onko kohdallenne ikinä osunut todella omistushaluista vaakaa? haluaa hallita ja osaa uhkailun taidon vallan hyvin. Liian hyvin. Ja minä todella suon vapauden hänelle, mutta hän ei hirveän hyvin minulle, ilman että mustasukkaisuus nousee pintaan.. Onkohan ohimenevää vai pahenevaa.. Kellään kokemuksia..
t.Lion
Leijonat hei
7
1162
Vastaukset
- leijonana
Avioliittoon asti se kokemus johti. Myöhemmin olen joskus ihmetellyt että hengissä selvisin siitä liitosta. Henkinen väkivalta oli hänen yleisin tomintamallinsa. Sain tosin pari kertaa kokea jopa ruumiillistakin väkivaltaa. Hän yritti jatkuvasti tehdä minua mustasukkaiseksi ja se jos mikä tappoi kaikki tunteet minulta. Minä olin silloin nuori ja ehdoton ja yritin pitää liiton kasassa vaikka väkisin mutta lopulta oli pakko myöntää entten siinä onnistu. Vielä senkin jälkeen hän yritti manipuloida minua ja vierittää syytä tapahtuneista minun niskaani. Nyt minusta tuntuu että se alistettu ihminen en ollut minä ollenkaan.
- ap.
Aika yleisin on "jos nyt menet, ei tarvitse enään ikinä takaisin tulla!" kerran jopa niin uhkaavasti, että mielessä kävi, että käykö päälle. Enkä edes usein käy missään, pidän kotona olemisesta ja puuhailusta.
Aika ikävää, kun ilmenee tuollaisia piirteitä.. eikä haluais uskoa, että ne pahentuu tms. =( - leijonana
ap. kirjoitti:
Aika yleisin on "jos nyt menet, ei tarvitse enään ikinä takaisin tulla!" kerran jopa niin uhkaavasti, että mielessä kävi, että käykö päälle. Enkä edes usein käy missään, pidän kotona olemisesta ja puuhailusta.
Aika ikävää, kun ilmenee tuollaisia piirteitä.. eikä haluais uskoa, että ne pahentuu tms. =(Jätin jopa kerran sairaalaan menon kun mies sanoi etten enää löydä häntä kotoa jos nyt lähden. Monet kerrat myöhemmin mietin miksi en mennyt. Olisin säästynyt monelta tuskalta jos silloin olisin lähtenyt. Koti-ihminen minäkin olen aina ollut. Kaikkeni myös tein hänen vuokseen, passasin ja palvelin ja nielin kaikki pahat sanat. Sitä hän ei ymmärtänyt että mikään mitä nielin ei unohtunut. Hänellä ei tuntunut olevan mitään rajaa vaan aina tuli jotain vielä pahempaa vastaan. Pahinta kai oli se kun hän rajoitti minun elämääni ja oli mustasukkainen ilman aihetta ja kuitenkin itse petti minua.
- *omistushaluako*
Vaa´atko omistushalusia?Ei oo mun kohdalla ainakaan tapahtunu, enemmänki sitoutumiskammosia tapauksia mut silti ihmisinä enemmän kuin ihania... Tykästynyt on leijonaneiti vaakaan
- ap.
minäkin tykästynyt ja jo rakastunut.. ja ihania ihmisiä ovat.. mutta pirullisia puoli löytyy myös.. näköjään. Eikä ole ainut tapaus.
- Cryz(NeitsytN)
...joo, joillakin Vaa´oilla sitä vaan ei taida olla itsetunto kunnossa!... omistushalu ei ollut tuttua, mutta tuo syyn toisen niskoille vierittäminen on erittäin tuttua...
