Jotkut toistelevat täällä koko ajan, että pitää suhtautua kriittisesti SRK:hon, Päivämieheen ja kristillisyyteen ylipäätään. Jos joku ei pidä tätä oikeana asenteena, syytetään häntä heti vapaan keskustelun tukahduttamisesta.
Paavali sanoo seurakuntaa Jumalan perheeksi. Kuka meistä suhtautuu kriittisesti perheeseensä: puolisoonsa, lapsiinsa, sisaruksiinsa, isovanhempiinsa? Perheen perusta on rakkaus. Jos omaisiaan alkaa tarkastella kriittisesti, vikoja varmasti löytyy vaikka kuinka! Mutta kun heitä tarkastelee rakkauden silmälasien läpi, huomaa, että heitä ihanampia ihmisiä ei olekaan.
Näin se on Jumalan seurakunnassakin. Kun Jeesus on antanut Jumalan lapselle evankeliumin kautta kaikki synnit armosta anteeksi, ei hän voi suhtautua muihin Jumalan lapsiin, veljiin ja sisariin, kriittisesti. Hän ymmärtää, että jos Jeesus olisi suhtautunut häneen kriittisesti, ei hänellä olisi ollut mitään toivoa. Mutta kun Jeesus uskovaisten julistaman evankeliumin kautta armahti hänet, hänkin haluaa armahtaa muita Jumalan lapsia.
Älkäämme siis, rakkaat, suhtautuko toisiimme kriittisesti. Silloin voi joutua katkeruuden henkeen. Jos antaa järjen hallinta mieltään uskon sijasta, ei jaksa sydämestään uskoa edes syntien sovitukseen. Silloin tulee sellainen mieli, että nuo muut ovat paljon huonompia kuin minä. He ovat niin tyhmiä, etteivät älyä suhtautua kriittisesti uskoonsa. He ovat varmasti aivopestyjä tai teeskentelevät, kun näyttävät niin onnellisilta!
Turhaan ei Heprealaiskirjeessa varoiteta:
"Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet." (Hepr.12:15)
Jos katkeruuden verso pääsee kasvamaan ja saastuttamaan monet, voi seurauksena olla vaikka eriseura! Voi, kun meillä kaikilla säilyisi tällainen mieli:
"On lahja suurin päällä maitten / omana olla Jeesuksen / saa täällä parvess` armolasten / yhtyä voitonvirtehen."
"Elävälle sydämen kristillisyydelle ovat älyn ylenpalttiset rasitukset vahingollisia. Älyniekasta tulee lopulta jäykkä kuin rautakanki ja hänen sydämestään ylenmääräisen mietiskelyn takia jääkellari. Tästä selittyy apostolin sana: `Ei ole monta inhimillisesti viisasta.`" (Laestadius: Hulluinhuonelaisen esipuhe)
Paavali sanoo seurakuntaa Jumalan perheeksi. Kuka meistä suhtautuu kriittisesti perheeseensä: puolisoonsa, lapsiinsa, sisaruksiinsa, isovanhempiinsa? Perheen perusta on rakkaus. Jos omaisiaan alkaa tarkastella kriittisesti, vikoja varmasti löytyy vaikka kuinka! Mutta kun heitä tarkastelee rakkauden silmälasien läpi, huomaa, että heitä ihanampia ihmisiä ei olekaan.
Näin se on Jumalan seurakunnassakin. Kun Jeesus on antanut Jumalan lapselle evankeliumin kautta kaikki synnit armosta anteeksi, ei hän voi suhtautua muihin Jumalan lapsiin, veljiin ja sisariin, kriittisesti. Hän ymmärtää, että jos Jeesus olisi suhtautunut häneen kriittisesti, ei hänellä olisi ollut mitään toivoa. Mutta kun Jeesus uskovaisten julistaman evankeliumin kautta armahti hänet, hänkin haluaa armahtaa muita Jumalan lapsia.
Älkäämme siis, rakkaat, suhtautuko toisiimme kriittisesti. Silloin voi joutua katkeruuden henkeen. Jos antaa järjen hallinta mieltään uskon sijasta, ei jaksa sydämestään uskoa edes syntien sovitukseen. Silloin tulee sellainen mieli, että nuo muut ovat paljon huonompia kuin minä. He ovat niin tyhmiä, etteivät älyä suhtautua kriittisesti uskoonsa. He ovat varmasti aivopestyjä tai teeskentelevät, kun näyttävät niin onnellisilta!
Turhaan ei Heprealaiskirjeessa varoiteta:
"Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet." (Hepr.12:15)
Jos katkeruuden verso pääsee kasvamaan ja saastuttamaan monet, voi seurauksena olla vaikka eriseura! Voi, kun meillä kaikilla säilyisi tällainen mieli:
"On lahja suurin päällä maitten / omana olla Jeesuksen / saa täällä parvess` armolasten / yhtyä voitonvirtehen."
"Elävälle sydämen kristillisyydelle ovat älyn ylenpalttiset rasitukset vahingollisia. Älyniekasta tulee lopulta jäykkä kuin rautakanki ja hänen sydämestään ylenmääräisen mietiskelyn takia jääkellari. Tästä selittyy apostolin sana: `Ei ole monta inhimillisesti viisasta.`" (Laestadius: Hulluinhuonelaisen esipuhe)
Vastaukset 37
Vanhimmat
muistutuksesta, joka on jokaiselle meille todella tärkeä.
Monet näyttävät joutuneen sellaiseen sieluntilaan, etteivät he enään rakasta Seurakuntaa, vaan paremminkin vihaavat. Vihaavat Seurakuntaa, jota Paavali kutsuu myös Kristuksen ruumiiksi!
Silti he väittävät olevansa uskovaisia. Surullista...
"Monet näyttävät joutuneen sellaiseen sieluntilaan, etteivät he enään rakasta Seurakuntaa, vaan paremminkin vihaavat"
Miksi käännätte kaiken vihaamiseksi. Tämä on juuri tätä -70 luvulla vallalla ollutta itseensä käpertymistä, että uskottiin kaikkien vihaavaan uskovaisia ja haluttiin eristäytyä koko ulkomaailmasta. Siitä ei ole kysymys, kysymys on enemmänkin rakastamisesta kun halutaan kertoa ja osittaa ne epäkohdat joissa on menty metsään.
...ihmisellä ovat järki ja tunteet, jos ne harhauttavat meitä "oikealta tieltä"?
Jumala loi ihmisen järjen hyväksi, mutta perisynti on sen turmellut. Järkeily vie siis ihmistä kauemmas Jumalasta. Ihminen pelastuukin vain sydämen uskolla, jonka Jumala evankeliumin kautta lahjoittaa.
Järjen keksinnöt näyttävät usein hyödyllisiltä, mutta aiheuttavatkin lisää tuhoa ja kärsimystä. Tämän voi jokainen ympäröivästä maailmasta todeta.
oikealta tieltä, kun haluamme noudattaa tätä Paavalin neuvoa.
2. Kor. 10:5
Ja me maahan lyömme aivoitukset ja kaiken korkeuden, joka hänensä korottaa Jumalan tuntemista vastaan, ja vangiksi otamme kaiken ajatuksen Kristuksen kuuliaisuuden alle,
Aivan! Kuten Paavali sanoo, järki ei harhauta, jos se pidetään sydämen uskon ja "Kristuksen kuuliaisuuden" alaisuudessa.
...omaksuneen lausahduksilta. Jumala käsittää hyvän ja pahan erottelemattomina. Syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta. Elämän puu oli ns. hyvä puu Paratiisissa, koska siinä ei ollut erotteluja. Se kuului jumalaan, se oli kuin Jumala. Hyvän- ja pahantiedon puu oli erottelujen puu, siis paholaisen puu. Kun hyvä ja paha ovat Jumalassa, ne ovat erottamattomasti yhtä. Se, mikä vie kauemmaksi Jumalasta eli valosta kohti pimeyttä, on erottelut eri asioiden välillä, kuten hyvän ja pahan. Meidän Raamatussakin sanotaan: "syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta".
Elämään vie tie, jolla jälleen yhdistämme erotetun. "Erota ja yhdistä", sanotaan vanhoissa teksteissä. Aatami erottautui, Jeesus yhdisti sanoen ristillä: "Minä ja Isä olemme yhtä." "Se on täytetty."
