"Sama kirjoittaja kertoo artikkelin kainalojutussa "Virolainen punainen Suomen politiikassa" Erkki Tuomiojan virolaisista sukujuurista ja siitä, miten ulkoministeri on päässyt nykyiseen asemaansa. Suurkask kertoo Tuomiojan olevan sosiaalidemokraattien joukossa yksi vasemmistolaisimmista politiikoista ja jatkaa näin: "Vasta kommunistisen blokin SKDL:n hajoaminen vuoden 1990 alussa, mikä toi paljon vasemmistolaisia äänestäjiä sosiaalidemokraattien taakse, auttoi puolueessa valtaan entiset vasemmistoradikaalit kuten Tuomiojan ja nykyisen presidentin Tarja Halosen". Suurkasken sanoin Tuomiojan pyrkimys päästä viime vuonna sosiaalidemokraattien puoluejohtajaksi epäonnistui, lisäksi hän suositteli Vasemmistoliiton ja Sosiaalidemokraattisen puolueen yhdistämistä. Kirjoittaja kertoo Tuomiojan olevan ulkoministerinä suurin Natoon liittymisen vastustaja, joka painosti viime perjantaina EU:n ulkoministerien kokouksessa hyväksymään sanamuodon, mikä ei velvoita EU:n jäsenmaita antamaan toisilleen turvatakuita. Lopuksi siteerataan ulkoministeri Tuomiojan eilistä lausumaa näin: "Suomi on liittoutumaton niin pitkään kuin haluaa, vaikka turvatakuita Suomellekin voi tarjota ainoastaan Nato"."
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=60694&nodeid=17558&contentlan=1&culture=fi-FI
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=60694&nodeid=17558&contentlan=1&culture=fi-FI
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vain Nato antaa Suomelle turvatakuut.
kuullaan!
siellä on tekemisen meininki!