joka on 4,5 vuotias kiukuttelee jatkuvasti. Kiusaa pikku sisartaan, kiroilee aivan mahdottomasti. Ei halua tutustua uusiin kavereihin. Hyväksyy vain päivähoidossa olevan pojan kaverikseen. Jos tulee muita lapsia , poitsu heti huutaa/ tönii ym. muille lapsille.
Osaa kuitenkin välillä olla kilttikin. Mutta on todella raskasta kun poitsu ei tunnu saavan uusia ystäviä :( Hän on todella äkkipikainen, jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa, alkaa armoton huuto ja riita. Hän suuttuu ja loukkaantu heti jos joku toinen lapsi hieman tönäisee tai nimittelee. Meneekö tälläinen käytös ohi vai mitä tekisin? Koti olosuhteet ovat hyvät, rajat on kotona, lapsia rakastetaan todella paljon. Mutta hoitopaikassa tämä "kurja" käyttäytyminen on joka päiväistä. Neuvokaa, onko jollain samoja kokemuksia?
Osaa kuitenkin välillä olla kilttikin. Mutta on todella raskasta kun poitsu ei tunnu saavan uusia ystäviä :( Hän on todella äkkipikainen, jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa, alkaa armoton huuto ja riita. Hän suuttuu ja loukkaantu heti jos joku toinen lapsi hieman tönäisee tai nimittelee. Meneekö tälläinen käytös ohi vai mitä tekisin? Koti olosuhteet ovat hyvät, rajat on kotona, lapsia rakastetaan todella paljon. Mutta hoitopaikassa tämä "kurja" käyttäytyminen on joka päiväistä. Neuvokaa, onko jollain samoja kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä löytyy! Meillä saman ikäinen poika, piirteet täsmäsivät, tempperamenttikin kuulostaa samalta ja tuo kavereiden valkkaaminen.
En tarjoa sinulle nyt mitään as- tai adhd-diagnoosia, vaan kerron mikä meille lievensi huonoa käytöstä.
Otin ihan virkavapaata töistä, tutustuin poikaan uusin silmin. Leikin hänen kanssaan paljon ja tutustuin uusiin puoliin, vahvistin positiivista käytöstä, kehuin..Mutta olin
tuhmia tehdessä ehdoton; aina sama rangaistus huonosta käytöksestä min/ikä, ja meillä ainakin istuttiin aluksi joka hell. asiasta, tietty halus kokeilla että missä vaiheessa annan periksi. En antanut =)
Kun oli tehty tittelit selväksi, että kutka on vanhemmat ja ketä lapsi, alkoi tapa-harjoitukset. Näin tehtiin, että kotonakin aina kun onnistui jossain hänelle vaikeassa asiassa, sai pienen yllärin. Kiiltokuvat, tarrat ym kehiin, niin, että poika tajuaa hyvän käytöksen vievän eteenpäin. Kehujen määrä myös rajaton kun onnistuu! Huonosta tai puolikkaasta onnistumisesta älä palkkaa, eli siis jos on tarkoitus että ollaan esim ensin päivän verran kiroilematta, niin jos pari tuntia, niin siitä ei palkka tule, vaan kerrot, että "nyt jaksoit ollakin jo näin kauan kiroilematta! tosi hyvä, seuraavaksi varmaan jaksat olla jo..." jne..
Näin vahvistat niitä lapsen hyviä puolia ja sitä otsetuntoa, kun huomaa, ettei olekaan niin huono joka asiassa. Samalla oppii sitä itsensä tsemppaamista. Meilläkin leikitään jo aika kauan ilman että lelut alkaa lentää, tajusin, et pojan on helpompi tulla itsensäkin kanssa toimeen, kun tietää ne rajoituksensa. En siis väitä, että teillä ei olisi rajoja, kerroithan sen jo kirjeessäkin, mutta meillä niiden sääntöjen yksinkertaistaminen teki ihmeitä. Turhat säännöt pois seuraukset selviksi.
Usko tai älä, kyllä ne hyvät tavat alkaa kantaa sinne päivähoitoonkin, tietty tulee epäonnistuisia joskus, mutta ne pitää antaa anteeksi. Tsemppiä teille!
Kiitos kun vastasit minulle. Joo syynä voipi olla se et pitää olla vielä enemmän lapsen kanssa -nimenomaan kaksin. Aina ollaan yleensä koko perhe yhdessä. Ja en usko et hänellä voisi olla adhd yms. Koska hän kyllä osaa keskittyä hyvin kun askarrellaan, luetaan kirjoja ym...
Voi kun voisinkin ottaa "virkavapaata" :) ei onnistu olemme mieheni kanssa yksityisyrittäjiä.
Lapset ovat päivisin neljään asti päivähoidossa,illat ja viikonloput pyhitetään perheelle. Minulla on kyllä joskus pahamieli kun lapset täytyy viedä pvähoitoon, olisin mielumin kotona. Mutta pakko tehdä töitä että voimme elää. Mutta kiitos vielä sinulle vastauksestasi -piristi päivääni :)
Olipa hirmuinen ilo lukea tätä kirjoitusta! Voi kunpa moni muukin vanhempi tekisi tälläisiä tekoja lapsensa hyväksi. Eivätkö lapset kuitenkin tärkeintä ja rakkainta meille? Miksi emme olisi valmiita näkemään isompaakin vaivaa heidän (ja itsemmekin!) eteen? vaiva varmasti palkitaan, kuten tässä kertomuksessa. Ja jo se paneutuminen asiaan ja ongelman työstäminen voi olla palkitsevaa ja avartavaa.
Lapset ovat erilaisia, mutta turhan usein laitetaan sen piikkiin asioita, jotka todellisuudessa johtuvat siitä, että aikuinen ei ole viitsinyt/jaksanut nähdä vaivaa. Tunnen esim. perheen, jossa on 3 hyvin energistä poikaa, mutta käyttäytyvät silti erinomaisesti, ovat reiluja ja toiset huomioivia. Heille on pienestä pitäen opetettu sitkeästi käytöstapoja ja ohjattu ja opetettu määrätietoisesti.
Onnea sinulle ja ennen kaikkea lapsellesi! :)