S ja Keskusta kaavamanipuloivat

keskustalainen

Seppo Lahtelan (Kesk) kirjallinen kysymys ABC-ketjun ja hallinnon lehmänkaupoista:
http://www.bensiinikauppiaat.fi/images/sl_kk_hallinnon_esteellisyys_ja_kilpailunrajoituslaki.pdf

Bensiinikauppiaiden liitto on huolissaan osuuskaupan hallinnon jääviyssäännöksistä. Kunnanjohtajat ovat samaan aikaan osuuskaupan hallinnossa ja kunnissa päättämässä kaavoista. ABC-ketju on tehnyt tätä "sidosryhmätoimintaansa" jo pitemmän aikaan.

Huomautan, että Seppo Lahtela on keskustalainen kansanedustaja, jonka kirjallisen kysymyksen perusteella asiaa EI OLE LAINKAAN otettu esille eduskunnassa.

Kyseessähän on selkeä lakivaatimus osuuskaupan harjoittamaa kaavamanipulaatiota vastaan. Bensiinikauppiaat ovat kuitenkin vain pieni osa yrittäjistä, joilta osuuskauppa vie leivän suusta.

Samaan osuuskauppamafiaan ja kaavamanipulaatioon törmätään pääkaupunkiseudulla. SOK ja samoin HOK-Elanto tulisi lopettaa kilpailulainsäädännön perusteella ja hallinnon manipuloinnista.

Tässä vielä liite HOK-Elannon hallintoneuvoston ja edustajiston jäseniin, jotka päättävät pääkaupunkiseudun kauppapaikoista - osuuskaupan edun mukaisesti, vapaata kilpailua vastaan. Laskekaapa, monta kaavoihin vaikuttavaa poliitikkoa tunnete?
http://www.hok.fi/hok-elanto/johto.html

Suomi on Osuuskauppakorruption mallivaltio.

10

716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä esimerkki

      Siilinjärvelle mennessä voi Jyrki Katainenkin katsella, kun Juvalla rakennettiin uusi risteys niin, että hyvä että Shellille enää pääsee mutta ABC:lle mennään Tielaitoksen paraatiovista!
      Osuuskauppa syö leivän yrittäjiltä.

    • siksi ei lait etene

      Kepuherrat ovat mukana osuuskaupan harjoittamassa korruptiossa. Käytetään kaupunginjohtajia vaikka Virossa huorissa, että saadaan tapettua yrittäjiä!


      1.5.2006 Iltasanomat osuuskaupan toiminnasta ABC-ketjun liikepaikan saamiseksi:

      "Ilotalolaskusta lahjussyyte

      Lahjusmatkasta syytetyn Vaasan kaupunginjohdon matkakuluista löytyi virolaisen ilotalon kuitit. Tallinnalaisen seksiklubin laskut maksoi Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Martti Eurola firmansa luottokortilla.

      Kuittien mukaan korttia vingutettiin ravintola Maxin nimellä toimineessa bordellissa noin 400 eurolla.

      Vaasan johtava kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen väittää, että ilotalokäynnille osallistui Eurolan ohella kaupunginjohtaja Markku Lumio.

      Kumpikin miehistä kiistää väitteen jyrkästi.

      - Olin yksin. Tämä on ehdoton totuus. Paikalla ei ollut Vaasan kaupungin virkamiehiä eikä muita KPO:n edustajia, Eurola painotti poliisikuulustelussa.

      - Lähdin yksin Venus-nimiseen yökerhoon. En tiedä, kuka siellä (Maxissa) on ollut, jos joku on ollut. Minä en ainakaan, Lumio selvitti öistä erkaantumistaan muusta seurueesta.

      Ilotalon lasku tuli julki perjantaina Vaasassa, jossa pidettiin osuuskaupan tarjoamasta Tallinnan-matkasta vireille pannun oikeudenkäynnin valmisteluistunto.

      Lumiota, apulaiskaupunginjohtaja Heikki Lonkaa ja teknistä virastoa johtavaa Heikki Vehkaojaa syytetään lahjuksen ottamisesta ja Eurolaa lahjuksen antamisesta."

      • Oikeuslaitos on antanut tuosta jutusta jo tuomionsa, joten ei siitä enempää. Sitä vastoin ihmettelen, kuka kyseisistä herroista voi olla kepuherra?

