Hei mummot ja papat! Vierailen täällä tuolta lapsettomien puolelta koska mieltäni jäi viikonloppuna jäytämään,itkuksi asti, erään mummon käytös. Hän on anoppini. Hänellä on jo yksi lapsenlapsi.
Me olemme joutuneet jättämään henkistä välimatkaa häneen, koska painostus ja utelu kävivät niin sietämättömiksi.Emme voi enää kertoa kaikkea,hän kertoo asiamme eteenpäin. Lapsettomuus, kaikkine hoitoineen ja pettymyksineen, on meille avioparina jo koettelemus, mutta kun anoppi vielä tunkee siihen omat mielipiteensä- pinna kiristyy. Esimerkkejä: Olemme saaneet kuulla kuinka kylmiä ihmisiä me uraa tekevät olemme kun emme lapsia halua.(Ura on vai korvike, koska haluamme lapsia mutta emme vieläkään ole saaneet)Kuinka ilkeitä olemme, kun emme anna hänelle lisää lapsenlapsia (???). Hoidot ovat nykyään niin tehokkaita, että kaikki saavat lapsen aivan hetkessä (meillä jo yli 2v). Hän tekee omia analyysejaan meidän menemisistä/tulemisista, elämäntavoist ylensä, lääkkeistä ja ties mistä.
Kun viikonloppuna en enää jaksanut kuunnella vihjailua, virkkausesittelyitä kummipojalle tehdystä talvinutusta ja katsella lehtileikkeitä lapsettomista pareista (Arja Koriseva, Hanna-Riikka Siitonen ja muut julkkikset, jotka nyt vaikeuksien jälkeen odottavat)pyysin miestäni lähtemään kotiin.
Ystävällisesti pyydän kertomaan oman mielipiteenne onko lapsenlapsen saaminen niin suuri asia, että sillä voi loukata tunteita? Vai onko kysessä sittenkin normaali anoppi-miniä suhde? Tunnen itseni jo vainoharhaiseksi, mutta lapsettomalla pariskunnalla ei tässä suvussa näytä olevan mitään arvoa.
En tiedä saako selityksestäni väärän kuvan tai jäikö jotain olennaista pois, mutta olisin kiitollinen neuvoista ja mielipiteistä miten tästä eteenpäin.
Me olemme joutuneet jättämään henkistä välimatkaa häneen, koska painostus ja utelu kävivät niin sietämättömiksi.Emme voi enää kertoa kaikkea,hän kertoo asiamme eteenpäin. Lapsettomuus, kaikkine hoitoineen ja pettymyksineen, on meille avioparina jo koettelemus, mutta kun anoppi vielä tunkee siihen omat mielipiteensä- pinna kiristyy. Esimerkkejä: Olemme saaneet kuulla kuinka kylmiä ihmisiä me uraa tekevät olemme kun emme lapsia halua.(Ura on vai korvike, koska haluamme lapsia mutta emme vieläkään ole saaneet)Kuinka ilkeitä olemme, kun emme anna hänelle lisää lapsenlapsia (???). Hoidot ovat nykyään niin tehokkaita, että kaikki saavat lapsen aivan hetkessä (meillä jo yli 2v). Hän tekee omia analyysejaan meidän menemisistä/tulemisista, elämäntavoist ylensä, lääkkeistä ja ties mistä.
Kun viikonloppuna en enää jaksanut kuunnella vihjailua, virkkausesittelyitä kummipojalle tehdystä talvinutusta ja katsella lehtileikkeitä lapsettomista pareista (Arja Koriseva, Hanna-Riikka Siitonen ja muut julkkikset, jotka nyt vaikeuksien jälkeen odottavat)pyysin miestäni lähtemään kotiin.
Ystävällisesti pyydän kertomaan oman mielipiteenne onko lapsenlapsen saaminen niin suuri asia, että sillä voi loukata tunteita? Vai onko kysessä sittenkin normaali anoppi-miniä suhde? Tunnen itseni jo vainoharhaiseksi, mutta lapsettomalla pariskunnalla ei tässä suvussa näytä olevan mitään arvoa.
