Jääkiekko SM-tasolla on väkivaltaista - sen voi päätellä perjantaina poliisille tehdystä rikosilmoituksesta, jossa yksityishenkilö on listannut SM-liigan otteluista yhteensä 175 tappelutapausta.
Jääkiekkoaiheisen kirjan Sami Heleniuksesta kirjoittanut Jukka Suutari kävi perjantaina jättämässä Helsingin Pasilan Poliisitalolle rikosilmoituksen peräti 175:ttä jääkiekkokaukaloissa nähtyä nyrkkitappelua koskien. Ilmoituksesta käyvät ilmi tappeluiden päivämäärät ja tappeluihin osallistuneet pelaajat.
Se, kuinka monta Suutarin noteeraamista 175 tappelutapauksesta johtaa esitutkintaan saakka, jää nähtäväksi. Poliisi kuitenkin otti Suutarin ilmoituksen vastaan ja se käsitellään normaalin rikosilmoituskäytännön mukaan.
Helkovaara hämmästynyt
SM-liigan toimitusjohtaja Urpo Helkovaara on omien sanojensa mukaan yllättynyt SM-liigan tappelujen väitetystä suuresta määrästä.
- Luku kuulostaa todella suurelta ja olen hämmästynyt, tietenkin, Helkovaara vakuuttaa MTV3:lle.
Rajala: Sanktiot eivät poissuljettuja
Urheilusta vastaava kulttuuriministeri Tanja Saarela sekä valtionvarainministeri Eero Heinäluoma ovat ilmaisseet huolensa jääkiekkotappeluista.
SM-liigan puheenjohtaja Timo Rajala kertoo, että sanktiot SM-liigaseuroille tappeluista eivät ole poissuljettuja.
- Kyllä se on mahdollista, Rajala vahvistaa sanktiomahdollisuuden MTV3:lle.
(MTV3)
Tämä alkaa olla naurettavaa
4
267
Vastaukset 4
- Laura1
Tää oli niitä harvoja kirjoituksia,joissa pysyttiin asiassa, joten laitan oman vastineeni tähän:)
Monissa kirjoituksissa irvistellään vaan sitä missä kaikissa muissa lajeissa pitäs tehdä rikosilmoitus kans. Nyrkkeily ny päällimmäisenä. Itse näen asian niin,että nyrkkeily on ihan oma lajinsa. Mulla ei oo sitä vastaan mitään ja Asikainen on loistotyyppi tuolla saralla,mutta siellä toki vois tehdä jotain enemmän pään suojelemisen suhteen.Elämä jatkuu urankin jälkeen,mutta jos pää on hakattu pehmeeksi niin invalidihan sitä voi sanoa olevan.Sitä en Asikaiselle tahdo ja muille halua.
Ei ole mitään epäselvää siinä kuuluuko nyrkkeily lätkään vai ei.Se ei nääs kuulu!Erityisesti nuo järjestetyt matsit ovat kuvottavia!Eikö lätkän ystäville siis riitä kunnon laitarytinät taklauksissa?Ne on ok reilulla tavalla tehtyinä ja KUULUVAT kiekkoiluun!Senkin ymmärrän,että jos jotakuta joukkueen huippupelaajaa kohdellaan törkeesti, että siinä tapauksessa voi tulla turpiin, mutta järjestetyt, huh!Tappelut ovat katujätkien touhuja.Lätkä on lätkää.
Sääliksi käy poliiseja,joiden työn kuvaan kuuluu tutkia kaikki rikosilmoitukset. Mitä tämä "järjen jättiläinen"kuvittelee,joka sen listan vei?!Ei edes osannu hävetä. Antaa todella lapsellisen kuvan lätkän "ystävistä"!Kyllä poliisin vähenevillä resursseilla on muutakin tekemistä kuin tutkia ikivanhoja tapahtumia,jotka kaiken lisäksi ovat ymmärtääkseni osa jo vanhentuneet tai vanhentumassa.
Täällä vaahdotaan siitä,että poliisin hommia ois pidättää raiskaajia,murhaajia jne.Niinhän se onkin,mutta tällaisilla kiusaamis-/vittuilemistarkoituksessa lähetetyissä rikostutkintailmoituksilla entistä enemmän vähennetään poliisin voimavaroja tuosta päätyöstään!Tässä siis ihan itse ajetaan sitä asiaa,että poliisin väkivaltatyö keskuudessamme toimii entistä heikommin,kun aika menee tätä listaa plaratessa ja vie monen miehen työajan!HURRAATA VAAN SILLE ÄLYN ESIMERKILLE!Melkein toivon,että kyseinen henkilö joutuu ny tällä välin itse vaikka varkauden kohteeksi ja soittas poliisia hätiin. Vois poliisi sit todeta,että sori ny vaan, ku ei riitä aikaa aloittaa kunnon prosessi,kun tuli tämä liki 200 rikosilmoituksne paketti purettavaksi mahdollisimman pian!
Mun mielestä tolle hepulle pitäs langettaa jokin rangaistus ihan selkeästä kiusanteosta.Siinä hengessähän se oli tehtykin. Tyyppi ihannoi väkivaltaa ja sitä kismitti murkkuikäisen tapaan:) - jgfgkfj
Poliisilla on kyllä muutakin tekemistä kuin tutkia jotain sm-liiga tappeluja.Luuletteko että näistä yhdestäkään tulee muka pahoinpitely syytettä?
- jokerit rules forewer!!!!!
ykski rikosilotus oli liikaa!
jokerit=stadin kingit!!!!!!! - Anonyymi00006
Jere lehtinen imee veljesten kare ja jere ollisen kyrvän nuppia humalassa kun ensin heidän vanha ja iäkäs äiti Tuula onta malmivuo ostaa molemmille pojille vahvaa olutta yhden tölkin ja he innostuneena vetävät esinahan taakse kuin villi varsat kesä laitumilla innoissaan ja lopuksi he pakottavat jere Lehtisen nielemään kaikki spermat
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3951572- 861014
- 661006
- 134989
- 92940
- 94711
- 45691
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku127679Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50649En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57634