Jouduin aikoinaan sellaiseen tilanteeseen että minulta meni monet ystävyyssuhteet tai oikeastaan niitä ei koskaan päässyt kunnolla muodostumaan-kaan. Nyt olen kuitenkin yrittänyt hankkia lähes kymmenen vuoden aikana ystäviä useista eri ryh-mistä ja tyttöystävääkin, mutta yksimpä minä saan olla yhtä ystävääni lukuunottamatta. Tämä on hy-vin raskasta.
Ihmissuhteet ovat tänä päivänä menneet sellai-siksi, ainakin seurustelukumppani etsittäessä, että katsotaan heti mitä toinen on. Ja jos ensi-vaikutelmassa on pikkuisen mikä ei kiinnosta, he-ti tulee pakin. Tuntuu siltä, että ihmiset etsi-vät vain sellaisia henkilöitä jos voi itse hyötyä jotakin.
Olen niin yksinäinen, että monesti jonkun naisen hymykin saa minut ajattelemaan, että onkohan tämä nyt se oikea. Ja aina olen saanut pettyä- lähes kaikki ovat olleet jo varattuja. Sitten jätkäkave-reitakaan jota ei kiinnosta ryypiskely jne on vai-kea löytää. Ja sitten kun löytää, useimmat ovat jo niin kiinni perheissänsä ja omissa jutuissaan, ettei heistäkään saa seuraa.
On helvetillisen raskasta pettyä joka vuosi uudel-leen ja uudelleen- aina havaita olla poikamies ei-kä kavereitakaan ole. Toisaalta pitäisi ajatella siten, etteivät he sitten ole arvoisiani, mutta sitäkään ei aina jaksa.
Oletteko huomanneet saman ? Kun menee johonkin uuteen ryhmään, siellä on jo usein hyvin nivou-tunut kaveriporukka johon on vaikea päästä si-sään. Hyvin harvoin kukaan tulee edes kysymään kuka olet ja mitä edustat- useimpia kiinnostaa vain omat asiat ja edut.
Jos puolestaan yrität esitellä itsesi vieraana muille ryhmän jäsenille, muut katsovat usein tyhmänä vierestä ja ihmettelevät mitä toikin nyt luulee. Ja sitten ryhmä jatkaa keskusteluaan ja aloitteen tekijä on taas yksin.
On hirveätä kun kukaan ei näytä lähtevän edes ystävänä ihan tavalliselle kävelylenkille tai vaikka kahville- aina pitää olla jokin syy miksi
lähteä jonkin kanssa ulos.
Kyllä tämä aika vaikeata on !
Ihmissuhteet ovat tänä päivänä menneet sellai-siksi, ainakin seurustelukumppani etsittäessä, että katsotaan heti mitä toinen on. Ja jos ensi-vaikutelmassa on pikkuisen mikä ei kiinnosta, he-ti tulee pakin. Tuntuu siltä, että ihmiset etsi-vät vain sellaisia henkilöitä jos voi itse hyötyä jotakin.
Olen niin yksinäinen, että monesti jonkun naisen hymykin saa minut ajattelemaan, että onkohan tämä nyt se oikea. Ja aina olen saanut pettyä- lähes kaikki ovat olleet jo varattuja. Sitten jätkäkave-reitakaan jota ei kiinnosta ryypiskely jne on vai-kea löytää. Ja sitten kun löytää, useimmat ovat jo niin kiinni perheissänsä ja omissa jutuissaan, ettei heistäkään saa seuraa.
On helvetillisen raskasta pettyä joka vuosi uudel-leen ja uudelleen- aina havaita olla poikamies ei-kä kavereitakaan ole. Toisaalta pitäisi ajatella siten, etteivät he sitten ole arvoisiani, mutta sitäkään ei aina jaksa.
Oletteko huomanneet saman ? Kun menee johonkin uuteen ryhmään, siellä on jo usein hyvin nivou-tunut kaveriporukka johon on vaikea päästä si-sään. Hyvin harvoin kukaan tulee edes kysymään kuka olet ja mitä edustat- useimpia kiinnostaa vain omat asiat ja edut.
Jos puolestaan yrität esitellä itsesi vieraana muille ryhmän jäsenille, muut katsovat usein tyhmänä vierestä ja ihmettelevät mitä toikin nyt luulee. Ja sitten ryhmä jatkaa keskusteluaan ja aloitteen tekijä on taas yksin.
On hirveätä kun kukaan ei näytä lähtevän edes ystävänä ihan tavalliselle kävelylenkille tai vaikka kahville- aina pitää olla jokin syy miksi
lähteä jonkin kanssa ulos.
Kyllä tämä aika vaikeata on !
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaaha. minkä ikäinen olet? Itse olen 21 ja koen surkuhupaisaa masokismin riemua siitä että parhaat vuoteni, joista pitäisi kerätä muistoja ja kokemuksia valuvat opiskelijayksiöni tiskipöydän viemäristä helvettiin.
Tänään istuin aamusta iltaa, eli tähän mennessä seitsemään asti sisätiloissa sillä ei huvittanut mennä luennoille, vaikka huomasinkin että kyseessä oli niin vittumainen asia että jonkinlainen ohjaus olisi ollut tarpeen.
Kävinkin kaupassa ja kassatäti sanoi kiitos-hei. Siinä päivän live-keskustelut olivatkin. Yksin ei tosiaan ole kivaa, ainahan kaupungilla voi käydä mutta ei sekään yksin mitään hienoa ole, kokemuksissa ja elämässä yleensäkin on se juju että se pitäisi jakaa jonkun kanssa, muttei kaikille sitä ole suotu.
Itse kun olen nuori ja kaikkea niin on ehkä 30 vuotta aikaa korjata tilanne, mutta vanhuksia varmasti vituttaa olla yksin kun se on ikäänkuin elämän loppulaskenta kurjuudessa.
ääääh. ..on tämä kivaa, samoja harmaita päiviä toisensa perään, ja jos päivämäärät päiväkirjassa sekottaisi uudelleen niin ei kyllä eroa huomaisi. Tässä villissä nuoruudessa riittääkin muistelemista vanhoilla päivillä. Jes jes.
Ei vaan... oikeasti ei ole ktllä yhtään hauskaa.
Heipä hei. Olen sinua vuoden nuorempi nainen, ja voin sanoa, että tekstisi oli kuin minun kirjoittamani. Olen myös miettinyt, että nyt tässä iässä tullaan keränneeksi kokemuksia sieltä täältä, joita voi myöhemmin muistella. Mutta minäpä vietän yksinäistä elämää eikä kokemuksia kerry. =(
En tiedä, lohduttaako tämä ollenkaan sinua, kun kerron että meikä on täsmälleen samassa tilanteessa... Toivottavasti. :)
Surullista jos ylipäätään kukaan joutuu tällaiseen jamaan, iästä riippumatta. Toivottavasti et kuitenkaan kiroile yhtä paljon kuin minä ;)
Mutta joo.... erityisen masentavaa yksinäisyys on silloin kun tietää mitä menettää ja onkin menettänyt jotain vaikka muuton tai vastaavan takia. Kaverit jääneet jonnekin kauas tai muuten kaikonneet jonnekin. Se rikkoo yksinäisyyden vuosia rakennetun rutiinin, ja kun kaikki loppuu niin pitää taas aloittaa alusta pahoine oloineen kaikkineen.
Onhan yksinäisyys ja hiljaisuus jollain tavalla kaunistakin, niin kauan että sitä on liiaksi ja se muuttuu mykäksi painajaiseksi. Itse viihdynkin yksin, mutta kun olisi se mystinen joku jolle soittaa silloin kun alkaa tuntumaan jo pahalta...
Kuva kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa ja video joskus enemmän. tästä syystä kannattaa katsoa Linkin Parkin musavideo biisistä Numb.