Häätyypä nyt ottaa tämä vammaisuutemme tähän pöydälle. Niin se vaan on, että meidän yhteinen vammamme se on, tunnevammaisuus. Hämärän laaja käsite, tiedetään.
Meissä kaikissa taistelevat aika ajoin/aina tunne ja järki. Tunne on voimakkaampi, se vie usein voiton. Terve tunne häpeää usein voittoaan, sillä se tietää kepulikonstein voiton napanneensa. Sairastunut tunne ei hevillä häpeää ja katumusta tunne, sillä on oikeus olla juuri niinkuin se on, järjen poliisina.
Viinalla on tunteita ohjailtu. Milloin sillä on sammutettu vihaa tai sytytetty vihaa, milloin haettu siitä rohkeutta rakastaa tai rohkeutta hylätä, milloin torjutty tyhjyyttä tai haettu tyhjyyden tilaa. Jotain fiilinkiä (feeling = tunne) siitä on haettu, ei sitä muun takia ole juotu. Eli olemme kemiallisesti tunteitamme ohjanneet ja näin omaa, usein jo ennestään yliherkkää tunne-elämäämme vaurioittaneet, sekoittaneet.
Olen laskenut näin:
Join viimeisen 10 vuoden aikana noin kerran viikossa pääni täyteen. Seuraavana päivänä oli krapula, sairaustila aivoissani. Vuodessa olin humalassa krapulassa 52 52=104 päivää, 10 vuodessa 10x104=1040 päivää. Kun tähän lisätään aikaisempi vähäisempi kännääminen, saan summittaiseksi myrkytystilani yhteiskestoksi 1500 päivää eli 4 vuotta! Neljän vuoden ajan minun aivoni, tunteeni ja ajatusmaailmani, ovat olleet niin sanoakseni pihalla. Voinko sanoa olevani terve, vaurioitumaton? En voi. (Mutta toisaalta: Olen terve, jos puutteeni tunnistan ja niiden kanssa sovussa osaan elää)
Tästä näkövinkkelistä minun on itseäni ja toisia tämän palstan porisijoita katsottava. En juo enää viinaa, en ole myöskään mikään kuivajuoppo, joteskin vaan tunnen itseni invalidiksi kaikkien ns. normaalien ihmisten keskellä. Se ei tarkoita että ruikutan ja valitan huonommuuttani, ei enää. Mutta tunnistan täältä monta muinaista (joskus nykyistäkin) itseäni, joka huutaa ja mesoaa jos minne suuntaan - sisikuntaa kun niin juimii. Eipä huolita, kyllä se siitä. Aika aikaansa kutakin. Ugh.
Meissä kaikissa taistelevat aika ajoin/aina tunne ja järki. Tunne on voimakkaampi, se vie usein voiton. Terve tunne häpeää usein voittoaan, sillä se tietää kepulikonstein voiton napanneensa. Sairastunut tunne ei hevillä häpeää ja katumusta tunne, sillä on oikeus olla juuri niinkuin se on, järjen poliisina.
Viinalla on tunteita ohjailtu. Milloin sillä on sammutettu vihaa tai sytytetty vihaa, milloin haettu siitä rohkeutta rakastaa tai rohkeutta hylätä, milloin torjutty tyhjyyttä tai haettu tyhjyyden tilaa. Jotain fiilinkiä (feeling = tunne) siitä on haettu, ei sitä muun takia ole juotu. Eli olemme kemiallisesti tunteitamme ohjanneet ja näin omaa, usein jo ennestään yliherkkää tunne-elämäämme vaurioittaneet, sekoittaneet.
Olen laskenut näin:
Join viimeisen 10 vuoden aikana noin kerran viikossa pääni täyteen. Seuraavana päivänä oli krapula, sairaustila aivoissani. Vuodessa olin humalassa krapulassa 52 52=104 päivää, 10 vuodessa 10x104=1040 päivää. Kun tähän lisätään aikaisempi vähäisempi kännääminen, saan summittaiseksi myrkytystilani yhteiskestoksi 1500 päivää eli 4 vuotta! Neljän vuoden ajan minun aivoni, tunteeni ja ajatusmaailmani, ovat olleet niin sanoakseni pihalla. Voinko sanoa olevani terve, vaurioitumaton? En voi. (Mutta toisaalta: Olen terve, jos puutteeni tunnistan ja niiden kanssa sovussa osaan elää)
Tästä näkövinkkelistä minun on itseäni ja toisia tämän palstan porisijoita katsottava. En juo enää viinaa, en ole myöskään mikään kuivajuoppo, joteskin vaan tunnen itseni invalidiksi kaikkien ns. normaalien ihmisten keskellä. Se ei tarkoita että ruikutan ja valitan huonommuuttani, ei enää. Mutta tunnistan täältä monta muinaista (joskus nykyistäkin) itseäni, joka huutaa ja mesoaa jos minne suuntaan - sisikuntaa kun niin juimii. Eipä huolita, kyllä se siitä. Aika aikaansa kutakin. Ugh.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Yliherkkä tunne-elämä yhdistettynä lapsellisuuteen, mahtipontisuuteen ja reaktioihin sekä siihen liittyvä alkoholiriippuvuus saa aikaan melkoisen vyyhdin, jonka purkaminen ja siitä poisoppiminen vie AIKAA.
