80- luvun loppupuolella oli eräässä hämäläisessä kaupungissa kesän kohokohtana ns. kirjailijaseminaari, johon minäkin suunnistin.
Jo alkumatkasta luovutin 164 Teeässäni avaimet ystävälleni Teuvolle, ja toivotin raskasta kaasujalkaa. Aamuöisellä taipaleellahan ei ollut muusta liikenteestä riesaa!
Taisinpa aloitella matkaeväitäni siinä Teukan vieressä joristessani…
Hieman saivat korvat levätä vatsanpohjaa raastavilta pakoputken murinoilta ja imuilman korinoilta, pysähtyessämme Jämsän viinakauppaan.
Ja loppumatka oli vieläkin hauskempaa!
Kaupungissa halusin tietenkin soittoruokalaan, ennen session alkua.
Melkoisessa tuiskeessa, pöytään ohjustaissani, horjahdin sen verran, että tulin kaataneeksi
ikkunapöydässä istuneen ukkelin juoman pitkin pöytäliinaa!
Pyytelin vuolassanaisesti anteeksi, ja tarjouduin tietenkin maksamaan vaarin jaloviinan.
Istuutuessamme hänen pöytäänsä, olin näkeväni hänen kasvoissaan jotain tuttua, mutta väliäkös sillä silloin oli…
Setä kertoi tulleensa ottamaan yhden paukun, kun viereisellä optikolla korjattiin hänen lasejaan.
Itse pakisin olevani matkalla kirjailijaseminaariin ja olevani merkittävä sananiekka, jo kansakoulun raittiuskilpakirjoituksissakin menestynyt tekijä. Juttujani oli julkaistu useita, ja hyvin arvosteluin, valehtelin sujuvasti.
Olin tällöin myyntipäällikkönä eräässä varsin tunnetussa konsernissa, jota en tässä yhteydessä viitsi mainita…
Ja kuinka ollakkaan ojensin patulle käyntikorttini, jonka uskoin olevan varsin tiukkaa tavaraa, kunhan pääteokseni joskus ilmestyy!
Vanha mies kuunteli ymmärtäväisenä retosteluani, kysellen muutamin sanoin kirjailijan vaiherikkaasta elämästä, kertoipa itsekin vähän kirjoitelleensa…
Eikä siinä kaikki, kerroin ,-Teuvon mukaan-, omistavani Suomen Nopeimman Alfa- Romeon, ja että minulla oli kuulemma 2 miljoonaa sekkitilillä… luonnollisesti olin Suomen kädenvääntömestari !!
Vihdoin Teuvo sai minut raahattua autoon, ja seminaariin, jossa hetimmiten sitten sammuin.
Parin viikon kuluttua, avatessani kulttuurisivut, tervehti minua tämä kapakkaystäväni , jolle muistin kehuneeni raittiuskilpakirjoituksiani.
Tunsin syvän häpeänpunan leviävän kasvoilleni!
Hän oli julkaissut kirjan!…………………………. ja ainakin 32 kappaletta ennen sitäkin!
Nyt tällä miehellä oli silmälasit päässä,- joten helppohan hänet oli tunnistaa…
Hän oli kirjailija, professori Kalle Päätalo.
Jo alkumatkasta luovutin 164 Teeässäni avaimet ystävälleni Teuvolle, ja toivotin raskasta kaasujalkaa. Aamuöisellä taipaleellahan ei ollut muusta liikenteestä riesaa!
Taisinpa aloitella matkaeväitäni siinä Teukan vieressä joristessani…
Hieman saivat korvat levätä vatsanpohjaa raastavilta pakoputken murinoilta ja imuilman korinoilta, pysähtyessämme Jämsän viinakauppaan.
Ja loppumatka oli vieläkin hauskempaa!
Kaupungissa halusin tietenkin soittoruokalaan, ennen session alkua.
Melkoisessa tuiskeessa, pöytään ohjustaissani, horjahdin sen verran, että tulin kaataneeksi
ikkunapöydässä istuneen ukkelin juoman pitkin pöytäliinaa!
Pyytelin vuolassanaisesti anteeksi, ja tarjouduin tietenkin maksamaan vaarin jaloviinan.
Istuutuessamme hänen pöytäänsä, olin näkeväni hänen kasvoissaan jotain tuttua, mutta väliäkös sillä silloin oli…
Setä kertoi tulleensa ottamaan yhden paukun, kun viereisellä optikolla korjattiin hänen lasejaan.
Itse pakisin olevani matkalla kirjailijaseminaariin ja olevani merkittävä sananiekka, jo kansakoulun raittiuskilpakirjoituksissakin menestynyt tekijä. Juttujani oli julkaistu useita, ja hyvin arvosteluin, valehtelin sujuvasti.
Olin tällöin myyntipäällikkönä eräässä varsin tunnetussa konsernissa, jota en tässä yhteydessä viitsi mainita…
Ja kuinka ollakkaan ojensin patulle käyntikorttini, jonka uskoin olevan varsin tiukkaa tavaraa, kunhan pääteokseni joskus ilmestyy!
Vanha mies kuunteli ymmärtäväisenä retosteluani, kysellen muutamin sanoin kirjailijan vaiherikkaasta elämästä, kertoipa itsekin vähän kirjoitelleensa…
Eikä siinä kaikki, kerroin ,-Teuvon mukaan-, omistavani Suomen Nopeimman Alfa- Romeon, ja että minulla oli kuulemma 2 miljoonaa sekkitilillä… luonnollisesti olin Suomen kädenvääntömestari !!
Vihdoin Teuvo sai minut raahattua autoon, ja seminaariin, jossa hetimmiten sitten sammuin.
Parin viikon kuluttua, avatessani kulttuurisivut, tervehti minua tämä kapakkaystäväni , jolle muistin kehuneeni raittiuskilpakirjoituksiani.
Tunsin syvän häpeänpunan leviävän kasvoilleni!
Hän oli julkaissut kirjan!…………………………. ja ainakin 32 kappaletta ennen sitäkin!
Nyt tällä miehellä oli silmälasit päässä,- joten helppohan hänet oli tunnistaa…
Hän oli kirjailija, professori Kalle Päätalo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin tutun kuuloista että pakko olla totta oli Kalle tai ei. Itse olen kännissä selittänyt nuorempana millaista on olla rumpalina rokkibändissä ja kiertue elämä yms vaikka harjoituskämppää pitemmälle ei yksikään bändi päässyt. TwistTwist Erkinharju kuunteli kiinnostuneena. Kun en jaksa runoilla niin kirjoita tästä seurava tositarina tää on oikeasti totta.
nämä tarinani ovat pääsääntöisesti totta...