Täällä istun riidan päätteeksi kotona. Rv. nyt 39 kasassa ja tuleva synnytys pelottaa, etenkin kun sen joutuu kokemaan yksin. Mieheni päätti tänään lähteä ja lopettaa yhteisen elämämme. Kaikki on kuin nyrkin iskuja kasvoille.
Vuosi sitten aloimme yritttämään lasta mieheni painostuksesta. Olimme seurustelleet jo viitisen vuotta ja yhdessä ollaan eletty jo se kolme vuotta samassa taloudessa. Itsesätä se kuulosti myös ihan hyvältä ja järkevältä kehitykseltä suhteeseemme mutta toisin kävi. Nyt mieheni on sitä mieltä ettei ole valmis tulevaan vastuuseen, asiat eivät ole niin kuin hän kuvitteli. Luulisi jo että 27-v. ihminen ei eläisi haavemaailmassa vaan olisi valmis vastuuseen. Ja mieshän voi pestä kätensä koska tietää että minä en sitä tee.
Anteeksi, että vuodan asiaa tänne mutta kaipailen nyt kovin kohtalotovereita. Onko/ onko ollut joku muu samassa tilanteessa? Miten olette tilanteen jaksaneet. Odotan ensimmäistä lasta joten tuleva vauva-arkikin opetteluttaa ja siihen lisäksi tämä ero. Yhtälö ei tunnu hyvälle.
Vuosi sitten aloimme yritttämään lasta mieheni painostuksesta. Olimme seurustelleet jo viitisen vuotta ja yhdessä ollaan eletty jo se kolme vuotta samassa taloudessa. Itsesätä se kuulosti myös ihan hyvältä ja järkevältä kehitykseltä suhteeseemme mutta toisin kävi. Nyt mieheni on sitä mieltä ettei ole valmis tulevaan vastuuseen, asiat eivät ole niin kuin hän kuvitteli. Luulisi jo että 27-v. ihminen ei eläisi haavemaailmassa vaan olisi valmis vastuuseen. Ja mieshän voi pestä kätensä koska tietää että minä en sitä tee.
Anteeksi, että vuodan asiaa tänne mutta kaipailen nyt kovin kohtalotovereita. Onko/ onko ollut joku muu samassa tilanteessa? Miten olette tilanteen jaksaneet. Odotan ensimmäistä lasta joten tuleva vauva-arkikin opetteluttaa ja siihen lisäksi tämä ero. Yhtälö ei tunnu hyvälle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
luettavaa!miten mies voi yht`äkkiä lähtee tollasesta elämäntilanteesta,en jaksa käsittää.onko teillä aiemmin ollu riitaa tai muita muutoksia suhteessa.koska jos asiat on hyvin niin ei kukaan järkevä ihminen lähe noin vaan kylmästi.ja onhan hänellä ollu aikaa tottua perheenlisäyksen tulemiseenkin ja jos kerta on itse ihan painostanut on pakko ollu tietää mihin ryhtyy.onko tuo nyt aivan lopullista??koita jaksaa:) positiivisia voimia sulle tosi paljon!
hei!varmaan on paljon muitakin odottavia äitejä jotka on kanssasi samanoloisessa tilanteessa.Itselläni tilanne sellainen että jätin mieheni kun sain kuulla raskaudestani.Tämä isä käytti paljon alkoholia kävi kyllä työssä mutta aina oli rahaton.jostain rahaa löytyi kyllä alkoon.Mietin paljon tätä asiaa ja tajusin että parempi huolehtia tulevasta lapsesta kunnolla kuin että ottaa vielä miehestä ylimääräinen "stressi"en tiedä teinkö oikein mutta tällä hetkellä kun mietin mitä voisi olla niin tyytyväinen olen tähän.Rv nyt 20 ja tuleva pelottaa ihan pirusti!Olenko yksin(?!)-kantaako isä vastuun lapsen synnyttyä yms.
Tsemmppiä sinulle ja loppuodotuksellesi!Anna ajan kulua ja isän miettiä mitä hän oikeasti haluaa ja kunnioita hänen päätöstään,mikä ikinä se onkin.Tulet varmasti pärjäämään lapsen kanssa kahden vaikka helpoksi sitä en väitäkään!Toivottavasti sinulla on perhe ja ystävät joihin voit tukeutua!Asioilla on tapana järjestyä!
täällä, mutta vaan tilanteessa, että lapsi oli jo 4 kk:n ikäinen, mies keksi silloin että hänestä ei ole isäksi ja iski itselleen uuden akan! Joka oli vielä mun kaveri parhaammasta päästä...tai sitten ei, kun tuollasta teki! Lapsi nyt 6,5 vuotta, isä käynyt viimeksi 2004 jouluna pikaisesti oven takana,lapsi tietää että hänen biologinen isänsä on jossain ( asuu 120 kilometrin päässää..kai?) Nykyinen avomieheni ja tulevan lapseni isä (rv 14) on ollut jo lapsen omasta halusta hänen oma isinsä jo 3,5 vuotta!
Onneksi omistan ihanat vanhemmat jotka auttoivat minua kun tyttö oli pieni...Kärsin kyllä pari vuotta vakavasta masennuksesta, jota en ilman äitiäni olisi tajunnut ja joka auttoi minua saamaan hoitoa ja sitä kautta myös tukea lapsen hoitoon!
Mielestäni olen hyvä esimerkki että vaikuksien kautta mennään voittoon, hammasta purren vaan eteenpäin! Onko sulla läheisiä ihmisiä lähellä, jotka voivat tukea sinua, tulla mukaan synnytykseen yms? Minä silloin olin yksin synnyttämässä, mies ilmaisi heti ettei halua mukaan, jätti sitten sairaalan parkkipaikalle ja lähti kotiin takas nukkumaan, että sillai...Onneksi oli ihana kätilö tukena:-)
Yritä jaksella, lähetän sinulle lämpimiä ja kannustavia ajatuksia!!!!
En näköjään ole tämän asian kanssa yksin.. olen rv:lla 35 ja pari viikkoa sitten mies ilmoitti ettei hän olekkaan varma tahtooko nyt perheen..!
Ollaan oltu yhdessä pari vuotta ja vauva-ajatus oli meilläkin miehen. Tilanne on aivan hirveä vaikka minuakin on kannustettu että tarvittaessa pärjään varmasti yksinkin, pelottaa silti niin perk....sti koska olen koko raskauden ajan turvannut mieheeni ja ajtellut että yhdessä selvitään, kun itse en ole lasten kanssa kovin paljoa ollut tekemisissä.
Olen todella loukkaantunut miehelleni mutta silti ollaan vielä saman katon alla kun "armas" mieheni nyt miettii mitä tahtoo.. Tämä odottaminen tekee minut hulluksi ja ellen olisi raskaana olisin lähtenyt jo hippulat vinkuen tällaisten ohareiden takia mutta nyt tulevaisuus pelottaa niin paljon että nöyristelen täällä kotona ja odotan tuomiota vaikka tiedän tämänkin olevan niin väärin =( pitäisi kerätä ylpeytensä rippeet ja lähteä..
Itse en ole juuri tuollaista kokenut, mutta aika rankkoja ihmissuhteisiin liittyviä kuvioita minäkin. Muistan vain sen, että silloin tuntui että miten maailmassa tästä selvitään ? Ajan kanssa sitten huomasi, että niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja itsestä löytyi aivan yllättäviä voimavaroja kun pakko oli.
Varmasti teistäkin. Onhan teillä hyvä syy, se pikkuinen nyytti :).