Viime perjantaina

Ajoin Kajaanin keskustan läpi jatkaen matkaani rauhoittavalle eräkämpälleni(oikeammin loistohuvila), mutta sijaitsee kuitenkin lapin erämaan kätköissä. No, reissu alkoi muuten ihan hyvin, mutta kajaanin keskustassa ajoin jonossa ja jäätiin niihin V..tun PUNASIIN nysväämään! No vihreät vaihtui mutta mitään ei tapahtunut! MISSÄ SYY!? Aloin noitumaan kuin lohilappalainen, meinasin jos siinävaiheessa ottaa takakontista mukaan ottamani metsästyskiväärin ja paukauttaa lähtölaukauksen. Sitten näin että ensimmäisenä olleesta punaisesta golffista nousi vanha papparainen(noin 50-60v, jossa iässä kortin pitäs useimmilta lähteä automaattisesti) ulos autostaan! KESKELLÄ VALORISTEYSTÄ! Hyppäsin ulos autosta, talutin papan nurmikolle, hyppäsin hänen autoonsa (joka ei käynnistynyt), pistin vaihteen silmään ja startilla valoristeyksen yli ja auto nurmikolle.
Sitten menin papan luokse ja sanoin että vieppäs korttis takasi sinne mistä olet sen saanukki, tai pysyttele pois ainakin kaupungista ettet pyöri muitten jaloissa.
Sitten hyppäsin omaan autooni ja v6 moottorin hyristessä sekä automaattin huomaamattomasti vaihtaessa kiidin tieheni viettämään ansaittua vapaa-aikaa.
Tarinan opetus. Miksi sitä korttia ei tajuta viedä pois kun ei mitä ilmeisemmin osata käyttäytyä/ajaa liikenteessä!?
9970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sitte kun sinä joskus pääset noin kauas kotoa, huomaat että kajaanin läpi voi mennä, ettei valoissa tarvi jonotella yhtään.ei kajaanissa ole mitään, mitä sinä tarvitsisit siellä metsämajallasi.kajaanin ohi pääsee hyvin ohitustietä pitkin. kajaani on muuten aika pohjoisessa ja kaukana, huomasitkos kartasta.

Äänestä
  • kuin myös etelä ja aurinkorannat. minne sinä puupää et koskaan pääse tuolla ankealla maantiedon-opettajan palkallasi. mutta ainahan voit ottaa ja tapetoida tai maalata huoneesi näyttämään lämpimmältä paikalta kuin kotoinen koirankoppisi.

    Äänestä

  • todella kaukana kirjoitti:

    kuin myös etelä ja aurinkorannat. minne sinä puupää et koskaan pääse tuolla ankealla maantiedon-opettajan palkallasi. mutta ainahan voit ottaa ja tapetoida tai maalata huoneesi näyttämään lämpimmältä paikalta kuin kotoinen koirankoppisi.

    Tämä polkupyörähiirulainen ei todellakaan ole koskaan käynyt lähelläkään Kajaania kirjoituksesta päätellen. Jutut ovat äärimmäisen lapsellisia ja täynnä asiavirheitä, joista hän paljastuu kerta toisensa jälkeen. Mutta hyvä mielikuvitus tällä teinipojulla tuntuu olevan...

    Äänestä

  • Aaro kirjoitti:

    etelästä vt6:sta, niin joutuu TAKUULLA liikennevaloihin, turha se on vastaan änkyttää, siis jos ajaa opasteitten mukaan.

    Äänestä

  • hghhhhhhhh kirjoitti:

    etelästä vt6:sta, niin joutuu TAKUULLA liikennevaloihin, turha se on vastaan änkyttää, siis jos ajaa opasteitten mukaan.

    etelästä(Iisalmen tietä) tultaessa kyllä vt 5:sta pitkin ja siitä oikealle ohitustielle. Kaupunkiin ei tarvitse mennä lainkaan, sama juttu vt 6:sta pitkin tultaessa. Näppärästi ohitustielle ja Kajaanin keskustan liikennevalotiheikkö jää sivuun. Mutta asiaa tuntematon voi väittää taas toisin.

    Äänestä

Voi voi. Menee hyvä opetus ihan hukkaan. Osaa ihan ulkoa, muttei tajua sisältöä.
Vie nyt hyvä mies se korttisi sinne, mistä sen sait. Kun et osaa käyttäytyä liikenteessä.

Äänestä

Öhöm....Mulla on pappa, papalla auto, jota välillä laittelen. Omalla autolla ajan, mutta papan autossa mennään hiljaa.

Sitä se elämä on, joillakin katkee päästä suoni tai pumppu hakkaa itsensä loppuun. Toiset vaan tyytyväisinä porskuttaa elämässä eteenpäin ja on vaan yksinkertaisesti.....onnellisia.

Äänestä

Kortti pois vanhuksilta joihin tuommonen könttyri iskee!

Äänestä

Taitaa olla isäsi ostama tämä v6 moottorilla varustettu auto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Prätkähiiri82 kirjoitti:

Ajoin Kajaanin keskustan läpi jatkaen matkaani rauhoittavalle eräkämpälleni(oikeammin loistohuvila), mutta sijaitsee kuitenkin lapin erämaan kätköissä. No, reissu alkoi muuten ihan hyvin, mutta kajaanin keskustassa ajoin jonossa ja jäätiin niihin V..tun PUNASIIN nysväämään! No vihreät vaihtui mutta mitään ei tapahtunut! MISSÄ SYY!? Aloin noitumaan kuin lohilappalainen, meinasin jos siinävaiheessa ottaa takakontista mukaan ottamani metsästyskiväärin ja paukauttaa lähtölaukauksen. Sitten näin että ensimmäisenä olleesta punaisesta golffista nousi vanha papparainen(noin 50-60v, jossa iässä kortin pitäs useimmilta lähteä automaattisesti) ulos autostaan! KESKELLÄ VALORISTEYSTÄ! Hyppäsin ulos autosta, talutin papan nurmikolle, hyppäsin hänen autoonsa (joka ei käynnistynyt), pistin vaihteen silmään ja startilla valoristeyksen yli ja auto nurmikolle.
Sitten menin papan luokse ja sanoin että vieppäs korttis takasi sinne mistä olet sen saanukki, tai pysyttele pois ainakin kaupungista ettet pyöri muitten jaloissa.
Sitten hyppäsin omaan autooni ja v6 moottorin hyristessä sekä automaattin huomaamattomasti vaihtaessa kiidin tieheni viettämään ansaittua vapaa-aikaa.
Tarinan opetus. Miksi sitä korttia ei tajuta viedä pois kun ei mitä ilmeisemmin osata käyttäytyä/ajaa liikenteessä!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu