Aikookohan T. Kansa vielä asettua ehdolle eduskuntavaaleissa? Muistaakseni kannatus oli ihan kohtuullista vuonna 2003, vaikka se ei läpi pääsemiseen riittänytkään. Muistaako joku tarkkaa äänimäärää?
Miten on Tapsa-fanien laita? Mikäli Tapsa asettuu ehdolle ensi vaaleissa äänestäisittekö häntä a) ilman muuta, b) en osaa sanoa, c) en missään tapauksessa?
Mainittakoon, että eduskuntatyön vuoksi Tapsa joutuisi luultavasti vähentämään keikkailua radikaalisti.
T. Kansa ja politiikka
15
878
Vastaukset
- Ansku.
C) Eli minä en äänestäisi Tapsaa
Perustelut on ne ,että Tapsa ei mielestäni sovi kansanedustajaksi. Hän on liikaa taiteilijapersoona ( ts. ailahteleva ja äkkipikainen ) siihen hommaan.
On myös liian rehellinen. Poliitikkojen kuuluu osata juonitella ja keplotella.
Toisekseen en pitäisi siitä ,että Tapsa joutuisi vähentämään keikkailua. Hänet on kuin luotu laululavoille, ei mihinkään eduskuntaan nappia painamaan.
Onneksi Tapsa ei ole tulevissa eduskuntavaaleissa ehdolla. Hänellähän on ensivuonna taiteilijajuhla yms. Eli musiikkirintamalla riittää tulevaisuudessa projekteja runsaasti.- Amppari
En äänestäisi minäkään.
Poliitikot politikoi Tapsa on laulaja. LAULAJA isolla L:llä.
Tapsaa tarvitaan antamaan kuulijoilleen iloa, lohtua, voimia lauluineen. Se on äärimmäisen arvokasta ja tärkeää työtä. Musiikilla on niin suuri voima ja vaikutus ihmisiin.
Antaa ex-missien, urheilijoiden ja ralliautoilijoiden yms. hörhöjen mädäntyä siellä eduskunnassa.
Vastaan ehdottomasti C
Joku Mikko Alatalo on sinne eduskuntaan just tarpeeksi ketku ja lipevä, mutta Tapsan paikka se ei ole, vaikka onhan Tapsa yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut ja hänellä hyviä mielipiteitä ja ajatuksia monasti eri asioista onkin.
Politiikka on pilannut monen hyvän miehen/naisen, eikä siellä ei kuitenkaan voi tavallinen rivikansanedustaja asioihin yksinään vaikuttaa, vaan oman puolueen mukanahan siellä pääasiassa mennään.
Tapsa on niin omantiensä kulkija ja sellanen taivaanrannan maalari, että ei hän sellaisessa touhussa ja ilmapiirissä olisi lainkaan kotonaan.
Laulajana Tapsa sitävastoin on elementissään. Siinä hommassa hän saa käyttää luovuuttaan ja purkaa lauluihin tunteitaan ja käyttää luojansuomia lahjojaan.
Tapsa sai viimevaaleissa muistaakseni jotain vähän yli 3000 ääntä. Se oli se yksi kokeilu. Luulempa ,että se kerta riitti. Tuskimpa Tapsa on edes harkinnut ehdokkaaksi asettumista nyt.
Hänhän sanoi yhdessä haastattelussa taannoin ,ettei ole koskaan tosissaan edes haaveillut mistään muusta, kuin laulajantyöstä- Väärä puolue
Esim. Vihreiden riveistä Tapsa olisi siinä tapauksessa päässyt vihellellen läpi. Muistaakseni Jyrki Kasvi sai samassa Uudenmaan vaalipiirissä alle 2000 ääntä, mutta pääsi läpi.
Ketjun aloittajan kysymykseen vastaan B, en osaa sanoa. - *Manna*
Väärä puolue kirjoitti:
Esim. Vihreiden riveistä Tapsa olisi siinä tapauksessa päässyt vihellellen läpi. Muistaakseni Jyrki Kasvi sai samassa Uudenmaan vaalipiirissä alle 2000 ääntä, mutta pääsi läpi.
