http://www.iltalehti.fi/autot/200610055194163_ae.shtml
Yleinen virhe ryhmittymisessä jossa ei ole kääntyjälle erillistä kaistaa. On että hän ylittää keskiviivan tai joka tapauksessa turhaan ajaa sen viereen vaikka takaa tuleville ei silti jää tilaa ajaa ohi! Turha häiritä vastaa tuleva liikennettä ajamalla puolen metrin päähän heistä.
Toinen yleinen virhe on kääntää ratti tai jopa koko auto valmiiksi aiottuun suuntaan kun on pysähdytty kääntymistä odottamaan. Riski tässä on se että jos joku ajaa perään/takakulmaan niin kun auto silloin ehkä liikkuu eteen päin niin minne se silloin menee kun ratti on valmiiksi käännetty tai jopa koko auto osoittaa vastaan tulevien puolelle. Talvella varsinkin kun ei ole kitkaa renkaiden alla välttämättä kovinkaan paljoa niin jo pienestäkin tönäysystä voi käydä yllä mainitun tavoin.
Edelliseen lisäten vielä että. Kun jätetään joku alle auton mitan kokoinen tila takaa tuleville ja joku takaa tuleva arvioi sen väärin. Voi käydä niin että perääsi ajetaan ja kun se osuu takakulmaan niin autosi menee myös jonkin verran myös vastaan tulevien eteen. Talvella tälläinen voi syntyä myös kun takaa tuleva yrittää ohittaa sinua jonkun lumivallin kautta ja ei pääsekkään sen päälle ja siten törmää autosi perään.
Vielä muusta ryhmittymisestä, auton sijainti kaistalla. Kun olet vasemmalle kääntyvien kaistalla ja liikenteen erottaa liikenteen jakaja niin ryhmitytään vasempaan reunaan. Kun taas käännytään oikealle ryhmitytään aina oikeaan reunaan.
Ei siis "sporttisia" ajolinjoja koska niissä hyvin usein tämä sporttinen ei huomaa edes ajolinjansa menevän toista autoa hipoen joka tulee takaa toista kaistaa pitkin. Kaiken huippuhan on kun pysähtyneenä jäädään väärään reunaan ja joku takaa tuleva joutuu ajamaan senttien päästä tai jopa joku raskaanliikenteen ajoneuvo ei edes pääse ohi suurien etu tai taka-akselin ylityksien vuoksi.
Taidolla ei "sporttisuudella" !

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään vasempaan reunaan.
Silloin esim. ohittamaan lähtevät näkevät sinut paremmin ja tietävät olla ohittamatta. Samoin itse näet paremmin taaksepäin... Ja 90% tapauksista ohi kyllä mahtuu (maanteillä).
Jos tie on leveä, taajamatiet ei yleensä juuri taas ole.
Mutta silti. Aina ryhmitytään siihen reunaan johon ollaan kääntymässä.
Jostain syystä täällä Helsingissä on yleistynyt tapa ryhmittyä vasemmalle ja kääntyä sitten oikealle... Normaalisti tämä olisi vain tyhmän näköistä, mutta parissa paikassa tiessä on sen verran leveyttä että siinä mahtuu kaksi autoa rinnan ja siinä onkin sitten saanut tööttäillä kun joku sulkeekin mutkan edessä... :)