Pojallani on vaimo ja lapsi.
Ensin oli vain vaimo. Kaikki mitä parhain päin. Oli ihan liikuttavaa seurata, miten he olivat kaikessa yhtä mieltä, tekivät kaiken yhdessä, minnekään ei menty ilman toista jne. Miniä puhua niin ihaillen pojastani, että välillä toppuuttelin. Ihmisiä tässä vaan ollaan.
Sitten syntyi lapsukainen, vuosia toivottu.
Miniä ei mene minnekään ilman lasta. Hän asuu lapsen kanssa lapsen huoneessa. He ovat joka hetki yhdessä. Kun miniän piti mennä työhön äitiysloman jälkeen, hänellä oli aivan fyysisiä oireita eron takia.
Hän ei antanut lasta perhepäivähoitoon, koska pelkäsi, että lapsi kiintyy hoitajaansa, vaan vei hänet ylikuormitettuun tarhaan, jossa väki jatkuvasti vaihtuu.
Poikani eristäytyy kotonaan yhä enemmän ja enemmän omiin oloihinsa. Miniä moittii - varmaan ihan aiheesta - että mikään kotihomma ei mieheltä suju. On vaan, eikä osallistu.
Kolmannen korvapuusti. Mikä minä olen sanomaan! Lapsi saa maailman parhaimman hoidon. Koti on järjestyksessä, sillä lapsella pitää olla puhdasta ja kaunista. Lapsen vaatteet ovat sävy sävyyn.
Kerran vuodessa ulkomaille kulttuurilomalle. Ei minnekään rannoille makaamaan, vaan tutustumaan antiikkiin ja taiteeseen muissa maissa. Lapsi saa kasvatuksen, josta ei mitään tule puuttumaan.
Poikani on kuitenkin onneton, vaikka ei sano sitä ääneen. Hän on yhä hiljaisempi, ei sano mielipidettään mistään. En minäkään sano. Ei se minulle kuulu.
Suren vain.
Ensin oli vain vaimo. Kaikki mitä parhain päin. Oli ihan liikuttavaa seurata, miten he olivat kaikessa yhtä mieltä, tekivät kaiken yhdessä, minnekään ei menty ilman toista jne. Miniä puhua niin ihaillen pojastani, että välillä toppuuttelin. Ihmisiä tässä vaan ollaan.
Sitten syntyi lapsukainen, vuosia toivottu.
Miniä ei mene minnekään ilman lasta. Hän asuu lapsen kanssa lapsen huoneessa. He ovat joka hetki yhdessä. Kun miniän piti mennä työhön äitiysloman jälkeen, hänellä oli aivan fyysisiä oireita eron takia.
Hän ei antanut lasta perhepäivähoitoon, koska pelkäsi, että lapsi kiintyy hoitajaansa, vaan vei hänet ylikuormitettuun tarhaan, jossa väki jatkuvasti vaihtuu.
Poikani eristäytyy kotonaan yhä enemmän ja enemmän omiin oloihinsa. Miniä moittii - varmaan ihan aiheesta - että mikään kotihomma ei mieheltä suju. On vaan, eikä osallistu.
Kolmannen korvapuusti. Mikä minä olen sanomaan! Lapsi saa maailman parhaimman hoidon. Koti on järjestyksessä, sillä lapsella pitää olla puhdasta ja kaunista. Lapsen vaatteet ovat sävy sävyyn.
Kerran vuodessa ulkomaille kulttuurilomalle. Ei minnekään rannoille makaamaan, vaan tutustumaan antiikkiin ja taiteeseen muissa maissa. Lapsi saa kasvatuksen, josta ei mitään tule puuttumaan.
Poikani on kuitenkin onneton, vaikka ei sano sitä ääneen. Hän on yhä hiljaisempi, ei sano mielipidettään mistään. En minäkään sano. Ei se minulle kuulu.
Suren vain.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Äidin ja lapsen side on voimakas. Jos äiti vielä imettää lastaan, hänen on paras asua samassa huoneessa kuin lapsi. Jos taas lapsi on jo vieroitettu, se voi nukkua yksin omassa huoneessaan ja vanhemmat toisessa.
On säälittävää, että miniäsi joutui menemään heti äitiyslomansa jälkeen töihin. Olisi ollut kohtuullista, että hän olisi saanut pitää edes hieman hoitovapaata. On luonnollista, että hän kaipaa lasta ollessaan töissä. Vauva on kovin pieni menemään päivähoitoon 10:n kuukauden ikäisenä.
On pariskunnan oma asia valita lapselle hoitopaikka ja hoitomuoto. Isovanhemmat eivät saa siihen puuttua. Usein päiväkodissa hoito on korkeatasoisempaa kuin perhepäivähoidossa. Päiväkodissa on koulutetut hoitajat, jotka ovat vain lapsia varten, eikä heidän tarvitse samalla siivota ja laittaa ruokaa. Heillä on aikaa pitää pieniä lapsia sylissään. Päiväkodissa järjestetään hauskoja juhlia, lauletaan, leikitään yhteisleikkejä ja askarrellaan sekä tehdään retkiä. Isommat yli 3-vuotiaat lapset saavat siellä esiopetusta. Lisäksi lapsella on päiväkodissa aina samanikäistä seuraa.
Perhepäivähoitaja taas tekee samalla omat huushollityönsä eikä hänelle jää aikaa leikkiä, laulaa, askarrella isompien lasten kanssa tai pitää pieniä sylissään. Usein perhepäivähoito on sitä, että ulkoillaan ja käydään yhdessä kaupassa perhepäivähoitajan asioilla. Sisällä lapset lähinnä syövät ja nukkuvat päiväunta ja leikkivät itsekseen perhepäivähoitajan tehdessä omia töitään. Perhepäivähoito on vain tilapäisratkaisu. Lapsi joutuu menemään päiväkotiin joka tapauksessa, viimeistään esikouluun.
Lapsenlapsesi on nyt pieni ja miniäsi omistautuu hänelle esikuvallisesti. Myöhemmin, kun lapsi on isompi, miniällesi jää enemmän aikaa miehelleenkin. Poikasi asia olisi nyt mennä mukaan lapsen hoitoon ja kotitöihin eikä eristäytyä perheestään. Puhu pojallesi positiiviseen sävyyn asioista ja kehu miniääsi. Kyllä asiat siitä järjestyvät.
sen kummemmin ottamatta kantaa alkuperäisen kirjoitukseen niin pakko on kyllä kommentoida tuota sinun järkyttävää sonnan suoltamista perhepäivähoidosta!!
en todellakaan tiedä, mistä olet ruusunpunaisen käsityksesi päiväkodista ja noin käsittämättömän harhakuvitelman perhepäivähoidosta hankkinut, mutta muuta ei voi sanoa kuin että EI PIDÄ PAIKKAANSA AINAKAAN MEIDÄN KAUPUNGISSA!
olen töissä 2000 henkeä työllistävässä yrityskonsernissa, joten meitä äitejä ja isiä, yhtä lailla kuin erilaisia hoitopaikkojakin on siis satoja. ja näistä asioista puhutaan ja paljon! ja kyllä se on ikävästi niin päin, että päiväkodissa lapset, varsinkin alle neivuotiaat, ovat täysin oman onnensa nojassa! ihme ettei sen enemmän tapahdu kaikkia kamaluuksia mitä jo tapahtuu: 2,5 vuotiaita ei vahdita edes vessareissulla, ulospukeutuminen on mitä sattuu, ulkonakin lapset ovat täysin keskenään ja saavat tehdä lähes mitä huvittavat, eikä todellakaan ole mitään "juhlia ja retkiä" jatkuvasti. ovat viimeisen viiden vuoden aikana tainnet kaksi kertaa käydä katsomassa kaneja maatilalla!
oma esikoiseni taas on perhepäivähoidossa, luojalle kiitos miehen päivätyöstä! enkä todellakaan ikinä edes harkitsisi pienelle lapselle muuta paikkaa! paikka on ihana, hoitaja lämmin ja lapsirakas, on kuin "kakkoskotiin" veisi lapsensa ja niin lapsikin sen kokee. on erittäin kiintynyt hoitajaansa ja hyvällä mielellä menee hoitoon. ei siellä hoitaja vaan päivät pitkät "tee omia töitään" vaan viettää normaalia elämää lasten kanssa! meidän hoitajamme ainakin valvoo lapsia herkeämättä, niin ulkona kuin sisällä. leikkii heidän kanssaan ja keksii heille jatkuvasti kaikenlaista puuhaa. ja ennen kaikkea: TEKEVÄT NIITÄ RETKIÄ! haluaisin todella kuulla, missä päiväkodissa esimerkiksi hoitaja vie lapset metsäretkelle? grillaavat makkaraa, juovat mehua, syövät eväsleipiä ja opettelevat tunnistamaan kasveja? nauttivat luonnosta? tai käyvät uimassa? tai niin kuin eräänä sadepäivänä: tekivät linja-autoretken? kiersivät paikallisbussilla omaa kotikaupunkia ja katselivat ympäristöään samalla kun hoitajan kertoi historiallisia tarinoita kotikaupungistamme.
ja nämä ovat vain jäävuoren huippu siitä kaikesta mukavasta mitä hoitajamme pienille ystävilleen päivien mittaan järjestää. toki hekin viettävät ihan rauhallisia päiviä, ovat vain tutuissa ympyröissä leikkien toisen pph:n lasten kanssa.
mutta sen verran kovin kyllä kolahti nuo sinun harhaluulot päiväkodin koulutetuista hoitajista ja ah, niin auvoisasta menosta.... hyvä jos edes puolella on meidänkään lähipäiväkodissa olevilla sijaisilla mitään koulutusta!
itseä jo hirvittää että lapsi on pakko viedä eskarin takia päiväkotihelvettiin vuoden kuluttua. en vie häntä nytkään, kun oma hoitajamme on lomalla tai sairaana. ellei muuta vaihtoehtoa ole niin otan vaikka töistä palkatonta vapaata. en halua että häntä kohdellaan samoin kuin niin monia työkavereideni lapsia joiden on pakko käyttää päiväkotia vuorotyön vuoksi. pahalta tuntuu.
