Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nettiseksikaveri oli opettajani!! :O

Voi ei, mitä kamalaa minulle sattui. :( Olen harrastanut leikkimielellä nettiseksiä samaan aikaan eräässä chatissa yhden ukkelin ja ja yhden naisen kanssa. Toinen asui samassa kaupungissa kuin minä ja toinen aika lähellä. Sitten kerran ne toiset alkoivat sopimaan jotain tapaamista, johon minä en kuitenkaan halunnut osallistua. Tapaaminen oli tässä yksi päivä ja tapaamispaikka oli meidän kaupungissa yhden kaupan edessä.

Olin kuitenkin hyvin utelias ja päätin mennä paikalle salaa katsomaan, ketkä sinne oikein tulivat. Onneksi olin sanonut., että minulla on ruskeat hiukset, vaikka oikeasti on vaaleat.

Mutta sitten olikin suuri järkytys! Nimittäin kuka se siellä seisoikaan tapaamispaikalla ellei yksi opettajani! Pian sinne tuli viehkeä blondi (jonka kuvan olin nähnyt netissä, kun se näytti sen meille) ja ne lähtivät kaksistaan opettajan autolla johonkin! VOI EI, SANON MINÄ!

Arvatkaa vaan, minkälaisia ajatuksia se opettaja minussa nyt herättää?!?!! Tänäänkin istun siellä luokassa aivan eturivissä, enkä voi sille mitään, että se opettaja ei aiheuta kovin mukavia ajatuksia. Kun se selittää jotain asioita, niin ainoa asia, mikä siitä tulee mieleen on sen chatissa kirjoittamat viestit, esim. *nuolee marjaanan kuumaa pillua*. :/ :( :´(

VOi ei! Olen aivan järkyttynyt. En enää ikinä harrasta mitään nettiseksiä! Pelkään, että se opettaja aavistaa, että minä olen sen nettiseksikumppani. En edes ollenkaan pitänyt siitä! Onneksi en mennyt siihen tapaamiseen!!

Auttakaa minua poloista. :( Mitä pitää tehdä? Älkää sanoko, että puhu jollekin, koska en kehtaa esim. kertoa parhaalle ystävälleni Suville. :(
4318233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

katsos, kun kukaan ei usko kuitenkaan.

Mahdatkos itse uskoa tositarinaasi?

Hyvä juttu se oli siitä huolimatta - ei tosin tositarinaksi!

Äänestä
  • Ei ole pakko uskoa, mutta totta tämä on.

    Äänestä

  • Marjaana85 kirjoitti:

    Ei ole pakko uskoa, mutta totta tämä on.

    Vittu täällä jatkuvasti oot kirjoitele tänne seksi tarinoita,matematikka opettajan ja netti opettajan kanssa tarinoita.lopetta jo!

    Äänestä

  • vitutta kirjoitti:

    Vittu täällä jatkuvasti oot kirjoitele tänne seksi tarinoita,matematikka opettajan ja netti opettajan kanssa tarinoita.lopetta jo!

    Olisiko paikallaan?

    Otsikko on tarkoituksella kirjoitettu väärin.

    Äänestä

Laita pussi päähä ja mee panee sen open kaa... sit ota pussi pois kesken panon ja anna sil kommenttii...

Äänestä
  • Mitä helvettiä leikit ihmisten kanssa, kun et osaa leikkiä? Kyllä se opettajasi on ihan normaali ihminen, ja itse olet typerä kakara.

    Aikuisilla on kaikenlaisia kummallisia tapoja kuten pillun nuoleminen. Jos nämä asiat ovat Sinulle outoja, pysy poissa chatin sellaisista keskusteluista, joissa seksijuttuja käsitellään. Et voi syyttää muita siitä, että olet itse pentu ja kypsymätön.

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    Mitä helvettiä leikit ihmisten kanssa, kun et osaa leikkiä? Kyllä se opettajasi on ihan normaali ihminen, ja itse olet typerä kakara.

    Aikuisilla on kaikenlaisia kummallisia tapoja kuten pillun nuoleminen. Jos nämä asiat ovat Sinulle outoja, pysy poissa chatin sellaisista keskusteluista, joissa seksijuttuja käsitellään. Et voi syyttää muita siitä, että olet itse pentu ja kypsymätön.

