Olen vasta viime vuosina opinut juomaan viinejä, lähemmin punaviinejä ja joskus on oikein himokin niitä kohtaan. En kuitenkaan osaa sitä viinietikettiä enkä tiedä miksi tehdään mitäkin asioita. Voisiko joku siis valkaista asiaa?
-------------------------------------------
Näin olen itse kuullut/ajatellut asian olevan:
Punaviini säilytetään ennen juomista jääkaapissa, jotta se viilenee, mutta otetaan ulos jääkaapista paria tuntia ennen tarjoilua. Viini on myös hyvä aukaista noin varttituntia ennen nauttimista, jotta se saa hieman happea.
Lasiin ei koskaan saisi kaataa liikaa juomaa, vähän alle puolen välin on hyvä mitta.
Viinistä tarkastellaan aina väriä (joka tulisi mahdollisuuksien mukaan tehdä valkeaa taustaa vasten). Sen lisäksi haju ja totta kai maku ovat tärkeitä.
Ennen maistelua viiniä haistetaan. Mietitään mitä haistetaan. Sitten haistellaan uudestaan. Tämän jälkeen vasta maistellaan hieman. Sitten mietitään miltä maistuu. Maistetaan uudestaan.
Viinilasia pidetään aina jalasta kiinni, ei lasista ettei juoma lämpenisi.
-------------------------------------------
En kuitenkaan ymmärrä täysin, miksi viiniä pyöritellään lasissa. Ilmeisesti siitä jotenkin näkee kuinka paljon alkoholia kyseisessä viinissä on. Pyörittely myös ilmeisesti vapauttaa viinin haju- ja makuaromeja.
Mistä tulee ne ihme nimitykset, kuten pippurinen, pehmeä yms....
viinin juonnin etiketti
4
5629
Vastaukset
- Carte Noire
olutta juodessa käy kätevimmin juomalla olut pullon suusta. Etiketistä on silloin perin vaikea olla pitämättä kiinni.
Mikseipä samaa voisi soveltaa viineihinkin?
>Voisiko joku siis valkaista asiaa?
Asiaa ei kannata pahemmin valkaista. Eikä nenää.
>Lasiin ei koskaan saisi kaataa liikaa juomaa,
>vähän alle puolen välin on hyvä mitta.
Mitä luulet - mitä varten lasissa on reunat?
>Sen lisäksi haju ja totta kai maku ovat tärkeitä.
Palauta haiseva viini takaisin sinne mistä sen ostitkin. Kunnossa oleva viini tuoksuu, ei haise!
>Mistä tulee ne ihme nimitykset,
>kuten pippurinen, pehmeä yms....
Mielikuvitusta! Mielikuvituksen käyttövoimaksi voit juoda lisää viiniä. - Bachus
Ei punaviiniä kuulu viilentää, vaan se juodaan huoneenläpöisenä. Miksi se pitäisi ensin viilentää ja sitten kuitenkin ottaa lämpimään pari tuntia ennen juomista? Ei Ei!
Eri juttu jos punaviiniä täytyy varastoida viikkotolkulla vaikka kesähelteillä. Silloin tietysti jokin viileämpi paikka on hyvä, mutta vain siis varastointimielessä.- amarone 2
Viinin säilytys; valolta suojattuna, ei tärinää, eli jääkaapisa, jos ei ole viinikaappia, vain viilennys.
Punaviini tarjotaan huoneenlämpöisenä, tämä etiketti aika vanha, ja silloin Ranskassa huoneen lämpö n. 17 astetta. Punaviini mielummin aluksi viileää, lämpiää kyllä lasissa nopeasti.
Lasista pidetään jalasta kiinni, näyttää kauniilta ja lasi ei suttaannu. Viiniä voidaan tällä tavalla myös katsella paremmin. Lasia pyörittämällä niin, että viini nousee lasin reunoja ylöspäin, voidaan arvioida viiniä. kun pyöritys lopetetaan viini laskeutuu takaisin pohjalle ja jättää reunoihin ns kyyneleet. Näistä voidaan arvioida ikää ja runsautta. Myös aromit tulevat paremmin esiin ja viini saa ilmaa.
Nuoret viinit yleensä kannattaa avata n. 1h ennen tarjoamista, jopa dekantoida, eli kaataa karahviin. Oikein vanhat hienot viinit taas voivat kehittyä pullonavaamisen jälkeen minuuteissa, eli ne pitää nauttia heti.
käytös etiketistä, ravintolassa viinin tilaaja maistaa viinin, ellei hän anna tehtävää jollekulle muulle. Maistaa kannattaa aina, sillä jopa 15% viineistä on viallisia. Jos viini tuoksuu ja maistuu kellarille tai homeelle, pyydä tarjoilijaa selvittämään asia. Viinin tarjoaja/isäntä kaataa lisää viiniä aina ensin muille ja sitten vasta itsellen.
Aina kannattaa kysyä ja käyttää esim tarjoilijan ammattitaitoa viini ja ruoka asioissa.
- jappe1976
VIiniä pyöritellään lasissa, jotta sitä leviäisi myös lasin reunoille, jolloin haihduntapinta-ala moninkertaistuu ja viinistä saa tuoksun paljon paremmin - myös viinilasin muodolla on tässä suuri merkitys.
Viinilasin reunoille jäävän nesteen valumisesta voi päätellä lähinnä viinin uutospitoisuutta - ei alkoholin määrää. Tätä viinin ns. laskeutusmisominaisuutta tosin parannetaan keinotekoisesti lisäämällä viiniä paksuntavia aineosia, joskus jopa fibrinogeeniä, eli veriplasman osaa, yleensä naudan verestä. Tämän vuoksi jotkut täysveget karttavat punaviinejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2242953Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1782583Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1091218Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321122- 701078
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2841029Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3411002Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20949Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22798