- Maajussille morsian.
- Saareloiden tunteet.
- Perhe matista media matiksi.
- Biopolttoaineita kaikelle kansalle valtion tuella kaikista heinistä ja risuista, hinnasta ja energiasisällöstä viis?
- 100 vuotis synttärit ja tv-kansan aivopesu siitä, että kepu on kaunein!
- 75 milj euroa herrojen pikku naposteltaviin isompiin suolapaloihin ja juotavaan kokoustamisen särpimenä, ja krääsää ynnä humpuukia n 15 milj eur. (suomi hoiti siis hyvin oman "olympia vuoronsa" ja euro ja kotimaiset herrat saivat hyvän sparraus tilanteen tuleviin turneisiinsa, että tuli vähän napaa venytettyä ennen bratvurstin ja hapankaalin kautta)
- MTK:n mies ja Kepun nainen uutisvuodossa
saamassa osaansa dopermannin ja person hauskuudesta.
- kepu karaokea tv:ssä tylsimpään katseluaikaan.
- M15 ehdolle (eikait vain ministerin paikkaa ole lupailtu?)tälle englannin salaisenpalvelun agentille?
- Eteelä Pohojanmaalta kajahtaa.
- Ja lopuksi muttei kuitenkaan vähäisimpänä nimestään huolimatta "pikku G?". Iso G:hän onkin sitten toisen salaseuran tunnus?
Olemalla esillä luodaan luuloja, että esillä olevat ovat niitä joiden kuuluisikin ja tulisi olla esillä.
Mutta kyllä kaikilla on lupa olla olemassa, eikö totta? Vai olisikohan silti niin, että tämän kirjailija olisikin niitä, joilla ei sitten kuitenkaan oikein, kun tarkoin perusteita ihmissilmin katsotaan, niin sitten kuitenkaan olisi sitä oikeutta olla olemassa? Tai jos sitten ainakin olisi niin olisiko se sitten siten ja sellainen, jollainen olisi oltava niillä, joilla oletaan olevan oikeus olla olemassa vain silloin, kun olemassa olemisen seuraamuksina ei ole oletettavissa, että tapahtuisi mitään olennaista eli syntyisi ajatuksia tai ainakaan siten, että mikäli ne syntyisivät niin tarkoin tutkittaisiin sitä, että mikäli ne syntyisivät niin, ellei niiden syntyä voida estää, pysyisivät ne ainakin poissa yleisestä julkisuudesta, mikäli niitä ei sitten kätevästi voitaisi diagnosoida? Vai mitä vastaa keskustan valtakunta?
Eläkäämme siis jännittävässä odotuksen ajassa ennen uuden kekkosen tulemista, sillä varmasti hän on tuleva ja palauttava radioonkin maamiehen tietolaari ohjelman.
Viis siitä missä ne ovat, jotka ovat sysätty esiltä siltojen alle. Monesti oikeimpine ja terveimpinen mielipiteineen pois niiden tieltä jotka ovat helpommin ohjailtavissa ( ja tekevät kompromissejä elämässään sen suhteen ketä nuolaisee ja kelle pyllistää ulkoisen imagon pohjalta, sillä eiväthän ihmiset ole samanarvoisia).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.