    Seksi, varsinkin nettisellainen on leikkiä eikä sitä kenekään pitäisi ottaa niin vakavasti. Mitä sä siinä toisia haukut pennuiksi kun et asiaa sen tarkemmin tunne! Pillun 'nuoleminen' netissä on vähän eri asia kun oikea antaminen... Ei ketään voi syyttää siitä että pelästyy opeaan tollasessa tilanteessa.

    Äänestä

  • me kirjoitti:

    "Ei ketään voi syyttää siitä että pelästyy opeaan tollasessa tilanteessa."

    Olen aivan samaa mieltä.

    Äänestä

  • Marjaana85 kirjoitti:

    "Ei ketään voi syyttää siitä että pelästyy opeaan tollasessa tilanteessa."

    Olen aivan samaa mieltä.

    Siis teidän mielestänne on ihan O.K., että kaikki alaikäiset leikkivät asioilla, joista eivät riittävästi ymmärrä? On siinä nimittäin se toinenkin osapuoli - ehkä se opettajakin luuli kohdanneensa täysikasvuisen ja kiinnostuneen naisen, mutta ei, joku siellä vain pelleili.

    En ole itse ikinä chattäillyt, enkä ikinä etsinyt seuraa palstoilta t.m.s. Ystäväni, jotka ovat sitä tehneet, ovat kertoneet, että kontaktipalstojen y.m. miehet ovat yleensä puolihulluja valehtelijoita, ja naiset ihan jotain muuta kuin väittävät. Miksi tällaiseen pitäisi kannustaa???

    Eihän se mikään kontaktipalsta ollut, vaan viatonta nettiseksiä!!!!!!!!! Nettiseksi on ERI ASIA kuin oikea seksi tai seuran hakeminen.

    Äänestä

Opettajasi teki typerästi, kun yleensä harrasti nettiseksiä, ja vielä typerämmin, kun meni tapaamaan jonkun, jonka kanssa oli netissä 'köyrinyt'. Itsekin olen joskus harrastellut nettiseksiä, onneksi en sentää ole tavannut ketään sen jälkeen.

Täytyy sanoa, että tekosi oli kaiken kaikkiaan todella kuvottava. Menit huijaamaan toisia ihmisiä, ja röyhkeytesi riitti huijata heitä myös livenä. Olet alle kaiken arvostelun, säälittävä ja oksettava. Ehkä osa tyhmyydestäsi johtuu nuoresta iästäsi, toivottavasti niin.

Säälin opettajaasi, toivottavasti hänelle ei koskaan valkene, että oppilaansa on noin raukkamainen - harrastelee ensin nettiseksiä, mutta ei uskalla näyttäytyä livenä omana itsenään. Luulen, että pahempaa kuin se, että hän yleensä oli harrastanut kanssasi nettiseksiä, on kuitenkin se, että olit noin raukkamainen.

Opettajakin on vain ihminen. Hyvää loppuelämää.

Äänestä
  • Tuo Open viesti oli kyllä kaikkein naurattavin viesti koko keskustelussa. Sain niin hyvät naurut toisen tyhmyydestä, että sen avulla taas pärjää muutaman vuoden.

    "Täytyy sanoa, että tekosi oli kaiken kaikkiaan todella kuvottava. Menit huijaamaan toisia ihmisiä, ja röyhkeytesi riitti huijata heitä myös livenä. Olet alle kaiken arvostelun, säälittävä ja oksettava. Ehkä osa tyhmyydestäsi johtuu nuoresta iästäsi, toivottavasti niin. "

    Tämä kohta varsinkin oli niin tyhmä, että ihan nauratti.

    Sinä OPE ITSEKIN., olet kyllä maailman hauskin trolli ja tosikko kaiken lisäksi.

    Eikä kukaan usko, että oikeasti olet opettaja. Loepta tyhmän leikkiminen vai onko joku oikeasti noin tyhmä??

    Etkö "OPETTAJA" yhtään häpeä idioottimaisuuttasi?

    Äänestä

  • Mikäs ihme purkaus toi oli? Taitaa olla niin, ettei sun pakassa ole kaikki kortit tallella...

    Äänestä

  • Tämä on yksi niitä syitä, miksi ihmettelen yhteiskunnan enää pyörivän niin, että Suomi pysyy kasassa. Kun aikuiset käyttäytyvät lapsellisemmin kuin puolet teini-ikäisistä! Ensinnäkin, jos on joskus harrastanut nettiseksiä, ei varmaan tule ekana mieleen rynnätä innoissaan tapaamaan sitä ihmistä. Ei sitä voi raukkamaisuudeksi sanoa. Lähinnä terveeksi järjeksi. Esimerkki on ääripäästä, mutta ajatelkaapa jos Marjaana nyt olisi lähtenyt innolla tapaamaan tätä nettiseksikaveriaan ja tullut jonkun sekopäisen nettipedofiilin raiskaamaksi... siinä sitä sitten oltaisiin oltu kunnon rehellisiä ihmisiä, vai? Nettiseksi on nimenomaan sitä varten, että voi puhua tuhmia anonyymisti jonkun kanssa, jos siitä kicksejä saa. Ja koska se ei ole mitään sen vakavampaa, ei ole raukkamaisuutta jättää tapaamatta kumppania livenä. Ja ymmärrän hyvin, miltä Marjaanasta tuntuu. Olisin itsekin hieman järkyttynyt, jos tajuaisin vaikka historianopettaja puhuneen minulle jotain pillunnuolemisia netissä. Ei sellaisen jälkeen katso ihmistä enää samalla tavalla. Tämä onkin varmaan yksi niitä syitä, miksi nettisuhteet pitäisi pitää nettisuhteina.
    Eli älkää nyt hyvät ihmiset pillastuko kuin raivotautiset tarkkisluokka-teinit. *huokaus* Tuollainen suhtautuminen ei anna kovin aikuismaista kuvaa.

    Äänestä

Opettajatkin on vain ihmisiä ja mun mielestä se on oikeastaan aika tervettäkin, että ne ajattelee muitakin asioita kuin sitä omaa ainettaan. Olipa se muu nyt sitten seksiä tai mitä tahansa. Mä itse ajattelen oikeastaan koko ajan kaikkea muuta paitsi niitä asioita, joita tulen opettamaan..

Tässä asiassa on nyt ratkaisevaa se minkä ikäisenä sä esiinnyit siellä chatissa ja minkä ikäinen se ope on. Jos esiinnyit vanhempana kuin mitä olet tai ilman ikää ja se ope on vielä itse nuori (joku 22-27) niin sillä opella ei oo mitään hävettävää. Jos taas oman ikäisenäsi ja se ope on joku yli 40 niin silloin kyseessä on kieltämättä hieman pervo äijä. Mutta todennäköisesti siinäkin on kysymys vain siitä, ettei se oo kiinnostunut oman ikäisistään lihavista ja rupsahtaneista naisista vaan kiinteistä parikymppisistä eikä se oo tehnyt mitään laitonta, koska suojaikäraja on 16. Lapsiin sekaantujat on erikseen.

Mutta ymmärrän kyllä, että sua harmittaa jos oot aina ennen pitänyt opettajia sellaisina nuhteettomina ja täydellisinä kansalaisina, jotka ei edes syö eikä käy vessanpöntöllä tai tee mitään normaali ihmisten asioita. Tai ehkä sä olit ihastunut siihen opettajaan (olettaen, että se on nuori) ja nyt sun illuusio mahdollisesta tulevasta miesystävästä hajosi kun näitkin, ettei se halua naisista muuta kuin seksiä..

En mä nyt oikein osaa muuta sanoa, kuin että pidä jatkossa järki mukana touhuissa äläkä yöunia menetä.

Äänestä

Saatana! Jos suoraan saa sanoa!

Te ette nyt ymmärrä. :´(

Kaikki tulee tänne esittämään opettajaa ja saarnaamaan siitä, että "on opetki ihan tavallisii ihmisii!!!11". Kun nyt siitä ei ole kyse!
Kyllä minä tiedn, että opettajatkin harrastavat seksiä ja ryyppävät viikonloppusin ja hakkaavat vaimojaan ja lapsiaan ja pettävät puolisoaan ym. mutta KUN SIITÄ EI NYT OLE KYSE!!

Vaan siitä, että on TIETÄMÄTTÄÄN harrastanut nettiseksiä opettajansa kanssa. Saatana teidän kanssanne. Tuskin tekään innosta hihkuisitte, jos saisitte tietää, että se PervoPete69 jostain chatista onkin opettajanne. Sehän on aivan sama, jos tietämättään lähettelisi sähköpostissa rakkausviestejä jonkun kanssa, joka myöhemmin paljastuisi omaksi äitiksi tai isiksi! Ai niin, mutta onhan neki vaan tavalLisiA ihmisiä!1

Äänestä
  • Mikä itse sitten oot, Pervo-Marjaanako? Niin ne varmaan susta ajattelee, kun saavat tietää, mitä touhuilet netissä...
    En usko koko juttuun; miksi esim. kirjottaisit: "en edes uskalla kertoa parhaalle ystävälleni, Suville?" (Suvin oikeaa nimeä et varmasti olisi viestiisi laittanut, mutta miksi sitten edes väärää? Jotta tarinasi kuulostaisi uskottavammalta?
    Olet muka täyttämässä 18 vuotta, mutta kirjoituksesi perusteella olet ennemminkin fantasioiva 15-vuotias. Mitä "kicksejä" tästäkin saat?

    Äänestä

  • Jaahas kirjoitti:

    Mikä itse sitten oot, Pervo-Marjaanako? Niin ne varmaan susta ajattelee, kun saavat tietää, mitä touhuilet netissä...

    kun tänne keskustelu systeemiin laittaa viestin, niin vastaanottoko on todella tuollaista... todella ala-arvoista toisten panettelua...marjaana nyt vain sattui kertomaan asian, joka oli jollain lailla epätavallinen... niin te rakkaat kanssaihmiset kirjoittelette vastaan kuin hän olisi teille pahaa tehnyt... miettikää nyt vähän ennen kuin kirjoittelette tuommoisia... no mutta ihmisiähän tekin olette...

    Mitä pahaa siinä on, jos mainitsee kaverinsa nimen?

    Voi kyynel, mistä kaikesta ihmiset keksivätkään valittamisen aihetta.

    Äänestä

  • eliza kirjoitti:

    Kiitos, kun puolustit minua.
    Olet kiva ihminen.

    Äänestä

  • Marjaana85 kirjoitti:

    Mitä pahaa siinä on, jos mainitsee kaverinsa nimen?

    Voi kyynel, mistä kaikesta ihmiset keksivätkään valittamisen aihetta.

    Kaikesta ne ihmiset tosiaan valittavatkin. Tuolla ylhäälläkin joku nimimerkillä Marjaana85 vuodatti monta riviä valitusta siitä kun oli itse mennyt tirkistelemään nettisexi "kaverinsa" henkilöllisyyden selville. Sitten henkilö osoittautuikin omaksi opettajaksi, ja se ei ollut enää kivaa. Oliko pakko mennä tirkistelemään? Sinähät et edes halunnut tavata näitä kahta livenä. Miksi sitten lähdit heitä vakoilemaan?!?! Sitten vielä viitsit itkeä sitä täällä, etkä kestä sitä jos sun toimintaa arvostellaan. Opettajasi sentään uskalsi näyttäytyä julkisesti, toisin kuin sinä.

    Äänestä

  • En tiedä millainen suhde sulla on opettajaasi muuten, mutta ei vanhemmat ja opettaja välttämättä ole aivan sama asia tuollaisessa tapauksessa. Musta olis vaan todella jännää jos sais tietää, että harrastan nettiseksiä parin naisopettajani kanssa ;) En ollenkaan pistäisi pahakseni jos niin pääsisi käymään, päinvastoin. :)

  • wilbur kirjoitti:

    En tiedä millainen suhde sulla on opettajaasi muuten, mutta ei vanhemmat ja opettaja välttämättä ole aivan sama asia tuollaisessa tapauksessa. Musta olis vaan todella jännää jos sais tietää, että harrastan nettiseksiä parin naisopettajani kanssa ;) En ollenkaan pistäisi pahakseni jos niin pääsisi käymään, päinvastoin. :)

    Mutta kun kaikki eivät ole innostuneita naimaan oåpettajansa kanssa!!

    :( :( :/ :/

    Äänestä

Kyllä se on niin , että sinä nuorena tyttönä ehdottelit mulle kaikkea seksiin liittyvää tosissaan ja minä pelleilin kustannuksellasi.
Olen niin perin pohjin kyllästynyt tuollaisiin
lapsellisiin tyttöihin, joiden koulumenestys on
niin heikkoa, että juuri luokaltaan pääsee.
Minkä silti kukaan älykkyysosamäärälleen voi.
Senhän saa synnyin lahjanaan.
T: Opettaja

Äänestä
  • ...on se niin kumma kun tämä "opettaja" ei osaa edes oikeinkirjoituksen alkeita......=) voisit nyt mennä itseesi ja miettiä että kuinka moni todellakin uskoo viestiisi "aitouteen"... kuinka vanha muuten olet, "opettaja"? 15? 14?

    vaikka minähän se tyhmä olen kun jaksan edes kommentoida tämmöstä...

    Äänestä

  • MaryAnn kirjoitti:

    ...on se niin kumma kun tämä "opettaja" ei osaa edes oikeinkirjoituksen alkeita......=) voisit nyt mennä itseesi ja miettiä että kuinka moni todellakin uskoo viestiisi "aitouteen"... kuinka vanha muuten olet, "opettaja"? 15? 14?

    vaikka minähän se tyhmä olen kun jaksan edes kommentoida tämmöstä...

    Sinähän nyt varsinainen vekkuli olet herranjumala sentään, et varmaan tullut miettineeks että se tahallaan halusi pilkata ja laittaa Opettaja nimen itselleen? ei, kyllä se varmaan yritti ihan pokkana jäljitellä oikean opettajan tapoja.. En voi muutaku sanoa että imekää sykkivää.

    Mitenkäs vanha itse olitkaan? et säkään nyt aivan hirveän vanhalta tunnu? Voin sanoa ite että olen 17v, mutta et kuulosta paljoakaan kokeneemmalta.. Vai että niin

    Äänestä

  • imekää kirjoitti:

    No juuh, eipä sitä kukaa tiedäkkään että kuka yrittää esittää ketäkin ja miksi... En ymmärrä itseäni että miksi edes keskustelen tällaisista. Noh, minäpä meen kullan kainaloon tuonne sohvalle odottelemaan simpsonien alkua, en viitti kirjoitella tänne just nyt mitään rakentavaa....

    Äänestä

Ite oon joskus harrastanu samaa. Kuinka moni netissä "sekstaavista" on muka ihan tosissaan? Sitten jälkeenpäin nähdään ja pannaan vai? Mä en ymmärrä kuinka joku voi (tossa aiemmissa teksteissä) loukkaantua kun netissä valehdellaan??? Voi jessus! Uskotteko te äijät siihen että jokainen chatissa hääräilevä Kati-24 tai Minna 17v on 170cm, 50kg, blondi, kaunis, hyväperseinen, harrastaa 10 eri urheilulajia ja kuppikoko on D. Ootte aika epätoivoisia jos etitte panoseuraa sieltä, siis vieläpä tosissanne! Mun mielestä ei oo oikeutettua syyttää marjaanaa siitä että hän valehteli tms. Saisitte syyttää puolta suomea sillä perusteella! Kuinka moni netissä esiintyy TÄYSIN omana persoonanaan? Ettei muuta hiusten tai silmien väriään, lisää muutamaa pituussenttiä tai vähennä painosta muutamaa kiloa? Voi kasvakaa nyt. Antakaa nuorten leikkiä ja keskittykää omiin "vakaviin" seuranhakuilmoituksiinne siellä "pikaiset vitosella" palstallanne... Ja jos ette harrasta chattailua niin älkää sitten vaivautuko tähän keskusteluun puuttumaan kun ette siitä paskaakaan tiedä! Kovaa tekstiä mutta aiva sama.