En tiedä saako selityksestäni väärän kuvan tai jäikö jotain olennaista pois, mutta olisin kiitollinen neuvoista ja mielipiteistä miten tästä eteenpäin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
että käytte lapsettomuushoidoissa? Silloin nimittäin hänen käytöksensä tuntuu aika pahalta.
Muussa tapauksessa taitaa olla "normaalia lisäälapsenlapsia" hössötystä, tuskin pahalla tarkoittaa, mutta lienee itsekin olette asiasta hieman normaalia herkempiä, tuon pitkän yrityksen vuoksi.
Totaalisen törkeä anoppi! Eihän tuo anoppi ihan normaali tapaus ole jotenka ota hänet hessahtaneena tapauksena. Mihinkä hän niitä lapsenlapsia oikein tarvitsee, kysyppä? Eikö hän kykene olemaan onnellinen omista lapsistaan, heidän kumppaneistaan, olemassa jo olevista?
Sinun täytyy ryhdistäytyä ja lyödä luu kurkkuun sille anopille. Hänhän käyttää henkistä väkivaltaa painostaessaan ja syyllistäessään.
Ja tuollaisten takia sitten monet nujertuu, tekee lapsia vaikkei todellisesti ehkä niitä haluaisikkaan. Pakkomielteisiä on moneen junaan. Vahva se kuka kykenee manipuloinnilta ja syyllistämiseltä taisteleen näitä hulluja vastaan.
Itsekkin jouduin anopin itsekkääksi ym. haukkumaksi alkuunsa mutta minähän en sellaisesta välittänyt vaan kuljen omia valitsemiani polkuja elämässä enkä elä täällä ketään anoppia varten. Anoppini ei ole muistakaan lapsenlapsista pahemmin viis veisannut mutta oli jokin pakkomielle että hänen surkeaa sukuaan kaikkien olisi pitänyt jatkaa.
Sen kultaisen keskitien hakemista tämä kai on, kuitenkin ollaan samaa perhettä ja hän on mieheni äiti, omalla hassahtaneella tavallaan kuitenkin herttainen. Eikä sovi unohtaa perimmäistä syytä, hän on hyvä mummo lapsenlapselleen - elämä vaan kieppuu liiaksi hänen ympärillään ja ajatuksen, että näitä pitää saada lisää. Eikö mummoillekaan mikään riitä ;)
Omasta lähtökohdastani tietenkin vertaan häntä omaan äitiini, joka on täysin toisen tyyppinen. Kun aikanaan kerroimme vanhemmillemme tilanteemme, vanhempani kyllä sanoivat miten mukavaa olisi joskus saada omiakin lapsenlapsia, mutta omasta kokemuksestaan tietävät, ettei niitä lapsia niin vaan "tehdä".
Haluaisin säilyttää välit myös anoppiin, kaikesta huolimatta. Ajattelen niin, että jos sitten joskus meitäkin onnistaa, on lapsen edun mukaista jos hänelle kasvaa side kaikkiin isovanhempiinsa. Tasapuolisuus ym. kysymykset ovat sitten asia erikseen - tämä ensimmäinen olemassa oleva lapsenlapsi on jo niin suuremmoinen...
Toinen ongema häämöttää jo oven takana ensimmäisestä päästyäsi. Ihanaa kun kuitenkenkin ryhdistäydyit. Ensimmäinen tekstisi oli masentuneen tuntuinen. Kivaa jos sain sinut elävien kirjoihin :D
Voi olla ettet koskaan saa lasta (en sano pahalla) ja siksi tsemppasin sinua vasta taisteluun anoppiasi vastaan. Anoppisi varmasti oppii rakastamaan sinua vaikket tekisi yhtäkään lapsenlasta hänelle. Olet niin ihana tuntuinen ihminen ihan jo itsekkin ettei sinusta voi olla tykkäämättä. Sinulla tunneälyä ja ihan kaikkee mitä voikaan olla. Osaat ajatella ja käytä sitä lahjaasi lahjakkaasti!
Ei ole anopin asia huomautella lapsettomuudestanne, jonka muutenkin tietää tuottavan tuskaa. Ehkä hän ei vaan kuitenkaan tajua, että on tosi kysymyksessä.
Kerronpa yhden jutun.
Hyvän ystäväni poika erosi ja vihittiin uudelleen avoliitossa olleen naisen kanssa.
