Alkoholistin siippa

Jusa laski puolillaan olevan tuopin kädestään ja nousi ylös. Oli kuin joku olisi salaa kiivennyt hänen korvaansa ja kuiskannut, että tämän on loputtava nyt. Tätä menoa hän menettäisi kaikki ystävänsä. Ja ennen kaikkea kohta hän menettäisi Sannin. Hänen elämänsä oli muutenkin hajalla. Kaikki oli ollut utuista Markon kuolemasta asti. Oli helpompi olla viinasta sekaisin kuin selvinpäin.

Ripein askelin hän läksi kuppilasta ja palasi takaisin kotiin. Olisi puhuttava Sannin kanssa, hän ajatteli. Olisi selvitettävä kaikki nyt. Vaikka Jusa olisi ollut tyhmempikin hän olisi tajunnut, ettei voinut tehdä tällaista kenellekään. Ei ollut reilua antaa Sannin roikkua hänessä, jos hän ei halunnut enää mitään muuta kuin olla ilkeä.

Avain kääntyi hitaasti lukossa. Jusa astui sisään ja näki Sannin istumassa olohuoneessa tuijottaen mustaa television ruutua.
- Ai, sä tulit jo, Sanni sanoi irrottamatta katsettaan ruudusta. ¨
- Joo, Jusa sanoi,kun ei osannut sanoa sitä mitä hänen olisi pitänyt sanoa.
- Sun kaljat loppu jo, Sanni sanoi tuijottaen edelleen mustaa ruutua.
Jusa oli kuulevinaan terävän piikin Sannin äänensävyssä.
- Ei, se mitään, Jusa sanoi luistaen edelleen tarkoitetuista sanoista.
Hän keräsi olohuoneesta ja keittiöstä kaikki tyhjät kaljapullot muovikassiin ja nosti ne eteiseen saadakseen tuon petollisen nesteen pois silmistään ja mielestään.
- Ajattelin, että voitais mennä kävelylle, Jusa sanoi hiljaa, tuskin kuultavasti.
- Ai, mun pitäs lähtee juoppoo taluttaa, Sanni sanoi pisteliäästi ja tuijotti televisiota.
- Äh, kulta, mä haluisin puhua.
- Älä kuule mua kullittele, Sanni tiuskaisi, muttei voinut kieltää lämmintä läikähdystä, joka tuntui hänen sydämen ja vatsan välimaastossa Jusan lausuessa sanan kulta.
- Ei me näinkään voida jatkaa. Kulta, pliis. Vai haluatko sä luovuttaa? Jusa kysyi.
Sannin sisällä liekehti. Hän halusi kaikkea muuta kuin luovuttaa. Jusahan oli hänelle se oikea. Niin se ennustajakin oli sanonut, kun he olivat käyneet sellaisen luona Roomassa.

,,, kirjoitti:

Jusa laski puolillaan olevan tuopin kädestään ja nousi ylös. Oli kuin joku olisi salaa kiivennyt hänen korvaansa ja kuiskannut, että tämän on loputtava nyt. Tätä menoa hän menettäisi kaikki ystävänsä. Ja ennen kaikkea kohta hän menettäisi Sannin. Hänen elämänsä oli muutenkin hajalla. Kaikki oli ollut utuista Markon kuolemasta asti. Oli helpompi olla viinasta sekaisin kuin selvinpäin.

Ripein askelin hän läksi kuppilasta ja palasi takaisin kotiin. Olisi puhuttava Sannin kanssa, hän ajatteli. Olisi selvitettävä kaikki nyt. Vaikka Jusa olisi ollut tyhmempikin hän olisi tajunnut, ettei voinut tehdä tällaista kenellekään. Ei ollut reilua antaa Sannin roikkua hänessä, jos hän ei halunnut enää mitään muuta kuin olla ilkeä.

Avain kääntyi hitaasti lukossa. Jusa astui sisään ja näki Sannin istumassa olohuoneessa tuijottaen mustaa television ruutua.
- Ai, sä tulit jo, Sanni sanoi irrottamatta katsettaan ruudusta. ¨
- Joo, Jusa sanoi,kun ei osannut sanoa sitä mitä hänen olisi pitänyt sanoa.
- Sun kaljat loppu jo, Sanni sanoi tuijottaen edelleen mustaa ruutua.
Jusa oli kuulevinaan terävän piikin Sannin äänensävyssä.
- Ei, se mitään, Jusa sanoi luistaen edelleen tarkoitetuista sanoista.
Hän keräsi olohuoneesta ja keittiöstä kaikki tyhjät kaljapullot muovikassiin ja nosti ne eteiseen saadakseen tuon petollisen nesteen pois silmistään ja mielestään.
- Ajattelin, että voitais mennä kävelylle, Jusa sanoi hiljaa, tuskin kuultavasti.
- Ai, mun pitäs lähtee juoppoo taluttaa, Sanni sanoi pisteliäästi ja tuijotti televisiota.
- Äh, kulta, mä haluisin puhua.
- Älä kuule mua kullittele, Sanni tiuskaisi, muttei voinut kieltää lämmintä läikähdystä, joka tuntui hänen sydämen ja vatsan välimaastossa Jusan lausuessa sanan kulta.
- Ei me näinkään voida jatkaa. Kulta, pliis. Vai haluatko sä luovuttaa? Jusa kysyi.
Sannin sisällä liekehti. Hän halusi kaikkea muuta kuin luovuttaa. Jusahan oli hänelle se oikea. Niin se ennustajakin oli sanonut, kun he olivat käyneet sellaisen luona Roomassa.

Lue lisää

- Jotenkin alkaa niin tehdä mieli Nizzan salaattia, tai oopperavoileipää.

sanoi Jusa sitten kuin huomaamattaan avatessaan jääkaapin, jossa ei oikeastaan sitten ollutkaan sisällä kuin valo.

- Älä nyt hullujas puhu!

Sanni kiljahti kipakasti kuin kana orrella, sillä hän oli kitannut illan mittaan niin monta mäyräkoiraa huomaamattaan, että röyhtäistessään ihmetteli lievästi sanottuna tokkurassa ja hämmentyneenä, kun suuhun pulpahteli kaljahöyryjen lisäksi jokseenkin hiivanmakakuista lientä.

- Itse asiassa mulla on ens viikolla vähemmän duunia, kun koululaisilla on se syysloma. Eiköhän kuule lähdetä jollekin matkalle ihan näin x-tempore muutamaksi päiväksi, jos vaan saadaan sellainen halpalento. Sullekin tekee hyvää pieni breikki sieltä työpaikaltas, soitat vaan Erkille aamulla, että teet ne jutut dead-lineen. Ja ainahan sä teetkin ne. Se mun duunikaveri Max ramppaa alvariinsa jollain viikonloppureissuilla, millon on Pariisissa, millon Milanossa. Kehuu, että ne halpalennot on ihan OK nykyisin, toisissa on jopa ilmaiset juomatkin. On se kova poika sauhuamaan, ja aina reissusta palatessaan kertoo mitä kummallisempia tarinoita. On se sellanen velikulta. Toisinaan mä olen aamupalaverissa ihan kateudesta vihreänä jotenkin, vaikka tiedänkin, ettei ne Maxin reissut välillä ole kun pakoa arjesta, ördaamista ja lymyämistä hotellihuoneissa. Mutta me voidaan yhdessä lymyillä muutama päivä kans hotellihuoneessa, ja jutella sit ajan kanssa ihan rauhassa muissa maisemissa. Ottaa niin pannuun. Mulla on kaikki menny viime aikoina jotenkin kummallisesti, jotenkin solmuun…

- Siis miten sä voit lukeakin mun ajatuksiani Jusa. Mä just pari päivää sitten katselin matkailumainoksia lehdestä, ja oikein hämmästyin ja ihmettelin, että nykyisin pääsee samalla hinnalla viikoks etelään kuin matkustamalla junalla Lappiin pelkällä menolipulla. On tää maailma menny niin kummalliseksi jotenkin.

- Eiköhän mennä aamulla lentoasemalle. Otetaan vaan hammasharjat mukaan, ja eikun luottokortilla vinguttelemaan.

- Vitsi sä oot jotenkin hassu. Mitä sulle siellä kapakassa oikein juotettiin?

Jusa ei vastannut mitään, vaikka mieli teki sanoakin, että Pegasos oli lentänyt yli… vanha kunnon Pegasos.

* * *

Aamulla varhain Helsinki-Vantaa lentokentällä kävi aikamoinen kuhina kun Sanni ja Jusa kyselivät matkatoimistojen tiskeillä vapaina olevia paikkoja. Valittavina oli Tunisia, Hurghada ja Nizza. Jusalle tuli heti salaatti mieleen, ja sopivasti Nizzan koneen lähtöaikakin oli lähimpänä, joten se oli helppo valinta. Ei kun menoksi! Kumpaakin oikein nauratti pitkästä aikaa, aivan kuin joku ylimääräinen paino olisi häipynyt hartioilta ja niskasta. Kireydet tipotiessään ja helppo hengittää.

Kun lähestyttiin määränpäätä he kumpikin katselivat pilvenhattaroiden korkeudella ikkunasta lentokoneen kaartaessa turkoosinsinisen Välimeren yllä, ja äkkiä Nizzan viehättävä rannikkokaupunki hahmottui horisontissa: rantaboulevardeja, vanhoja välimerellistä rakennusarkkitehtuuria kunnioittavia taloja, palmuja ja taustalla kohoavat vuoret.

Hotelli sijaitsi aivan rannalla Promenade des Anglaisella legendaarisen hotelli Negrescon lähellä. Kuinka ylellistä! Iltapäivällä he olivat satojen muiden turistien joukossa omalla kaupunkikierroksellaan, tutustuivat kävellen Nizzan vanhan kaupungin sokkeloisiin kujiin. Oli hassua ajatella, että siellä kotona syysmyrskyt riepottelivat puiden lehtiä, jotka pyörteisinä kekoina lentelivät paikasta toiseen, ja iltapäiväkuurot rapisuttelivat vettä taivaalta niin, että viemärit olivat tukkeutua. Täällä he nyt kiertelivät parhaimpaan aperitiiviaikaan käsi kädessä kuin vastarakastuneet, ja katuvieren keittiöistä tulevien ihanien tuoksujen houkuttelemana päätyivät lounastamaan yhteen kaupungin lukuisista ravintoloista.

- Huomenna mennään sitten Cimiez’n kukkulalle, jossa sijaitsee Matissen museo oliivilehdossa, ja lisäksi roomalaisaikaisen kolosseumin hyvin säilyneet rauniot.

Jusa sanoi jotenkin niin rennon ja lupsakkaan oloisesti.

- Vitsi sä oot hyvällä tuulella. Miks hemmetissä me ei olla älytty tehdä näin aikaisemmin!

Sanni sanoi, ja heilautti kepeästi samppanjalasiaan yläilmoihin juuri samana hetkenä, kun saliin saapui nelihenkinen seurue, joka iloisesti hälisten asettui istuutumaan viereiseen pöytään. Olisipa Jusa nähnyt oman ilmeensä, kun älysi, että yksi seurueen jäsenistä oli, kukapas muu kuin Caterine!

__________
jatka - kaa