Äänestä
  • Siis sun kirjotuksessas oli sentään järkeä. Nää muut paskantärkeet ihmiset ei ole ymmärtänyt nettiseksin ideaa. Siinä on tarkoituskin luoda toiselle ihmiselle mahdollisimman mieleinen kuva itsestään, joten auttamattakin kiloja karistellaan ja pituutta lisäillään! Marjaana on inhimillisesti, ja mun mielestä itsesuojeluvaistoa kuunnellen, hiukan muutellut itseään. Jospa opettaja onkin kysynyt marjaanalta :"aah, oletko vaalea kaunotar, en kiihotu bruneteista?", niin olisiko marjaanan nettiseksin toivossa pitänyt vastata: "en, olen brunetti ja siitä ylpeä, enkä täten voi asialle mitään!"...? Hei järki käteen, nettiseksi on virtuaalista, ja siinä jokainen ihminen saa toimia joko omana itsenään tai muuttaa persoonaansa täysin erilaiseksi. Ja ymmärrän Marjaanan yskän, hän selvästikin kiusaantuu siitä ajatuksesta että juuri opettaja, jota näkee n. 5pvä/vko, puheli netissä rivoja tuhmuuksia. Sama kai se olisi ollut vaikka tämä nettisextaaja olisi ollut koulun keittäjä tai talonmies! Herätkää idiootit todellisuuteen!!! Tsemiä sulle Marjaana85... :)

    Äänestä

  • naenen kirjoitti:

    Siis sun kirjotuksessas oli sentään järkeä. Nää muut paskantärkeet ihmiset ei ole ymmärtänyt nettiseksin ideaa. Siinä on tarkoituskin luoda toiselle ihmiselle mahdollisimman mieleinen kuva itsestään, joten auttamattakin kiloja karistellaan ja pituutta lisäillään! Marjaana on inhimillisesti, ja mun mielestä itsesuojeluvaistoa kuunnellen, hiukan muutellut itseään. Jospa opettaja onkin kysynyt marjaanalta :"aah, oletko vaalea kaunotar, en kiihotu bruneteista?", niin olisiko marjaanan nettiseksin toivossa pitänyt vastata: "en, olen brunetti ja siitä ylpeä, enkä täten voi asialle mitään!"...? Hei järki käteen, nettiseksi on virtuaalista, ja siinä jokainen ihminen saa toimia joko omana itsenään tai muuttaa persoonaansa täysin erilaiseksi. Ja ymmärrän Marjaanan yskän, hän selvästikin kiusaantuu siitä ajatuksesta että juuri opettaja, jota näkee n. 5pvä/vko, puheli netissä rivoja tuhmuuksia. Sama kai se olisi ollut vaikka tämä nettisextaaja olisi ollut koulun keittäjä tai talonmies! Herätkää idiootit todellisuuteen!!! Tsemiä sulle Marjaana85... :)

    Kiitos teille kummallekin, kun sentään ymmärsitte. :)

    Äänestä

Voi hyvä helvetti minkä stressin ja häpeä opettaja olisi saanutkaan jos olisi tiennyt oppilaansa olevan sesksiseurana netissä.
Ajatelkaa hiukan opettajankin kannalta asiaa.
Hyi helvetti nuoria seksinälkäisiä oppilaita.

Äänestä

Sen kun pidät asian omana tietonasi. Tietysti totuus on ihmeellisempää kun mitkään tarinat.
Ota huumorilla ja hihittele mielessäsi omituisen maikan vielä omituisemmille vapaa-ajan huveille,
Tuskinpa tuo arvaa mitään, ellet käytökselläsi paljasta outoja ajatuksia.
Luonnollistahan se, kyllä opettajillakin (ja vanhemmilla, isovanhemmilla yms.) on omat mieltymykset ja seksielämää.
Pitää vaan kasvaa aikuiseksi, eikä leikkiä aikuisten leikkejä jos niihin ei ole kypsä. Mutta kyllä maailma opettaa sinustakin kunnon tunnottoman luntun vielä, joka ei arastele yhtään lähteä vaikka naiskentelemaan omaa opettajaansa.

Äänestä

...että eikö opettaja ymmärrä omaa auktoriteettiaan ja sitä että tarvitsisi varmaan pitää jonkinlaista suhtaa tälläisissä asioissa...? Tokihan opettajallakin on haluja ja himoja, tottakai, mutta onkohan vähän väärä paikka alkaa niitä chatissa lallattamaan. Ei se mitään jos toimii anonyyminä, mutta että menee tapaamaan ihmisiä jotka saattavat hyvinkin olla tuttuja, ihan mitä kautta tahansa. Niinkuin nyt kävi, oli kyse oppilaasta. Jos vanhemmat saisivat tietää, niin he eivät takuulla pitäisi ajatuksesta että opettajasetä nuolee heidän tyttärensä kuumaa pillua. Eihän opettaja sen kummempi ihminen ole kuin me muutkaan, mutta hänen täytyisi näyttää nuorille sellaista esimerkkiä mikä kelpaa vanhempienkin mielestä kasvunmalliksi heidän lapsilleen. Ja kuinka moni vanhempi sallii lapsensa harrastavan nettiseksiä, tapaamisiin asti?

