miksei kameroita poisteta kylppäristä

Alkuperäisen formaatin mukaan kameroita on kaikkialla koska tuon ohjelman ainoa idea on katsojien tirkistelynhalu.

Suomessa katsojiksi on kuitenkin päätynyt sellaisia naispuoleisia hienopieruja jotka eivät ikimaailmassa kehtaa myöntää tirkistelevänsä muiden elämää ja nostavat hirveän äläkän jos vaikka tisu näkyy.

Näiden kahden yhdistelmän takia, pitää valvomossa olla ympäri vuorokauden moderaattoreita jotka sammuttavat kamerat heti kun on edes teoreettinen pelko siitä että niistä voisi näkyä jotain muuta kuin sohvalla makaavia ja narisevia parikymppisiä taviksia.

Eikö olisi paljon helpompaa jättää vain yksi kamera kuvaamaan sohvaa ja toinen terassia ja antaa kenkää niille 20 turhalle valvojalle?
2657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei niitä voida poistaa, koska asukkaat voi tehdä kylppärissä/makuuhuoneessa sitten vaikka mitä. Juonitella, puhua päiväkijahuoneen tapahtumista/nimeämispisteistä, harrastaa seksiä ilman että sitä saadaan näytettyä katsojille...

Äänestä
  • kilpailijat ovat nyt usean viikon ajan pukeneet ja riisuutuneet, käyneet suihkussa tms eli olleet ilkosen alasti eikä yhtään mitään ole näytetty.

    Kameroiden takia on palkkalistoilla kuitenkin täytynyt pitää 20 moderaattoria sammuttamassa kuvaa heti kun siinä saattaisi näkyä jotain. Tämähän on aivan päätöntä.

    Antaisivat kenkää moderaattorille ja myisivät kirpparilla ne kamerat jotka kuitenkin suljetaan heti kun niistä saattaisi näkyä jotain.

    Kilpailijat voi ihan mainiosti lukita siihen yhteen huoneeseen aina kun niille annetan viinaa ja yleistä vittuilua ja viikottainen äärimmäisen eroottinen heterosuudelma voidaan näyttää kuolaaville tv:n katsojille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja makuuhuoneesta kirjoitti:

Alkuperäisen formaatin mukaan kameroita on kaikkialla koska tuon ohjelman ainoa idea on katsojien tirkistelynhalu.

Suomessa katsojiksi on kuitenkin päätynyt sellaisia naispuoleisia hienopieruja jotka eivät ikimaailmassa kehtaa myöntää tirkistelevänsä muiden elämää ja nostavat hirveän äläkän jos vaikka tisu näkyy.

Näiden kahden yhdistelmän takia, pitää valvomossa olla ympäri vuorokauden moderaattoreita jotka sammuttavat kamerat heti kun on edes teoreettinen pelko siitä että niistä voisi näkyä jotain muuta kuin sohvalla makaavia ja narisevia parikymppisiä taviksia.

Eikö olisi paljon helpompaa jättää vain yksi kamera kuvaamaan sohvaa ja toinen terassia ja antaa kenkää niille 20 turhalle valvojalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu