Presidentin valtaa on kavennettu koko ajan. Eikös hallitus ja eduskunta ole niitä missä päätökset tehdään. Ja taitaa siellä olla vielä niitä valiokuntiakin pilvin pimein. En ole varma voiko presidentti edes hylätä ja olla allekirjoittamatta tehtyjä päätöksiä. Presidentti Tarja Halosesta pidetään kovaa porua , mutta entäs jos olisi Urho Kekkonen. Hän olisi aikaa päivää siivonnut roskat pois silmiltä. Suomi tarvitsisikin sellaisen presidentin joka ojentaisi näitä kukkopoikia loppuisi turha leukojen louskuttelu. Suomi on nyt vieraan EU: vallan alla. Tuskinpa se siitä kummenisi olisiko siellä Sauli Niinistö , Esko Aho tai joku muu EU:n kannattaja. Toisaalta kyllä presidentillä vielä senverran on valtaa , että hän voisi ottaa puhutteluun ministereitä ym. Edellyttää tietenkin sitä ettei ole samaa mieltä heidän kanssaan. Kyllä meidän on nyt syytä opetella äänestämään ensin eduskunta vaaleissa ja sen jälkeen alkaa muut toimenpiteet. Itse en äänestänyt presidentin vaalien toisella kierroksella ollenkaan , kun minulla ei ollut vakaumukseni mukaista ehdokasta. Oikein hävettää seurata sellaista meininkiä , kun oma ehdokas ei ole mennyt läpi käännytään minkä ehdokkaan taakse tahansa kunhan se ei ole vasemmistoa. Esimerkkejä löytyy ihan riittävästi.
Valta
H.A.P
4173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
äänestivät Halosta, kun se on niin mukava.
Kannattaisi ottaa asioista selvää. Äänestetään vain mutu-tuntumalla. Eduskuntaankin menee taas urheilijoita ja missejä, joiden pää on ihan tyhjä.
Ennenvanhaan sentään oli varalla virkamieshallitus hoitamaan asioita, kun kaikki oikein sotkettiin. Nyt ei ole varalla muuta kuin taas iso lama, jolloin syyttömät saavat kärsiä ja vallanpitäjät putsaavat kätensä ja sitten taas todistusaineisto piilotetaan kassakaappeihin.
Halosen esikuvia on kansanmurhaajat: Stalin, Lenin, Honecker, Mao, Castro ja Putin
halespon tehtävä on pelata Putinin pussiin. Tällä Kremlin käskyläisellä ei ole muita motiiveja.
Halonen haluaa Suomen pois EUsta, pois Natosta ja liittää Suomen Venäjään.
Lisäksi EUn perustuslain myötä Halosen valta kaventuisi entisestään ja vallastaan tämä vallanhimoinen tantta haluaa pitää kynsin, hampain kiinni.
Kenenkään ei pitäisi hairahtua olemaan tämän maanpetturin kanssa yhtään mistään asiasta samaa mieltä.
mennyt mukaan koko EU-paskaan.
vaan käytännössä ei toimi, Vanhasen kökkö ei saa aikaan kun lintupönttöjä.