Ketjun aloittajan kysymykseen vastaan B, en osaa sanoa.Tuskimpa Tapsa olisi esim. vihreiden edustajana saanut yhtäpaljon ääniä, kuin Demareiden. Demareillahan on Uudenmaan vaalipiirissä kova kannatus muutenkin.
Minua ei innosta nuo julkkis-kansanedustajaehdokkaat ( varoittavana esimerkkinä Tony Halme ). En äänestäisi ketään julkkisehdokasta.
- PÖH!
T.Kansa on herkkä taiteilijasielu. Politiikan maailma olisi aivan liian julmaa hänelle.
Taiteilijasielun pitää saada purkaa tuntojaan ja laulaen ja lauluja tehden se onnistuu mitä parhaiten. Ja paljon vapaanpaahan tuo laulajantyö on kansanedustajan hommiin verrattuna.
Laulajana Tapsa myös pystyy antamaaan itsestään eniten. Minä haluan nauttia hänen osaamisestaan nimenomaan laulunlavoilla. Hän on mestari sillä alalla.
Politiikassa on omat mestarinsa . Kaikki ihmiset eivät vaan yksinkertaisesti sovi politikkaan, vaikka ajatusta ja painavia mielipiteitä päässä olisikin. Politiikoilta vaaditaan sellaista omanlaistaan luoteenlaatua myös. ( Kärsivällisyyttä, yhteistyökykyä, poliittista pätevyyttä, yms ).
Lehdestä luin ,että Tapani ei ole kevään vaaleissavaaleissa ehdolla ja olen siitä mielissäni. Ei hyvää laulajaa parane haaskata hukkaan .- varsin sopiva
perussuomalaisiin, kun tony halmeenkin paikka sieltä vapautuu.
Yhtä hulluja voisi sitten puhua siellä kuin lavallakin muutama vuosi sitten ennen Lapinlahden visittiään.
Taspa eduskuntaan ja heti - ja taas saa nauraa! varsin sopiva kirjoitti:
perussuomalaisiin, kun tony halmeenkin paikka sieltä vapautuu.
Yhtä hulluja voisi sitten puhua siellä kuin lavallakin muutama vuosi sitten ennen Lapinlahden visittiään.
Taspa eduskuntaan ja heti - ja taas saa nauraa!Tuo kommentti oli kyllä syvältä !
- varmaankin
Olis varmaan viisainta jättää eduskuntatyö muille.Eihän tuollaisilla käytöstavoilla ja noin lyhyellä pinnalla siellä pärjättäis.Vois homma mennä "venäläisittäin" nyrkkitappeluksi ja huutamiseksi.
- Politrukki
Huhujen mukaan on tulossa "Uusi Kansanpuolue" jossa Tapsu on PJ. VPJ on Justiinax ja puoluesihteeri on MUijax. VPJ on muutama Tuula ja rivijäseniä Suomi24:n kiihkeät akat. Tavoittena Kansanpresidentti vuonna 2012!
- Kansallissosialisti
Onkohan Tapsalla niin paljon kannattajia (5000), että hän saisi puolueen rekisteröityä? Poliittisia kannattajia nimittäin.
- *********
Kansallissosialisti kirjoitti:
Onkohan Tapsalla niin paljon kannattajia (5000), että hän saisi puolueen rekisteröityä? Poliittisia kannattajia nimittäin.
Tapsa vitsaili kerran yhdessä haastattelussa ,että " mitä mä puolueella teen, kun mulla on kansa " ;)
- ihmeeseen
ne Tapsan vaalikonevastaukset katosivat?
- KrisStiina
..mihin vastaukset katosivat täältä sivulta. Tahtoo ne uudelleen näkyviin!! Muistatteko mitä niissä oli? Ainakin kehitysapurahat Tapsa halusi poistaa kokonaan, mutta mitä muuta?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 892046
- 1281382
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231330Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau281282- 671206
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371018- 88941
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?53868- 121777
- 82766