Asumus/avioero, omaisuuden jako ja lapset

Olemme sopineet, että puolisoni ja lapsemme jäävät kotiimme asumaan ja puolisoni siten myös ottaa velat maksettavakseen, hänellä on siihen paremmat resurssit kuin minulla. Koti on uusi eikä sitä olla kauaa vielä maksaa ehdittykään, joten homma sopii minulle.

Mutta miten tapahtuu omaisuuden jako silloin, kun on yhdessä tehty jonkinlaisia sijoituksia? Niistä on tullut jonkinlaista tuottoa, joka on sijoitettu edelleen.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensin pankkiin ja siellä lakimiehen puheille. Siellä voi osituksen tehdä muutamalla sadalla eurolla ja on oikein tehty.
Ensin varoituksen sana, ehkä pankki ei suostu siirtämään asuntolainaanne vain toisen nimiin. Jos siellä katsotaa hänen joutuvan liian koville ja resurssit ei riitä, ei siellä tehdä kuten te sovitte.
Sijoituksista saa päivitetyn arvon ja se pannaan puoliksi.
Lisäksi osituksessa huomioidaan molempien omat velat sekä esimerkiksi autot.

Äänestä
  • ole mitenkään sanottu että pankki suostuu siirtämään lainan vain toisen velallisen nimiin (olettaen tietysti että laina nyt on molempien nimissä), jos katsoo ettei yhden ihmisen talous kestä tämän lainan maksua. Eli tilanne on sama kuin jos tämä asuntoon jäävä puoliso olisi hakemassa tätä lainaa ensimmäistä kertaa.
    Voi hyvinkin mennä asunto tässä tapauksessa myyntiin (tietysti ei ole tietoa velan määrästä, eikä velallisen tulotasosta)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puoliso kirjoitti:

Olemme sopineet, että puolisoni ja lapsemme jäävät kotiimme asumaan ja puolisoni siten myös ottaa velat maksettavakseen, hänellä on siihen paremmat resurssit kuin minulla. Koti on uusi eikä sitä olla kauaa vielä maksaa ehdittykään, joten homma sopii minulle.

Mutta miten tapahtuu omaisuuden jako silloin, kun on yhdessä tehty jonkinlaisia sijoituksia? Niistä on tullut jonkinlaista tuottoa, joka on sijoitettu edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu