usko vähissä

Meillä oli aikoinaan pojan kanssa sama homma kerhossa.En enää halunnut poikaa sinne viedä,kun itku kurkussa sai mennä hakemaan,että mitähän taas oli siellä hommannut.Perhe neuvolassa käytiin eikä siittäkään ollut mitään muut hyötyä,että minun pitäisi käydä siellä keskustelemassa,kun on niin vaikeaa.Ne kun ei ymmärrä,ettei näitä asioita keskustelemalla oikeen voi muuttaa.Neuvolasta saatiin lähete tutkimuksiin joissa kartoitettiin poikaa,mutta ei niissä mitään löytynyt.Kynä työskentelyssä ongelmaa,muuttei oikeen muuta.Ongelmat tulivatkin ryhmä-ja siirtymätilanteissa.Poika pääsi kuitenkin erityislasten ryhmään päiväkotiin kuntoutuksellisista syistä.Siellä kaikki sujui suht hyvin,kun oli 8 lasta ja 4 hoitajaa.Kaikkiin tilanteisiin pystyttiin puuttumaan ajoissa ja selvittämään niitä.
Meistähän siellä kerhossa tehtiin lastensuojelu ilmoitus,kun epäiltiin väkivaltaa lasta kohtaan,kun aina oli mustelmilla.Kai niitä nyt on,kun pää edellä pitää olla joka paikkaan menossa ja kömpelyyttäkin jonkin verran.Onneksi oma neuvolan hoitaja oli palaverissa mukana eikä sittä tullut mitään enempää seuraamuksia.Aiheeton ilmoitushan se oli,mutta kun en edes saanut tietää kuka sen teki.Pojan mustelmat oli kyllä nähtävillä kun t-paidassa siellä kulki ja usein shortseissa.Että peitelty niitä ei kyllä koskaan,että siittä olisi jotain epäilyksiä tullut.Epäilin ilmoittajaksi yhtä opiskelija neitosta,joka esitti niin asiantuntijaa siellä.Meillä oli sukset ristissä heti alusta alkaen.
Eli eskari meni hyvin ja poika aloitti sitten koulun,joka oli aivan totaalinen katastrooffi.Poika ei voinut keskittyä mihinkään ja palautetta kotiin tuli jatkuvasti.Poika alkoi käyttäytyä agressiiviseti ja kielen käyttö oli kamalaa.Muutama ikkunakin tuli rikottua ja kotona täällä olimme aivan kauhuissaa,että eihän sen näin pitänyt mennä.Kun loppupalaverissa päiväkodin kanssa kaikki oli hyvin,että pienryhmään kouluun ja pitäisi sujua.Mutta koulussa kun pitää istua siinä pulpetissa paikallaan 45 min ja välitunnilla leikkiä kavereiden kanssa,mutta kun pojalla oli todella ongelmia sosiaalisissa taidoissa.Osastojaksolle tuli sitten meno,kun ongelmat kasautiuvat hirveäksi ,sekä vanhemmille ,että pojalle.Siellä tietysti heti syyllistettiin vanhemmat ihan kympillä,mutta myöhemmin kyllä pyydeltiin anteeksi.Pojalla todettiin aktiivisuuden-ja tarkkaavuudenhäiriö.Tunnepuolen ja käytöksen ongelmat.Pakko-oireiset liikkeet(tic).Pojasta tehtiin psyykkisesti niin sairas,että tarvitsisi pitemmän vähintään vuoden jakson psykiatrian osastolla.Olimme aivan järkyttyneitä asiasta.Opettaja puuttui sitten siihen asiaan,että kun pojalle ei sitä lääkitystä ole kokeiltu,että pitäisi kuitenkin pärjätä omassa koulussa osastoon asti.Kiitän opettajaa täydestä sydämestä tässä asiassa,että puuttui tähän tilanteeseen.Pojalle kokeiltiin ensin ritalinia ja sitten myöhemmin concertaa.
Eli lääke tehosi lapseen täysin.Pojalla alkoi koulun käynti sujua,kavereiden kanssa sosiaaliset tilanteet paranivat,kun impulsiivisuus katosi.Jaksaa istua koulussa paikallaan sen 45min.Keskittyy tunnilla tehtäviin ja saa ne tehtyä.Kaikin puolin meillä oli kuin uusi poika.Positiivisuus mitä lapsi saa kokea ympärillään on nostanut pojan itsetuntoa huimasti.Poika on siirretty omaan lähikouluun isoon ryhmään,jossa kaikki sujuu suht hyvin.Vielä kun sen avustajan saisi sinne.Eli meidän psyykkisesti todella sairas lapsi olikin (adhd).Pitempiaikainen jakso peruutettiin sen osaston toimesta,kun sen osaston lääkäri oli sitä mieltä,että tässä on tehty vääriä ja hätiköityjä johtopäätöksiä pojan suhteen.Onneksi,kiitos opettajalle,lääkityksen myötä elämämme on muuttunut takaisin normaaliksi.Poika saa terapiaa ja kasvaa ja voi hyvin.Vielä tähän lisäisin,että kun vanhemmuuttamme arvosteltiin rankalla kädellä siellä osastolla.että 2 muuta lastamme ovat aina olleet "normaaleja".Käytöksessä eikä missään muussakaan ole ikinä ollut mitään ongelmia,mutta niiden mielestä ongelmat voivat heijastua yhdestäkin lapsesta.
Onneksi käymme palavereissa eri osastolla missä aiemmin,missä vanhemmuuttamme tuetaan ja missä pojan ongelmat ovat adhd:sta johtuvia,eikä vanhemmista.
Että tämmöinen tarina meillä.Toivon todella,että saatte apua"oikeasta"paikasta.Toivottavasti lapsenne pääsisi erityislasten ryhmään päiväkotiin,missä näihin ongelma tilanteisiin pystytään heti puuttumaan ja näin ollen auttamaan lasta heti.Myöskin lapsi saa enemmän huomiota pienemmässä ryhmässä,joten nämä tyhmyydetkin jäävät osin vähemmälle.Näissä pienryhmissä myös sosiaalisettaidot otetaan huomioon ja niitä pyritään kehittämään.
Meillähän tämä koko pojan koulun alku taival meni ihan pilalle näitten ongelmien vuoksi,joille jo aiemmin olisi voitu tehdä jotain ,jos vain olisi tutkittu paremmin.Mutta kun tarhan eskarissa ei vaaditakkaan sellaista"koulukäytöstä"vielä,että pulpetissa pitäisi istua ja tehtävissä voi luovia ja vaihdella,kun koulussa ne on pakko tehdä ja ne on kaikille samat.Nämä säännöt ja kiellot mitä koulussa tuli taisi ottaa eniten pojan luonnolle.Se kun on aina noita rajojaan tastannut rajustikkin välillä,eikä se ole vieläkään loppunut,mutta voi jo sanoa,että ikä on tuonut viisautta jonkun verran lisää,että pojan kanssa jo pärjää ihan hyvin. =)

En oikein voi muuta sanoa kuin, että paljon voimia sinulle!

Kerro meille sitten minkälaisia tuloksia psykologi kertoi ja mitä jatkosuunnitelmia annettiin. Voidaan sitten antaa hyviä vihjeitä, mitä voit itse vaatia ;)

Voisi olla aika istua tätien kanssa nenät vastakkain ja selvitellä nuo asiat perusteellisesti. Meillä ainakin on auttanut paljon yhteiset palaverit.
Ei kannata hautoa asiota mielessään,siitä tulee vaan huono omatunto...
Pistä vaikka asioita paperille ylös ja kerro myös omista tuntemuksistasi.

Tytöllä tarkkaavaisuushäiriö ja noi sosiaaliset ongelmat lienee eka merkki, että tutkia pitäis. Hyvä, kun ootte päässy tutkimuksiin saakka.

Meillä ongelma oli enemmänki siinä, että tyttö "tunki" joka paikkaan. Kauhee halu saada kavereita. Jutteli kadulla tuntemattomille ja ryhmässä änkes toisten leikkeihin. Toki toiset huusi, että nyt se taas kiusaa. Sydäntä särki kattella, kuinka toinen yritti ja yritti tehä itteensä tykö ja aina tuli torjutuksi. Ennenpitkää se lisäs sitä aggressiota. Meillä enemmänki huutamista, kun lyömistä. Esim. "ÄLÄ TULE" huudetaan, niin kovaa, että naapuriin asti kuuluu.

Ekassa päiväkodissa tyttö oli koko ajan "rangaistuspenkillä" ja joka päivä oli jotain sanottavaa tädeillä. Oli ihan hirveetä. Sitten pääsi pienryhmään ja tilanne parani hurjasti.

Voimia vaan pitkään prosessiin. Muistan, kuinka välillä tuntui toivottomalta, mutta lopulta kuitenkin kaikki alkaa selkiytyä. Kaikkein kauimmin kesti itsellä hyväksyä, että omalla lapsella ehkä on jotain ongelmia. Kun sitten alkoi hiljalleen ymmärtää ongelmien laatua, niin alkoi myös keksiä keinoja auttaa. Eihän kukaan maallikko oikein tiedä näistä asioista mitään, ennenkuin se osuu omalle kohdalle ja joutuu ruveta selvittelemään.