Tossa tapasi kaikinpuolin menevän ja olevan Vaaka- poikasen yksi kesä. Muuten ihan kultainen tapaus mutta puhui koko ajan muista naisista minun kuullen ylpistellen. Jo siinä vaiheessa ihmiset katsoivat minua kuin tyhmää. Olin vähän hämilläni kun aina puhui minulle kuin tyhmälle, ja luuli koukuttavansa minut, ja pompotti niinkuin halusi. Ja kun sovittiin yhdessä että mennään kahville, niin ilmestyin paikalle, ei miestä näkynyt missään, eikä näkynyt sen paremmin mitään pahoittelujakaan kännykässä. Aluksi sitä en ajatellutkaan mutta noita "ohareita" rupes tulee useammin, ja todella loukkaannuin. Jälkeenpäin sain vain ylimielisen vastauksen:"...olisin tullut, muttet säkään ollut siellä..."... meni totaalisesti hermot kumipallona oloon, ja kun sanoin sille kerran suoraan:"Jos et nyt tuu niin ei tarvii tulla, muttei sun mua tarvii pitää tyhmänä ja pompottaa!" Sitten se sysäs syyn mun niskoille sanomalla: "Sun isoveljes sanoi että sä oot ihan hullu...hän tiesi sen mut nyt hän näki kunnolla..."Jälkeenpäin kun veljeltä kysyin, niin veli ei tiennyt edes että olin sen Vaaka-miehen kans tekemisissä(iso-veli myös Vaaka, mutta oikeesti mukavampi ja lojaalimpi!)...tiedän ettei se koskaan siskostaan sellaista sanois. Ei ole ennenkään. Kun sitten jälkeenpäin soitin tälle toiselle Vaaka- miehelle ja kysyin et:"Miks hitossa valehtelit?" Kuulin ku se kavereilleen sano:"Hullu ämmä soittaa..."
Tuli siinä ihan itku kun en oikein ymmärtänyt että mitä olin tehnyt väärin. Yleensä kaikki normaalit ihmiset ilmoittaa jos ei pääse. Jos puolustin itseäni sanomalla stopin itseni pompottelulle, niin se oli vissiin hulluutta???!!! Aika outo käsitys minusta... :( *tulee taas ihan paha mieli*
Sai oikein se Vaaka- mies itseni typerykseksi:( Ja on vielä toinenkin kerta kun Vaaka- mies oli alkanut ripomaan. Olin vähän surkeassa kunnossa jossain opiskelija asuntolassa eräs kerta. Olin tykästynyt erääseen charmanttiin Vaaka- mieheen. Juttelimme siinä niitä näitä, ja sitten menin nukkumaan ihan hänen viereensä. Olin vaan ihastunut. Sieltä puolelta tuli viestiä ja juteltiin kaikenlaista. Emme edes suhteista tai mistään. Ihan vain arkipäiväistä. Hän soitti minulle että haluaa nähdä minut. Ajattelin että lähden kun ei ole muutakaan tekemistä. Sanoin että voin tullakin sinne...ja kysyin että onko siellä muita. Meni tovi ja kävin suihkussa, ja viimein pääsin paikalle. Siellä se mies riekkui toinen kainalossa ja totesi minut nähdessään:"Otin tosta toisen kun ei sua kuulunut."Mielessä kiehui jo, ja olin TODELLA pettynyt. Kuulin kun se oli haukkunut mua sille toiselle naiselle, vaikken ollut tehnyt mitään. Myöhemmin juttelimme parvekkeella, ja kysyin ihan vain huolettomasti että miksi haukut sitten mua, vaikka itse soitit että haluat mut tänne... Se otti puhelimen käteen ja soitti samalle muijalle seuraavasti:"Tää yks ahdistelee mua täällä..." SE toinen tyttö tuli ja löi mua nyrkillä. En voinut kuin olla suu ammollaan, tajuamatta mistä tässä kaikessa oli kyse??? Olenko jotenkin vääränlainen ihminen Vaa´oille vai mikä on? onneksi näistä kummastakaan suhteesta ei tullut mitään...olisin katunut loppuikäni ja elänyt helvetissä! Olisiko syynä ollut kuitenkin vain väärät seuravalinnat? Tämän kaiken takia olen menettänyt uskoni Vaaka- miehiin... EI ENÄÄ IKINÄ ONNEKSI!!!- kokenut ja näkenyt
älkää nuin jyrkästi tuomitko, psykopaatteja löytyy mistä merkeistä vaan, se taas ei liity syntymäaikaan niinkään vaan sitä seuraavaan aikaan..
Horoskooppi merkkeihin jos sanasanalta uskoo niin ei voi kuin ottaa osaa, se taitaa vaatia laajaa perehtymistä..ehkä sieltä jotain löytyy mutt luonnehäiriöt ovat asia erikseen, suojelusta teille heistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992