Taas oiva osoitus kimi matiaksen ajohermoista, ei kympin joukkoon ;) Tosi "jääääämiiiiiieeess" ;) Aivot jäässä.
Vuoden 2006 mokailija, kimi matias!
Jesus
25540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
voit saada enemmän keskustelua aikaan.
Miten Pedro Dela Rosa on nopeampi kuin Kimi? Taitaa olla Kimin aika ohitse jo kun nuorempia, nopeampia kuskeja tulee oikealta ja vasemmalta ohitse.Massa ajoi tosi nopean kierroksen.
McLaren on tainnut palkat jo uuden nuoren kuljettajan kasvamaan. Toivottavasti Hamilton tulee lunastamaan ne toiveet joita Räikköseenkin aikoinaan asetettiin eli mestaruus. Kiva seurata tulevaisuudessa Hamiltonin kehitystä
Ei, suomijuntit oli ainoat pellet jotka kuvittelivat siitä paskasta mihkään olevan ;)
miten tosiaan de la rosa voi olla nopeampi niin kuin monet väittävät, vaikka nytkin oli puoli sekuntia hitaampi? ja noista kahdestahan pedro on se vanhempi, lähes 10 vuoden marginaalilla.
De La Rosa on mielestäni jo usean kisan ajan osoittanut pärjäävänsä Räikköselle nopeudessa. Ferrari tulee ehkä vielä ensi vuonna hyötymään Schumin tekemästä duunista muttei enää sen jälkeen. Saa nähdä miten tallin käy jatkossa
kimi matias vetää Ferrarinkin alas ojan pohjille, siellä juovat kaikki ensikaudella.
menetti räikkösen, kun eivät saaneet tarjottua riittävän hyvää kalustoa. aina auto oli toiseksi tai kolmanneksi paras, valtavan suurella erolla parhaaseen autoon. ehkä parin vuoden sisällä tilanne muuttuu ja hamilton (kukaties alonsokin) saavat mahdollisuuden taistella TOSISSAAN mestaruudesta.
Hyvä tuuri kävi McLarenille kun pääsi juntista eroon.
jopa hieman yliarvostettu taidoiltaan. ferrarillahan asiat pidetään aina piilossa, joten kukaan ei varmuudella voi sanoa miten suuri schumin vaikutus todella on. uskoisin että räikkönen pystyy hyvin tekemään kaiken sen minkä schumikin, ollen samalla vielä piirun verran nopeampi radalla.
Schumi lopettaa kera opettamiensa insinöörien, se on Ferrarin tarun lopun alku. kimi matias hölmöilee ja pilaa tallin maineen totaalisesti.
ainakin 2003 McLaren oli kiistattomasti paras ja nopein auto ja ollut muutenkin ihan riittävän kilpailukykyinen. Ei kun lisää testikilometrejä peliin niin eiköhän toi tosta taas nouse voitosta kilpailemaan kun kuskitkin vaihtuu :o)
...on aina ollut luotettavuus. Kun viisi vuotta tuollaisella autolla ajaa, siinä turhautuu jo kovahermoisempikin mies. Sääli McLarenin kannalta jos saavatkin ensi kaudeksi paremman auton rakennettua, sillä nyt heidän täytyy taistella Räikköstä vastaan. Ferrarin resurssit huomioon ottaen McLaren tuskin kuitenkaan omaa kovin hyviä mahdollisuuksia.
Täytyy myös muistaa että Schumikin on kritiikkiä saanut, jopa omalta talliltaan, näiden vuosien aikana. Hänkään ei mikään supermies ole vaikka tietysti tulokset puhuvat puolestaan. Mutta tuollaisella autolla mitä Schumilla on ollut käytössään olisi kuka tahansa pystynyt ottamaan useita mestaruuksia. Ja kun Räikkönen vielä tuo McLareneilta joitain luotettavimpia mekaanikoita mukanaan, niin tulostaso varmasti pysyy korkeana jatkossakin.
Annnetaan Schumacherille se kiitos mikä miehelle kuuluu. Kova työn on tuntunut tallissa tekevän, ei tunnut välttelevän töitä oli se sitten auton ylimääräistä testaamista tms. Sitä on kilpakuskit kiitelleet tallin porukoista puhumattakaan. Toivoisin toki suomalaisten pärjäävän paremmin muttei se estä ainakaan minua myöntämästä toisen erinomaisuutta
*Luulisi jo että karikin olisi tajunnut näiden vuosien aikana miten homma menee, kimi matias dokaa ja mokaa ja muut ottaa mestaruudet. Ei se ensivuosi ole yhtään sen erillaisempi ;) Kasva poika mieheksi ja huomaa tosiasiat.
Hyvä juttuhan se McLarennille on jos saavat rivinsä kuntoon. Eikös toi Alonsokin ole aika kova tekemään töitä mm testaamaan jne, nuori kuski ja kehittyy vielä. Eikös Alonso lunastanut ne toiveet joita "koko F1 kansa" laittoi Räikköseen. Ja jos ne vielä tosiaan on palkaanneet Lewis Hamiltonin niin siinä niille toivottavasti mestariainesta tuleville vuosille. Ferrarin resursseista puhutaan aina paljon, ei niillä ole kuitenkaan esim suurinta budjettia. Ja yksi tosi kova resurssi on lopettamassa, Schumihan on itse testannut todella paljon. Toivottavasti Ferrari pärjää jatkossakin mutta se sitten nähdään jatkossa
kansainväliset veikkaustoimistot ovat nostaneet räikkösen ensi kauden suurimmaksi mestaruussuosikiksi. mitä nyt muutamia saitteja katselin niin kertoimet pyörivät siellä 3-5 nurkilla. alonson kertoimet ovat 5-8 ja massan 4-7, eli yllättäen ferrariin todella uskotaan. mutta nuo varmasti muuttuvat vielä talven mittaan jonkin verran.
Kateuden aiheuttama räikkösviha aiheuttaa katkeruuden sappea, joka noustessaan aivoihin aiheuttaa vaurioita. Räikkösvihan vaurioittamissa aivoissa de la Rosa alkaa näyttämään nopeammalta kuin Räikkönen. Tämä on se tieteellinen selitys.
De la Rosa on muuten mielestäni hyvä kuski ja vaikuttaa tosi mukavalta tyypiltä, mutta nopeudessa hän ei Räikköselle pärjää, selviää jos katsoo tilastoja. Dennisinä minä pitäisin hänet McLarenilla ja palkkaisin Hamiltonin vuodeksi kasvamaan testikuljettajana.
Toivotaan ssi settä lehmätkin lentäisivät ;)
ensikaudelle,kun Kimi ja Hessu näyttää mistä SUOMALAISET kuskit on tehty ja miten niitä arvostetaan.
haukut näillä sivustoilla kaikkia suomijuntiksi niin herää kysymys minkä värinen sinä olet?
TAASKO suomijuntti "näyttää" mistä kana pissii? No se sopiikin noille juntteille ;) Mutta voitosta on turha unelmoida, olet jo unelmoinnut tarpeeksi kauan kasvaaksesi isoksi ;)
suurisuisin paskan puhujan titteli Sinulle,sun puheillas vois lannoittaa pohjoimaat ja riitäisi vielä Espaniaankin osa .
Ja osta se vaaka, se voi helpottaa kireää elämääsi.