Oltiin parin kaverini kanssa risteilyllä galaxylla. Loppuillasta seurasin kuinka nätti typy tanssi kiimaisesti dancelattialla. Välillä hän kiehnasi itseään kalupäistä honteloa jätkää vasten, välillä hän taas liimautui hieman tukevampaan pera pervoon. Tyttö halusi suudella vähän kaikkea liikkuvaa. Kunnes taas kävi pöydässä välillä hieman iäkkäämmän ruman, osittain kaljuuntuneen ja törhöviiksekkään miehen luona jotain jutustelemassa. Vanhempi mies vaikutti selvästi hermostuneelta ja ärtyneeltä, viittoi käsillään tytölle ja väitteli jostain hänen kanssaan. Lopulta toinen nuorista miehistä uskaltautui samaan pöytään, ja kysyi jotain kondomeista, kuulin ihan selvästi. Tässä vaiheessa mielenkiintoni alkoi heräämään ja seurasin edelleen. Kolmikko keskusteli pöydässä jotain ja tyttö oli ihan kiimassa (pöllyissäkin). Herrat puhuivat toisilleen korviinsa, ilmeisesti metelistä johtuen. Sitten tyttö lähti jälleen tanssilattialle kiimailemaan jonkun jätkän kanssa, ja herrat huusi perään että tule nyt perkele pois sieltä, että nyt lähdetään jo. Lopulta herrat menivät lattialle ja saivat suostuteltua tytön pois. Sitten he lähtivät jonnekin. Tässä vaiheessa kaverini olivat jossain tipotiessään (naisia vikitelemässä). Ja lähdin seuraamaan tätä kolmikkoa. He menivät hyttiin lopulta kaikki kolme. Hivuttauduin hytin viereen ja kuuntelin hetken aikaa, en oikein kuullut mitään kun tuuletin humisi vieressä. Välillä kuului kikatusta mutta ei muuta. Ehdin olla noin pari minuuttia, kunnes joku porukka osui paikalle ja lähdin pois takaisin baariin.
Mutta kysympä teiltä, mitä hytissä mahdollisesti tapahtui? Kuka tunsi kenet, ja kuka oli kenen kanssa liikkeellä. Viiksimies oli noin 50-60, nuorimies noin 30, tyttö noin 20, baariin jäänyt kalupää noin 25. Tuntui että nuoret miehet olivat kavereita, vanha setä jollain tapaa tytön kanssa suhteessa, tyttö viriili, vanhamies tytön rahoittaja ja takaisinmaksu luonnossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Get A Life!