toivotonta

EU:n kannatus yhä laskussa Suomessa

Euroopan komission 6.7.2006 julkaiseman Eurobarometri-mielipidemittauksen mukaan EU-jäsenyyttä vastustavien joukko on kasvanut merkittävästi Suomessa. 26 prosenttia suomalaisista pitää jäsenyyttä huonona asiana, kun vastaava luku oli 22 prosenttia puoli vuotta sitten.Selvitys osoittaa suomalaisten enemmistön kokevan, ettei jäsenyydestä ole ollut hyötyä Suomelle. Luottamus Euroopan unionin toimielimiin on alimmillaan Suomessa, jossa yli puolet kansalaisista(52%) ei luota EU:hun tai sen toimielimiin.
Silti ei ensi eduskuntavaaleissa saada yhtään EU-vastaista kansanedustajaa. Timo Soinin EU-vastaisuus on vain hänen oman edun sanelemaa. Mikä mättää?
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Timo Soini ajaa ainoana varteenotettavana poliitikkona Suomen asioita maassamme. Luepa PS:n vaaliohjelma ja lakkaa mollaamasta muita, itsesi munaat ja tietämättömyytesi näytät

Äänestä

Käydään nyt ensin vaalit ja annetaan Eu:n jäsenyyteen pettyneille mahdollisuus päättää antaako se äänensä omaa kansanvaltaa ja itsenäisyyttä puolustavalle Itsenäisyyspuolueelle, jota lämpimästi suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karhu 1 kirjoitti:

EU:n kannatus yhä laskussa Suomessa

Euroopan komission 6.7.2006 julkaiseman Eurobarometri-mielipidemittauksen mukaan EU-jäsenyyttä vastustavien joukko on kasvanut merkittävästi Suomessa. 26 prosenttia suomalaisista pitää jäsenyyttä huonona asiana, kun vastaava luku oli 22 prosenttia puoli vuotta sitten.Selvitys osoittaa suomalaisten enemmistön kokevan, ettei jäsenyydestä ole ollut hyötyä Suomelle. Luottamus Euroopan unionin toimielimiin on alimmillaan Suomessa, jossa yli puolet kansalaisista(52%) ei luota EU:hun tai sen toimielimiin.
Silti ei ensi eduskuntavaaleissa saada yhtään EU-vastaista kansanedustajaa. Timo Soinin EU-vastaisuus on vain hänen oman edun sanelemaa. Mikä mättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu