Onko tämä tunne jokaisen lapsen äidillä sama vai onko tosissaan niin että minun lapseni on oikea ekstravaikea tapaus?! Hänellä on erityisen kova ääni jo muutenkin ja kun suuttuu, niin korvissa humisee! Yrittää saada kiljumalla tahtonsa läpi ja jaksaa kiljua kauan vaikka kuinka kieltää, ja yrittää keksiä hänelle muuta puuhaa! Nukkuminen onnistuu helposti, nukahtaa itse sänkyynsä. Syöminen on välillä yhtä leikkimistä, hänellä selvästi on kamala nälkä mutta ei suostu syömään ilman kamalaa houkuttelua ja viihdykkeitä. Kun meille tulee vieraita (varsinkin lapsivieraat!!), hän kiljuu ja puolustaa lelujansa. Näin tekee myös kun me itse käymme kylässä, omii siellä kaikki lelut! Käydessämme kerhossa, jossa on alkupiiri, KAIKKIEN muiden lapset istuu kiltisti sylissä ja kuuntelee, meidän raivoroosa tekee aivan mitä tahansa, päästäkseen vaeltamaan, ja koheltamaan :( melkein itku tulee kun tätä kirjoittaa. Hän on kyllä erittäin ihana ja suloinen pakkaus enkä vaihtaisi häntä MIHINKÄÄn mutta välillä on aivan toivoton tilanne!
vaativa 1.5vuotias!!
väsynyt mutta onnellinen!
4385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä 2 v poitsu ollu samanlainen tuossa iässä. Anna vaeltaa ja leikkiä niissä kerhoissa, vaik muut oliskin alkupiirissä. Lapsi on viel niin pieni :) Annoin aikanaa pojan leikkiä ominee kun muut laulo ja kuunteli satuja kiltisti. Nyt se pikku vesseli on alkanu sit itse kiinnostua lauluista jne. Että malttaa olla siellä muitten mukana. Kaikki ajallaan :)
Yhelle äitille kerran manasin sillosta uhmaikää, niin "lohduttavast" se totes, et oota vaan kun poju on kolmevuotias...
Jos pojuun kiukku iskee eikä rauhotu millään, poistun hetkeksi huoneesta ja lasken sataan :D Ei vaa pidä antaa ikin periks, jos on jonkun jutun kieltäny, vaik lapsi miten vinkuu. Kyllä se siitä oppii.
ainut, meillä tyttö vajaa kaksi vuotta ja päivät pitkät samaa tuohua. Itse olen kyllä jo tottunut tähän. Tytön serkku on melko samanlainen joten olisikohan joku sukujuttu :)
Meillä alkoi uhma todentotta 1,5 vuoden tienoilla. Elämä oli aivan hirveää ja sukulaiset kyselivät koska sisaruksia tehdään.. EI KOSKAAN, ajattelin, että jos nyt on jo tällaista. Mutta tiedätkö, nyt poikamme on pikkasen reilut 3 vuotta, eikä uhmasta ole enää isojakaan merkkejä. Lähes kaikesta selviää puhumalla ja ihaninta on kun lapsi todella ymmärtää sanat mitä puhut. Nooh, ei tässäkään silti ole vaaleanpunaiseen pumpuliin tuudittauduttu, uusi uhmahan saattaa puhjeta päivänä minä hyvänsä.. Mutta yritähän jaksaa siellä, tiedän tarkalleen mitä käyt läpi. Mikään ei kestä ikuisesti (onneksi joskus..), kyllä teidänkin pikkuinen kasvaa ja elämä alkaa olla ihan mukavaa =)
Kuulostaa kovasti tutulta nuo uhmiskohtaukset. Meillä kans tyttö, 1.5 -vuotias, on aloittanut aikamoisen "pomottamisen" (tai kovasti sitä ainakin yrittää).
Meillä myös kerhossa kaikki muut leikkivät piirissä äitiensä syleissä, mut meidän nuppu jaksaa n.2minuuttia ja sitten haluaa mennä menojaan. Olen antanut mennä, ei kai siinä mitään pahaa ole. Siellä kun on niin mielenkiintosia leluja... :)
Hyvä esimerkki tuosta tahtojen taistelusta oli tältä päivältä, kun tyttö oli menossa päiväunille. Iloisena jätti leikkinsä ja lähti nukkumaan.. Mutta, voi kauhistus, VÄÄRÄ PUSSILAKANA!! Ei auttanut selittelyt, ei hellyys. Peli oli menetetty... eihän sitä pysty nukkumaan, kun peitto on "pilalla" ;). Huuto oli järkyttävä. Noh, nyt nukahti sitten sohvalle, kun oli aikansa hokenut: "ei ukkuu, ei ukkuu". Että sellasta. Joka päivä jotain haastetta, sehän kuuluu tähän jutskaan.hih!
Tsemppiä vain teille samassa tilanteessa painiskeleville äityleille (ja isukeille)!