Kaikesta huolimatta parasta jatkoa Virdahevolle. Älä jää "olohuoneeseen :)"
Moi pitkästä aikaa, oothan siekin siellä entisessä terässä. Mitäpä muuta kuuluu? Minä smör olosuhteisiin nähten oikein hyvästi tämän oman vammaisuuteni kanssa, toivoo hobune.
Viisasta tekstiä. Olen miettinyt, että löytyyköhän maailmasta ketään, joka olisi ns. terveesti tunteva ihminen? Vanhempieni ikäluokka koki sodan ja tunnevammautui, meidän ikäluokka on juonut ja tunnevammautunut, nuorisomme on joutunut kokemaan hektisen maailman lait: syö tai tulet syödyksi. Joskus ajattelen, että jossakin loppu.
Pelottaa. Täyttä asiaa kirjoitat, kuten aina, jos et ole pahalla päällä.
Pelottaa se, että käytät kautta tekstisi me-muotoa.
Englannin kuningatarkin käyttää puheissaan itsestään me-muotoa, ja hallitsee sentään varsin isoa kansaa.
Hallitsijat pahimmastakin päästä (Adolf H. Josif S. Mao T. Hertta K. Hella W. jne.) ovat aina ottaneet itselleen oikeuden puhua kaikkien puolesta.
Mistäs sinä minunkin vammat tiedät? Mitä? Naapurin eukkokin tänään kaupassa kehui, että "kylläpä sinä olet terveen näköinenkin!"
Manipuloitko meitä? Mihin olet meitä johdattelemassa?
Jo ne on haaskoja nuo sun räntit. Ka enpä oo aatellut, ugh, että monikossa puhun eiku puhumme.
Joo, kait sitä niinku koittaa olla niin me-henkistä niin me-henkistä, ku pakkaa aina tää individualistinen hapatus oleen päällimmäisenä. Teitä muita örvelöitä mihinkään oo naruttamassa, itseäni vaan lajitovereitteni joukkoon koitan tuuppia.
Sunkaan tunnevammoja en tietenkään tiedä, en ainakaan hyvällä päällä olessani. Olettelen vaan tuossa me-hengessäni. Muuten, kun tuolla kesällä kirjoitin että minä sitä ja minä tätä, niin johan oli joku kimpussa haukkumassa minä-keskeiseksi. Johan tuon on oppinut, ettei Mekään voida olla kaikille mieliksi kuten ei Meitäkään joka naama miellytä, ainakaan silloin kun Me olemme pahalla tuulella.
Mukava on Meidänkin joskus näin kevyesti rupatella eikä aian olla letti suorana vänkäämässä jonkun Meikäkäisen kaa. Mukavata alkanutta viikkoa, hallitsehan ittes kohtuudella!
Itse onnistuin rypemään itseni pohjalle 2,5 vuodessa.
Olin tosiaan pihalla, viinaa ja huumeitakin.
Vaan katson asian nyt niin, että se on opettanut paljon. Karsin pois sitä paskaa mitä se minulle on tehnyt. Opettelen taas käyttäytymään kuin ihminen toisia kohtaan. Välittämään ja rakastamaan puhtaasti.
Sen hulluudenkin olen säilyttänyt, laittanut vain oikeisiin uomiin.
Kännissä oli kiva olla rohkea ja uskaltaa tehdä kaikkea. Esiintyä, laulaa, mennä puhumaan vieraille ihmisille. Alkuun se toimi, sitten aloin olla liian deeku. Ihmiset alkoi karttaa minua. No nyt en juo, silti esiinnyn ja laulan (vaikken osaakaan) , puhun vieraille olen iloinen ja "hullu".
Olen huomannut, että ihmiset pitävät siitä, kun teen sen kaiken hyvällä maulla ja ystävälliseti toiset huomioiden.
Ne ikävät jäljet mitä pohjalla olo jätti suljen pois itsestäni ja mielestäni.
Liikun seurassa jossa ihmiset ei juo, näin opin "oikeampia" käyttäytymismalleja taas.
Ilo alkaa palata elämääni, enemmän ja enemmän.
Juomisen jälkeen on aika "nollata" itsensä. Alkaa katsella lapsen silmin maailmaa. Poimia sieltä vain hyvältä tuntuvia asioita valtellä kaikkea paskaa.
tunnevammaisuus korjautuu, kun kasvaa uudelleen lapsenmielen kautta aikuiseksi.
Vaikea prosessi, vaan sitä työtä teen edelleen.