koulukiusattuja ja joskus tuntuu, että sen kiusaamisen vaikutuksia vähätellään: kiusatun vika ym. mitäs on niin ujo ja herkkä tms. Onko älyttömämpää kuultu? Jotain ihmistä saatetaan hakata ja henkisellä väkivallalla alistaa,mistä seurauksena masennusta, paniikkihäiriötä, sos.tilanteiden pelkoa yms. Monen myöhempi menestys opiskelussa (useat keskeyttää pelon takia) ja työelämässä epäonnistuu, koska ajatus omasta "huonoudesta" on koko ajan läsnä. Ja lisäksi tulevat kaikki muut ihmissuhdeongelmat esim. parisuhteessa yms.
Olisi se kumma jos joku aikuinen kävelisi kadulla ja hakattaisiin ja hakkaajan selitys olisi esim. että oot niin ujo ja ruma. Ei kyllä taitaisi mennä oikein läpi. Mutta kummasti sen vuosia kestäneen koulukiusaamisen vaikutukset kyetään vastaavilla argumenteilla mitätöimään...Naurettavaa. Ja sitten nämä kiusaajien vanhemmat vähättelevät ongelmia: ei meidän lapsi kiusaa tai hyvähän se on, että lapsi on niin itsevarmaa sorttia, että alistaa eikä joudu alistetuksi.
Itseänikin on koulussa kiusattu ja se kiusaaminen oli kuitenkin pientä verrattuna joidenkin saamaan kohteluun. Silti tällä kiusaamisellani on olleet pitkäkestoiset vaikutukset ja ihmisiin luottaminen ontuu pahasti. Voin vain kuvitella, että mitä vielä vakavamman koulukiusaamisen uhri on joutunut kokemaan. Pitää muistaa, että vaikka kiusaaminen loppuisikin kun koulu päättyy niin kiusatun mielessä se kiusaaminen säilyy varmaan ikuisesti.
Olisi "kiva" kuulla, kuinka moni tällä palstalla olevista on joutunut koulukiusaamisen uhriksi ja onko ollut vaikutusta ystävyyssuhteiden luomiseen.
Olisi se kumma jos joku aikuinen kävelisi kadulla ja hakattaisiin ja hakkaajan selitys olisi esim. että oot niin ujo ja ruma. Ei kyllä taitaisi mennä oikein läpi. Mutta kummasti sen vuosia kestäneen koulukiusaamisen vaikutukset kyetään vastaavilla argumenteilla mitätöimään...Naurettavaa. Ja sitten nämä kiusaajien vanhemmat vähättelevät ongelmia: ei meidän lapsi kiusaa tai hyvähän se on, että lapsi on niin itsevarmaa sorttia, että alistaa eikä joudu alistetuksi.
Itseänikin on koulussa kiusattu ja se kiusaaminen oli kuitenkin pientä verrattuna joidenkin saamaan kohteluun. Silti tällä kiusaamisellani on olleet pitkäkestoiset vaikutukset ja ihmisiin luottaminen ontuu pahasti. Voin vain kuvitella, että mitä vielä vakavamman koulukiusaamisen uhri on joutunut kokemaan. Pitää muistaa, että vaikka kiusaaminen loppuisikin kun koulu päättyy niin kiusatun mielessä se kiusaaminen säilyy varmaan ikuisesti.
Olisi "kiva" kuulla, kuinka moni tällä palstalla olevista on joutunut koulukiusaamisen uhriksi ja onko ollut vaikutusta ystävyyssuhteiden luomiseen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mua kiusattiin lähes ne kaikki yhdeksän peruskoulu vuotta. Kävi silleen paska tuuri, että kaikilla luokilla oli aina joku kusipää. Sitten kun kotona odotti vielä idiootti, viinan kanssa lotraava faija, niin kyllä vaikutukset alkoi pikkuhiljaa näkymään. En mä enää nykyään näe mitään painajaisia tai kostounia. On noista ajoista kumminkin niin paljon jo aikaa. Joskus ne tietty tulee mieleen, ja iskee pieni vitutus hetkeksi aikaa. Kyllä mä nykyäänkin olen vähän arka ja ujo. Puhe voi ehkä mennä änkytykseksi vieraitten ihmisten kanssa. Mutta kyllä juttua voi irrota helpostikin. Riippuu niin paljon ihmisestä ja tilanteesta. On mulle pari hyvää ystävääkin siunaantunut. Toinen on ollut kuvioissa mukana jo tarha-ajoista asti, ja toisen olen tuntenut jotain 11 vuotta.
Asioissa on aina monta puolta. Kiusata ei kuitenkaan saisi.
Toisaalta monet täällä tuntuvat päästävän itsensä liian helpolla ja tuudittautuvan siihen että ei voi koskaan saada kavereita pelkästään sen takia kun on joskus ollut koulukiusattu.
teoria.
tuo toteamus minun mielestä. Itse pääsin koulukiusauksista eroon mielikuva-terapian avulla. Sitä voii tehdä yksinkin. Tee näin: mene takaisin kiusaamistilanteeseen (esim. luokkahuoneeseen, jossa se idiootti/sokea opettaja ei huomaa mitään), ole taas se kouluikäinen tyttö/poika MUTTA valitse toisin! Hyökkää vastaan, huuda, raivoa, paukuta pulpetin kantta, VAADI opettajaa puuttumaan asiaan. Näe miten kiusaaja "säikähtää", pelästyy (kuvittele se mielessäsi) ja jos oikein hyvin käy PYYTÄÄ anteeksi sinulta. Tunne voimasi.
Tämä voi toimia joillakin, itselläni toimi, eikä se ole mielestäni valheellista menneisyyden korjaamista. Harmillista ennemmin on jäädä siihen tilaan, että USKOO kiusaamisen vievän kaikki mahdollisuudet nykyisestä ja tulevasta elämästä.
Kiusaaminen ei tietenkään ole koskaan uhrin syy ja useimmiten ne kiusaajatkin kärsii kotonaan kuin myös kiusatut. Väitän, että kiusatun/kiusaajan itsetunnossa on jo valmiiksi "tilaus" kiusaamiselle/kiusatuksi tulemiselle, kun ne vanhemmat eivät ole antaneet tarpeeksi positiivista huomiota. Tietenkin erilaisia tapauksia on paljon, mutta olen melko varma, että lapsi joka on kotonaan rakastettu/arvostettu, EI tule kiusatuksi koulussa tai EI itse kiusaa.
Eihän kiusaaminen ole mikään lasten juttu, sitä tapahtuu ihan aikuisten kesken työelämässäkin. Ja herkästi sitä voi joutua kiusatuksi aikuiselämässäkin, jos ei opettele puolustamaan itseään.
Väitän, että kiusaajalapset oppii mallin omilta vanhemmiltaan, joilla on yksinkertaisesti niin heikko se omanarvontunto, että sitä pitää kiusaamisella pönkittää. Kiusaamista kun on pirullista, jopa hyvän kaapuun puetussa muodossa.
Kiusattujen lasten vanhemmat voi myös siirtää sen uhriksi tulemisen mallin omille lapsilleen.
Voi...
ja siinä on aika vaikea kiusatun puolustautua-oli sitten saanut millaiset eväät tahansa vanhemmilta. Monesti jos kiusattu sanoo kiusaajilleen vastaan niin seurauksena on lisää pilkkaamista.
Kyllä siinä jokainen lapsi tai nuori nielee itkuaan jos koko luokka on yhtäkkiä päättänyt, että sinussa on joku piirre tms. josta sitten kiusata. Itse osaan sanoa ja olen aina osannut sanoa ihmisille vastaan. Kuitenkaan se ei ole estänyt kiusatuksi tulemistani.
Yleensähän luokassa tms. on joku täyshullu (voi lapsestakin sanoa niin) joka saa oppilastovereita apureikseen. Aina joku joutuu kiusatuksi. Nämä hullut eivät osaa elää niin, etteivät he saisi alistaa jotakin tai joitakin. Ja niitä syitä, miksi jotakin pitää kiusata pitää sitten etsiä vaikka suurennuslasilla oppilastovereista, mutta joku uhri on saatava. Itse olin ennen kiusaamista iloinen ja ulospäinsuuntautunut, olin pidetty kavereiden keskuudessa. Kiusaaminen vei kuitenkin ison osan itseluottamustani ja 13-vuotiaana itkin monet sunnuntain ja maanantain väliset yöt itsemurha mielessäni, mikä oli aika inhottavaa kun vuosi aikaisemmin elämäni oli ollut vielä aivan toisenlaista: täynnä iloa.
lausuma: päästää helpolla. Vitsikästä. Usein.
Minua kiusattiin aika paljon ylä- ja ala-asteella, lisäksi kiusaaminen jatkui myös jonkin aikaa lukiossa. Vasta ammattikorkeassa kiusaaminen loppui kokonaan.
Kivaa se ei ollut millään tavalla ja kiusaus aiheutti myös sen etten luota enää itseeni niin kuin ennen kiusaamista. Olin aikaisemmin optimisti ja pärjäsin hyvin kaikessa.
Kiusaaminen vaikutti minuun siten että minun on vaikea ystävystyä muiden kanssa ja arkipäivät ovat myös ahdistavia koska pelkään että nuorisojengit tulevat kimppuuni.
Optimistisuuteni hävisi myös osittain ja viime vuosina olen ollut pikemminkin pessimisti. Kuitenkin olen pärjännyt kohtuullisen hyvin sillä kiusaaminen ei ole vaikuttanut juuri muuhun kuin itseluottamukseeni. Muuten en ole henkisesti muuttunut, sama ihminen olen kuin aikaisemminkin.
no tottakai koulukiusaus on kiusatun oma vika! onhan raiskatun lapsenkin oma vika jos pedofiili käy käsiksi, mitäs pikkutyttö näyttää seksikkäältä!
haloo hei. kaikki (ainakin tällä palstalla) tajuavat, että se EI TODELLAKAAN ole oma kisatun oma vika. kaikkea sitä kuuleekin....
sitä myös ajattelee, että kiusaus oli oma vika, että mitäs olin sellainen kuin olin.
Onneksi itse sain ainoastaan yläasteella, sekä lukiossa paskaa niskaani. Tulihan tuosta sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta pärjään hyvin myös soolona enkä oikeastaan edes tarvitse muita ihmisiä. Olihan se osittain oma vikani, kun annoin niiden kusipäiden puheiden vaikuttaa itseeni, nyt en jaksa enää välittää muiden mielipiteistä hevon veetäkään.
Itseäni kiusattiin ala-asteella hieman, yläasteella enemmän mutta lukiossa ei yhtään. Kiusaamisesta huolimatta kavereita oli kuitenkin melkein koko aika joten täysin yksinäiseksi en joutunut. Huomasin että eniten kiusasivat ne jotka minua eivät tunteneet, eli rinnakkaisluokkalaiset ja eri-ikäiset. Tämä oli enimmäkseen huutelua tms., onneksi en joutunut fyysisen kiusaamisen uhriksi. Tästäkin huolimatta oli useita iltoina katkera ja suunnittelin kostoajatuksia. Nämä ajatukset hävisivät sitten lukion aikana.
Jälkeenpäin ajatellen nämä kokemukset vaikuttivat käyttäytymiseeni siten että minulla on varauksia tutustua tietyntyyppisiin henkilöihin joiden käyttäytyminen muistuttaa niitä yläasteen tyyppejä. Pyrin pitämään heidän suhtensa minuun neutraalina mutten viitsi tutustua heidän ajatusmaailmaansa. Armeijan aikana tupakavereina oli tällaisia henkilöitä ja huomasin että lopulta minulla oli kohtalaiset, jopa hyvät välit heihin. Tässä tapahtui se mikä aina on ollut fakta: yleensä minuun suhtaudutaan aluksi vähätellen ja ulkopuolelle jättäen mutta jos aikaa on tarpeeksi niin minut otetaan yhä enemmän huomioon.
ja on todella ollut vaikutusta. Pelkään itseni ikäisiä ihmisiä edelleen, vuosia myöhemmin.
kumma juttu, että pelkää itsensä ikäisiä ihmisiä. Itse olen 25-vuotias ja samanikäiset jollakin tavalla edelleenkin pelottavat minua. Viihdyn paremmin vanhempien ihmisten seurassa. On minulla oman ikäisiänikin ystäviä, mutta he ovat olleet ystäviäni jo ennen koulukiusatuksi tuloani.
En ole halunnut tutustua ikäisiini osittain tuosta syystä, enkä olisi ollut kiinnostunut seurustelusta ikäisteni miesten kanssa. Vaihdoin iltalukioonkin aikoinaan, missä oli vanhempaa väkeä.
omista kokemuksistanne. En siis ole ainoa. Voisi kyllä luulla, että pelkäisin vain teini-ikäisiä, teinithän minua kiusasivat aikoinaan, mutta ei...
Koulukiusattu minäkin.
Ja vieläkin siitä saa maksaa. Oma moka kai se on, vois jatkaa elämäänsä. Ei se mitään voi vaikuttaa, jos on 9 vuotta elämästään saanu tasasin väliajoin kuulla, miten paska jätkä sitä on. Ei.
Kiusattu minäkin, ala-asteella ehkä kaikkein räikeimmin, vaikka käsiksi ei käytykään. Siellä oli yksi räväkämpi nappula, saman ikäinen jolla oli kiusaajille ilmeinen kyky haistaa heikkous kanssaeläjistä.
Tämä nappula käänsi parhaan kaverini minua vastaan ja olinkin sitten hyvin pitkälti yksin tätä koplaa vastaan. Mielenkiintoinen kokemus oli aina poistua kotoa. Fillarilla sotkin mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen välttääkseni nähdyksi tulemista.
Tämä sankari kuitenkin huomasi aina välillä, ja ilmiö oli suurin piirtein samanlainen kuin susilauman saalistut luontodokkareissa. Yleensä seurasi takaa-ajo fillareilla läpi kylän jos eivät tyytyneet huutelemaan kauempaa. "narf-parf-paska! narf-parf-paska!" "mikset sää vastaa eksää osaa puhua!" "sillä on keripukki". Tuntuipas sillon kakarana hyvältä tosiaan.
Mitä seurauksia tällä oli; samoja kuin muilla ketjuun vastanneilla, yleinen pessimistisyys, syrjään vetäytyminen, itsensä vähättely ja pelko saman ikäisiä kohtaan, mitäs jos sama toistuukin uudestaan?
Seurausten seurauksina tosiaankin heikentynyt opintomenestys ja pieni tuttavapiiri sekä melankolinen elämä.
Veljeni ei ollut kiusattu ja hänellä tuntuu riittävän ystäviä, hän on ulospäin suuntautunut ja muutenkin sosiaalinen. Herääkin kysymys olisinko minäkin jos asiat olisivat menneet toisin?
Silloin kersana se saaliiksi joutumisen pelko oli kuitenkin pahinta, tiesi kuinka ne odottivat siellä jossain valmiina hyökkäämään. Niin tai näin, paljon pahaa ja pitkäkestoisia vaikutuksia saivat aikaan.
Eikös elämä ole hienoa? Hymyillään uusille haasteille ja uudelle päivälle.
Lähinnä semmonen kyyninen virnistys...tiedetään kyllä, että pakaa sieltä tulee niskaan.
ketju.olen itsekkin entinen koulukiusattu ja kärsin myös yksinäisyydestä.oli todella surullista lukea että näinkin moni palstan kirjoittajista on koulukiusattuja.koulukiusaaminen todella aiheuttaa syrjäytymistä :( ensin kiusataan, sitten ei kellekkään kelpaa ja sitten syrjäydytään yhteiskunnasta.ikäväkseni olen myös huomannut kiusaajieni menestyvän niin yhteiskunnassa kuin rakkaudessakin.onko yksinäisyys ja kiusatuksi joutuminen kohtalo?maailma on taas himpun verran julmempi paikka =(
tarhassa ja peruskoulussa yhteensä kymmenen vuotta. Kiusaaminen tapahtui syrjimisen ja haukkumisen muodossa. Tarhassa tytöt puhuivat miten "ruma" äitini pitäisi tappaa, ala-asteella pojat viskoivat kivisillä lumipalloilla ja koko viidennen ja seiskan välillä päivittäin kuulin miten "vitun ruma huora" oikein olenkaan. Onneksi minulla oli kaksi hyvää ystävää. Vaihdoin koulua ja asiat muuttuivat.
Nyt olen saanut kostoni. Olen kasvanut "normaaliksi" ja elämänmyönteiseksi ihmiseksi. Olen ulospäinsuuntautunut, kaunis, vahva, suorittanut kaksoistutkinnon, puhun sujuvasti viittä kieltä, elän avoliitossa ja olen tyytyväinen. Paikkailtavaa on vielä itsetunnossa, mutta kellä nyt ei olisi. Asiani ovat kuitenkin hyvin.
muuttunut sellaiseksi että sinut hyväksytään?käsitinkö oikein?en halua olla ilkeä mutta jotenkin paistoi läpi hyväksynnän hakuisuus.olen myös koulukiusattu mutta minusta ei tullutkaan komeaa.mutta katson silti selvinneeni.vaikkakin olen hirvittävän yksinäinen.miksi muuten lueskelet yksinäisyys palstaa?
Mitä tahansa palstaa voi lukea myös laajentaakseen maailmaansa.
hakuisuudesta. Kuka sitä ei hae? Tuleeko olla täysin välinpitämätön muiden mielipiteiden suhteen? Silloin on vaikea elää tässä yhteiskunnassa, yksilön ja yhteisön symbioosissa. Menee saarnaksi.
Kerroin olevani kaunis, koska olen fyysisesti kaunis. Olen sitä omasta mielestäni. Sama se mitä muut fyysisestä kauneudestani ajattelevat. Fyysinen kauneuteni on eräiden taviskriitikoiden mukaan välillä helvetillisen ruma - taivaallisen kaunis. En lähde analysoimaan, koska olen ateisti.
