miksi ihmiset on ujoja

miksi jätkät on idiooteja ja käytää tyttöjä hyväkseen

"Miksi joku itkee? Miksi joku nauraa?
Miksi toiset on lihavia? Toiset tikkulaihoja?
Miksi jotaki väsyttää tai masentaa? Mutta joku toinen jatkaa iloiten vaan?
Erilaisuus on rikkaus."

Näin sanoo ihminen, joka ei tiettävästikään itse ole kärsinyt ujoudesta. Voi myös olla, että jotakuta arkaa ihmistä oma uskalmattomuutensa ei häiritse tippaakaan. Veikkaisin kuitenkin, että yleensäottaen ujot ihmiset kokevat asian nimenomaan elämää rajoittavana piikkilanka-aitana, jonka toiselle puolen haluaisi päästä. Ja sinne on pääsyä, mikäli hyvin käy. Kun yksin perjantai-iltana nyhjöttää sängyllään mahtimasiksen aallonpohjalla, niin sillon tuskin ajattelee, että: "yeah, kyl se on sit rikkaus tää erilaisuus!"

Ujosteleva käyttäytyminen perustuu hyvin pitkälti opittuihin tapohin, jotka juontavat juurensa jostain aiemmista negatiivisista kokemuksista. Aivojen toiminta vaan on sellaista, että kun joutuu johonkin tilanteeseen, niin sitä alkaa kaivella mielen sopukoista vastaavia tilanteita jolloin toimi jollain tietyllä lailla ja käyttäytyy sitten sen mallin mukaan. Tiedättehän esim. Pavlovin tjsp. koirat.

Tulisi siis alkaa muuttaa käyttäytymistään, mutta etenkin suuresti ujoudsta kärsiville on kynnys aika korkea, kun on tullut niin paljo vastoinkäymisiä sosiaalisissa tilanteissa. Mieltä voi turruttaa jollain masislääkkeillä (esim. Cipramil), mikä on erittäin suotavaa ja voinee auttaa vakavimmissakin ujoustapauksissa uuden elämän alkuun.

Ujostelu on merkki siitä, että omaa hyvän mielikuvituksen, ts. osaa "eläytyä" hyvin. Pitäis vaan osata eläytyä ja toimia juuri päinvastaisella tavalla, kun mitä on tottunut. Itse en vielä sitä täydellisesti taida, mutta paljon olen eteenpäin asiassa päässyt kun reilu vuosi sitten aloitin kampanjani "Lapin mies against the shyness".

Ujoutta potevat, ottakaa ihmeessä yhteyttä kouluterveydenhoitajaan/psykiatriin. Apua on tarjolla ja voitte oikeasti, jos ette täysin nujertaa muurejanne, niin ainakin pienentää niiden kokonaismassaa!

Lapin mies kirjoitti:

"Miksi joku itkee? Miksi joku nauraa?
Miksi toiset on lihavia? Toiset tikkulaihoja?
Miksi jotaki väsyttää tai masentaa? Mutta joku toinen jatkaa iloiten vaan?
Erilaisuus on rikkaus."

Näin sanoo ihminen, joka ei tiettävästikään itse ole kärsinyt ujoudesta. Voi myös olla, että jotakuta arkaa ihmistä oma uskalmattomuutensa ei häiritse tippaakaan. Veikkaisin kuitenkin, että yleensäottaen ujot ihmiset kokevat asian nimenomaan elämää rajoittavana piikkilanka-aitana, jonka toiselle puolen haluaisi päästä. Ja sinne on pääsyä, mikäli hyvin käy. Kun yksin perjantai-iltana nyhjöttää sängyllään mahtimasiksen aallonpohjalla, niin sillon tuskin ajattelee, että: "yeah, kyl se on sit rikkaus tää erilaisuus!"

Ujosteleva käyttäytyminen perustuu hyvin pitkälti opittuihin tapohin, jotka juontavat juurensa jostain aiemmista negatiivisista kokemuksista. Aivojen toiminta vaan on sellaista, että kun joutuu johonkin tilanteeseen, niin sitä alkaa kaivella mielen sopukoista vastaavia tilanteita jolloin toimi jollain tietyllä lailla ja käyttäytyy sitten sen mallin mukaan. Tiedättehän esim. Pavlovin tjsp. koirat.

Tulisi siis alkaa muuttaa käyttäytymistään, mutta etenkin suuresti ujoudsta kärsiville on kynnys aika korkea, kun on tullut niin paljo vastoinkäymisiä sosiaalisissa tilanteissa. Mieltä voi turruttaa jollain masislääkkeillä (esim. Cipramil), mikä on erittäin suotavaa ja voinee auttaa vakavimmissakin ujoustapauksissa uuden elämän alkuun.

