3G ON VIELÄ VAARALLISEMPAA kuin aiemmat teknologiat

k......

3G ON VIELÄ VAARALLISEMPAA KUIN AIEMMAT TEKNOLOGIAT, migreeniä saa jo pelkästä BlueToothistakin..
JA SYÖPÄ ON AIVAN KÄSIKÄDESSÄ KULKEVA HAITTA Kännykkä ja langattomien verkkojen säteilystä.

JOTEN SUOMALAISET HERÄTKÄÄ !!!!!

Mun ei tarvitse olla kuin noin vähä alle vartti paikalla,josta löytyy 3G-kännykkä ja saan inhottavaa pääkipua ohimoille ja päälaelle, sellaista polttavaa ja painostavaa...

Jotkut toiset kokevat sen ehkä hitaammin, vaan kokevat kuitenkin.

Ja kännykkäsäteily tuo myös uniongelmia. Eikä vain kännykkäsäteily, tämän voi ulottaa ihan langattomiin verkkoihin, langattomiin DECT-puhelimiin (ne lankaverkossa olevat langattomat puhelimet,joilla on tukiasema)

6000 kertaa alhaisemmalla säteilyteholla kuin 3G on sallittu Suomessa ja Ruotsissa, testattiin rottia.. ja niitten lisääntyneisyys väheni joka sukupolvella ja viidennessä lisääntyminen lakkasi kokonaan.
Joten kaikille äiteille vois tuon kertoa, mikäli toivovat lastenlapsia yms. :)

Lisäksi Espanjassa todettiin Garcia Quintana- nimisen koulun läheisyyteen sijoitettujen suurten usean radiomaston syöpää aiheuttava vaikutus, vaikka viranomaistahot kiistivätkin sen.
Erään koulun lähellä sijaitsevan rakennuksen katolla 42 metrin päässä oli 60 antennia. (kesä 2000 asennettuja) Näin kertoi lääkäri Luis Martin.
"Neljä lasta kyseisestä koulusta sairastuivat syöpään vuoden sisällä mastojen asentamisesta.
Kolme lapsista, joista kaksi 5-vuotiaita tyttöjä ja yksi 6-vuotias poika, sairastuivat leukemiaan, lisäksi 9-vuotias poika Hodkingin tautiin. Garcia Quintanan koulua kävi kyseisenä ajankohtana 450 lasta, joista vanhimmat olivat 14-vuotiaita. Joulukuun 2000 ja joulukuun 2001 välisenä ajankohtana todettiin neljä syöpätapausta. ´Normaalina´ syövän esiintymistiheytenä pidetään 0-14 vuotiaiden lasten keskuudessa neljää tapausta 100 000 asukasta kohden."

Mitään epidemologisia tutkimuksia ei viranomaisten taholta haluttu... miksköhän ??
Oikeuden käynnit jotka vanhemmat nostivat, hävittiin eikä uusintakäsittelyä sallittu... ei heränne mitään epäilyksiä mistään tuomarien painostuksesta, eihän??

(ajankäsitteiltään vanhentunut:)
"Vuosi sitten 130 lääkäriä eteläsaksalaisessa Bambergin kaupungista allekirjoitti niin kutsutun Bambergin vetoomuksen, jossa vaadittiin matkapuhelinverkoston rakentamisen pysäyttämistä vielä tuntemattomiin matkapuhelinsäteilyn pitkäaikaisvaikutuksiin vedoten.
Nyt useat mukana olleet lääkärit ovat haastatelleet 356:a Bambergin alueella asuvaa henkilöä ja suorittaneet samalla mittauksia kodeissa. Sekä langattomien DECT-puhelimien että matkapuhelinantennien kenttävoimakkuudet on mitattu. Mitatut kohteet on jaettu säteilytehojen mukaan neljään ryhmään ja tehoja on verrattu 356 henkilön ilmoittamiin oireisiin.
Lopputuloksesta muodostuu pinon päällimmäiseksi jälleen yksi lisävahvistus aiempien joukkoon, joissa osoitetaan, että tukiasemasäteilyllä on kielteisiä vaikutuksia väestön terveyteen, eivätkä nykyiset raja-arvot suojaa niiltä.
Ryhmässä, jossa todettiin alhaisimmat säteilytasot, toisin sanoen 0,01 mW/m2 (sama kuin Salzburgin raja-arvo ulkotiloissa oleskeltaessa), 70% henkilöistä koki itsensä oireettomiksi. Sitä vastoin siihen ryhmään, jossa säteilytasot olivat korkeimmillaan (yhteensä 99 henkilön ryhmä), lukeutui vain joitakin yksittäisiä oireettomia henkilöitä. Tähän ryhmään kuuluvista 80% kärsi unihäiriöistä, väsymyksestä tai masennuksesta ja 70%:lla oli muisti- ja keskittymiskyvyn ongelmia. Tässä ryhmässä olevat henkilöt olivat altistuneet 10 000 kertaa Säteilyturvakeskuksen sallimia raja-arvoja (3G) matalammille tehoille.