,että avauksesi oli täyttä asiaa alusta loppuun.
(Lainaus Lestadiuksen Hulluinhuonelaisen esipuhe.)
Jos kuka niin Lestadius saattoi ottaa kantaa ihmisen älyn ja järjen mahdollisiin vaikutuksiin uskomisessa, koska hän itse oli lostavaälyinen ihminen.
..järjen käytöstä on ollut haittaa..
"Järjen keksinnöt näyttävät usein hyödyllisiltä, mutta aiheuttavatkin lisää tuhoa ja kärsimystä."
Kuten järkeilyn tuloksena syntynyt hoitokokoussarja kristillisyydessä jossa saatiin paljon tuhoa ja jäljet on vieläkin korjaamatta.
Silloin kyllä Jumalan armo oli laitettu monelta ihmissielulta pannaan. Toivottavasti sellaista aikaa ei tule uudestaan.
Kuten sanoitkin osuvasti "Ihminen pelastuukin vain sydämen uskolla, jonka Jumala evankeliumin kautta lahjoittaa"
Järkihän se vasta dogmiuskoon johtaakin. Keskiajalla skolastikot yrittivät yhdistää uskon ja järjen kauhein seurauksin.
Kirjoituksesi on rauhaa rakentava, kiitos siitä sinulle. On aina hyvä, kun jollakin lähimmäisellä herää halu käyttää sanan säilää "muurauskauhana".
Mutta haluaisin muutamalla sanalla kommentoida, tai oikeastaan vain tarkentaa kirjoitustasi. Ehkä tämä ajatukseni sisältyykin jo kirjoitukseesi.
On syytä erottaa p u h e i d e n eli opetuksen kriittinen arvostelu, joka on Raamatun mukaista, ja vieläpä mielestäni tärkeää. Palstan keskustelukulttuuri on hieman lapsenkengissä siinä mielessä, että jonkun esittäessä kritiikkiä opetusta kohtaan, se henkilöityy. Aivan kuten kirjoititkin. Siitä alkaa loputon suo, jonka seurauksena osapuolet kaivavat omia juoksuhautojaan syvemmäksi todistaakseen toiselle, että m i n ä olen muuten oikeassa. Henkilöitymistä tulee minunkin mielestäni välttää, vaikka joskus vähän provosoitaisiinkin.
Vielä lisäisin, että huomaan surukseni sellaista penseyttä palstalla "ulkopuolisia" kohtaan, jota en haluaisi nähdä. Selkeää kiukulla vuodatettua pahaa mieltä. Se ei ole rakkautta, ja toivonkin kaikkien palstalaisten tarkasti miettivän, missä sävyssä kirjoittaa.
Hulluinhuonelaisen esipuheesta tuli mieleeni sellainen asia, että sitä suuremmalla syyllä meidän tulee kriittisesti suhtautua opettajiin, koska `Ei ole monta inhimillisesti viisasta.` Opettajia ei voi rajata tämän inhimillisyyden ulkopuolelle, vaan heidän opetuksensa tulee punnita ja katsastaa.
Oma kantani on, että minun on helpompi uskoa erehtyvän kuin erehtymättömän seurakunnan opetukseen. Enemmän minulle avautuu Raamatusta inhimillinen erehtyväisyys, kuin se että joku olisi selvinnyt korpivaelluksestaan "kuivin jaloin." En ole oikein selkeää vastausta tähän erehtymättömyyteen saanut, ja toivoisinkin, että asian käsittävät palstalaiset tästä minulle kertoisivat.
Olen pääosin samaa mieltä mitä tekstissäsi pohdiskelet. Kuitenkin elämä ilman epäkohtia ei ole todellista elämää. Kristillisyydessämme on käytännön elämässä epäkohtia jotka hämmentävät ja tuottavat ahdistusta. Sinunko mielestäsi ei ole tarpeellista käydä keskustelua näiden epäkohtien poistamisesta vaan olisi turvallisempaa käydä laput silmillä eteenpäin toisten ahdistumisesta piittaamatta. Ei ole oikeaa rakkautta ellei ihminen voi olla aidosti mitä on. Sen ymmärtäminen ei mitenkään vähennä rakkautta perheenjäsenten välillä. Pikemminkin kaikilla on helpompaa hengittää kun kulissit kaatuvat.
