Laittelen tässä kasaan ensimmäisen kuukauden yrityskirjanpitoa. Olen siis toiminut vasta syyskuun.
Teen itse excel ohjelmalla, itse tehtyyn taulukkoon.
Kysymyksiä:
-Kuinka tarkkaa on päivälleen merkintä? Merkitsen pari kertaa viikossa tapahtumat päiväjärjestyksessä, ja joka kuukausi tarkistan kuun vaihduttua, että kaikki on oikein ja laitan kuukauden kirjanpidon pakettiin. Kuitenkin nyt sitten en ollut merkinnyt puolessa kuuta mennyttä pankin kuukausimaksua, kun tiliotteesta tarkistin kirjanpitoa. Excel ohjelmalla tekemäni taulukot menevät sekaisin kun muokkaan ja leikkaan, kun laitan päivämäärien väliin uusia merkintöjä... Eli voiko unohtuneet kirjaukset vain laittaa kuun loppuun, jos kuitenkin kuukausittain aina tarkistan kaiken? Vai pitääkö aina muokata/leikata...saati sutata jos tekisi käsin?!!!
-Kun merkitsen pääasiassa tapahtumat silloin kun maksu tililtä siirtyy, niin entäs kuun vaihteessa? Loppukuusta maksoin kortilla ostoksen, jota ei veloitettu tililtä vielä saman kuun puolella. Merkitsin sen sitten ostovelkoihin. Käykö näin? Vaikka muutoin en ostovelkoihin merkitse, kun merkitsen vasta kun raha todellisuudessa lähtee tililtä. Että voiko tavallaan merkitä vähän sekä- että (maksuperusteisesti ja suoriteperusteisesti, vai miten se menee..), tuon kuun vaihteen takia?
-Minulta voi tilata netistä, pitääkö tulostaa jokainen nettikauppani tilausvahvistus kirjanpitoon (vai voiko ne vain poistaa tilauksen päätyttyä)?! Eli riittääkö tiliote ja postin kuitit?
-Myös muut vinkit aloittaneelle otetaan vastaan :)
Ja tottakai kirjanpito-ohjelma olis kiva...sitten kun sitä rahaa on ensin vähän tullut tilille, voisin harkita. Kaikille jotka ohjelmaa käyttävät, onko paljon kätevämpi kuin käsin omaan taulukkoon teko...? Onko huomattavasti helpompaa?
Teen itse excel ohjelmalla, itse tehtyyn taulukkoon.
Kysymyksiä:
-Kuinka tarkkaa on päivälleen merkintä? Merkitsen pari kertaa viikossa tapahtumat päiväjärjestyksessä, ja joka kuukausi tarkistan kuun vaihduttua, että kaikki on oikein ja laitan kuukauden kirjanpidon pakettiin. Kuitenkin nyt sitten en ollut merkinnyt puolessa kuuta mennyttä pankin kuukausimaksua, kun tiliotteesta tarkistin kirjanpitoa. Excel ohjelmalla tekemäni taulukot menevät sekaisin kun muokkaan ja leikkaan, kun laitan päivämäärien väliin uusia merkintöjä... Eli voiko unohtuneet kirjaukset vain laittaa kuun loppuun, jos kuitenkin kuukausittain aina tarkistan kaiken? Vai pitääkö aina muokata/leikata...saati sutata jos tekisi käsin?!!!
-Kun merkitsen pääasiassa tapahtumat silloin kun maksu tililtä siirtyy, niin entäs kuun vaihteessa? Loppukuusta maksoin kortilla ostoksen, jota ei veloitettu tililtä vielä saman kuun puolella. Merkitsin sen sitten ostovelkoihin. Käykö näin? Vaikka muutoin en ostovelkoihin merkitse, kun merkitsen vasta kun raha todellisuudessa lähtee tililtä. Että voiko tavallaan merkitä vähän sekä- että (maksuperusteisesti ja suoriteperusteisesti, vai miten se menee..), tuon kuun vaihteen takia?
-Minulta voi tilata netistä, pitääkö tulostaa jokainen nettikauppani tilausvahvistus kirjanpitoon (vai voiko ne vain poistaa tilauksen päätyttyä)?! Eli riittääkö tiliote ja postin kuitit?