En minä moiti perhepäivähoitoa ollenkaan, enkä vertaile. Lapsi on jo koulussa, ei koko murhetta enää ole ollut 3 vuoteen.
Lapsi oli 3 v. kun äiti meni osapäivätöihin, eikä imettämisestä enää silloin ollut puhetta. Kyllä se loppui vuoden iässä.
Minä en moiti miniääni. Hän todella on esikuvallinen äiti, kuten sanot.
Minä murehdin poikaani, joka on joutunut perheessä sivuraiteelle.
miniäsi ns. "lapsi" jolle hän antoi kaiken hellyyden ja huomion ennen lapsen tuloa.
Nyt lapsen synnyttyä tilanne on muuttunut ja poikasi on jäänyt kakkoseksi ja hän ilmeisesti kärsii tilanteesta.
Ylisuojelevuus ja ylenmääräinen huomio lapsen suhteen näyttää ns. sokaisseeen miniäsi niin ettei hän huomaa miehensä hiljaisuutta.
Olisiko mahdollista että antaisit heille viikonloppuloman kahdenkeskiseen yhdessäoloon.
Hoitaisit lasta niin että he saisivat olla aivan kahdestaan.
Saattaapa olla että he uudelleen löytäisivät toisensa.
Lapsi ei ole koskaan ollut yökylässä.
Yksi viikonloppu ei varmastikaan sitä paitsi auta. Miniä ei niin lyhyessä ajassa lakkaisi hetkeksikään ajattelemasta lasta.
Olen tullut samaan tulokseen kuin sinä, että miniä pystyy kohdistamaan kaiki tunteensa vain yhteen henkilöön kerrallaan. Kun lapsi muuttaa kotoa, saattaa avioliitto parantua, tai sitten ei. Riippuu siitä, kuinka kauan poikani jaksaa olla näkymätön perheenjäsen.
päättänyt että et sekaannu asioihin.
Mielestäni tässä tapauksessa voisit sen verran sekaantua, että juttelisit poikasi kanssa.
Ihan vain kautta rantain kyselisit hänen tämän hetkisiä ajatuksiaan lapsen kanssa elämisestä ja olemisesta.
Voipi olla että juttelu voisi helpottaa hänenkin olotilaansa.
tuo poikasi käyttäytyminen voi johtua masennuksesta.
On normaalisa että äidillä ja lapsella on voimakas side mutta niin kuulu myös olla lapsen isälläkin lapseensa.
Puhu pojallesi koska hän voi todella kokea olevansa syrjäytetty tuossa kuviossa. Puhu miniällesi mitä olet havainnut mutta kysyen ja kerrot olevasi huolissasi omasta pojastasi. Se ei ole puuttumista heidän asioihinsa vaan todellista huolestumista johon sinulla on oikeus omaa lastasi kohtaan.
Ei riitä että lapsenlapsella kaikki on hyvin vaan koko perhellä pitää olla hyvin asiat. Puhu pojallesi!
Puhukaa tilanteesta ehdottomasti, puhumattomuus voi todella olla pahasta.
Lapsen paras on kodin hyvä, terve ja tasapainoinen ilmapiiri, sekä vanhempien hyvä keskinäinen suhde.
Pidä huolta omasta lapsestasi, pojastasi.
Voihan olla, että keskustelun avaus on sitä, mitä juuri tarvitaan...
Ette kai ajattele, että olisin ollut tuppisuuna vuosikaudet? Onhan perhekin ollut olemassa jo kohta 11v.
Hyvät on olleet aina välit, kaikesta puhutaan, mutta uskoutuminen ja puhuminen ovat kaksi eri asiaa.
Monet ihmiset kätkevät sisimpänsä läheisiltään, eivätkä halua paljastaa tuntojaan.
Suomalaisista on aikanaan sanottu, että he vaikenevat kahdella kielellä. Kännyköiden aikaan he puhuvat puhumistaan, mutta mitä puhutaan?
Raskasta, koko elämää varjostavaa asiaa on vaikea käsitellä. Kyllä siihen tarvittaisiin terapeutti koko perheelle tässäkin tapauksessa.
Mummun varovaiset kommentit ja ehdotukset eivät riitä.
Mummu ei voi kuin olla pahoilla mielin ja surra tilannetta.