Myös näillä jotka kritiikkiä kavahtavat, vaikka he eivät sitä haluaisi myöntäkään. Totuudellinen rakkaus on realisimia ja elämään kuuluvien epäkohtien myöntämistä. Ellei rakkaudessa ole totuutta, se on vain sanahelinää.
Tuohon voin yhtyä täydestä sydämestäni.
ajatteletko että siionille on rakennukseksi jos sitä kritisoidaan nettipalstalla niille, jotka jo muutenkin meitä kohtaan tuntevat suurta antipatiaa???
Uskon että aitous joka asiassa on varmasti siunaukseksi. Vaikuttaisi oudolta, että toisille tahoille asioita salataan. Se, jos mikä mielestäni synnyttää vain enemmän antipatiaa. Mielestäni kulissien rakentaminen ja yritys esittää parempia ihmisiä kuin ollaankaan, ei ole rakennukseksi kenellekään. Kun elämä ei oikeasti ole ruusunpunaisten lasien läpi katselua miksi siitä yritetään antaa sellainen kuva, kun todellisuus kertoo kaikkialla toista? Elämä on elämää sen kaikissa väreissä, iloineen ja epäkohtineen.
Jos tämän palstan kuva kristillisyydestä on mielestäsi aito, on uskollesi kyllä päässyt tapahtumaan jotain pahaa.
- Jos keskustelu on huonoa, rebekalle on tapahtunut jotain.-
Kirjoitin tuossa ylempänä juuri tästä ilmiöstä. Kun keskustelua tai opetusta kritisoidaan, keskustelu henkilöidään, kuten tässä rohkea anonyymi "järkyttynyt" rebekalle teki. Palsta elää omaa elämäänsä, ja me itsekukin omaa elämäämme. Rebekka vastaa omista kirjoituksistaan, ei palstan oikeellisuudesta tai vääryydellisyydestä. Vastasin tässä hieman rebekan puolesta, mutta hän ymmärtänee asian laadun.
Lopeta sinä järkyttynyt ihmiseen tuijottaminen, ryhdy tutkimaan Raamattua, ja mieti miten voisit kertoa evankeliumia lähimmäisillesi, ettei tarvitse ainoastaan olla ottamassa uskoa pois muilta kristityiltä. Ja kirjoita nimimerkillä, niin sinut voi ottaa vakavasti.
Missä niin olen väittänyt että nimenomaan tämä palsta antaisi aidon kuvan lestadiolaisuudesta? Minä olen ajattelemassa, että aitous missä ympäristössä tahansa ei varmasti koskaan ole vanhingoksi. Jos tämä palsta on keskustelua vanhoillislestadilaisuudesta, minä ainakin kirjoitan kuten ajattelen, olipa lukija sitten tietystä kohderyhmästä tai ei.Jos tietynlaisen imagon säilyttääkseen on lähes valehdeltava minä en ainakaan halua olla siinä juonittelussa mukana.
Kalliisti kirjoitat rakas matkaystävä.
"Ihanaa on päällä maan olla Hänen laumassaan
synnit anteeks uskoen, rauhaa kantaa Jeesuksen"
Sillä jo minulle kotona (vaikka oli ei vl koti) itse olen vl, opetettiin että oman pesän likaaminen on rumaa. Ei ole tarvetta lähteä nettipalstalla omaa rakasta siionia kritisoimaan. Jos jostakin haluamme sanoa puhumme sen avoimesti ry:llä
Ei tarvitse ajatella, että puhujaveljet ovat erehtymättömiä. Jos joku opettaa vastoin Raamattua, tulee siitä tietysti huomauttaa. Seurakunta hoitaa myös saarnaajiaan.
Toisaalta ei ole oikein lähteä heitä yhdessä epäuskoisten kanssa repostelemaankaan. Opettaahan Raamattukin, että "se, jolle evankeliumia opetetaan, antakoon opettajallleen kaikkea hyvää".
evankeliumiinsa? Tällaisiakinko tulisi lahjoilla muistaa?
Tässäkin avauksessa sekoitetaan joko tahattomasti tai tahallisesti SRK:t ja Päivämiehet samaan nippuun Jumalan seurakunnan kanssa.
