Ensimmäisen päivän iltana en ole tyytyväinen. Ehkä paranee. Aamulla olisi hyvä kuulla hartaita säveliä kuten ennenkin. Uutisia tulee aivan liikaa, ei niitä samoja jaksa aina kuunnella. Vanha tuttu "perheenjäsen" , kuuluttaja jäi aivan syrjään ja vähemmän tyylikkäät juontajat yrittivät lyödä tarinaa. Ei se juuri kiinnosta. Ykkösen pitäisi olla arvokas kanava ja turhat hössöilijät sieltä pois.
1.Pidetään siis aamu entisellään, se luo arvokkuutta ja päivä on hyvä alkaa. Uutisia ehtii kuulla päivän mittaan muutenkin.
2.Varsinaiset tutut kuuluttajat enemmän esiin, he ovat perheenjäseniä.
3. Iltahartauden edeltävä musiikki arvokkaaksi. Tosin ihmiset silloin maalla harrastavat erilaisissa piireissä, joten sillä ei tuohon aikaan ole kuulijoita. Entinen aika parempi.
4. Kahdentoistalyönnin jälkeen jotain arvokasta kuten ennen ykkösellä eikä mitään joutavia uutisia.
5. Ykkösen uutiset riittivät ennen hyvin, ei kukaan jaksa kuunnella saman jankuttamista monta kertaa päivässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.