-Myös muut vinkit aloittaneelle otetaan vastaan :)
Ja tottakai kirjanpito-ohjelma olis kiva...sitten kun sitä rahaa on ensin vähän tullut tilille, voisin harkita. Kaikille jotka ohjelmaa käyttävät, onko paljon kätevämpi kuin käsin omaan taulukkoon teko...? Onko huomattavasti helpompaa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971336
Jos ei aukene, kannattaa hankkia kirjanpitäjä.
Huolestuttavasti kuulostaa siltä, että teet kirjanpitoasi vähän liian huonoilla perustaidoilla. Lämpimästi suosittelen kunnollista kurssia tai tilitoimiston puoleen kääntymistä - ainakin noin alkuun. Katso ensi vuonna sitten, jos pystyt suoriutumaan itse, kun joku on auttanut alkuun. Veroilmoituksestakin sinun pitäisi selvitä.... Siinä paras ja halvin vinkki - pieleen tehty kirjanpito ja verottajan luottamuksen menettäminen maksaa tosiäkkiä paljon enenmmän kuin tilitoimiston palvelut.
ja sitten pariin kysymykseesi liityen:
Tilikauden aikana voi ihan hyvin pienessä yrityksessä tehdä kirjanpidon maksuperusteisesti, tähtää siis siihen, että kuukauden viimeinen päivä kirjanpitosi ja pankkitilin saldo täsmäävät keskenään. Vuoden / tilikauden vaihtuessa kirjaat sitten suoriteperusteisesti; ostovelat/siirtovelat/siirtosaamiset ja mahdolliset myyntisaamiset.
Tilausvahvistukset kannattaa tulostaa kirjanpidon liitteksi myyntitapahtumasta tositteena - tiliotepanosta / postituskuitista ei selviä, mitä myit --> varastokirjanpito ei ole todennettavissa ilman myyntitositteita.
No eihän minulla mitään aiempaa kokemusta kirjanpidosta olekaan! Muutaman kuukauden olen itseopiskellut netistä kaikenmaailman oppaista. Ennen en edes tiennyt mitä tarkoittaa debet ja kredit. Koska kuitenkin olen opiskellut pitkään eri alaa, olen sitä mieltä, että kaikkea voi oppia! Eli pienillä rahoilla kun lähdin yrittämään, niin opiskelen ahkerasti kirjanpidon, ja säästän kirjanpitokuluissa. Eikä rahaa olisikaan näin alussa kirjanpitoon. Jos minun nyt ja tässä on pakko ottaa kirjanpitäjä, minun pitää laittaa lappu luukulle, koska varani eivät riitä.
Mutta kiinnostavana pidän kirjanpitoa, enkä ollenkaan tylsänä! Että luulisi asiaan kiinnostuksenkin auttavan oppimaan! Ja sitten se aikapuoli, niin nettimyyjänä minulla on myös sitä aikaa tehdä kirjanpito itse, eli työtä ei ole mitenkään paljoa muutoin.
Ongelmana ehkä juuri on, etten ole edes varsinaisesti nähnyt minkään firman kirjanpitoa koskaan, mitä nyt joitan malliesimerkkejä noissa nettiopuksissa, missä opetetaan kirjanpitoa.
Yritykseni on pieni, yksityinen elinkeinonharjoittaja, ja usko selviytyväni, tosin alku on opettelua, mutta kyllä se tästä lähtee sujumaan! Kehittyy koko ajan,kun aktiivisesti paneudun asiaan!
Hain yrityskurssille, mutten päässyt, se olisikin ollut tosi kiinnostavaa, ja oikeasti todella halusin kurssille, se kyllä kismittää etten päässyt, ja nyt tarvitsee itse pähkäillä, kun ei voi "opettajalta välillä kysyä...".
En nyt kuitenkaan usko, ettenkö tästä millään selviytyisi, ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla kun sen opettelee?!! Aika hyvin jo luonnistuu, kun olen pari kk etukäteen harjoitellut ennen aloitusta. Nuo aloitusviestissäni olevat kysymykset vain lähinnä enää painoivat mieltä. Kyllä muut kirjanpitoon liittyvät alkaa jo olla hallussa, vaikka tottakai kysymyksiäkin voi vielä tulla!
Kai ne kaikki muutkin kirjanpidon osaajat, ovat joskus sen opetelleet! Minä nyt tässä opin :)
Noita ilmaisia kirjanpito-ohjelmia, kun luin toista viestiketjua! Olisiko apua... Tuli vastaan tuollainen kuin Tappio-kirjanpito? Kannattaisiko sen kanssa tehdä vaikka aluksi toista kirjanpitoa tuon excelin rinnalla? Niin oppisi paremmin? Olisiko muita parempia ilmais-ohjelmia, vai mitä mieltä tuosta tappiosta?
Jos rahasi ei riitä edes kirjanpitäjään? Miten selviät kaikista muista velvoitteista? Aika heikolla pohjalla on yrittämisesi ja vielä kun itse sähellät kirjanpidon. Sääliksi käy.
Kyllähän kirjanpidon oppii - mutta tilinpäätöksen ja yrityksen veroilmoituksen tekeminen onkin sitten jo toinen asia. Jos näistä asioista ei ole hajua, niin paras on kyllä hankkia ammattitaitoinen kirjanpitäjä.
Jos ei ole varaa kirjanpitäjään pienelläkään liikevaihdolla, niin onko se yrittäminen tukevalla pohjalla? En tarkoita sitä että pitäisi olla valtavat tulot heti, mutta alkuvaiheen kulut pitää sitten kattaa säästöillä / lainalla.
Yritetään että saisin itselleni joskus kohtuullisen toimeentulon! Mitäs säälittävää siinä on, jos toinen tyhjästä haluaa ponnistaa ja tienata oman leipänsä, saati valittaa kotona ettei ole töitä... Sääliksi minun kävisi ennemmin yrittäjäksi sinnikkäästi aikovan mollaajia...
Se todellisuus on siinä ihan nurkan takana. Kirjanpitäjä maksaa 25-100 €uroa kuussa ja sen saa vähentää menokustannuksissa. Joten kannattaa ottaa se kirjanpitäjä ja keskittää tarmonsa siihen leivän tienaamiseen, josko nyt ymmäärrät mitä haettiin?
http://www.ratkaisupalvelut.info/
Täällä näköjään kirjanpitäjät koittavat panna parastaan että saisivat asiakkaita ja toiset yrittäjän tekevät kaikkensa ettei kukaan ! Vai ovatko nämä 'ota ihmeessä kirjanpitäjä - ei ole yksinkertaista ja sitä ja tätä' neuvojat todella itse niin yksinkertaisia ja tyhmiä että heidän mielestä kirjanpito on jotenkin ylimaallisen vaikeaa! Sitä se ei ole! Sen oppii keskivertoa tyhmempikin ja helposti. Saati sitten veroilmoituksen teon johon on todella yksityiskohtaiset oppaat olemassa. Yhdenkertainen kirjanpito onnistuu todellakin ilman satasien syytämistä kirjanpitäjään. Rohkeutta peliin yrittäjät. Neuvoja voi kysyä monesta paikasta. Esim suoraan verottajalta. Älkää menkö näiden 'kirjanpitäjien' paskanpuhumislankaan kirjanpidon vaikeudesta. Se on yritäämisessä helpoin juttu.
ensimmäinen lause oli näköjään katkennut, piti olla että ...ja toiset yrittäjät tekevät kaikkensa ettei kukaan vahingossa astuisi heidän leipäänsä syömään.
sinulle riittää yksinkertainen kirjanpito: pidät kirjaa tuloista, menoista ( poistot) ja ostojen ja myynnin alveista, eikä tarvitse tuskailla debet-kredit-suhteilla. Jos tapahtumia ei ole paljon on hölmöä maksaa kirjanpitäjälle. Yksinkertainen kirjanpito riittää ja opettelet, miten ilmoitat summat veroilmoituksessa.
En suosittele kyllä exceliä edes pienen kirjanpidon hoitoon. Ilmaisia kirjanpito-ohjlemia on saatavilla ja ne ovat olleellisesti helppokäyttöisempiä ja todennettavia kuin muokattava excel.
Ei tässä sentään tyhmää olla vaikka itsepäistä... :) Otin puhelimen ja soitin kirjanpitäjälle, sanoin että haluaisn apua ja selitin asiani. Tarkoituksenani on siis käydä ammattilaisen kanssa läpi tämä omatekemä kirjanpitoni, saada häneltä vinkkeja ja neuvoja miten se kannattaisi hoitaa. Olen avoin myös sille jos teen jotakin itse ja kirjanpitäjän kanssa yhteistyössä sitten osan. Ainakin sitten tarvitsen sellaista apua että voin asiantuntijalle näyttää ja kysyä, että menikö nyt oikein, kun olen kirjauksia tehnyt! Saas nähdä kuinka avoimia ne siellä sitten ovat sille, että asiakas säheltää osan itse. Riippuuhan se vähän hinnastakin, jos ei se nyt NIIN kallis ole että hoitavat kokonaan. Minulle on aika ensi viikoksi, ja tosiaan käyn nyt sitten ainakin kirjanpitäjän juttusilla. Olette siinä sitten oikeassa, että vaikka tekisi itse, niin on kai se hyvä asiantuntijan kanssa edes käydä läpi, että onko oikein tehty ja kannattavaa tehdä itse! Että näin hyvän päätöksen sain sitten tästä vihdoin aikaiseksi!
..siis 25-100e kuussa jos kirjanpitäjä hoitaa kaikki?! Olen jotenkin luullut että paaaljon kalliimpaa...tuohon ehkä alussakin liikenisi. Kuvittelin jotain useita satoja kuussa, tietoahan ei ole minulla hinnoista.
25€ saa helposti pienimuotoisen (ei paljon tositteita) kirjanpidon aikaiseksi. Joten se kyllä kannattaa maksaa.
ole kyllä...jos sillä rahalla saa alkuun. Voisi sen ajan sitten käyttää tosiaan myynnin kasvuun ja saisi sillä tulolla sitten maksettua sen kirjanpidon.
Myönnetään että tietämättömyys ajaa ihmiset usein väistämään helppojakin juttuja...sitä kun luulee että kirjanpito ökykallista, niin alkaa vaan itse opetella ja säheltämään, eikä edes kysy mitä se oikeasti maksaa ja mitä oikeasti hyödyttää!
Mutta ei tässä voi nyt enää kuin kiittää ja kumartaa neuvoista vaikka niitä sai vähän takoa tähän kaaliin että menivät perille ;) Tuli kyllä ihan uusi suhtautuminen tilitoimiston palveluihin, sitten kun menen sinne nehän myy mulle kaikki mahdolliset jutut, kun olen niin avoin :) Mutta olisiko sitten ainakin mieleltäkin kevyt olo (lompakon lisäksi) kun ei tarvitsisi kirjanpitoa miettiä kaiket tunnit.
Ja kun pääset yrittämisessä pidemmälle, huomaat että monet neuvot ovat kullan kalliita, vaikka aluksi voivat tuntua vinoilulta. Sitä helposti uskoo liikaa aluksi itseenäsä. Kirjanpidon ulkoistaminen säästää aikaa ja rahaa, sekä hermoja.
Mutta onnea taipaleelle, ensimmäinen vuosi on kovin. Ota selvää myös vakuutuksista, yel:istä, ennakkoveroista, mahdollisista alv:ista. Kirjanpitäjä muuten hoitaa samaan rahaan alvien laskemisen ja tilitystietojen lähettämisen sinulle. Joten ei tarvi kuin maksaa eräpäivänä.
Ennakkoperintärek. olen liittynyt , samoin alv-velvolliseksi- ensimmäinen tilitys marraskuussa.
Yel:stä kävin sopimassa tänään vakuutusyhtiössä!
Sekin on mietityttänyt että jos lasken vahingossa alvit vaikka senttejäkin väärin...kun olen niin tarkka... Eipä tarvitsisi kyllä murehtia menikö nyt oikein alvin tilitys, jos kirjanpitäjä laskisi ne, kait se hinta olisi sen arvoinen sitten! Vaikka kirjanpito sinällään kiinnostaa, on se suuri työ, ja murhe siitä että tekeekö oikein kun ei varmaa tietoa ole.
"...lasken vahingossa alvit vaikka senttejäkin väärin"
että sen voi virittää laskemaan alvit (ja kaiken muunkin) automaattisesti, joten sinun ei tarvitse kuin näpytellä yksittäiset summat laskujen ja toimeksiantojen perusteella soluihin.
helpommalla kun annat tilitoimiston hoitaa kirjanpitosi. Tapauksessasi maksaa 40-50 euroa kuussa. Säästät hermoja, aikaa ja menee varmasti oikein!
on se jumalauta, kun kaikki työttömät kirjanpitäjät mainostavat täällä itseään.
Kyllä kirjanpidon voi aivan hyvin tehdä itse, eikä maksaa noille verenimijöille senttiäkään.
Kyllä jämpti on näin.
Riippuu tietysti työstä mitä tekee.
Useimmilla aloilla tulee paljon halvemmaksi ostaa n. 100 euroa kuussa maksavat kirjanpitopalvelut muualta ja tehdä kirjanpitoon kuluva aika oman alansa töitä. Jokainen sen voi itse omalla kohdallaan laskea: 100 euroa kuussa on noin 3,3 euroa päivässä. Jos kirjanpitoon joutuisi käyttämään enemmän kuin 3 euroa päivässä omaa työpanostaan, on tilitoimiston asiakkaaksi hankkiutuminen järkevää.
Lisäksi pitää ottaa huomioon opiskeluun käytettävä aika. Lainsäädäntö on hyvä tuntea, samoin verohallinnon määräykset ja oppaat. Sitten päivittäisen kirjanpidon perusteet, tilinpäätöksen ja taseen laadinta, veroilmoituksen täyttö, jne. Niitä ei ihan parissa tunnissa opi.
Ei niitä kaikkia pykäliä osaa myöskään kaikki kirjanpitäjät, lisäksi on muistettava, että esim sinä itse vastaat kaikista virheistä kirjanpidossa, oli ne sitten tehnyt vaikka kirjanpitäjä.Kun tekee itse tietää yleensä paremmin yrityksensä tilan, sekä sen missä mennään.
työtön kirjanpitäjä, koulutukseltani olen taloushallinnon ja rahoituksen merkantti, laskentatoimen merkonomi ja yrityshallinnon tradenomi. Työkseni toimin edustajana ja lisäksi minulla on sivutoiminen yritys. Kirjanpito sujuisi kyllä omin neuvoin, mutta pääsen HUOMATTAVASTI helpommalla, kun ei tarvitse itse päätään vaivata kirjanpidolla.
Kiitoksia toki imartelusta, että olisin kirjanpitäjä!? ;)
että olet aloittanut homman liian monimutkaisesti, jos pidät yksinkertaista kirjanpitoa, kuten alempana esitit. Itselläni on Excelissä eri työkirjat myynnille ja menoille ( poistot), joihin olen laittanut alv-sarakkeet ja alv kirjautuu automaattisesti. Sen perusteella teen alv-ilmoitukset valvontaan.
Merkinnät yleensä sen perusteella, kun raha liikkuu (tai eräpäivät). Tämmöisiä juttuja en edes ajattele: "Loppukuusta maksoin kortilla ostoksen, jota ei veloitettu tililtä vielä saman kuun puolella. Merkitsin sen sitten ostovelkoihin. Käykö näin? Vaikka muutoin en ostovelkoihin merkitse, kun merkitsen vasta kun raha todellisuudessa lähtee tililtä. Että voiko tavallaan merkitä vähän sekä- että (maksuperusteisesti ja suoriteperusteisesti, vai miten se menee..), tuon kuun vaihteen takia? "
Kun maksat kortilla ostoksen se on käteismaksu huolimatta siitä, että raha päätyy sen omistajalle pienellä viiveellä. Voit siis mielestäni merkata tapahtuman ostopäivälle.
Ostovelka?
Maksuperusteisesti vai suoriteperusteisesti? Ihan sama yksittäisessä kirjanpidossa, kunhan lopputulos täsmää todellisuuden kanssa. ALV-ilmoitusten kannalta on ongelmallista, jos tapahtumia unohtuu välistä, mutta nekin voi jälkikäteen korjata.
Excel-taulukot eivät voi mennä sekaisin, kun teet selkeän taulukon, johon laitat tapahtumat allekkain päiväjärjestyksessä. Jos jotakin unohtuu välistä voit lisätä rivejä, eikä mitään tarvitse leikellä ja siirtää. Muokkaat vain koodit vastaamaan kokonaisuutta.
Tilausvahvistukset on hyvä säilyttää.