Olin suunnilleen 15 vuotias. Olin onnellinen nuori tyttönen ja minulla oli aivan ihana poikakaveri jota rakastin yli kaiken. Muutettiin keskisuomesta etelä-suomeen isän ja äidin eron takia, ja jouduin jättämään poikakaverini. :'(
se oli kova isku. Noh, asuttiin eka muutama kuukausi pääkaupunkiseudulla sillä tavalla että olin vaan sisällä murjottamassa. Ei oikeen mikään ruoka maistunu, eli en syönyt paljokaan. äitini oli melkein koko ajan töissä joten olin paljon yksin kotona ja hän ei voinut kontrolloida syömisiäni. Niinpä tulin siihen anoreksian ja normaalielämän rajalle: sairastuin anoreksiaan ja vakavasti! En syönyt pariin kuukauteen mitään muuta kuin muutaman omenan. Voitte kuvitella missä kunnossa siinä tilanteessa ollaan ja vielä niin pienikokoinen olin !
Onneksi isäni huomasi tilanteeni, kun menin hänen luokseen joululomalla. Hän otti yhteyttä äitiin, jonka kanssa he päättivät että veisivät minut lääkäriin ja terapeutille..
Te, anoreksian uhrit, tiedätte millaista paraneminen alussa on. Ei tahdota syödä mitään, kaikesta avusta kieltäydytään, kielletään koko sairauden olemassa olo ! Lopulta jouduin myöntämään että minäkin olin sairastunut siihen. Makasin sairaalassa 9 kk. Ne olivat elämäni surkeimmat kuukaudet. Hiljalleen painoni alkoi nousta ja pääsin kotiin.. Kotona yritin parantua, tolkutin itselleni että pakko parantua. Vuoden päästä olin saanut painoni nostettua entiselleen ja elämä jatkui raiteillaan. Kuitenkin jotain tapahui, ja suistuin taas siihen samaan sairauteen.. Olen siis käynyt sen jo kahdesti läpi..
Se toinen kerta oli helvettiä.
Kuitenkin läpäisin senkin.. Ja tässä pari vuotta olen nostellut painoani, vieläkin. Ei siitä heti pääse yli, on vieläkin pakotettava itseni syömään, koska en halua todellakaan kokea sitä enää koskaan uudelleen. Sairaus vei mukanaan sellaisen asian, että en voi saada koskaan lapsia. :( Se oli erittäin paha kuulla kun olen tällainen lapsirakas.. :'(
Siksi tahdon auttaa teitä nuorempia selviämään tästä viheliäisestä sairaudesta!! Ette saa olla yksin, tarvitsette jonkun joka kuuntelee ja auttaa! Jos haluatte apuani, kysykää rohkeasti, autan mielelläni! :)
se oli kova isku. Noh, asuttiin eka muutama kuukausi pääkaupunkiseudulla sillä tavalla että olin vaan sisällä murjottamassa. Ei oikeen mikään ruoka maistunu, eli en syönyt paljokaan. äitini oli melkein koko ajan töissä joten olin paljon yksin kotona ja hän ei voinut kontrolloida syömisiäni. Niinpä tulin siihen anoreksian ja normaalielämän rajalle: sairastuin anoreksiaan ja vakavasti! En syönyt pariin kuukauteen mitään muuta kuin muutaman omenan. Voitte kuvitella missä kunnossa siinä tilanteessa ollaan ja vielä niin pienikokoinen olin !
Onneksi isäni huomasi tilanteeni, kun menin hänen luokseen joululomalla. Hän otti yhteyttä äitiin, jonka kanssa he päättivät että veisivät minut lääkäriin ja terapeutille..
Te, anoreksian uhrit, tiedätte millaista paraneminen alussa on. Ei tahdota syödä mitään, kaikesta avusta kieltäydytään, kielletään koko sairauden olemassa olo ! Lopulta jouduin myöntämään että minäkin olin sairastunut siihen. Makasin sairaalassa 9 kk. Ne olivat elämäni surkeimmat kuukaudet. Hiljalleen painoni alkoi nousta ja pääsin kotiin.. Kotona yritin parantua, tolkutin itselleni että pakko parantua. Vuoden päästä olin saanut painoni nostettua entiselleen ja elämä jatkui raiteillaan. Kuitenkin jotain tapahui, ja suistuin taas siihen samaan sairauteen.. Olen siis käynyt sen jo kahdesti läpi..
Se toinen kerta oli helvettiä.
Kuitenkin läpäisin senkin.. Ja tässä pari vuotta olen nostellut painoani, vieläkin. Ei siitä heti pääse yli, on vieläkin pakotettava itseni syömään, koska en halua todellakaan kokea sitä enää koskaan uudelleen. Sairaus vei mukanaan sellaisen asian, että en voi saada koskaan lapsia. :( Se oli erittäin paha kuulla kun olen tällainen lapsirakas.. :'(
Siksi tahdon auttaa teitä nuorempia selviämään tästä viheliäisestä sairaudesta!! Ette saa olla yksin, tarvitsette jonkun joka kuuntelee ja auttaa! Jos haluatte apuani, kysykää rohkeasti, autan mielelläni! :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja voithan ehka adoptoida tulevaisuudessa, jos haluat lapsen?
mutta oma lapsi on aina oma lapsi ! ja sitä en voi saada koskaan. :'/
miten se sairaus vaikuttaa lapsensaantiin? muistan kun kaverilla oli anoreksia niin sitä kansa tutkittiin tuon lapsettomuuden vuoksi mutta ei koskaan selvinnyt että miksi.
Miten sun anoreksia alko? kuin paljon liikuit ja kuka siihen puuttu?? tai mikä oli sun eka kunto-ohjelma? Mun siskolla on varmaa anoreksia tai sitä mä epäilen ku se ei syö mitää ja se liikkuu älyttömästi.. Joskus 3 kertaa päiväs lenkki yms... ei huva!!!