Haluan kiittää työvoimaministeriä ja kaikkia työnantajia siitä ettette ottaneet minua töihin vaikka minä olisin halunnut tehdä töitä.
en silti ole toivoani menettänyt.
Olin opiskellut tehnyt työni säntillisesti kehittänyt itseäni nyt olen syrjäytynyt ja pudonnut pois ansiosidonnaiselta. Haluan kiittää siitäkin etten saanut tukitöitä vaikka hain asiallisesti. Enkuulemma osannut nuolla ko pomoa
ja miellyttänyt silmää valitsivat naisen.
En ole suoraan sanottuna lipeväkielinen helppoheikki ja naisten mies (useimmat naispomoja allani) Nyt saan olla tekemättä mitään. Olen viimeisen vuoden aikana täydentänyt opintojani päivittänyt juossut hastatteluissa
eikä tärppää. Minusta on erityisen raastavaa ettei saa edes tukitöitä vaikka olen niihin kuulemma oikeutettu tämä on sitä hallituksen todellista syrjäyttämis politiikkaa. Kiitos vaan

Vastaukset 3
Vanhimmat
opiskellut ja kehittänyt itseäsi. Et ole vielä tarpeeksi, että voisit ottaa jotain työtä vastaan.
Ja vaikka et kuulemma ole pomojen perseen nuolija niin kuin yleensä kommunistit, ja et ole saanut tukitöitäkään, niin sinussa on itsessäsi jotain vikaa kun syyttelet ainoastaan demareita onnettomasta tilastasi. Demaritko sinulla on ollut työhaastattelijoina? Taidat olla kaljasta tykkäävä ja työtä kiertavä tosi kommari! Kyllä sinulla onkin syytä kiittää olotilastasi työnantajia mutta ei demareita.
kuule en perusta mistään puolueesta enkä varsinkaan niiden nuolijoista.
asia on niin että millä perusteella tulet minua haukkumaan. Puhuin yksintein asiaa pelkästään.
Jos sinua sattuu se että demareiden ja kepun hallitus aiheuttaa ihmisten syrjäytymistä ignooraamalla henkilöiden viestejä parannusehdotuksista.
politiikka on paskaa kosk se eitodellakaan nykyhallituksen osalta ole huomioinut vaikeasti työllistyvien asioita.
mä en juo kaljaa tai yleensäkään viinaa vaikka syytä olisikin nykyhallituksen politiikan vuoksi
Työministeri filatovvi on sen luokan saamato mimmi etteise tajua selkokielisiäkään ehdotuksia parannuksien osalta.
on todella paksua väittää heti ihmistä kommunistiksi jos hön on erimeiltä demareiden kanssa. varsinkin kun on asian suhteen oikeassa.
Edellistä mielipidettä ja ihmettelen työvoimapolitiikkaa suuresti tässä maassa.
Säälittävää irvailua koko touhu ja oikeiston tyrannit yhdessä demarien kanssa ovat saanneet sellaisen keitoksen aikaan että aion kaikissa tulevissa vaaleissa äänestää vasemmistoa
ja sen äärimmäistä laitaa.