Äänestä

Mä nyt haluan huomioida muutamia asioita... ihan vakavissaan.

Ensiksikin: täällä valitettiin Marjaanalle, että se ei ollut reilu kun valehteli itsestään. Nää samat tyypit ilmoitti olevansa opettajia, mutta ei osannu pilkkua käyttää. Ettehän te vain VALEHDELLEET netissä?! Netti on paikka jossa voi olla sellainen kun haluaa olla. Tuskin on maailmanloppu, jos sanoo olevana blondi vaikka on brunette. Toi on tosi pientä. Vaikka se on valehtelua, niin virtuaalimaailmassa saa käyttää mun mielestä vähän fantasiaa, jos kyse on vaan "huvista". Mun mielestä. On eria asia, jos juttu on vakavampi ja esim. just tapaamiset tulee kuvioon.

Sitten: nettiseksistä. Mä en näe nettiseksissä kerta kaikkiaan MITÄÄN pahaa! Mä en ymmärrä teitä, jotka sanotte että se on sairasta ja kakaroiden touhua. Se on aivan harmitonta! Seksuaalisuus ja halu seksiin syntyy tosi nuorena, paljon nuorempana kun monet uskoisikaan. Mä myönnän, että nettisekstasin ekan kerran 12 vuotiaana ja mun mielestä se oli mukavaa. Varhaisnuoret ja nuoret ovat tarpeeksi vanhoja oppiakseen ja tietääkseen seksistä, mutta ehdottomasti liian nuoria harrastamaan sitä. Ne tutustuu omaan seksuaalisuuteensa nettiseksin avulla, ja kuten sanoin, se on ihan harmitonta. Siinä kuvitellaan, fantasioidaan ja nautitaan, eikä silti tehdä mitään mikä kaduttaisi. Päinvastoin, mun mielestä nettiseksi on äärimmäisen fiksua: ei sairauksia, raskauksia, raiskauksia, kipuja, pelkoja, seurauksia tms. mikä ei kuulu elämään vielä mooooneen vuoteen, vaan se vain on... No, harjoittelua! Tajuaako joku?? En oo kovin hyvä selittämään... :)

Ja lopuksi: sun ongelma, Marjaana. Anteeks, mutta mä en varsinaisesti ymmärrä, että mitä mun pitäis sanoa. Mä tiedän että toi asia varmasti vaivaa sua, mutta kukaan ei tehnyt tossa tapauksessa väärin, mun mielestä! Et sinä, ei se blondi, eikä opettajasikaan. Ihan niinku kellä tahansa muullakin, aikusillakin on oikeus nettiseksiin. Eikä mun mielestä oo mitään vikaa siinäkään, että se harrasti nettiseksiä nuoremman tytön kanssa. Sehän on edelleenkin ihan harmitonta. Se fantasioi nuoresta naisesta, joka on ihan luonnollista. Mutta siinä se mokas, kun halus tavata sut, koska jos se oli tietoinen teidän ikäerosta (joka oli muuten mikä?) niin sen olis kuulunu jättää koko homma nettiin.

Mutta mitä sun pitäis tehdä asialle? Ei mitään. Mitä sä voisit tehdä? Mitä sun muka pitäis tehdä? Sitä mä en hokaa... Mitä meidän pitäis neuvoa, sillä tällä hetkellä sun ongelma ei oo mikään muu kun se nolostus. Mutta mä voin vaan sanoa, että ÄLÄ HÄPEÄ! Siinä ei oo mitään hävettävää! Sä et tehny yhtään mitään väärin, ja teit tajuttoman fiksusti kun et tavannu sitä. Jos haluut vielä harrastaa nettiseksiä, tee se, mutta en kyllä ikinä suosuttele tapaamaan nettiseksikavereita. Koska netti ja todellisuus on niin eri asioita!

Onnea!