        1. Etkö muka ole lukenut lehdistä, että Pohjanmaan kokoomus on pyytämässä toimitusjohtaja Martti Eurolaa kansanedustajaehdokkaakseen?

        2. Etkö muka tiedä, että Markku Lumiota ajoi Vaasan kaupunginjohtjaksi kokoomus ja Lonka on itsekin innokas kokoomuslainen?

        3. Etkö muka tiedä, että Vaasan teknisen viraston johtaja Heikki Vehkaoja on sosialidemokraattien entisen kansanedustajan Marjatta Vehkaojan aviomies ja itsekin sosialidemokraatti?

        4. Etkö muka tiedä, että apulaiskaupunginjohtaja Heikki Lonka on puoluekannaltaan sosialidemokraatti?

        http://www.punaiset.net/kotisivu/tatamielta.php?pid=reinokolmonen&id=383

        http://www.kokoomus.fi/?x13077=26578


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Oikeuslaitos on antanut tuosta jutusta jo tuomionsa, joten ei siitä enempää. Sitä vastoin ihmettelen, kuka kyseisistä herroista voi olla kepuherra?

        1. Etkö muka ole lukenut lehdistä, että Pohjanmaan kokoomus on pyytämässä toimitusjohtaja Martti Eurolaa kansanedustajaehdokkaakseen?

        2. Etkö muka tiedä, että Markku Lumiota ajoi Vaasan kaupunginjohtjaksi kokoomus ja Lonka on itsekin innokas kokoomuslainen?

        3. Etkö muka tiedä, että Vaasan teknisen viraston johtaja Heikki Vehkaoja on sosialidemokraattien entisen kansanedustajan Marjatta Vehkaojan aviomies ja itsekin sosialidemokraatti?

        4. Etkö muka tiedä, että apulaiskaupunginjohtaja Heikki Lonka on puoluekannaltaan sosialidemokraatti?

        http://www.punaiset.net/kotisivu/tatamielta.php?pid=reinokolmonen&id=383

        http://www.kokoomus.fi/?x13077=26578

        Siis kaupunginjohtaja Markku Lumio on itsekin innokas kokoomuslainen.


      • Jaba_43

        Et raapaissut jäävuoren huipun pintaakaan vielä.

        Ja jos kaivaudut valitsemassasi aiheessa syvemmälle, niin huomaat sen ulottuvan yli poliittisten puoluerajojen.


    • kokoomuksen vihollinen no2

      ...tämäkin kauppapaikkanokittelu. Ennen, kun K-ryhmä oli yksin selkeä markkinajohtaja ja sai kuntapäättäjiä kiristämällä mieluisiaan kauppapaikkoja asia oli ok. Kiristäminen tapahtui siten, että sanottiin että market viedään naapurikunnan puolelle jos ei nimenomaan haluttua paikkaa saada.

      Nyt, kun paikoista on kisaamassa tasaveroinen kilpailija ovatkin keskolaiset ja muut ylikansallisten firmojen juoksupojat ryhtyneet itkupilleiksi. Häpeisitte edes, isot miehet ja kestäisitte aatteenne mukaisen markkinatalouden kilpailun kunnialla.

      • eikä yrittäjyyttä

        Kaikki osuuskaupan pääjohtajasta puotipuksuun ovat palkkaduunissa.


      • kokoomuksen vihollinen no2
        eikä yrittäjyyttä kirjoitti:

        Kaikki osuuskaupan pääjohtajasta puotipuksuun ovat palkkaduunissa.

        ...markkinataloutta? Jokainen pääjohtajasta puotipuksuun tietää, että firma kaatuu ja työ loppuu jos sitä ei tee kunnolla. Sillä, että onko omistaja jonkun maailmanlaajuisen firman tytäryhtiö, Oy, tai suomalainen osuuskunta ei ole työntekijälle mitään merkitystä. Markkinatalouden sääntöihin on sopeuduttava, jos mieli pärjätä.
        Kateelliset vain murjottaa.


    • Jaba_43

      Seppo Lahtela (kesk) on nyt perimmäisten kysymysten äärellä kunnallisessa kähminnässä - ja yli puoluerajojen vielä, mikä on todella erinomainen asia.

