edustajiemme tulee diagnostidoida keuhkoputkiston osalta allerginen astma ja allerginen keuhkoputkitulehdus.
Keuhkorakkuloiden osalta allerginen alveoliitti ja ODTS, joka on homeitiöiden tuottamien TOKSIINIEN aiheuttama immunologinen reaktio, EI SIIS HOMEPROTEIINIEN TUOTTAMA ALLERGINEN REAKTIO.

Muut hengityselinsairaudet

Homepölykeuhko eli alveoliitti on immunologinen yliherkkyyssairaus, jossa tavallisimmin mikrobipöly tai jokin muu biologinen pöly aiheuttaa soluvälitteisen viivästyneen tulehdusreaktion keuhkorakkuloissa. Sairauteen liittyy puolustussolujen (lymfosyytti-solujen) aiheuttama solulisä keuhkojen huuhtelunesteessä, IgG-vasta-aineiden nousu ja restriktiivinen löydös spirometriassa sekä diffuusiokapasiteetin alenema. Vakavissa tapauksissa keuhkoissa todetaan röntgenkuvassa näkyvää sidekudoslisää (honey comb -muutos). Diagnostiikassa käytetään myös HRCT-tutkimusta ja joskus avointa biopsiaa. Alveoliitti uusiutuu herkästi, jos altistus jatkuu tai uusiutuu.

Eli jos sulla on ollut jo tuo REAKTIO ja sitä tehdään vielä uudelleen ja uudelleen noissa altistustesteissä... on tuo kroonistumisen mahdollisuus myös olemassa.

Mahdollinen reaktio tuo mahdollisen kroonisen sairastumisen. Ihan kiva tutkimus sinänsä, mitä muita vastaavia tiedätte?

ammattiastman kirjoitti:

toteamiseksi, mutta ei missään nimessä kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille! Siellä ei kukaan sairastu nimittäin ammattiastmaan. Jos joku sairastuu, niin se on yliherkkyyskeuhkokuume eli allerginen alveoliitti.

Linnan joutuvat loppuiäkseen, jos näin ovat tehneet? Tehkää RIKOSILMOITUS, jos olette sairastunut kosteusvauriorakennuksesta ja teitä on altistettu homeuutteilla.

homeuutteellaan kosteusvauriohomeista sairastuneita ihan rutiininomaisesti ja yhtä rutiininomaisesti sieltä lankeaa vain se ammattiastma, muusta on turha uneksiakaan.

TTL altistaa kirjoitti:

homeuutteellaan kosteusvauriohomeista sairastuneita ihan rutiininomaisesti ja yhtä rutiininomaisesti sieltä lankeaa vain se ammattiastma, muusta on turha uneksiakaan.

josta herään ihan kohta ja saan oman elämäni takaisin!

Ja jos en herää...

Homeuute tuhoaa ihan yhtä lailla tänäkin päivänä. Altistuskokeista vain on jätetty pois ne homeuutteet/homelajit, jotka jäävät aiheuttamaan oireita keuhkoputkelle.

Ne lataavat tätä nykyä keuhkoon ainoastaan ALVEOLIITTIA AIHEUTTAVAA Asp. fumigatusta, joka pienen kokonsa vuoksi pääsee syvimpiinkin keuhkon sopukoihin eli aiheuttaa reaktion keuhkorakkuloissa ja pienissä ilmatiehyeissä. Tämän ne tietävät, samoin kuin sen, että näin ei saa kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille tehdä - epäiltiin sitten astmaa tai alveoliittia.

mahdollinen kirjoitti:

oli tuo vakavin oire tuossa altistuksessa.

Kuka tietää mikä on alveoliitti reaktio?

Siis sehän on vain joku reaktio, ei sen vakavampaa... eikö? Ja jos haluat ilmaiset lääkkeet on PAKKO suostua altistuksiin. Lääkkeet maksavat hyvinkin 100 - 300 euroa per kk, joku kuukausi enemmän joskus vähemmän. Riippuen mitä milloinkin hoidetaan ja millä lääkkeillä. Lisäksi tulee lääkäripalkkiot, poliklinikkakäynnit, yms. kulut...

Joten ei köyhällä ole vaihtoehtoja, nämä on näitä OTA tai JÄTÄ juttuja. Ei ole PAKKO suostua, mutta jos et suostu ei mitään muuta ole tarjolla. Sen jälkeen menet työpaikkaasi sairastelemaan ja ostat kalliit lääkkeet pienestä palkastasi. Jos palkasta menee työperäisen sairauden hoitoon vuodessa vähintäänkin yhden kuukauden palkka, kenellä siihen on varaa?

No monilla on pakko olla, koska ammattitauti on näiden altistustenkin jälkeen vain harvojen herkku. Altistetaan, sairastut, mutta pef ei lasku. Olet siis terve.

happea elimistöön kuljettavien keuhkorakkuloiden ja pienten ilmatiehyeiden tulehtumista homeiden aiheuttamana. Se on sitten semmoinen tauti, että on tässä rakennuskannassa elävälle kuoleman tuomio. Sitten tiedät, mitä tarkoittaa, kun on puhdas koti. Muuallapa et sitten paljon voi ollakaan. Mutta entä jos kotisi ei olekaan puhdas?

Altistuskokeesta saatava hyöty on melko nolla vielä tänä päivänä. Koska kela korvaa yli 600 euron menevät lääkkeet, niin ei noiden takia kannata antaa tuhota koeuhkojaan lopullisesti. Tautihan etenee altistuksen loputtuakin. Sitä ei vain myönnetä, niin kuin ei montaa muutakaan tähän tautiin liittyvää totuutta.

että olisivat turvallisempia kirjoitti:

Homeuute tuhoaa ihan yhtä lailla tänäkin päivänä. Altistuskokeista vain on jätetty pois ne homeuutteet/homelajit, jotka jäävät aiheuttamaan oireita keuhkoputkelle.

Ne lataavat tätä nykyä keuhkoon ainoastaan ALVEOLIITTIA AIHEUTTAVAA Asp. fumigatusta, joka pienen kokonsa vuoksi pääsee syvimpiinkin keuhkon sopukoihin eli aiheuttaa reaktion keuhkorakkuloissa ja pienissä ilmatiehyeissä. Tämän ne tietävät, samoin kuin sen, että näin ei saa kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille tehdä - epäiltiin sitten astmaa tai alveoliittia.

johon niiden toiminnasta voisi valittaa, että se myös tuottaisi tulosta.

se taho, kirjoitti:

johon niiden toiminnasta voisi valittaa, että se myös tuottaisi tulosta.

vastaan. Kaikki muut keinot on jo kokeiltu. Näin se täällä Suomessakin pelaa. SAmalla tavalla esim. kuntien kiinteistöhuoltoon tulee muutosta vasta, kun asia viedään oikeusasteisiin tai lääninhallitukseen. Siihen asti yleensä vempuloidaan vain.

TTL:sta kirjoitti:

vastaan. Kaikki muut keinot on jo kokeiltu. Näin se täällä Suomessakin pelaa. SAmalla tavalla esim. kuntien kiinteistöhuoltoon tulee muutosta vasta, kun asia viedään oikeusasteisiin tai lääninhallitukseen. Siihen asti yleensä vempuloidaan vain.

Huh, huh

että olisivat turvallisempia kirjoitti:

Homeuute tuhoaa ihan yhtä lailla tänäkin päivänä. Altistuskokeista vain on jätetty pois ne homeuutteet/homelajit, jotka jäävät aiheuttamaan oireita keuhkoputkelle.

Ne lataavat tätä nykyä keuhkoon ainoastaan ALVEOLIITTIA AIHEUTTAVAA Asp. fumigatusta, joka pienen kokonsa vuoksi pääsee syvimpiinkin keuhkon sopukoihin eli aiheuttaa reaktion keuhkorakkuloissa ja pienissä ilmatiehyeissä. Tämän ne tietävät, samoin kuin sen, että näin ei saa kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille tehdä - epäiltiin sitten astmaa tai alveoliittia.

A. fg:llä altistetut, ovatko myöhemmin sairastuneet alveoliittiin? Onko tutkittu esim. TTL:n toimesta myöhemmin kuinka monet sairastuivat alveoliittiin? Vai eikö jatkotutkimukset ole mahdollisia, kun vakuutusyhtiöt eivät niitä tutkimuksia maksa? Näkyykö alveoliitti HRCT-kuvauksessa?

fumigatus kirjoitti:

A. fg:llä altistetut, ovatko myöhemmin sairastuneet alveoliittiin? Onko tutkittu esim. TTL:n toimesta myöhemmin kuinka monet sairastuivat alveoliittiin? Vai eikö jatkotutkimukset ole mahdollisia, kun vakuutusyhtiöt eivät niitä tutkimuksia maksa? Näkyykö alveoliitti HRCT-kuvauksessa?

1. eivät ole, on tutkittu
2. näkyy.
Miksi nostaa vanhoja juttuja tänne, koska altistuskokeet on lopetettu jo kauan sitten?

fumigatus kirjoitti:

A. fg:llä altistetut, ovatko myöhemmin sairastuneet alveoliittiin? Onko tutkittu esim. TTL:n toimesta myöhemmin kuinka monet sairastuivat alveoliittiin? Vai eikö jatkotutkimukset ole mahdollisia, kun vakuutusyhtiöt eivät niitä tutkimuksia maksa? Näkyykö alveoliitti HRCT-kuvauksessa?

fibroosi näkyy HRCT:ssä ja lievä alveoliitti vain BAL:ssa