Kuulin taas yhdestä tutusta, joka ei ollut kuulemma edes tajunnut, että hänellä oli ollut infarkti!
Oli paljastunut jonkun muun asian yhteydessä.
Miten tämä on mahdollista?
Voiko olla niin oireeton?
Oli paljastunut jonkun muun asian yhteydessä.
Miten tämä on mahdollista?
Voiko olla niin oireeton?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen kuullut, etä sydäninfarktin voi sairastaa oireettomana , ehkä vain jotain epämääräistä huonoa oloa ja väsymystä oireena.
Kyseessä lienee pieni sydänlihasvaurio... ja henkilöllä on ollut onnea matkassaan, kun ei ole tullut jälkiseuraamuksiakaan.
Luulen, että sydänfilmistä pystyy myöhemmin näkemään infarktiarven.
Tuo tuntuu aika pelottavalta, mitäs jos ei olekaan yhtä hyvää onnea noiden jälkiseuraamusten suhteen...
Olen kuullut, että naisilla vielä usein on aika oireeton.
Sitä tulee jo muutenkin tarkkailtua kaikenlaisia oireita ja nyt hiipii kyllä pieni pelko asian suhteen, mistä moisen sitten erottaa, jos kohdalle sattuu? Huonoa oloa ja väsymystä nyt kun voi olla ihan muutenkin vaan, eikä aina tiedä tarkalleen mistä johtuu.
Ei sitä nyt joka kerta kehtaa sen takia lääkäriinkään lähteä.
Eikä sydänfilmiinkään pääse ihan alvariinsa (varsinkin jos sattuu olemaan hoikkarakenteinen nainen ja nuorehko), vaikka olis mitä sukurasitusta yms. ja etenkin jos joku satunnainen aiemmin otettu filmi ei ole näyttänyt mitään hälyyttävää.
Oireetkin ovat paljon erilaisempia kuin miehillä. Eikä lääkärit todellakaan ota todesta nuorempien vaivoja, varsinkaan naisten. Minutkin eräs lääkäri (sijainen) haukkui pystyin kun söin kolesterolilääkettä, kävin sitten myöhemmin oman lääkärin luona ja sanoi että kun kerran suvussa on geeneissä niin syöt sitä lääkettä ja vielä annostusta nostetaan. Ollapa ylipainoinen mies niin otettas filmit ja lääkärit tekisi vaikka ja mitä. Mutta kun ei.
Nuorehko nainen ei hevillä saa sydäninfarktia. Hormonit estävät.
Elä terveesti, syö terveesti, niin mitä todennäköisimmin et infarktia saa . Sitten vaihdevuosien jälkeen riski voi kasvaa.
Mä ajattelen , että jos sitten tulee niin tulkoon...
Miehelläni oli talvella kumma olo ajoittain. Ei kuitenkaan mitään kipuja. Olo tuli muutaman kerran päivässä ja kesti muutaman minuutin.
Vein ukon väkisten päivystykseen ja sydänentsyymit olivat koholla jonkin verran. Mies oli ihan täysissä voimissa ja kerjäsi suihkuun. Hoitajant eivät laskeneet vaan lähettivät Helsinkiin.
Oikeasta päähaarasta löytyi 99%:n tukos ja miehellä oli vaan pikkasen " omituinen olo" !
Näin kärjistettynä oireettoman infarktin saavat yleisimmin diabeetikot (huom! nuorillakin diabeetikoilla suurentunut valtimotautien riski!), vanhukset ja myös keski-iän ylittäneet naiset. Tosin oireettomalla tarkoitetaan yleensä kivutonta; usein tähän oireettomaan liittyy kyllä muita oireita, kuten heikkovointisuutta, pahoinvointia, yleiskunnon laskua, kovaa väsymystä ym. eli jos on terve kuin pukki ja suorituskyky ennallaan, tuskinpa pelkoa on, että infarkti jyllää suonissa.
tuo yllä oleva teksi oli minun. Molemmat infarktit ovat olleet melkein oireettomia. Ei ole ollut minkäänlaisia rasituskipuja urheillessa ja sitten tuli kertajysäys..kaksi lähes täydellistä tukosta.Sama toistui toisen kerran ja vaan pikkaisen kumma tunne..ei kuitenkaan kipua.'
Niin, vaikeus on vaan juuri tuossa miten diagnosoida tuollaiset huonovointisuuskohtaukset.
Minulla ahdistusta lisää vielä se, että asun täysin korvessa, josta sairaalaan matkaa n. 40 km. Terveyskeskus on n. 12 km:n päässä, mutta sielläkin lääkäri tietysti paikalla vain rajoitetusti.
Perheessä on ajokortti vain miehelläni, joka ei ole aina kotona (tai ajokunnossa) juuri silloin, kun kyytiä tarvitsisi.
Minulla on ollut erittäin paljon juuri tuollaista epämääräistä huonovointisuutta, heikotusta yms. ja lähes joka kerta on saanut olla huolissaan, että mistä TÄLLÄ KERTAA johtuu. Huolta tietenkin sitten lisää tuo, että asiaa ei pääse niin vain tutkituttamaan ja useinkaan juuri silloin, kun kohtaus on päällä.
Usein olen saanut heikotus, pahoinvointi yms. kohtauksen keskellä yötä.
Sille ei siis juurikaan ole löytynyt selitystä.
Joskus on epäilty verensokerin laskua, paniikkihäiriötä jne., mutta tarkka syy ei ole koskaan selvinnyt.
Ensimmäisten kohtausten jälkeen myöhemmin otettu sydänfilmi ei kyllä näyttänyt mitään ihmeellistä. Holter on otettu kerran.
Osa oireista on mennyt joskus myös närästyksen piikkiin ja kerran lääkäri epäili, että olisi johtunut myös flunssasta, joka oli jotenkin "lyönyt sisään". Flunssaa oli muulla perheellä enemmänkin, mutta minulla ainoastaan jonkinmoista kurkkukipua, jonka jälkeen olo löi todella heikoksi. Jo pelkkä syöminen nosti hien pintaan. Verikokeisiin pääsin vasta viikon päästä ja silloin niissä ei ainakaan enää näkynyt mitään. Sydänfilmiin lääkäri ei edes enää laittanut, kun niitä oli sinä vuonna otettu jo kaksi.
Osa oireista on laitettu viimeaikoina myös sen piikkiin, että olen joutunut valvomaan paljon nuorimmaisen lapsen kanssa.
No, olen yhä hengissä, että ei kait tässä mitään sen vakavampaa sitten ole ollut.
Ehkä äitinä vaan vauhkoan vähän liikaakin näiden asioiden kanssa.
Miehiltä taas tuntuu puuttuvan lähes kokonaan se pelko miten lapset pärjää, jos itselle jotain tapahtuu.
Ja vauhkoan varmaan senkin takia, kun olen joutunut viimeisen kymmenen vuoden aikana näkemään niin paljon kuolemaa lähipiirissä (myös oma lapsi kuollut) ja nähnyt miten pienestä kaikki voi olla kiinni.
Isälläni oli oireeton infarkti (kivuton). Tästä syystä viivyteltyään meni liian myöhään lääkäriin ja kuoli.. uskomatonta..