taxityöstä kaikki minulle? olen ajatellut ajaa sen taxiluvan? paljon maksaa ja miten liksaa tulee sitten? miten öitä saa tehdä entä kun on nainen?
kertokaa
lalli
3415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vaan riippuen paikkakunasta sinä sen saat tai et kuinka lääninhallitus sen päättää näin nykyisen lain mukaan.Toinen juttu on taas kuinka milläkin paikkakunnalla nykyiset luvanhaltijat sen sallii. Kun taksiala on aika pitkälle harkintaan perustuvaa luvanvaraista toimintaa ja mitä pienempi paikkakunta sen enemmän suhteet vaikuttaa ja sukupuoli myös. Todella vanhakantaista toimintaa jossa luvan omistajat pelaavat yksiin jopa taksiliiton pomojen kanssa. Mutta onnea matkaan töitä on ja paljon
Kirjoituksestasi paistaa närkastys, ilmeisesti olet joskus jäänyt itse ilman.
Luvankaan saanti ei nyt sentään ole noin sattuman varaista kuin annat ymmärtää.
Paripäivää sitten kirjoitin tälle palstalle eräästä asemapaikasta pääkaupunkiseudun tuntumassa johon on haettu taksiautoilusta kiinnostuneita oikein lehtijutuilla kun lupia on enemmän jaossa kuin on hakijoita.
Eli sinne saisi omat luvat vaikka ei olisi koskaan ajanut metriäkään taksia, ei vaan ole ollut hakijoita!
tarkoitat ammattiajolupaa, etkä taksilupaa? Näistä asioista puhutaan tällä palstalla vähän väliä, selää aikaisempia ketjuja niin sieltä selviää ne asiat. Joukossa tosin on paljon pelkkää puutaheinää, luotettavampaa tietoa saat kun otat yhteyttä oman paikkakuntasi taksiyhdistykseen.