Olen tavallinen nainen.
Olen onnellinen,elän terveellisesti ja kaikki muutenkin on hyvin.Ainoa asia joka tekee elämästäni ei niin hyvää on pelko, pelkään kuolemaa ja kaikkea siihen liittyvää.Kun ajattelenkin mitä sitten kun kuolen? minut valtaa tyhjä tunne ja olo muuttuu kamalaksi. Etenkin iltaisin tälläistä esiintyy ja se häiritsee minua. Onko kenelläkään ollut samanlaista pelkoa ja jos on mistä sait apua? auttakaa, tämä ei ole mukavaa!
Olen onnellinen,elän terveellisesti ja kaikki muutenkin on hyvin.Ainoa asia joka tekee elämästäni ei niin hyvää on pelko, pelkään kuolemaa ja kaikkea siihen liittyvää.Kun ajattelenkin mitä sitten kun kuolen? minut valtaa tyhjä tunne ja olo muuttuu kamalaksi. Etenkin iltaisin tälläistä esiintyy ja se häiritsee minua. Onko kenelläkään ollut samanlaista pelkoa ja jos on mistä sait apua? auttakaa, tämä ei ole mukavaa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
mulla on ollu jo pitkään masennusta ja ahistusta ja siihen liittyvää levottomuutta. Varsinkin kun on oikein paha ahistus päällä, niin myös tuo kuolemanpelko nousee pinnalle. Ja ihan joka päivä se tavalla tai toisella häiritsee mun elämää. Tarkkailen elimistöäni ja kaiken maailman oireita hirmu tarkasti -en mahda sille mitään- ja pelkään että "mitäs jos tämä ja tämä ei olekaan masennukseen liittyvää ja psykologista vaan jotain vaarallisempaa...kuolenkohan tähän?" Krapulassa nää pelkotilat voimistuu myöskin entisestään, kuten tänä iltana...henkee ahistaa ja mä pelkään et jos sen taustalla on joku vakava sairaus, tietysti kuolemaan johtava sellainen...ajattelen, että eihän tää kaikki voi olla vaan psykologista....päähän vihlasee ja aattelen et siellä varmaan on joku suoni repeemäisillään...mahaan koskee ja pelkään sen johtuvan jostain syövästä...kenties mun psykologiset oireet johtuukin jostain vakavasta sairaudesta ja mä pöllö en oo tajunnu hakeutua ajoissa lääkärille...tällaisten ajatusten kans taistelen päivittäin. Jos luen tai kuulen jostain et joku on kuollu, mua alkaa ahistaa kun tajuan taas kuinka minäkin olen kuoleman armoilla; koskaan ei tiedä milloin ja miten se tulee eikä siltä voi välttyä vaikka mitä tekis.Vääjäämättä se vaanii ja vie mut joku päivä. Enkä voi hyväksyä sitä. Tätä on jatkunu jo kauan ja välillä on tuntunu että olo jopa ois hieman helpottanu, joskus osaan olla vain "hällä väliä" asenteella, mutta sitten taas...tuntuu kuin se olisi vain periksi antamista ja kuolemalle alistumista, enkä halua niinkään tehdä...psykologin kans oon jutellu, tosin siitä on kauan aikaa, jätin sen kesken ja nyt pitäis aloittaa uudelleen. Tuntuu vain niin hölmölle selittää näitä juttuja jollekulle joka ei kumminkaan näe asiaa samalta kantilta kuin minä. Mutta toisaalta, apua mä tähän tarviin, näinkään asiat ei saa jatkua...ehkä ensi viikolla soitan ja varaan taas ajan...
sinun oireesi ovat erinlaisempia kuin minun.
minulla ei ole mitään tuollaista että tarkkailisin itseäni, mietin vain pääni puhbki, kysymystä mitä on kuoleman jälkeen? enkä saa siihen loppua. mutta kiitos viestistä oli kiva kuulla omista asioistasi. itsekkin ajattelin että jospa menisin jollekki koulutetulle ihmiselle puhumaan..
Ongelmiesi syyksi on kaksi eri vaihtoehtoa. Toinen on jonkinlainen psyykkinen ongelma. Sitä voisi kai hoitaa terapioimalla ja lääkkeillä. Mutta pidän ehkä todennäköisempänä sitä, että olet epävarma siitä, mitä sinulle tapahtuu kuoleman jälkeen. Ehkä olisi parasta, että miettisit sitä. Minä tulin uskoon 11-vuotiaana. En ole koskaan pelännyt kuolemaa, se ei kuulu sen ikäisen maailmaan. En siis tullut uskoon kuolemanpelon takia, kuten usein väitetään. Luulen silti, että löytäisit Jeesukselta avun tilanteeseesi. Jos vaikka avaisit Raamatun sieltä Uuden testamentin puolelta. Jeesus on kuolemallaan sovittanut sinunkin kaikki syntisi ja voittanut kuoleman vallan. Kun turvaat Jeesukseen, sinulla ei ole mitään pelättävää kuolemassa. Siten pääset Jeesuksen luo. Jos olet kastettu jossain elämäsi vaiheessa, taivaan aarteet kuuluvat sinulle, vaikka olisitkin joskus jättänyt Jeesuksen taaksesi tai et koskaan hänestä paljoa kuullutkaan. Jeesuksen vastaanottamiseen ei ole mitään tiettyä kaavaa, mutta voit rukoilla esim. näin: "Jeesus, tunnustan tehneeni syntiä. Anna kaikki syntini anteeksi ja tule elämäni Herraksi. Amen." Sanamuodoilla ei ole mitään väliä, tuo oli vain ehdotus siltä varalta, että et oikein osaa rukoilla. Voit myös jutella asiasta jonkun uskovan ihmisen kanssa. Kasvokkain on helpompi auttaa kuin netissä.
En tiedä, mikä vakaumuksesi on. Ehkä tämä vastaus suututtaa sinua. Ihan tiedoksi: tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan uskonasioista tälle palstalle. Jeesus ei ole automaattinen vastaus mielenterveyden ongelmiin. Epäilen vaan, että sinulla ei ole niitä. En halua tuputtaa, pakottaa enkä käännyttää ketään. Jos peläät ennemminkin itse kuolemisprosessiin liittyviä kipuja tms, paikkasi on ehdottomasti kognitiiviseen psykoterapiaan perehtyneen terapeutin vastaanotolla! Samoin, jos kuoleman jälkeinen elämä tai sen puute ei ahdista sinua, vaan ongelma on yleisellä tasolla.
Ei vastauksesi suututtanut minua,
se tavallaan myös auttoi.
ja kyllä uskonkin jumalaan ja jeesukseen.
silti minua vain mietityttää kaikki mitä sen jälkeen on..ei niin hirveän kivaa mietittävää kunhan vain tulee mietittyä, aika tyhmääkin sellainen..mutta kiitos vastauksestasi!:)
Minullakin nousee ns. pelko pahasta ja siihen liittyvistä asioista yleensä iltaisin, ei aina, mutta joskus. Se on ihan normaalia pelätä, että jtn pahaa sattuu, ei kovin moni sellaista toivo. Mutta joskus minulla nousee pinnalle äitini sairaus (joka on hoidettu, aikaa kaksi vuotta) ja se nostaa pelon pintaa, että entä jos se uusii? Ahdistus tulee, enkä mahda sille mitään, kyllä sitten yritän järjellisesti rauhotella itseäni, turha pelätä, en voi tietää tulevaisuutta ja uusimiseenkin on pieni mahdollisuus vain. Mutta joskus pelko pääsee kovaksi. Varsinkin muutamia vuosia sitten, kun asuin äitini kanssa kahden, pelko otti yliotteen, rukoilin äidiltäni, että muutetaan mummolaan tai jonnekkin, aloin huolehtia äidistä, mitä minun ei tarvinnut todellakaan tehdä. Sitten kun äitini ja isäpuoleni muutti yhteen kova pelko loppui. Silloin tällöin pelko yrittää taas, mutta olen isompi nyt niin järki pelaa paremmin. Mutta se muistuttaa siitä raskaasta ajasta minulle.
.......
Minulla in samoja ongelmia vaikka elämä on hyvin. Koko ajan pelkään läheisten ja itseni puolesta, että jotain pahaa tapahtuu. Olen vasta 15, joten toivon että tämä ei vaivaa minua loppu elämääni.
Toivottavasti ei nyt kaikki vastustajat ala kommentoimaan, sillä vastaan juuri aloittajan ja kuolemaa pelkäävän kysymyksiin. He tahtovat henkilökohtaisia neuoja ja kokemuksia, mikä on auttanut.
Minua vaivasi kuolema 15-vuotiaana ja rauhaa en saanut mistään muusta kuin uskoontulosta. Jeesus Kristus on ainoa tuki ja turva kuoleman edessä. Hän kuolemankin voittaja. Ilman häntä olemme todella heikoilla tuon mahdin edessä.