Kummallakaan ei ollut lapsia. Toiveena ilm. kuitenkin alusta alkaen oli, että lapsia tulisi, koska ikääkin rupesi kertymään. Se ei vaan onnistunut. Anoppi ei tietenkään kysynyt mitään. Muutaman vuoden kuluttua miniä kertoi asioistaan miehensä sisarelle, joka sen verran vihjaisi vaikeuksista äidilleen, ettei äiti vain vahingossakaan huomattaisi mitään asiasta.
Anopilla oli jo useampia lastenlapsia, joten ei se hänelle mikään kova paikka ollut.
Kuitenkin hän oli pahoillaan miniänsä ja poikansa puolesta ja tiesi kyllä, että miniä oli lapsettomuushoidossa.
Miniällä oli aikaisemmin ollut koira, mutta se oli kuollut vanhuuttaan muutama vuosi sitten. Nyt, kun lasta ei kuulunut, miniä halusikin yht´äkkiä koiranpennun.
Hankittiin vasta luovutusikään ehtinyt pieni, ison koiran pentu. Se tuli miniälle vauvan korvikkeeksi.
Muistan, kuinka se tuotiin anoppilaan vierailulle ja kysyin jälkeenpäin anopilta mitä hän oli pennun kanssa tehnyt. Hän naurahti hyväntahtoisesti, ettei hän voinut sen kanssa oikein mitään tehdä, koska miniä vahti sitä kuin pientä lasta.
Pelkäsi kai anoppilan omaa koiraa.
Joka tapauksessa miniän äidinvaistot ilm. heräsivät tosissaan ensimmäisen kerran elämässä. Koira oli hänen vauvansa.
Kului pari, kolme kuukautta ja ystäväni soitti minulle onnellisena. Heille oli ilmoitettu, että miniä odotti lasta.
Miniä oli vähän alle 40-vuotias siinä vaiheessa.
Me olimme sitä mieltä, että tällä koiravauvalla oli oma osuutensa asiaan. Tuskinpa tällaista on tieteellisesti todistettu, mutta siltä se tuntui.
Nyt lapsi on jo koulussa ja koira edelleen rakas perheenjäsen.
Halusin vaan sanoa, että älä nyt toivoasi menetä. Saatat yht´äkkiä yllättyä.
Voin sanoa myös sen, että oma tyttäreni ei sairautensa vuoksi koskaan tule saamaan lasta. Eikä hänellä ole edes miesystävääkään.
Ehkä parempi niin, ettei joudu kenenkään anopin hampaisiin lapsettomuuden vuoksi.
Onhan tämä asia minullekin toisinaan raskas. Ei itseni tähden, minulla on lapsenlapsia, mutta tyttäreni tähden.
Sille ei vaan voi mitään.
Elämässä on paljon vaikeampiakn asioita.
Onnea teille joka tapauksessa.
Anna enemmän rakkauttasi sellaisille lapsille jotka eivät voi tai halua toteuttaa, päteä miellyttääkseen muita ihmisiä. Elämässä on todellakin vaikeampia asioita ja pitää olla onnellinen jo elossa olevista kuin vaatia kuuta taivaalta. Ihanaa jos tyttäresi saisi miehen ja siitäkin pitäisi jo olla kiitollinen. Kyllä lapsettomillakin ihan yhtä suuri oikeus onneen kuin lapsellisillakin. Et voi ajatella että parempi kuin ei joudu jonkun anopin hampaisiin, et voi tuskalta suojella mutta voit olla aina tukena. Enemmän löytyy miehiä kuin naisia jotka eivät lapsia halua koskaan.
Eräällä naapurismiehellä oli veli, joka oli lapseton, vaikka oli ollut useita vuosia naimisissa. Minäkin kuulin usein kuinka hän irvaili veljeään ja kälyään taitamattomuudesta ja nimitti velipoikansa "tuhkamunaksi". Veli ja hänen vaimonsa olivat vaivautuneita, mutta eivät sanoneet mitään.
Kävi sitten niin, että veli yllättäen kuoli onnettomuudessa vähän yli 30-vuotiaana.
Leski oli lohduton. Hän sanoi, että on niin vaikeaa selviytyä, kun oli juuri kestänyt kaksi keskenmenoa ja nyt menetti miehensä.