Kaksi ensiksi mainittua ovat maallisia orrganisaatioita, jotka valitettavasti pyrkivät puuttumaan myös uskonasioihin ja yrittävät kovasti vaikeuttaa Jumalan lasten matkantekoa kaikenlaisilla itse keksimillään kommervenkeilla.
Jumalan seurakunta on uskovaisten joukko, joka ei ole organisoitunut mihinkään maalliseen järjestelmään tai järjestykseen vaan heille on yhteistä uskominen samaan Jeesuksen armoevankeliumiin.
Maallisia organisaatioita kuuluu ja pitääkin kritisoida aina kun on nähtävissä, ettei se toimi jäsentensä edun mukaisesti. Jumalan seurankunnan arvostelemisesta ei silloin ole missään tapauksessa kysymys.
Paavali kirjoittaa, että evankeliumiin kuuluvat myös opetuksen, neuvon ja nuhteen sanat. Näitä nuhteen sanoja hän itsekin käyttää kirjeissään, joskus aika rajustikin.
Ihan aiheesta avaaja liittää avaukseensa myös Päivämiehen ja SRK:n arvostelun. Muistetaanpa, että lähes koko SRK:n toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin. Sitä siis tekevät yksittäiset kristityt. Ei ole oikein jatkuvasti ruikuttaa, että SRK on niin surkea eikä onnistu missään. Tai luetaan Päivämiestä sillä silmällä, että löytyiskö sieltä jotain arvosteltavaa. Että pääsis taas syyttämään Päivämiestä lakihenkisyydestä.
neuvoja ja nuhteita uskonasioissa antavat nämä maalliset organisaatiot. Siinä se pieleenmeno tapahtuukin. Jos näiden organisaatioiden kannaotot eivät heijastele seurakuntalaisten käsityksiä, silloin kuuluu antaa asianmukaista palautetta vaikkapa tämän palstan välityksellä, jota organisaatioissa työskentelevät ihmiset ahkerasti seuraavat. Itse tiedät varsin hyvin ettei muita vaikutuskanavia ole juurikaan olemassa. Kahden kesken kun yrität epäkohtia nostaa esille, vääräuskoisen leima lyödään otsaan välittömästi.
Nykymaailmassa Jumalan valtakunnan täytyy toimia jonkinlaisten organisaatioiden kautta.
Minä olen nostanut epäkohtia kahden kesken esille, eikä ole lyöty otsaan vääräuskoisen leimaa. Asiallista palautetta otetaan kyllä vastaan. Mutta huom: asiallista!
Paavali ei suoraan kirjoita, että "evankeliumiin kuuluvat myös neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat". Hän kehottaa Timoteusta seurakunnan paimenena neuvomaan, nuhtelemaan ja opettamaan. Toisaalla hän kirjoittaa, että kaikkinainen kirjoitus on annettu neuvoksi, nuhteeksi ja opetukseksi. En väitä em. oppia vääräksi, mutta on muistettava, että kyseinen lause ei ole suora sitaatti Paavalilta, vaan se on hänen kirjoituksistaan tehty johtopäätös, joka on jo tulkintaa.
Paavali kavahtaa lain saarnaamista kristityille. Kuitenkin hän kehoittaa "neuvomaan, nuhtelemaan ja opettamaan". Varmastikin evankeliumiin kuuluvat tällöin myös opetuksen, neuvon ja nuhteen sanat.
Näin Herralla Jeesuksellakin. Hän sanoi aviorikoksesta tavatulle naiselle: "Niin en minäkään sinua tuomitse", mutta myös "mene, äläkä enää syntiä tee". Evankeliumi ei siis oikeuta syntiä.
"Varmastikin evankeliumiin kuuluvat tällöin myös opetuksen, neuvon ja nuhteen sanat."
Evankeliumiin ei todellakaan kuulu mainitsemasi sanat, evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta ja syntien anteeksiantamisesta.
Aivan aiheellinen huolenilmaisu. Aamenta vastasi.
Voisitko hiukan eritellä, mikä osa vastasi aamenta. En itse voi yhtyä tuon aloituksen ajatuksiin.
Vaikka paavali vertasi seurakuntaa perheeseen Jeesus kuitenkin opettaa että meidän tulee luopua isästä ja äidistä ja seurata häntä.
Mitä taas tulee siihen että kuka arvostelisi omaa ajallista perhettä? Minä AINAKIN arvostelen! Tiedän varmasti perheeni hyvät ja huonot puolet tiedän mistä kenkä kaikkein kovimmin puristaa. Tiedän missä kohtaaa ensimmäisenä ollaan syntiä tekemässä. Tiedän mikä on se asia jolla ensimmäisenä ollaan lyömässä lähintä.... Mutta perhe on myös rakkaus... kaiken se kärsii ja kaiken se kestää...... se kestää myös sen että ollaan rehellisä! Mitään rakkauden laseja ei tarvita höpötystä.
Jos siis haluamme ajattelemme seurakuntaa perheenä niin samoin kun ajallisessa perheessä tulee perheen etu menemään muiden etujen edelle. Seurakuntaperheen edut voimme lukea raamatusta ja niiden soveltaminen ajalliseen perheeseen on jokaiselle hyvästä.
Mitä taas tulee päivämieheen tuleekin sitä raamatun sanan valossa tutkia... ja todettua on tälläkin palstalla ettei taida sisältö olla aina yhtäpitävä raamatun sanan kanssa.
Sanoin tulee muutenkin uskonasioita peilata raamatuun. Sen tulee olla ainoa asia johon peilaamme niin omaatuntoamme kuin myös kritiikkiämme.
Mistä taas katkeruus tulee. Voimme todeta ettei se ole ainakaan hyvän puun hedelmä. Moni ajallinen asia aiheuttaa kateutta ja katkeruutta.
Voimmekin kysyä ovtatko nämä asiat silloin oikein jos niiden hedelminä näemme kateus, kateruus, eripura, pahanpuhuminen, juonittelu, toisen valvominen,ilon ja rauhan katoaminen uskon elämästä...
Vai onko nämä asiat niitä joista Jeesus puhuu farisealaisina taakkoina?
Olipa hurjaa tekstiä. En tiedä edes mistä aloittaisin.
Aloitetaanpa kuitenkin kritisoinnin kohteesta. On eri asia kritisoida SRK:ta, päivämiestä tai ideologiaa kuin arvostelisi perheenjäseniä, asiat taistelee ei ihmiset. Tuo oli tyypillinen post hoc, ergo propter hoc -virheargumentti.
On valitettava asia, että tyhmyyttä mitataan se mittatikkuna, ettäälyääkö kritisoida jotain. Usko ei ole kuitenkaan järjen asia vaan tunteen. Tunne ei ole rakkaus vaan pelko ja ahdistus jotka ovat uskon polttoainetta.
Pelko ajaa myös uskovaisen puolustamaan huumettaan, hän ei usko, että pärjää ilman tätä illuusiota.
Mitä sitten todellisuudessa tapahtuu? Onko ihmiselle luonnollista ajatella esim. kuolemaa koko ajan? Pitäisikö meidän kysyä, että pidetäänkö pelkoa yllä?
Ehkäpä pelko luodaan meihin, teemme pelolla ihmisestä fantasiasta riippuvaisen tyhjän fantasian heijastuman.
Myöskin haluaisin kritisoida sanan "rakkaus" käyttöä. Sillä ei selvästikään ole tosiasiallista merkitystä vaan se on jonkinlainen mysteerinen hyvä asia, joka voidaan liimata lentäviin ja ulkoa opeteltuihin korulauseisiin. Ei rakkaus ole suoritus, jota voimme suorittaa. Ja lopulta, millainen on ihminen, joka joutuu kirjasta lukemaan, että perhettään pitää rakastaa? Jos SRK sanoisi, että lopeta rakstamasta perhettäsi lopettaisitko? Kannattaisiko kuunnella itseään ja järkeään vai SRK:ta? Muutenkin tuollainen yli-imelä uskon populismipropaganda on tosi halpaa.
Katkeruus on tunne, joka kumpuaa oikeudenmukaisuuden tunteesta (huomauttaisin, että uskonnot, kristinusko mukaalukien, perustuvat tosi usein kostonhalulle, jossa paha saa palkkansa sitten pyhän tuomarin edessä jos ei maan päällä saada rangaistuksi). Katkeruus kasvaa varsinkin siinä vaiheessa, kun joutuu katselemaan miten pahantekijää jopa palkitaan teostaan, pahantekijä saa uskoteltua muille, että itseasiassa kärsimystä ei ole koskaan ollutkaan, se on ollut vain kärsijän omaa heikkouttaan ja itse asiassakärsijä on se, joka on tehnyt pahaa pahantekijälle, koska on katkeroitunut ja yrittää jotenkin kompensoida tuntemustaan kritisoimalla ja tuomalla alleviivaavalla tavalla heikkouksia esiin. Se, että on vaara järkeä käyttäessään huomata SRK:n tai koko lestadiolaisuuden pimeä puoli, ei luulisi olevan muuta kuin silkkaa etua.
.
Asetat jo otsikossa vastakkain uskon ja järjen "uskokaa älkää järkeilkö".
uskon vastakohta ei kylläkään ole järki vaan epäusko.
Sekä Paavali, Luther että Lestadius olivat kaikki "järkimiehiä" koulutettuja, järjen jättiläisiä.
Järki on Jumalan antama lahja ihmiselle, ei sitä saa väheksyä eikä sitä saa laittaa jotenkin toisarvoiseen asemaan.
Tämä aloituksen kaveriksi sopisi hyvin esim. "Olkaa kuuliasia, älkää kuunnelko omaatuntintoa" tai jotakin muuta muuta yhtä älytöntä.
Avauksesi ontuu myös muutenkin:
juuri perheessähän kaikki ovat julki ja paljaita, siellä riidellään, haukutaan, arvostellaan, erehdytään, vihataan, jne. mutta mikä tärkeintä, siellä rakasteaan, välitetään, pidetään huoli, asetetaan rajoja, neuvotaan ja nuhdellaan.
Kyllä perheessä jos missä, ollaan nimenomaan kriittisiä, ja saadaan ollakkin.
Elävässä kristillisyydessä juuri kriittisyyden puute on ongelma, ei se että sitä olisi.
Meidän tulisi koko ajan tutkia itseämme, siis itseämme kriittisesti Jumalan sana valossa, olemme rakastaneet lähimmäistämme niinkuin itseämme ja Jumalaamme yli kaiken.
Eikö perheeseen kuulu myös totuudessa rakastaminen eli korjataan jos ollaan menossa vikaan.
ja ihan Raamatun mukaisesti.
Mutta mitä on totuudessa rakastaminen?
Se ei ole ylhäältäpäin tulevaa rakkaudetonta lain saarnaa. Se ei ole esim. 70-luvun hoitokokousten malli. Se ei ole ihmistyötä.
Se on rukouksessa nörästi lähestyä vikaan joutunutta, muistaen sen että en/emme ole yhtään parempia/vakaampia kristittyjä kuin tuo toinenkaan. Olemme samalla viivalla ja annamme kunnian Jumalalle.
Usein on niin, että totuudessa rakastaminen on ja se käsitetään aivan muuksi. Se on usein "päälle painamista sopivana ja sopimattomana aikana..." Tämä kuvaa hyvin, mistä usein on kysymys tässä "totuudessa rakastamisessa". Minuakin on rakastttu totuudessa ja olen siitä ikuisesti Jumalalle ja näille rakkaille kiitollinen. Sitten minua on "rakastettu totuudessa" ja ne arvet ovat vieläkin syviä.
Usein nämä "totuudessa rakastavat" ovat sitten myöhemmin luopuneet uskostaan tai tulleet itse sidotuiksi tai muuten ajautuneet uskossaan ja elämässään haaksirikkoon.
Nämä taas jotka oikeasti ovat rakastaneet totuudessa ovat kalliita ja rakkaita ystäviä, luotettuja astioita, vaatimattomia ja hiljaisia Jumalan miehiä ja naisia.
Totuudessa rakastaminen on yksi arvokkaimmista asioista minkä Jeesus jätti maan päälle, vain sen voimalla, evankeliumin voimalla, Kristuksen sovintotyön voimalla me kostumme kerran kunniaan.
Lainalaisina, tekojen voimin omavanhuskaudessa me perimme helvetin. "Menkää pois te kirotut, minä en tunne teitä..."