Henkinen kauneuteni on sitten jotain läpiläpistävää. Orvasketeni ja sieluni (jonka olemassaoloon en usko)ovat kauneusarvoiltaakin kai tarjahalos-luokkaa. Raivoan, kiroilen ja ostan huonoja lahjoja. Nauran väärässä paikassa väärälle polvipaikalle, kuolen ja minut haudataan.
Mutta mietipä sinä seuraavan kerran uudestaan kirjoittaessasi: "en halua olla ilkeä mutta jotenkin paistoi läpi hyväksynnän hakuisuus." Jos haluat sanoa jotain, sano se. Älä kirjoita eteen "en halua olla ilkeä...". Kauheuspointseja saat vielä määreestä "jotenkin", jolla yrität entisestään pehmentää viestiäsi. Tuollainen hölmöly vain provosoi kirvesmurhaajia. Näet sekä tyttöjen että poikien läpsäyttävän itseään kämmenellä otsaan jos lässytät heille kuin lapsille. Ryhti suoraksi ja se kissakin mahtuu paremmin syliin kehräämään...MJAU!
että miksi lueskelet yksinäisyys palstaa?halutko herkutella toisten kurjuudella?pilkata niitä jotka eivät selviytyneet?olet oksettava!
sinulle. Totta kai haluan salaa herkutella toisten kärsimyksellä. Siitähän kiusaaminen alunperin juontuu. Siksi nyrkkeilyä joku katsoo. Siksi Big Brotheria joku katsoo. On ihanaa katsella rottia koloissaan. Olemme toisille kateellisia ja toisia halveksumme.
No ei vainen. Minä vain halveksun ihmisiä, jotka ottavat uhri-asenteen. Pahimmat sisällyttävät tähän viittauksia marttyyrimaiseen käyttäytymiseen. Et olet oppinut mitään, jos kärsimyksesi ei ole saanut sinua tunnistamaan kärsimystä muissa.
Ajattelet, että tulen Yksinäisyys-palstalle mässäilemään surkeilla elämäntarinoilla. Ei. Lueskelen tätä palstaa mielelläni, koska moni täällä kirjoittaa hyviä tekstejä ja omaa mielenkiintoista sanottavaa. Moni yksinäinen on hyvin älykäs ja voi jäädä piirien ulkopuolelle, koska ei tee kanalauman seuralla mitään - tai on vain sosiaalisesti lahjaton ja oppinut korkeintaan tervehtimään naapureitaan. Tänne tulevat sitten elämän kolhimat älyköt avautumaan ja minä lukemaan. Tykkään muutenkin lukea eri keskustelupalstoja. Minua kiehtoo ihmisten erilaisuus.
Kiusattiin ja paljon. Päivähoidosta (olin vain jotain 3-4 v ekojen kiusausmuistojen aikaan kun mun päätä tungettiin vessanpönttöön ja mua pahoinpideltiin) lukion toiselle asti. Tuli turpaan, hakattiin jengillä, räi'ittiin ja kustiin päälle, toivottiin kuolemaa, nimiteltiin ties millä nimillä. Kotona alkoholistifaijakin pahoinpiteli minua... Olin aina ulkopuolella, muita huonompi ja se jota kaikki kiduttivat.
En vaan voi tuntea itseäni muiden arvoiseksi, tunnen oloni aina muita huonommaksi. En ole saanut tyttöystävää, kavereitakaan ei ole. Jokainen koulu/työ mitä yritän kaatuu siihen kun tunnen että kaikki vihaavat minua ja en pysty juttelemaan kellekkään ja alkaa hävettää ja pelottaa ja en saa enää lopulta itseäni sängystä ylös. Vanhemmat ovat varmaan todella pettyneitä minuun kun joutuvat aikuiselle miehelle antamaan tukea elämiseen ja seuraamaan kuinka epäonnistun joka-asiassa.
Ruvennut tuntumaan siltä että paras tappaa itseni. Saavatpahan kiusaajat laitettua juhlat pystyyn ja vanhempienkin taakan luulisi helpottuvan.
Älä vielä menetä toivoa. Sinuakin jäisi joku kaipaamaan, jos nyt päättäisit tästä maailmasta lähteä. Olin samanlaisissa ajatuksissa jokin aika sitten eikä se jäänyt aivan pelkkään ajatteluunkaan, onneksi en kuitenkaan tehnyt mitään.
Jätä mailiosoitteesi, jos haluat vaikka vaihdella ajatuksia. Olen myös entinen koulukiusattu, nyt noin parikymppinen nainen.