Luin vähän muiden tarinoita tällä palstalla ja huomasin kuinka moni on samassa tilanteessa kun minä. Olen siis yksinäinen. Lisäksi jännittää mennä ryhmään enkä oikein tiedä miten ottaa yhteyttä ihmisiin.
En silti koe olevani kovin ujo tai mitenkään tylsä ihminen. On minulla harrastuksia ja tykkään käydä esim. elokuvissa ja taidenäyttlyissä. Mutta sitä on todella kurjaa tehdä yksin.
Onko muita samassa tilanteessa olevia jotka haluaisi ehkä saada uuden kaverin? Ei meistä bestiksiä tule heti mutta voidaan vaihtaa ajatuksia ja jos tuntuu toimivan käydään vaikka kahvilla. Laita mailia mulle jos et jaksa enää olla yksin aina! osoite on [email protected].
Olen siis tyttö ja ikää on 21 vuotta. En hae seurustelusuhdetta vaan kavereita, sekä tyttöjä että poikia.
En silti koe olevani kovin ujo tai mitenkään tylsä ihminen. On minulla harrastuksia ja tykkään käydä esim. elokuvissa ja taidenäyttlyissä. Mutta sitä on todella kurjaa tehdä yksin.
Onko muita samassa tilanteessa olevia jotka haluaisi ehkä saada uuden kaverin? Ei meistä bestiksiä tule heti mutta voidaan vaihtaa ajatuksia ja jos tuntuu toimivan käydään vaikka kahvilla. Laita mailia mulle jos et jaksa enää olla yksin aina! osoite on [email protected].
Olen siis tyttö ja ikää on 21 vuotta. En hae seurustelusuhdetta vaan kavereita, sekä tyttöjä että poikia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ongelmani on - yllätys, yllätys - yksinäisyys. Olen kolmekymppinen ja päätin opiskelut kolmisen vuotta sitten. Opiskeluaikanani en tutustunut ryhmässäni syvemmin kuin pariin tyyppiin. Pinnan alla väreili kilpailuhenki ja osalla porukasta oli paikkakunnalla valmiiksi omat kaveriporukkansa, minä taas olin muualta tullut. Olin tuolloin toisinaan aika allapäin, sillä mielestäni olin aina tutustunut ihmisiin helposti. Oloni oli välillä toivoton.
Nyt valmistumisesta on kulunut jokunen vuosi. Heti valmistumisen jälkeen muutin yhteen miesystäväni kanssa. Samalla vaihtui asuinkunta, tosin ei kovinkaan kauas opiskelukaupungistani. Teen tällä hetkellä työtä kotona, joten minulla on miestäni lukuunottamatta todella vähän arkipäivän kontakteja muihin ihmisiin. Pidän harvoihin muualla asuviin ystäviini yhteyttä sähköpostitse. Pari vuotta sitten sekin uhkasi jäädä lievän masennukseni vuoksi, koska tekstiviestiin vastaaminenkin tuntui välillä liian työläältä.
Olen miettinyt pääni puhki, missä voisin tavata uusia mukavia samanhenkisiä ihmisiä ja löytää esim. lenkkikaverin. Tuntuu ettei tärppää missään. Olen käynyt työväenopiston ja avoimen yliopiston kursseilla, mutta siellä kasvavat näköjään vain tiedot, eivät ihmissuhdeverkostot. Alan olla epätoivoinen...
Itsekään en varsinaisesti ole mikään tylsimys ja ulkonäöltäkin ihan mukiinmenevä tapaus, mutta silti en ole onnistunut rakentamaan kestäviä ihmissuhteita. Ikää 20 v. , niin se kaikkein tärkein unohtui, mistä päin haet uusia ystäviä?
helsingistä.
Olishan se mukava jos olis ystäviä, ei tarvis aina joka paikkaan mennä yksin :/ Mut toisaalta tähän alkaa jo tottua. Silti välillä tuntuu että pää hajoaa kun ei ole ketään kelle puhua... Olen myös helsingistä, 22v tyttö.
Sehän siinä onkin pahinta: siihen tottuu!
ei vaan millään haluaisi uskoa että näin nuorena voi olla näin yksinäinen. ja että siitä ei pääse pois!
minusta tulee varmasti sellainen vanhus joka makaa kuolleena vuosia kun kukaan ei kaipaa!
laita mailia tulee!tutustutaan!