protestoida. Kaikki vain mukaan!
Koristekasviksihan hamppua saa silloin edelleen vuoden loppuun asti kasvattaa.
Joten ajattelin kasvattaa northern lightia.
Annan urosten ja narttujen elää ja lisääntyä.
Siemeniähän tulee sitten rutosti, tuhansia.
Niiden hallussapito ei ole uudenkaan lain mukaan rikos, ilmeisesti.
No jos on rikos niin hävitän siemenet heittelemällä ne pitkin tienpenkkoja kotikaupungissani, keväällä.
No sitten sitä hamppua kasvaakin "luonnonvaraisena" koko kylällä, siinäpä poliisille töitä.
Jos jokainen kasvattaja tämän tekisi niin Suomessa kasvaisi varmaan joka kaupunki ja kylä täyteen hamppua ensi kesänä.
siinäpähän ihmiset ihmettelisi ja moni varmaan salaa kokeilisikin, ja saattaisi jopa tajuta jotain.
Olisiko moinen sitten rikollista en tiedä?
Koristekasviksihan hamppua saa silloin edelleen vuoden loppuun asti kasvattaa.
Joten ajattelin kasvattaa northern lightia.
Annan urosten ja narttujen elää ja lisääntyä.
Siemeniähän tulee sitten rutosti, tuhansia.
Niiden hallussapito ei ole uudenkaan lain mukaan rikos, ilmeisesti.
No jos on rikos niin hävitän siemenet heittelemällä ne pitkin tienpenkkoja kotikaupungissani, keväällä.
No sitten sitä hamppua kasvaakin "luonnonvaraisena" koko kylällä, siinäpä poliisille töitä.
Jos jokainen kasvattaja tämän tekisi niin Suomessa kasvaisi varmaan joka kaupunki ja kylä täyteen hamppua ensi kesänä.
siinäpähän ihmiset ihmettelisi ja moni varmaan salaa kokeilisikin, ja saattaisi jopa tajuta jotain.
Olisiko moinen sitten rikollista en tiedä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tosissaan toisen maalle ei saa istuttaa kasveja, kuten perunoita tai hamppua.
Luonnonvaraisella hampulla toki olisi niin suuret positiiviset vaikutukset yhteiskuntaamme, että tässä tapauksessa tarkoitus pyhittäisi keinot helposti.
Vaikka hippi olenkin ja sitä mieltä että länsimaailma elää kulutusyhteiskunnassa, jota maapallomme ei tule enää tavalla tai toisella kestämään montaakaan sukupolvea, kannatan silti työn tekoa.
Niinpä olen harkinnut palkkaavani Suomen kannabisyhdistyksestä jonkun nuoren, reippaan, luotettavan, oikean maailmankuvan omaavan sekä kasvien jalostuksesta ja hoidosta hyvin perillä olevan henkilön 5 - 10 vuodeksi kelpo palkalla. Hänen tehtävänsä tulee olemaan seuraavanlainen:
1. Hän tutkii hamppuja, mitkä lajikkeet sopisivat parhaiten leviämään tsunamin lailla Suomen luonnossa.
2. Hän jalostaa näistä superrodun, joka siis omaa ennen kaikkea hyvän suvunjatkokyvyn sekä selviää hyvin talvesta.
3. Hän kartoittaa Suomen metsät, missä viljely kannattaisi aloittaa parhaan tuloksen saamiseksi.
4. Hän seuraa tilannetta ja raportoi kuinka hyvin leviäminen jatkuu.
5. Mikäli luonnonvaraistaminen ei onnistu, hän ottaa töihin 10 nuorempaa henkilöä, jotka hoitavat että sitä metsistämme etsivät henkilöt löytävät helposti hamppunsa rohdos- ja muuhun käyttöön.
" Tosissaan toisen maalle ei saa istuttaa kasveja, kuten perunoita tai hamppua. "
toisen maan ottamin/muokkaaminen viljelykäyttöön sensijaan on, eli rikostapahtuu silloin kun toisen muokkaat maata ja laitat sinne vaikka perunaa.
Siitä minkälaisia tuomioita on vuosidanaikana siitä tullut en tiedä. (kuulakalloon vähintään)
eli omenan raadon saa viskata minne haluaa, jos metsässä käyskentelet.
Oikeasti melkoisen hyvä idea! Enpä ollut itse edes harkinnutkaan moista vaihtoehtoa.
Hyöty: Järjestäytynyt rikollisuus kokisi kovan kolauksen ihmisten keräillessä itse kasvinsa, vaikka marjanpoiminnan lomassa =).
Ja ehkäpä yhä useammat ihmiset rupeavat hiljalleen tajuamaan mistä tässä höpöheinässä on kysymys.
Haitta: Mahdollinen vaikutus Suomen luonnollisiin kasvipopulaatiohin, eli syrjäyttäisikö kannabis alkuperäisiä kasvilajeja?
vituttaa sen verran. sittenpähän sitä kasvaa, joka paikassa. Voi sitten lenkkeillessä poimia.
Jos olisi hyvä kesä ja ehtisi kukkia, niin sehän tekisi siemeniä, jotka itää seuraavana kesänä taas.
Pitäs löytää joku sopivampi lajike. Prkll. Toi lowryderhän voisi olla hyvä, sehän on autoflower hamppu. sitä siis siementämään. Muitakin mukaan vaan, jos ei kerran ole kovin laitonta. saahan sitä nyt siemeniä taskuistaa viskellä luontoon maatumaan, jos ne lähtee itämään niin sitten lähtee, minkäs sille voi.
Tarttee risteyttää johonkin isompaan lajikkeeseen... Noita on tehty jo lukuisia jo suomalaistenkin toimesta, mutta AF ei periydy jokaiseen yksilöön. Se vaatii sitten taas takaisinristeyttämistä ja näitäkin on tehty...
Hamppu-foorumilta löytyy lisää tietoa noista kaikista risteytyksistä...
Marraskuun lopussa lähtee itsellä pelkkä siemenproggis käyntiin(tilaa 2m2), kun saan ensin nuo tämän hetken kasvit valmiiksi. Ittellä ei ole mitään ulkolajikkeita, joita alkaa tuottamaan, mutta sisälajikkeissa on valinnanvaraa...
Tulen jakamaan siemeniä sitten ilmaiseksi...
Mikä muuten siementen laillisuustilanne on tämän lain myötä?
"Mikä muuten siementen laillisuustilanne on tämän lain myötä?"
no jos sulla on sata siementä lasketaan että olisit saanut niistä viljeltyä noin 10kg kukkahamppua, jota taas ei luokitella enään kotikäyttöön. ;P
Ei sitä nyt ihan noi voida tulkita. Pitää ottaa huomioon myös itämättömien osuus, urosten osuus muuten vain vituiksi menneiden osuus. Millä ilveellä NE saa tietää mikä lajike on kyseessä? Vrt. Rytky vs. bigbud. Sadoissa vaivainen hekton ero...
Siemeniä löydettäessä ne otetaan talteen, ja (hävitetään?)ei siinä sen kummempaa.
Pöh. Pitää osata naamioitua. Ihan samoin kuin tuolla alhaalla esitettiin mäyräkoiranaamiointi. Siemenille pitää naamioida ei-laiton käyttökohde. Hyvä kohde on pitää vanhaa purjeveneen raatoa pihassa, johon tarvitsee uusia köysistö. Ja mistäpä sitä köyttä tähän tarkoitukseen saisi muualta kuin hamppukuidusta. Ja hamppukuituahan saa hamputtamalla. 10 kg hamppuköyttä kyllä luokitellaan kotikäyttöön.
Sitten, kun minun notherlightini alkavat tuotaa simeniä. Niin tuskin haittaa ,että pari tuonne maahan *tipuu*.Taidanpa kokeilla ihan oikeasti.
Itse ajattelin löytää jostain bussikatoksesta tyhjän kukkaruukun jossa lukee CANNABIS SATIVA ja tehdä sitten ilmiannon mahdollisesta huumerikoksesta tai sen valmistelusta.
"Epäilyttäviä huumeidenvalmistusvälineitä" jne jne jne...
Kenties jopa useampaan otteeseen. Ehkä seuraavalla kerralla löytyy energiansäästölamppu/loisteputki josta löytyy teksti "LEGALIZE HEMP!".
Äkkinäisempi voisi luulla että itse pistin sen sinne. Ei toki, minähän olen ennenkaikkea valpas ja valveutunut kansalainen joka pyrkii estämään huumerikoksia. Tai ainakin pilvipäiden propagandaa.
te pilvipäät, ettette saa mitään aikaiseksi.
Saahan sitä uhota, sitten kun pössyttelette, niin asiat vaan naurattaa eikä huvitakaan tehdä mitään.
Koko sky touhukin on jotain ihme puuhastelua, eikä se ole edes kunnolla organisoitunutta.
Kannabis tekee ihmisen laiskaksi ja saamattomaksi
Näkeehän sen jo noista hamppumarsseista.
Muutenkin kun noita haastatteluja on niin ontuvaa on verbaalisuus, kun ei ole hamotettua kokonaisuutta päässä.
"te pilvipäät, ettette saa mitään aikaiseksi."
"Kannabis tekee ihmisen laiskaksi ja saamattomaksi"
24/7 Ongelmakäyttäjän on hankala saada mitään aikaiseksi. Olisikohan heitä joku 5% käyttäjistä?
Viihdekäyttäjälle aine ei muodosta saamattomuusongelmia. Paitsi tietysti sillä hetkellä kun on tukevasti paukuissa.
Eikä pikku pajauksissa ollessa ole mahdotonta saada jotain aikaiseksi. Esimerkiksi monet luovat prosessit ovat helpompia pikku paukuissa. Pystyy vapautumaan paremmin. Itse en ole maalannut yhtään taulua, mutta voisin lyödä vaikka vetoa, että maalaisin pajauksissa paremmin kuin selvänä.
"Koko sky touhukin on jotain ihme puuhastelua, eikä se ole edes kunnolla organisoitunutta."
Tarkoitatko, ettei se ole organisoitunut ry:ksi? Siihen taas on muut syyt kuten viranomaisten pamppupolitiikka.
Siis ei ne siemenet laittomiksi tule uuden lain myötä sen enempää kuin ne on nytkään.. Koristehamppua saa edelleen kasvatella.
Mut toi sun idea on varsin kurko... :)