      Tässä asiassa ei nimittäin periaatteen tasolla ole ollenkaan kyse S-ryhmästä, HOK-Elannosta. ABC-ketjusta tai mistään muustakaan puolueisiin tai kaupan keskusliikkeisiin kohdistuvasta toiminnasta vaan pelkästä periaatteesta.

      Ja periaate keskustankin pitää tunnustaa, jos se aikoo olla samaan aikaan pienyrittäjyyttä edistävä puolue, jonka edusustajia kuitenkin istuu pilvin pimein S-ruhmän ja alueosuuskauppojen luottamuselimissä.

      Keskustalaisten on ihan pakko tehdä ero markkinatalouden ja kotiinpäin vetämisen välillä.

      Hyvä tapa siihen olisi vaikkapa julkaista puolueen kannanotto avausviestinnlinkin takana olleeseen kirjalliseen kysymykseen.

      Se nimittäin, että samat ihmiset päättävät jonkun osuuskaupan asioista ja istuvat kunnallisissa luottamustehtävissä ja vielä ratkaisevat kaavoituspäätöksiäkin, on niiiiin syvältä suljetun talouden menneisyydestä, että keskustan on puolueena karsittava tämä kepulitouhu, jos keskusta aikoo menestyä politiikassa.

      • Herää

        SOK:n johtajilla on ollut tapana laulaa vanhaa Jääkärimarssia. Se tulee mieleen, kun pohtii S-ryhmän runsaan vuosikymmenen kestänyttä raivokasta nousua: "Satu uusi nyt Suomessa syntyvä on, se kasvaa, se ryntää, se voittaa!"

        Asiakkaat huomaavat pian, kuin yllätyksenä, että SOK vie heidänkin työpaikkansa. Pankkivirkailijat huomaavat, että he ovat tukeneet kilpailijaa kuin vaivihkaa. SOK:n tarkoituksena on tuottaa etuja sitoutuneille asiakasomistajille. Tätä aatetta SOK vie eteenpäin niin kauan, kunnes kaikki rahakkaat toimialat ovat sen hallinnassa. Rautakauppoihinkin SOK meni mukaan. Toiminta-ajatus on sisäänkirjoitettu SOK:n järjestelmään.

        Kun Suomi on osuuskauppa-aatteen vallassa lähetävät osuustoimintamiehet seuraavaksi nostamaan osuustoimintaa ulkomaille, jossa osuustoiminta on erittäin heikossa asemassa Suomeen verrattuna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En todellakaan luovuta sinun suhteesi

      Kuulet minusta vielä.
      Ikävä
      141
      2007
    2. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      207
      1376
    3. Oikeasti ajattelin

      Että kaikki vain typerää leikkiä ja niin asia varmasti olikin. Väärinkäsityksiä jo liikaa niin siksi en tänne enää halu
      Ikävä
      70
      1062
    4. Rakkaalle naiselle

      Tahtoisin ottaa sinut syliini ja suudella sinua.
      Ikävä
      51
      875
    5. Koko päivän sinua miettinyt...

      Oot sinä rauhallinen mies. Sinussa on joku....joka sekottaa ajatukseni. Menisköhän sinulla pasmat sekasin jos sanoisin e
      Ikävä
      50
      845
    6. Miksi et pistä tikkua ristiin suhteemme eteen

      Oletko siis oikeasti halukas että asia etenisi?
      Ikävä
      67
      760
    7. Et taida haluta mua?

      Miksi et pane tikkua ristiin suhteemme eteen? Oletko siis oikeasti halukas, että asia etenisi? J-miehelle.
      Ikävä
      68
      758
    8. Minähän olen jo vanhus, joten ei aleta

      Se on viisainta, vaikka kuinka polttelis. Puhun nyt tässä itselleni, koska sinä olet järkevä ja pystyt toimimaan niin ku
      Ikävä
      31
      750
    9. Vanhempi mies

      Rakas tuu, rutista mut syliisi. Olet onneni rakkaani. P.
      Ikävä
      30
      741
    10. Tunnenko väärin

      Ikävä sua rakas mieheni❤🔥 onko sinulla minua ikävä
      Ikävä
      76
      717
    Aihe