Naapuri oli todella pahoillaan. Hän sanoi minullekin, että ei jaksa käsittää, miksi oli niin ilkeillyt veljelleen lapsettomuudesta, kun he eivät halunneet asiasta puhua.
Olihan hän huomannut, että toiset eivät asiasta keskustelleet, ja kuitenkin hän oli soittanut suutaan ajattelemattomasti.
Mistään keskenmenoista ei koskaan oltu kerrottu, koska vaimo ei millään olisi jaksanut ruveta kertomaan omista vaikeuksistaan.
Hän meni myöhemmin uusiin naimisiin, mutta jäi lapsettomaksi.
Ei koskaan pitäisi nälviä ja päivitellä toisten ihmisten lapsettomuutta, sillä takana voi olla mitä murheellisimpia sattumuksia, joista ei haluta puhua.
Anoppisi ei tiedä, mitä lapsettomuus on. Hänellähän on esim. sinun miehesi.
Iskeppä joskus kopiot tutkimuksista hänen eteensä ja sano, mitä vielä puuttuu.
Kokemuksesta tiedän, että lapsettomuus on raskas takka, josta ei oikein voi puhuakaan kenellekään. Vastaukseksi usein saa lohdutukseksi, että ehdittehän te vielä, nuoret ihmiset, tai ei pidä aina olla haluamassa sellaista mitä ei voi saada. Tai onhan sinulla kummilapsia.
Jos et puhu, samat sanovat, että olet itsekäs ja haluat vain rahaa ja vaurautta, ja kenellekäs sen sitten jätä kun kuolet, eikä lapsia ole.
Minulla oli sama murhe vuosia, kunnes päätinm, että olen sitten lapseton ja tyydynn siihen.
Ilmeisesti tämä päätös auttoi minua, sillä esikoiseni syntyi vuoden kuluttua. Toisenkin lapsen sain, mutta siihen jäi. No, ihan hyvä näin.
Onnea sinulle. En lohduta, että "kyllähän ehditte, nuoret ihmiset!" Toivon vain parasta teille.
Tuntui todella pahalta lukea tuota kirjoitustasi. anoppisi on todella ajattelematon.itselläni on 3 lastenlasta, 2 pojistani ei ehkä koskaan halua lapsia...eikä toisen pojan avovaimokaan ehkä ole innostunut asiasta (siis lasten teosta) No, he on vielä nuoria ja mieli voi muuttua, mutta ei minua ainakaan mitenkään kaivele vaikka he tosiaan ei koskaan tekisi lapsia. Se on heidän päätös. Tai vaikka kukaan lapsistani ei olisi saanut apsia niin en tosiaakaan syyttäisi tai painostaisi heitä asialla. Kamalaa todella. Rakastan jokaista lapsenlastani aivan kamalasti, mutta jos ei heitä olisi tullut meidän elämään niin eihän sille mitään voisi. Ei se tekisi miniästä yhtään sen huonompaa ihmistä. Toivon teille kaikkea hyvää ja toivottavasti joskus onnistutte saamaan pienokaisen jota niin kovasti toivotte, mutta jos ette saa, niin onnea elämäänne silti ja voimia teille. Toivotaan että anoppi siitä rauhottuu.Kerro hänelle miten kovasti koskee sinuun hänen suhtautuminen.Että te todella haluaisitte lapsen, mutta jos sitä ei tule, niin sille te ette voi mitään...eikä voi anoppikaan. Etkä ole yhtään sen huonompi ihminen kuin muutkaan vaikka et lasta saisikaan.
En tiedä kuinkan tarkasti anoppisi on lapsettomuus ongelmastanne perillä, mutta voihan olla että hän yrittää vain vihjailla teille että lapsen tekoa ei kannata enään siirtää? Ehkä hän ei tajua tilannetta ja voi omasta mielestään olla hyvinkin hienotunteinen vihjeissään?
Eli olisiko sitten kuitenkin enemmän kyse siitä että asia on teille niin herkkä, että ette kestä asiaa sivuavaa kommentointia?
Niin tai näin, voisi olla parempi ottaa vähän etäisyyttä että ei tule suotta pahoitettua mieltään.
Kiitos kaikille tsemppareille :)ihana kuulla, että vika ei olekaan yksin meissä. Kun elämä potkii, sitä ensimmäisenä on hakemassa itsestään niitä vikoja.
Me aluksi tosiaankin kerroimme ongelmastamme ja hoitoihin menosta myös anopille/apelle, mutta kun asioitamme leviteltiin ympäri sukua päätimme, että siitä lähtien emme kommentoi. Mieheni otti myös yhteen äitinsä kanssa ko. aiheesta.
Asia on meille kyllä herkkä paikka, kommenttien kuuleminen ja vihjailu tuntuvat pahalta. Naisilla muutenkin kun on kyky olla perheeseen liittyvissä asioissa julmia toisilleen, voitte kuvitella miten helppoa on lyödä lyötyä - varsinkaan kun en halua asiasta enempää keskustella ja antaa "tilannetietoja".
Kiitos vielä kerran, toivon että meidän tilanne tästä rauhoittuu ajan oloon ja voimme taas hyvillä mielin kyläillä ja olla heidän kanssaan tekemisissä. Nyt se vaan ei ole mahdollista.
Samanlaista kalvavaa elämää olemme mieheni kanssa saaneet elää monta vuotta (yli 10).Lasta on yritetty,mutta ei ole kuulunut.Meitä ei ole sen kummemmin tutkittu,mistä lapsettomuus johtuu.Olemme oppineet elämään lapsettomina ja hyväksymme sen.Asumme maalla ja meillä on elämä hyvin.Appivanhemmat ovat melkoinen rasite ollut välillä.Paine kasvoi,kun mieheni veli sai lapsen,appivanhempieni ensimmäisen lapsenlapsen.Me olemme mieheni kanssa laittaneet elämämme mallilleen,emme juo,meillä on hyvät harrastukset,käymme töissä ja laitamme kotia ja ympäristöä jatkuvasti eteenpäin.Mutta koskaan emme saa kannustusta ja kehuja appivanhemmiltani.Toisinkuin mieheni veljen perhe on nyt niin ylistetty korkealle.Molemmat juo,polttaa,maksavat hulttio-ajan velkojaan,elävät kädestä suuhun.Meistä on kylillä vain sanottu,että kun ne ei saa mitään aikaan (appiukko sanoi kaverilleni).Kyllä joskus on siepannut ja kovaa.Etäisyyttä olen ottanut heihin ja se on kannattanut.Toivon vain sydämeni pohjasta rauhaa meidän välille,koska parisuhteemme on kunnossa kaikesta pa....ta huolimatta.Yritämme hankkia lapsen adoption kautta ja senkin takia,jos lapsen joskus saamme,olisi hyvä,jos ihmissuhteet olisi kunnossa isovanhempiin.Adoptiolapsi on kuitenkin aina erityinen omana identiteettinään.
Luin vain osan kirjoituksestasi ja se riitti ! Olette aivan hyviä ihmisiä vaikka teillä ei ole lapsia. Tiedän teoriassa nuo hoidot jos niitä ollut. Oman tyttäreni kautta. Kuulkaa nyt, te elätte ihan omanne elämäänne, eikä siihen mukaan tarvitse ottaa taakaksi yhtään ainutta lisäkuormaa,jos niin tunnette. Olette luoneet oman suhteenne kautta teidän perheen, joka tarkoittaa teidän näköistä perhettä kuin se nyt juuri on. Te itse tiedätte kaiken halun ja tarpeen mitä siihen perheeseenne haluatte. Sitä ja siitä eivät päätä anopit eikä apet.
Olen äitinä ollut tyttärelleni ja vävylleni tueksi noiden lapsettomuus hoitojen aikaan. Minulla on ollut siihen mahdollisuus. Mutta. Kasvakaa yhdessä ja ne ihmiset pitäkää kullan arvoisina, jotka teitä ymmärtävät näissä asioissa, jotka eivät älkää heitä noteeratko vaikka olisi oma vanhempi.Tämä asia on iso. Se on niin pariskuntakohtainen. Elätte sen asian kanssa nyt ja päiviä eteenpäin.Rauhassa. Ja niiden hyvien ystävienne kanssa. muut unohtakaa. Selvyys tulee aikanaan ja silloin katsotte asiaa ehkä toisella mielellä.
Kaikkea hyvää teille elämään