Olen kärsinyt masennuksesta kahdesti elämässäni. Toisesta 4 vuotta sitten olleesta masennuksesta selvisin terapialla, toinen iski vuosi sitten. Sain diagnoosiksi vakavan masennuksen ja menin avohoitoon. Sain lääkkeet, mutta ne eivät muuta tehneet kuin lihottaneet ja väsyttäneet entisestään. Lopetin niiden syömisen jo 3 kk sitten. Ja nyt olo on edelleen niin paha, väsymys pahinta. En uskaltaisi ottaa uusia lääkkeitä, kun pelkään sivuoireiden vain pahentavan tätä oloa..
Eli kertokaa, onko teillä hyviä kokemuksia lääkkeistä ja mistä merkeistä? Kun nyt tuntuu viimeiseltä vaihtoehdolta alottaa taas niiden popsiminen...olen vasta 19, ja hieman pelottaa, että elänkö sitten koko loppuelämän lääkkeillä? Kuulen vain niin paljon kauhutarinoita lääkityksestä. Antakaa siis jotain toivoa ja kertokaa että joku voisi vielä auttaa minua!
Eli kertokaa, onko teillä hyviä kokemuksia lääkkeistä ja mistä merkeistä? Kun nyt tuntuu viimeiseltä vaihtoehdolta alottaa taas niiden popsiminen...olen vasta 19, ja hieman pelottaa, että elänkö sitten koko loppuelämän lääkkeillä? Kuulen vain niin paljon kauhutarinoita lääkityksestä. Antakaa siis jotain toivoa ja kertokaa että joku voisi vielä auttaa minua!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi!
Ilman muuta lääkitys kannattaa terapia keskustelun tueksi ottaa. Uudet masennuslääkkeet tekevät aluksi jopa huonomman olon, mutta 2-3 viikkoa, niin olo alkaa helpottaa. En lähde neuvomaan, mikä olisi hyvä lääke, kun ei sitä aina tiedä lääkärikään. Mutta joukossa on lääkkeitä, mitkä ei väsytä ja eivät lihota. Et elä loppuelämääsi lääkkeillä, mutta nykyään ne ovat hyvä apu aluksi ja vielä vaikka olo tuntuisi jo hyvältä, niin usein kannattaa jatkaa vielä lääkitystä relapsien ehkäisyn vuoksi. Relapsi= uusiutua. Unohda kauhutarinat, olen nähnyt niin monia hyviä asioita lääke/terapia hoidosta. Voi olla, että itse opit tuntemaan, milloin alkaa huonompi vaihe ja pääset heti hoidon piiriin, mitä ennemmin masennuksen huomaa sen nopeampi on oireettomuus. Mirtazapiini kauppanimiä monia esim. remeron valitettavasti lihottaa tai kasvattaa ruokahalua ja on väsyttävä aluksi. Sinulla on erittäin hyvät mahdollisuudet, koska olet miettinyt oloasi ja olen varma, että selviydyt asioista hienosti, mitkä nyt vaivaavat mieltäsi. Tsemppiä!
Söin neljä vuotta lääkkeitä ja tarpeeseen, nyt yli vuoden ilman ja ei mitään vaikeuksia.
Minä en halunnut mitään koukuttavia diapameja vaan keskustelin vakavasti terapeutin kanssa lääkkeen vaikutuksesta. Söin Cipramilia ja Triptylia nukahtamiseen. Vaihdoin halvempaan Cipralexiin, ei sopinut minulle vaikka sama lääke olikin. Yhdessä vaiheessa kokeiltiin Ixeliä, varmasti hyvä lääke, mutta ruokahalua lisäävä, sitä annetaan mm. ruokahalunsa menettäneille masentuneille syöpäsairaille ja silloin varmasti toimii.
Itsekin lopetin välillä ja pieni vastoinkäyminen ajoi taas pohjalle, joten päätin, että nyt syön niin kauan, että elämä todella on hallinnassa vastoinkäymisistä huolimatta.
Keskustele lääkärin kanssa ja tarkkaile itseäsi, oikea lääkitys löytyy, ehkä onnistuu kerralla tai sitä pitää hakea.
Jopa tulehduksissa pitää täsmälääkitystä odottaa, enää ei pelkkä penisiliini auta.
Terve!
Cipramil ja cipralex ovat eri lääkkeitä, joten siinä ehkä syy ettei cipralex sopinut sinulle. Lääkityksen löytäminen on joskus todella tarkkaa puuhaa. Mutta hienoa, että cipramil sopii sinulle. cipralexia pidetään vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavana, mutta mikä toiselle hyvä, niin toiselle ei sovi. Cipralex on uudempi kuin cipramil, mutta pääasia, että cipramil toimii.
Itse sairastuin vaikeaan masennukseen ja olin jo niin pohjalla, että en nähnyt hirveästi ulospääsyä tilanteestani. Itsemurha pyöri päässäni joka päivä, ahdistus oli valtaisana taakkana harteillani ja kaikki kiinnostus elämään oli kateissa. Sain onneksi erittäin hyvää apua ja ongelmani otettiin tosissaan.
Vaikka olenkin hyvin lääkevastainen en nähnyt siinä tilanteessa muuta ratkaisua kuin lääkityksen. Ilman lääkitystä en olisi edes saanut terapiastakaan mitään hyötyä. Minulle määrättiin Cipralex-lääke ja sen rinnalle rauhoittavia pahimpaan ahdistukseen. Ensimmäiset kolme viikkoa olivat täyttä tuskaa. Tuntui että mikään ei muutu paremmaksi eikä ole mitään syytä enää yrittää. Vähitellen lääke alkoi auttaa ja mieliala parantua. Toimintakyvyn yms. asioiden palautuminen tulee kestämään pidempään, mutta nyt on kuitenkin se pieni toivonkipinä, joka auttaa jaksamaan eteenpäin.
Itselläni ei Cipralex ole aiheuttanut lihomista, muita sivuoireita on kyllä ensimmäisen kuukauden aikana ollut, mutta ne ovat olleet hetkellisiä.
Masennus lääkitys on siitä niin vaikea juttu, että pitäisi olla sitä pitkäjännitteisyyttä mitä masentuneelta ei löydy. Oikean lääkityksen löytyminen ja vaikutusten odottaminen on erittäin rasittavaa, kun möyrii pohjamudissa. Jostakin vain pitäisi riittää sitä voimaa, että jaksaa uskoa edes hiukkasen siihen, että tilanne paranee. Itselläni taisi sitä jaksamista tuoda se, että minut otettiin tosissaan ja tilanteestani oltiin oikeasti huolissaan. Vaikeaa se kuitenkin oli.