Mitä mieltä?

Mitähän mieltä keskustan puheenjohtaja ja Suomen hallituksen pääministeri on venäläisen kansalaisaktivistin ja toimittajan Anna Politskovskajan murhasta?

Suomalaisilla toimijoilla on taipumus edistää kauppaa ja yhteistyötä anti-länsimaisten toimijoiden kanssa, koska kilpailua suojellaan poliittisilla päätöksillä. Venäjällä ja Kiinassa on taloudellista kilpailua, mutta yksilön oikeudet ovat ihan samalla tasolla, mitä ne ovat ainoalla demarilla tai kokoomuslaisella kääpiökepukunnassa. Eli huonot.

Uskoisinkin, etteivät isäntävaltaan mieltyneet kepulaiset lainkaan murehdi ihmisoikeusrikoksista suhteessa kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin tai pienkunnan kepujengin sakinhivutukseen.

Tukirahat monipuoluekuntien taholta kelpaavat, Järjen Ääni Ei.
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jospa nyt kuitenkin miettisit ensin, ennen kuin kirjoitat.

Asialla tuskin on mitään tekemistä Keskustan kanssa, vaikka kuinka sukkahousuissasi kuvittelisit.

Ikävä asia, jossa syylliset löytynee kunhan poliisi tutkii.

Tiedoksi sinullekin sukkahousupoju, että Venäjällä käytetään DNA-tutkintaa siinä missä muuallakin.

Oma oletukseni kaksi linjaa:
-omat hullut halusivat antaa pään tarjottimella.
-terroristit veivasivat.

Äänestä
  • Harmittaa, että juuri heidän puolesta ja Venäjän demokratian puolesta työtä tehnyt hieno ihminen teloitetaan kuin pahainen huumejengiläinen.

    Itse ymmärrän Venäjän isänmaallisia, mutta en usko, että tuollaisiin tekoihin voisi kukaan isänmaallinen ryhtyä. Eihän se johda mihinkään muuhun kuin oman aatteen vastaisuuteen!

    Mutta toisaalta, eihän sitä tarvita kuin yksi hullu. Olof Palmen elämä loppui omien käsien "käskystä" ja hullu sen sitten toteutti.

    Äänestä

  • Kirjoitus oli mielestäni melko asiallinen. Vastaus taas ei. Mitä tulee toimittajan murhaan, kyseessä ei ollut minkä tahansa iltapäivälehden juorutoimittajan teloitus. Kyseessä oli miltei ainoan Putinin hallintoa kritisoivan toimittajan murha. Kyse on myös siitä, että Venäjällä on palattu takaisin Neuvostoliiton aikaiseen politiikkaan, jossa valtaapitäjien kaikenlainen kritisointi on rikos. Lähipäivinä tulemme näkemään asian tiimoilta paljon teon tuomitsevia kommentteja myös EU:n puolelta. Odotankin milloin ulkoministeri, presidentti ja tietysti maamme pääministeri (kepulainen muistaakseni) ottaa kantaa. Käsityksesi miliisin toiminnasta Venäjällä on lähinnä lapsellinen, DNA-tutkimuksia - no hehheh - kuvitteletko tosiaan, että murhaajaa ei tiedetä. Voihan olla, että julkisuuden vuoksi joku piruparka uhrataan, mutta todelliset syylliset eivät selviä koskaan kuten ei yleensäkään diktatuureissa. Venäjä on diktatuuri, on aina ollut ja tulee näkyvissä olevassa tulevaisuudessa sitä myös olemaan.

    Äänestä

huttua tuo sinun kirjoituksesi.
"Suomalaisilla toimijoilla on taipumus edistää kauppaa ja yhteistyötä anti-länsimaisten toimijoiden kanssa, koska kilpailua suojellaan poliittisilla päätöksillä."
Mitä tuo nyt muka tarkoittaa...onko esimerkkejä?

"kääpiökepukunnassa" on sillä ainoalla demulla tai kakolla ihan samat oikeudet kuin sillä ainoalla
kepukalla demu- tai kakokaupungissa, eli täysin sellaiset kuin demokraattinen järjestelmä antaa.

Seuraava kappale kirjoituksessasi oli solvaava, ja kertoo ehkä enemmän sinusta, kuin arvostelusi kohteista.

Noista tukirahoista sen verran, että hyvin nuo näyttävät kelpaavan myös esim. Helsingille...siitä järjen äänestä en ole niinkään varma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


individi kirjoitti:

Mitähän mieltä keskustan puheenjohtaja ja Suomen hallituksen pääministeri on venäläisen kansalaisaktivistin ja toimittajan Anna Politskovskajan murhasta?

Suomalaisilla toimijoilla on taipumus edistää kauppaa ja yhteistyötä anti-länsimaisten toimijoiden kanssa, koska kilpailua suojellaan poliittisilla päätöksillä. Venäjällä ja Kiinassa on taloudellista kilpailua, mutta yksilön oikeudet ovat ihan samalla tasolla, mitä ne ovat ainoalla demarilla tai kokoomuslaisella kääpiökepukunnassa. Eli huonot.

Uskoisinkin, etteivät isäntävaltaan mieltyneet kepulaiset lainkaan murehdi ihmisoikeusrikoksista suhteessa kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin tai pienkunnan kepujengin sakinhivutukseen.

Tukirahat monipuoluekuntien taholta kelpaavat, Järjen Ääni Ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu