Tutkielma totaalisesta sodasta
Totaalisen Sodan© kauneus perustuu samaan ristiriitaan, jolla ratsastavat Salvador Dalin maalaukset. On kaksi ulottuvuutta, unimaailma ja valvemaailma. Kumpikin perustuu tiettyihin paradigmoihin ja lainalaisuuksiin. Unen ja valveen lainalaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, mistä johtuu, että siirtymävaiheen eli heräämisen aikana ihminen on vähän aikaa päästään pyörällä. Lyhyen tuokion ajaksi unen paradigmat tunkeutuvat valveen puolelle, mutta viimeistään aamupissan aikana ihminen on uudelleenorientoitunut valveen lakeihin. Normaalioloissa uni ja valve eivät kohtaa…
Näiden pohdintojen tarkoitus on auttaa lukija nopeutetusti sen initiaatiovaiheen läpi, johon minulta kului vähintään puoli vuotta. Vasta sitten ymmärsin, että lukemissani asioissa on oma sisäinen järjestyksensä ja ennustettavuutensa, jos niitä ei yritä väkivalloin rusikoida "normaalimaailman" sapluunaan. Toivotan antoisia lukuhetkiä ja siteeraan lopuksi ystävääni, jonka kanssa olen näitä asioita miettinyt:
Edes näkevä kana ei löydä jyvää sieltä missä se ei ole. Tolkun hakeminen voi olla turhauttavaa puuhaa, jos varsinainen substanssi puuttuu kokonaan.
Kun vastaanottaja on täysin clear, alkaa asioita tapahtua. Kaikki on totta ja kaikki liittyy kaikkeen…
http://www.halla-aho.com/tesoma/fileet/johdanto.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mistä johtuu Halla-ahon pakonomainen kiinnostus Seppo Lehdon sairaisiin törkykirjoituksiin? Aika omalaatuinen harrastus tohtorismiehelle keräillä ja säilyttää kyseistä materiaalia.