Onko kellään tietoa, mistä löytäisi ns. taittuvia keittiön vesihanoja? Olemme suunnittelemassa pesuallasta ikkunan eteen ja käytännön syistä taittuva hana olisi tarpeen. Paljonko olette tälläisestä hanasta maksaneet? Minkä merkkinen hana on ollut?
Vai onko teillä millaisia ratkaisuja käytössä, jos allas on ikkunan edessä?
Mistä taittuva vesihana?
13
6026
Vastaukset
- pikku vinkki
suomessa hanan tulee olla kytketty jäykkään putkeen, joten ainoa vaihtoehto kyseiseen tilanteeseen on hanan sijoittaminen ikkunan sivulle ja ostamalla hana,jonka ulosvedettävä juoksuputki yltää altaaseen/altaisiin
- äskettäin sama
tilanne, mutta asia ratkesi kivuttomasti niin, että puolikaaren muotoinen korkea Oras Vienda-hana laitettiin ikkunan eteen. Meillä saa ikkunan nostettua pois paikaltaan pesun ajaksi (ehkä kerran vuodessa ikkuna pestään myös välistä). Löysimme jostain mallista myös kaatuvan hanan, mutta senkin varsi olisi ollut ikkunan aukeamisen tiellä.
Kyllä nytkin ikkuna aukeaa jonkun verran, kun hanan ja ikkunan väliksi tuli noin 10 cm.- teettekö
te oikeasti nuin tyhmiä rataisuja tänä päivänä kun muut yrittää tehdä kaikesta mahdollisimman toimivaa??? Kyllä pitää olla niin modernia niin modernia, mutta ratkaisut onkin sitten mahdollisimman epäkäytännöllisiä....unohda se hana siitä ikkunan edestä!
- MINÄMINÄ
Älä laita hanaa ikkunan eteen ellei aivan pakko. Jos teet kuitenkin niin, ainakin www.lapetek.fi ja sieltä hanat, löydät etsimäsi. Niissä ei kuitenkaan voi olla apk-vipua eli se sitten silleen ihanan vanhanaikaisesti erikseen, vaikka
johonkin kaappiin... - _Lissukka
Moralta siis löytyy kaareva han, jonka saa käännettyä alas -hyvän näköinenkin vielä ja ennen kaikkea laadukas! Mulla ollut kyökissä Mora-hana 10 vuotta eikä ole tarvinut korjailla eikä tiivisteitä vaihtaa!
- huomioksi
Oletteko ottaneet huomioon että jos vesijohto on ulkoseinällä se saattaa talvella jäätyä.
- ei ongelmakohtia
Kiitos, voisi käydä katsomassa noita vinkiksi tulleita hanoja.
Ja tiedoksi myös se, että ko. ratkaisusta on meillä jo usean vuoden kokemus toisessa asunnossa ja vieläpä kiinteällä hanalla sekä mm. Englannista (muualla Euroopassahan ratkaisu on kovin tyypillinen), joten kiitos kovasti huolenpidosta, mutta ei tarvitse huolehtia olemattomista ongelmakohdista. Mielenkiintoista vain kuulla, millaisia erilaisia ratkaisuja voi löytyä.- Saksalainen
valmistaja tekee pois nostettavaa mallia, olen nähnyt en muista mallinimeä.
löytyy tiedot www.grohe.fi - Raksa-täti
Saksalainen kirjoitti:
valmistaja tekee pois nostettavaa mallia, olen nähnyt en muista mallinimeä.
löytyy tiedot www.grohe.fiEttä mihin kohtaan sen hanansa laittaa? Eikö jokaisella ole vapaus valita. Sitä paitsi moneltakin valmistajalta löytyy kaatuvia taikka pikalukolla varustettuja hanoja, jotka saa ikkunan tieltä pois. Ja tuskimpa kenenkään vesijohdot jäätyy talon ulkoseinän puolella. Eiköhän ne nykyajan talot ole sen verran eristettyjä, että kestävät nämä nyky-SUomen leudot talvet ;)
- ............
Taittuvia hanoja löytyy esim. Lapetekilta. Damixalta vastaavasti hanoja joka voidaan irrottaa ikkunanpesun ajaksi (x-change merkityt).
Suomessa on Ympäristöministeriön tyyppihyväksuntäpäätös (annettu 23.8.2006) neoflex spx-kytkentäjohdoista, että se siitä kovien putkien pakollisuudesta. - kaatuvahanainen
Vanha topicci, mutta Hans Grohen variarc mallistosta löytyy täysin kaatuva keittiöhana.
- Karla2
Hana allas ikkunan alla on aivan loistava! Meillä on toiminut oikein hyvin. Blancolta löytyy malli, jossa on myös ulosvedettävä juoksuputki sen lisäksi, että koko hanan voi nostaa ylös ikkunan pesua varten. Hanaahan saa Lapetekilta, mutta jos haluat säästää yli puolet hinnassa, niin tilaa Saksasta. Sieltä sen itsekin tilasin, toimitus tuli parissa viikossa ja oikein olen ollut tyytyväinen.
- Anonyymi
Hei!
Mistä tilasit kun sanoit tilaamasi Saksasta?🤔
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san271630Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114878- 89877