Kodeissa, joissa säteilytasot olivat matalia, asukkaista vain 10%:lla oli vastaavia oireita. Eräässä, lääkäri Cornelia Waldmann-Selman kirjeessä kerrotaan, että säteilyn ja oireiden välillä on olemassa aikaan ja paikkaan sidottu yhteys. ´Ei missään nimessä ole kyse mistään subjektiivisesti koetuista häiriöistä elimistön toiminnoissa. Voidaan objektiivisesti osoittaa, että henkilöt kärsivät rytmihäiriöistä, äkillisestä kuulon huononemisesta, näkökentän katoamisesta, hormonitoiminnan häiriöistä, keskittymiskyvyn ongelmista, ym.´

Osa oireista katoaa välittömästi, kun DECT-puhelimet suljetaan ja altistus lakkaa, kun vaihdetaan asuntoa tai suojataan koti säteilyltä suojaavilla materiaaleilla. . . .
Sairastuvuus suhteessa kodeissa mitattuihin tukiaseman säteilytehoihin: Tasot, joilla oireet ilmenevät, ovat 10 000 kertaa matalammat, kuin Säteilyturvakeskuksen sallimat tasot Ruotsissa ja Suomessa. Säteilyturvakeskus väittää, että tasot ovat riittävät ja että standardissa on turvamarginaali."

Otteet ovat kirjasta "Ihmiskunta ja langaton peli" , kirjoittaneet : Mona Nilsson & Tytti Enroth-Nortes - Christian Blom - Mirja Ruokoranta - Risto Juusela.

Kirjaa saa vielä toistaiseksi luettavakseen kirjastoista ja hyvin varustetuista kirjakaupoista tai kenties joistain luomukaupoistakin.
Kannattaa lukaista teos, ennenkuin se poltetaan tai hävitetään valtion hyvin korruptoituneitten virkamiesten toimesta, kuten Raamatut natsisaksassa roviolla ikään.

Suomen valtio ei monessakaan asiassa halua, että kansa voisi hyvin, vaan rahan tavoittelu päämiehillä tuntuu olevan suurempi motiivi.Viis hengistä jos rahaa tulee...
kuinkahan kauan näin?

Herätkää ihmiset ja katsokaa mainosten taakse... !

Motiivini tässä on todellakin hyvinvointi, sillä itse ainakin kärsin monenmuotoisesta säteilystä aivan fyysisellä tasolla saakka. Ja meitä on muitakin... en vain minä.
Jos ette halua olla hirviöitä, niin jättäkää hankkimatta se 3G-kännykkä ja langattomat internet yhteydet...
huomasin inhokseni, että jopa mp3-soittimeni säteili satuttavasti.. :(

T: K.

14

1929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopa joo

      Joopa joo, luulotauti on melkoisen paha sairaus.

      • Samaa mieltä

        Aloittaja puhut asiaa! Kiitos!


    • potemallasi ilmiöllä

      on ihan nimikin jonka elämää rajoittavasta vaikutuksesta tiedemiehet alkavat jo olla
      huolissaankin
      -Turvallisuushysteria

    • En ole lääkäri, mutta oireesi viittaavat sähköallergiaan. Sellainen allegia todellakin on olemassa. Käy allergiaspesialistilla, jolla on laitteet sähköallergian erottamiseksi hypokondriasta.

      Valitan.

    • Pisteliäs kirjoitus

      Jos tulee tilanteita, että ET saa päänsärkyä vaikka PALJASTUU että jossakin oli 3G kännykkä, niin sinun kannattaa myöntää että olet diagnosoinut väärin oireesi.

      Sairaus on usein sekin, että omat kuvitelmat alkavat elää omaa elämäänsä. Näin käy usein. Niistä tulee keino hallita omaa elämäänsä. Elämänhallinnasta on oikeastaan kyse. Hallinnantunnetta haetaan fiktiivisestä asioiden selittämisestä.

      Itseäni jopa ahdistaa digitekniikan maailma, vaikka olen teknisesti koulutettu henkilö. Suuri osa median sisällöstä on puutaheinää ja pimentää sitä todellisuutta joka olisi luonnollista ja totta. Tähän epävarmuuden ja sekavuuden maailmaan täytyy yrittää kuitenkin suhtautua oikein.

      Ylläoleva ei ollut lääkärin diagnoosi vaan erään maailman suurimman besserwisserin ja harrastajapsykologin päätelmiä. Kaikenlisäksi kaveri laittaa tämänkin jutun perään pisteen vaikka ei ole sinun kirjoitustasi kokonaan jaksanut edes lukea.

