Täällä eiintyy harhaluulo, että voidakseen saada synnit anteeksi, ihmisen olisi korvin kuultava toisen ihmisen sanallisesti sanomana tämä asia, synninpäästö. Perusteluna käyetään sitä että Raamatun kertomuksissa ihminen uskoo syntinsä anteeksi kun toinen ihmninen hänelle sen sanoo.
On aivan luonnollista, että Raamatun aikana Jumalan sanaa ja evankelimia välitettiin eteenpäin käytännössä suullisesti, kulkien pitkiäkin matkoja ja kokontuen yhteen samaan paikkaan.
Kuten ymmärrät, siihen aikaan, 2000 vuotta sitten, ei ollut
- lukutaitoa kuin harvoilla: kuninkaiden virkamiehillä ja ylipapeilla
- kirjoitustaitoa kuin harvoilla kuninkaiden kirjureilla
- kirjapainoja: ei ollut painettuja eikä alkuun käsin kirjoitettujakaan hengellisiä tekstejä, puhumattakaan Raamatuista (kirjapainot Eurooppaan 1400-luvun puolivälissä)
- kirjojen levittäjiä: ei ollut kirjakauppoja eikä SRK:n myyjäisiä
- lehdistöä: ei ollut hengellisiä lehtiä eikä muitakaan lehtiä
- puhelinta: ei voinut pitää yhteyttä toisiin muutoin kuin menemällä heidän luokseen (apostolinkyydillä)
- radiota: ei olut radiohartauksia
- televisiota: ei ollut tv-kirkonmenoja
- tietokoneita eikä Internetiä: ei ollut netti-Raamattua eikä kaikkea sitä muuta hengellistä aineistoa johon voi netissä tutustua.
Siihen aikaan saattioi tiedon saada Jeesuksen ristinkuollemasta syntiemme sovittajana vain toiselta ihmiseltä kasvokkain.
Siitä on kulunut kaksi tuhatta vuotta aikaa. Maailma on muuttunut siitä ja muuttuu koko ajan.
Mutta Jumalan sana on yhä sama, ja Jumalan lupaus on ja pysyy:
synnit on anteeksi annettu Golgatalla. Kristus ei kärsinyt turhaan. Syntejään katuvan ihmisen ja Kristuksen välissä ei tarvita kenenkään ihmisen välimiehenä toimimista. Jonkin ihmisen teon vaatiminen vielä siihen Kristuksen kuoleman rinnalleolisi pilkkaa ja väheksyisi Kristuksen työtä.
Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden on evankeliumi tarjolla kaikkialle maailmaan Jumalalta, meidän isältämme.
Tottakai sillon voi mennä tekemään erikseen parannusta ja keskutelemaan lähimmäisen kanssa, jos mieltä painaa jokin tietty teko tai asia josta sielussaan ei saa rauhaa, eikä ehkä jaksa uskoa sitä anteeksi. Erityisesti jos on rikkonut toista ihmistä vastaan. Mutta muutoin, kristinopin pääasia, evankeliumi, on juistettu kaikille ihmisille, ilman ehtoja.
On aivan luonnollista, että Raamatun aikana Jumalan sanaa ja evankelimia välitettiin eteenpäin käytännössä suullisesti, kulkien pitkiäkin matkoja ja kokontuen yhteen samaan paikkaan.
Kuten ymmärrät, siihen aikaan, 2000 vuotta sitten, ei ollut
- lukutaitoa kuin harvoilla: kuninkaiden virkamiehillä ja ylipapeilla
- kirjoitustaitoa kuin harvoilla kuninkaiden kirjureilla
- kirjapainoja: ei ollut painettuja eikä alkuun käsin kirjoitettujakaan hengellisiä tekstejä, puhumattakaan Raamatuista (kirjapainot Eurooppaan 1400-luvun puolivälissä)
- kirjojen levittäjiä: ei ollut kirjakauppoja eikä SRK:n myyjäisiä
- lehdistöä: ei ollut hengellisiä lehtiä eikä muitakaan lehtiä
- puhelinta: ei voinut pitää yhteyttä toisiin muutoin kuin menemällä heidän luokseen (apostolinkyydillä)
- radiota: ei olut radiohartauksia
- televisiota: ei ollut tv-kirkonmenoja
- tietokoneita eikä Internetiä: ei ollut netti-Raamattua eikä kaikkea sitä muuta hengellistä aineistoa johon voi netissä tutustua.
Siihen aikaan saattioi tiedon saada Jeesuksen ristinkuollemasta syntiemme sovittajana vain toiselta ihmiseltä kasvokkain.
Siitä on kulunut kaksi tuhatta vuotta aikaa. Maailma on muuttunut siitä ja muuttuu koko ajan.
Mutta Jumalan sana on yhä sama, ja Jumalan lupaus on ja pysyy:
synnit on anteeksi annettu Golgatalla. Kristus ei kärsinyt turhaan. Syntejään katuvan ihmisen ja Kristuksen välissä ei tarvita kenenkään ihmisen välimiehenä toimimista. Jonkin ihmisen teon vaatiminen vielä siihen Kristuksen kuoleman rinnalleolisi pilkkaa ja väheksyisi Kristuksen työtä.
Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden on evankeliumi tarjolla kaikkialle maailmaan Jumalalta, meidän isältämme.
Tottakai sillon voi mennä tekemään erikseen parannusta ja keskutelemaan lähimmäisen kanssa, jos mieltä painaa jokin tietty teko tai asia josta sielussaan ei saa rauhaa, eikä ehkä jaksa uskoa sitä anteeksi. Erityisesti jos on rikkonut toista ihmistä vastaan. Mutta muutoin, kristinopin pääasia, evankeliumi, on juistettu kaikille ihmisille, ilman ehtoja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu. Ei ole ollut kellään vastaanväitettävää.
Ihmettelen muuten koko anteeksiantojuttua. Miksi pitäisi syntejä pyytää anteeksi, jos ne on jo kerran ristillä anteeksi annettu?
Kaikki teemme syntiä, koska Jumala meidät sellaiseksi loi. Miksi hän sitten vaatii meiltä syntien anteeksipyyntöä?
Keneltä synnit pitäisi pyytää anteeksi, Jumalalta vai Jeesukselta?
Jos Jeesus kuoli syntiemme tähden, niin eikö silloin voisi ajatella, että me olemme synnittömiä?
Tällaista ajatusketjua voisi jatkaa aika kauan, ja vielä enemmän, jos tutkisi Raamattua. Tulkintoja sieltä saa joka lähtöön.
Miksi sitten Raamatussa uskovaiset saarnaavat syntejään toisillekkin anteeksi, jos ne voidaan suoraan uskoa anteeksi?
Ja ettei välikäsiä tarvittaisi; rippiin Raamattu ei pakota mutta kehoittaa, kuten Jaakob: "Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on." (Jaak. 5:16)
" Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." (Joh 20:23)
Kyllä esim. hoviherra osasi lukea Raamattua ja samoin Paavali, mutta heillekkin usko syntyi toisen Jumalan lapsen kautta. On siis kysymys Pyhän hengen virasta, jonka Jumala omilleen antoi.
Kuka on tenhyt juuri tuollaiset tulkinnat juuri noista Raamatun kohdista?
Montako muuta tulkintaa on olemassa noista samaisista Raamatun kohdista?
(Jaak.5:16)Voi aivan hyvin tulkita, että se tarkoittaa sitä mitä olemme toisillemme tehneet eli keskinäiset rikokset, joka on paljon loogisempaa.
Epäloogista on se, että ollaan rikottu naapuria vastaan ja mennään pyytämään anteeksi omalta isältä / äidiltä / työkaverilta...
(Joh 20:23)Voi tulkita juuri niin, että jolle synnit anteeksi antaa, ne anteeksi on annettu. Eli jos rikon sinua kohtaan myös sinulta anteeksi pyydän ja syntini anteeksi annat (tai sitten et)
Voisitko kuvitella tuon (Joh 20:23)tekstin näin: Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne EI ole anteeksi annetut. - Eikös ole aivan luonnollista, että jos pyytää anteeksi ne myös annetaan?
Missä noissa sanotaan, että toinen ihminen toimii syntien anteeksiantajana asiassa, joka koskee pyytäjää ja kolmatta, neljättä... persoonaa?
Hoviherra teki rukousmatkan Etiopiasta Jerusalemiin ja luki vanhaa testamenttia, eikä tiennyt siis Jeesuksesta mitään ennenkuin kuuli siitä Philippukselta. Tämä tapahtui vähän Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ut ei ollut aloitettu kirjoittamaan. Hoviherra ei siis voinut saada uskoa UT:sta ja se tapahtui siis Philippuksen avulla. Näin on täällä asia aiemmin paremmin tietävien taholta kerrottu.
Miten se osoittaa uskoon tarvittavan toinen ihminen? Eikö ollut luonnollista kertoa hoviherralle asiasta, joka Jerusalemissa tiedettiin, mutta jota ei vielä ollut edes aloitettu kirjoittamaan.
Suomen laki on yksi ja ainut. Silti sitä tulkitaan oikeudessa hyvin eritavoin. Kirjoitukset eivät muutu, mutta tulkinnat muuttuvat, jopa päinvastaisiksi, riippuen tulkitsijasta. Kuka on oikeassa? Eikö Raamatun tulkinnassa ole kyse samasta asiasta?
Myös ei-uskovaiset saarnaavat toisilleen syntejään anteeksi. Ei tarvitse olla uskovainen kotikasvatus, etteikö opetettaisi anteeksipyyntöä ja anteeksiantamista. Ei-uskovaiset eivät tarvitse siihen Raamattua käskyttäjänä vaan anteeksipyyntö ja anteeksianto lähtee sydämen halusta.
Jolle te omena annatte, hän saa omenan. Jolle te ette anna omenaa, hän ei saa omenaa.
Miltä kuulostaisi? Kenelle te annatte omenan, hän EI saa omenaa. Jolle te ette anna omenaa, hän saa omenan.