Ujostelu on merkki siitä, että omaa hyvän mielikuvituksen, ts. osaa "eläytyä" hyvin. Pitäis vaan osata eläytyä ja toimia juuri päinvastaisella tavalla, kun mitä on tottunut. Itse en vielä sitä täydellisesti taida, mutta paljon olen eteenpäin asiassa päässyt kun reilu vuosi sitten aloitin kampanjani "Lapin mies against the shyness".

Ujoutta potevat, ottakaa ihmeessä yhteyttä kouluterveydenhoitajaan/psykiatriin. Apua on tarjolla ja voitte oikeasti, jos ette täysin nujertaa muurejanne, niin ainakin pienentää niiden kokonaismassaa!

Ensinnäkin: mielestäni ujous ei ole merkki jostain "kauan sitten tapahtuneesta negatiivisesta asiasta", vaan yksinkertaisesti äidinmaidosta imetty persoonallisuuden ominaisuus.

Ujoutta vastaan voi ujo taistella, ja niin pitääkin, jos ujous alkaa häiritsemään liiaksi elämää. Lääkkeitä kannattaa vetää vasta kun ujous alkaa liian pahasti vaikuttamaan elämään. Mutta tuskin ujo koskaan lopullisesti pääsee ujoudestaan eroon, sen tuntemusta voi toki lievittää altistamalla itseään tietoisen rohkeasti ujouttua aiheuttaviin tilanteisiin.

Siispä ujous kannattaa hyväksyä osaksi itseään. Silloin ujostuttamista aiheuttava tilanne ei tunnu enää niin pahalta, kun lukee ujouden ikiomaksi tavaksi reagoida tiettyihin tilanteisiin.

Nim. "Näyttelemisestä voimaa saannut ikuinen ujo"

Saat valita ujostuttaako vai hävettääkö sinua. Minua ujostuttaa. Mikään seminaari ei muuta sydäntäni.

etkä uskoisi kaikkea mitä ns. asiantuntijat viisastelevat seminaareissaan. Häpeä ja ujous ei voi missään nimessä olla synonyymeja keskenään. Ujous on persoonallisuuden piirre joka tutkijoiden mukaan havaitaan jo vauvoissa. Myönnän että ujoutta löytyy monen tasoista. Ei kannata hirveästi huolestua siitä, ellei sitten ole niin ujo että elintärkeät asiatkin jää hoitamatta.Mutta se on jo eri juttu, todennäköisesti silloin potee jo jotain jännitys- tai pelko-oiretta.
Yhdysvalloissa, jossa pintapuolinen seurustelukyky on nostettu yhdeksi terveydenmääritelmäksi, ujous on kuulemma määritelty mielenterveyshäiriöksi? Tarhaikäisiä lapsia jotka haluavat joskus leikkiä yksinkin raahataan jo kiireenvilkkaa psykiatrien tutkittaviksi. No varmasti se sitten aiheuttaa häpeän tunteita...
Valitettavasti meilläkin on näkyvästi esillä joitain psykologian ammattilaisia, jotka ihannoivat tätä amerikkalaista psykologiaa. Pyllistys sille.

Irmeli kirjoitti:

etkä uskoisi kaikkea mitä ns. asiantuntijat viisastelevat seminaareissaan. Häpeä ja ujous ei voi missään nimessä olla synonyymeja keskenään. Ujous on persoonallisuuden piirre joka tutkijoiden mukaan havaitaan jo vauvoissa. Myönnän että ujoutta löytyy monen tasoista. Ei kannata hirveästi huolestua siitä, ellei sitten ole niin ujo että elintärkeät asiatkin jää hoitamatta.Mutta se on jo eri juttu, todennäköisesti silloin potee jo jotain jännitys- tai pelko-oiretta.
Yhdysvalloissa, jossa pintapuolinen seurustelukyky on nostettu yhdeksi terveydenmääritelmäksi, ujous on kuulemma määritelty mielenterveyshäiriöksi? Tarhaikäisiä lapsia jotka haluavat joskus leikkiä yksinkin raahataan jo kiireenvilkkaa psykiatrien tutkittaviksi. No varmasti se sitten aiheuttaa häpeän tunteita...
Valitettavasti meilläkin on näkyvästi esillä joitain psykologian ammattilaisia, jotka ihannoivat tätä amerikkalaista psykologiaa. Pyllistys sille.

Voi hyvänen aika,ihan naurattaa nyt!!!
Mielestäni on hyvä tutustua myös häpeään joka on ujouden taustalla eikä kieltää sitä!? herättää mielenkiintoa miksi häpeästä ei voida puhua miksi se on tabu? Vastaus:koska sitä hävetään on helpompi piiloutua ujouden nimikkeen taakse kuin myöntää että kärsii häpeästä! Minä en kärsi enää on ihana kun on päässyt siitä vapaaksi ja nyt voi jo rauhallisin mielin vaikka poskenikin punoittaa ilman että ujostelisin sitä1

Aurinkoisia kevätpäiviä ja lintujen viserrystä kaikille!!

muta mikä on ujous voisitko kertoo