      • Täyttä asiaa

        Kirjoituksesi oli täyttä asiaa.


    • luikuritattinen

      että lopetettaisiin se avohoitokokeilu sinun kohdallasi...

    • Nimimerkki

      Ihan viihtyisä tarina :) oon myös kuullu että jos käyttää magneetteja niin se vähentää kipua, joka on myös täyttä paskaa!!!! Kuten tämä sun sepitys tässä :) Mutta kiitos hauskasta tekstistä

    • viestisi sisällössä

      Käytit Hitler-kortin joten hävisit väittelyn heti.

      • sinällä suuri suu

        Minu kaveri sano pitsa huono karsonogeini, minä otin pyssy ja ampu sen sisko kun häpaise minu kulttuuri


    • Haudanvakavaa

      Kerranhan sitä kuollaan kumminkin. Sama se on kuolla sitten säteilyyn =) Kamala kun alko pelottaa että aivoni tuhoutuu nyt kun puhun puhelimessa! =)

    • Vaarat tutkittava

      Kannattaisi lukea se kirja "Ihmiskunta ja langaton peli", niin tiedostettaisiin edes yksi niistä sudenkuopista, johon ihmiskunta on itseään upottamassa. Kehitetään uusia ja mullistavia teknologioita, joiden turvallisuustestaus on jäänyt vaatimattomalle tasolle. Todisteita terveyshaitoista ja vaikutuksista tulee vasta ajan mittaan. Vähän samankaltainen ilmiö kuin ydinkokeiden kanssa, riskit ja kielteiset seikat ymmärrettiin vasta myöhemmin. Sama juttu myös muuntogeenisten viljelykasvien kanssa. Ihmiskunta on taitava luomaan ympärilleen elinolot, jotka voivat pitkällä aikavälillä olla kohtalokkaat. Tulevien sukupolvien tähden olisi tyhmää omaksua "ihan sama, kaikki me kuollaan kuitenkin" asenne. Haluammeko olla se sukupolvi, jonka tekemiä ratkaisuja vielä kaukaiset sukupolvet kiroavat?

      Kyseistä kirjaa on heikolti saatavilla, mutta löytynee kyllä kirjastoista.

    • vähän vanha

      Varmasti puhut oikeasta asiasta, mutta tässäkin on niin suuret rahat kuten tupakassa ym., että kaiken todistaminen kestää 2 sukupolvea.

      näin on ollut kymmenissä asioissa viimeisen 60 vuoden aikana kun olen tarkkaan seuraillut lääketieteellisiä kommentteja,
      nyt olen 92v ja annan mailman ola rauhassa.

    • ks8ruj56tg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kerrotaanko maailmalle oikeasti Venäjän ja Ukrainan sodan syistä

      Vaikka kuinka yritän olla kartalla edes vähän niin silti on koko ajan pimenossa se syy, miksi Venäjä hyökkää Ukrainaan.. Ei tätä kerrota uutisissa. K
      Maailman menoa
      542
      1883
    2. Mitä ihmettä? Sofia Belorf kauppaa omaisuuttaan

      Onko vuokrat maksamatta, vai miksi myy käytettyjä luksusasusteitaan?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1113
    3. Syöksit minut syvälle masennukseen

      Olit se suurin syy suruuni, jos olen rehellinen. Mutta ethän voinut tietää. Et voinut tietää, että poljit rikkimennyttä. Mielestäni et ollut rehelline
      Ikävä
      151
      906
    4. Harmittaako sinua että pilasit välisi

      Ikävöimääsi ihmiseen tämän palstan takia?
      Ikävä
      61
      678
    5. Ihanat kulta

      ne sun uudetkin hiukset...😍 Oot niin kaunis ja seksikäs ettei meinaa uskaltaa ees katsoa ettei uppoa liian syvälle katseesi lumoihin, mites siitä enä
      Ikävä
      35
      642
    6. Jos en järkeilisi tätä

      olisin jo antautunut sinulle kokonaan. Tämä himokin on ihan jotain käsittämätöntä. En tiedä mikä sinussa on, mutta olet saanut tämän naisen ihan sekai
      Ikävä
      21
      641
    7. Näin ajattelen.

      Jos en ollut sen arvoinen, että selvität asiat kanssani oikeassa elämässä. Jos et uskonut minuun, vaan epäilit minun valehtelevan. Mistään. Sinä voit
      Ikävä
      33
      605
    8. Entä jos me törmätään mies

      Sattumalta joskus?
      Ikävä
      29
      603
    9. Mitä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää ihmissuhteista.

      1) Ihmiset jäävät elämääsi, jos ovat jäädäkseen. Heillä on vapaa tahto ja valinta. Jos he eivät valitse niin tehdä, se hyväksytään ja ymmärretään. Ilm
      Ikävä
      61
      582
    Aihe