Tv: Jessica, 15w

Äänestä

Mun tyttökaveri oli lehtorien iltaseuraa.
Sit se kehui sillä mulle, että saisi minut
suuttumaan. Mutta nykyisinpä se tyttö minun lattioita luuttuaa.

Äänestä

Missä se isos'stoorin jatko...vai missasinko mä sen?

Äänestä

... puhelin-numeron 059,sekä sen paikalle tulleet numerot? Kuinka moni oli rehellinen esim. omasta ulkonäöstään jms.? Pari kertaa tuli sovittua murrosikäisenä tapaaminen.Eipä ollut vastassa komeaa sporttista urosta,joksi tyyppi oli itsensä kuvannut.Joten samaa huijausta harrastettiin jo ennen netin yleistymistä!Mikäs ihme tuo nyt sitten tänäpäivänä on?

Äänestä

Kyl sun kannatta puhua jollekin, muuten tulet varmasti hulluksi.......:) mut päätös on sun, eikä kuka voi puuttua siihen, kerrotko vai et, ni se on sun valinta!!!!!

Tää on mun neuvo sul, yritä keksiä keinoa.
Ystävällisen terveisin Tiina

Äänestä

Karmeeta!!! Tai siis karmee juttu...voit harrastaa nettisexii, mutta tarkista ensin kuka siellä päässä on...kysy vaikka "huvikses" nimeä =D

Äänestä

Nii mitä helvattaa sä alat mamoilee, nytte luot itellees jonkun feikki sähköpostin, ja pyydät sitä kirjottelee sinne ja jatkat vaa täysillä... =d Vittu mä oisin ainaki iha myyty jos mulla ois samanlainen tilanne.

Äänestä

ajatteleppa kuinka mukavaa olisi naida opettajan kanssa vaikka kuolussa kahdenkeskisessä opetuksessa:))

Äänestä

mikä hätä sulla on jos et kertonut ulkonäköäsi tarkkaan niin tuskin opes aavistaa mitään. Unohda koko juttu. Ainakin se on ohi kun koulu loppuu.

PS. Puhu pukille! HAHAHAHAHAHAAHAHAAA!!!!!!!! ei ollu hauskaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marjaana85 kirjoitti:

Voi ei, mitä kamalaa minulle sattui. :( Olen harrastanut leikkimielellä nettiseksiä samaan aikaan eräässä chatissa yhden ukkelin ja ja yhden naisen kanssa. Toinen asui samassa kaupungissa kuin minä ja toinen aika lähellä. Sitten kerran ne toiset alkoivat sopimaan jotain tapaamista, johon minä en kuitenkaan halunnut osallistua. Tapaaminen oli tässä yksi päivä ja tapaamispaikka oli meidän kaupungissa yhden kaupan edessä.

Olin kuitenkin hyvin utelias ja päätin mennä paikalle salaa katsomaan, ketkä sinne oikein tulivat. Onneksi olin sanonut., että minulla on ruskeat hiukset, vaikka oikeasti on vaaleat.

Mutta sitten olikin suuri järkytys! Nimittäin kuka se siellä seisoikaan tapaamispaikalla ellei yksi opettajani! Pian sinne tuli viehkeä blondi (jonka kuvan olin nähnyt netissä, kun se näytti sen meille) ja ne lähtivät kaksistaan opettajan autolla johonkin! VOI EI, SANON MINÄ!

Arvatkaa vaan, minkälaisia ajatuksia se opettaja minussa nyt herättää?!?!! Tänäänkin istun siellä luokassa aivan eturivissä, enkä voi sille mitään, että se opettaja ei aiheuta kovin mukavia ajatuksia. Kun se selittää jotain asioita, niin ainoa asia, mikä siitä tulee mieleen on sen chatissa kirjoittamat viestit, esim. *nuolee marjaanan kuumaa pillua*. :/ :( :´(

VOi ei! Olen aivan järkyttynyt. En enää ikinä harrasta mitään nettiseksiä! Pelkään, että se opettaja aavistaa, että minä olen sen nettiseksikumppani. En edes ollenkaan pitänyt siitä! Onneksi en mennyt siihen tapaamiseen!!

Auttakaa minua poloista. :( Mitä pitää tehdä? Älkää sanoko, että puhu jollekin, koska en kehtaa esim. kertoa parhaalle ystävälleni Suville. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu