Eli kuinka moni nainen saa/pystyy saamaan OIKEASTI orgasmin yhdynnässä? Itse olen tätä ystävieni kanssa miettinyt, kun tuntuu yleisempää olevan, että nainen saa esileikin aikana sen kunnon orkun käsin/suulla ja sitten pano päälle, jolloin nainen ei enää orgasmia saa, mutta muuten tuntuu tietenkin hyvältä. En ole ikinä saanut yhdynnässä orkkua, enkä kyllä sitä niin osaa kaivatakkaan, kun mies hoitelee mut loppuun asti jo ennen yhdyntää..
orgasmi
yhdynnässä?
92300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
saan parhaiten just yhdynnässä. ja yleensä lähetyssaarnaajassa. poikaystavaäni on ensimmäinen seksikumppanini ja menetin hänelle neitsyyteni 19 vuotiaana. tietenkään alusta asti ei näin ollu, eihän sitä heti osannut alkuun olla ihan rentona. mutta parin kk seksinharrastamisen jälkeen näin alkoi käymään. tunnen olevani aika onnekkaassa asemassa. saan orgasmin oikeastaan joka kerta ja melko usein saadaan samaan aikaan, mikä on kyllä parasta.
koskaan saa yhdynnässä, mutta muuten kyllä :))
Siitähän on tehty jokin tutkimus (tai varmaan useitakin), ja muistaakseni se oli niin, että joku 8% naisista saa orgasmin yhdynnässä. Siis miettikää, sehän on ihan älyttömän vähän!! Mä en ole vielä koskaan saanut orgasmia kihlattuni kanssa, mutta en jotenkin edes jaksa välittää siitä. Pitäisi kyllä.
Niin, minä luulin aluksi että on normaalia saada aina yhdynnässä orkku.
Olin harrastanu seksiä varmaan 5 vuotta kun etin tietoa orkku aiheesta.(mielenkiintoni herätti tämä naistenlehtien orkkuhätä-asenne)
Luin muistaakseni suomalainen seksielämä-nimisestä kirjasta että vain 7% naisista saa aina rakastellessaan orkun.
Minusta tuntui ihan hullun oudolta ja etuoikeutetulta olla yksi niistä 7% naisista.
(Mainittakoon, että mieheni ei ollut mikään erityisen hellä rakastaja, ehkä keskitasoa kouluarvosana 8. seksistä.)
Ja minua harmitti se, että se määrä oli niin vähäinen.Olin olettanut että ainakin 30% naisista saisi aina orkun..
Minä haluaisin että kaikki naiset saisivat aina rakastellessaan orkun.
Mutta no en minä aina saa orkkua, on ollut pari kertaa kun en ole saanut, kuten ekakerta jne.
Mainittakoon, että itsetyydytyksessä orkku ei ole niin kokonaisvaltainen, kuin miehen kanssa ollessa.
Nyt varsinkin on vähän kuivaa, kun ei ole rakastajaa:(
En koskaan saa yhdynnässä orkkua mieheni kanssa. Teeskentelen välillä, ettei hän pettyisi.
Saan aina yhdynnässä ja monta kertaa peräkkäin. Tirdän, että olen onnekas ja mieheni on mahtava sängyssä. 15 vuoden yhteiselon jälkeen aina vain lähes joka ilta haluttaa...
...saan orgasmin/orgasmeja yhdynnän aikana. yleensä myös kumppanin kanssa yhtäaikaa.
Minä ainakin saan orgasmin varsinaisessa yhdynnässä, en klitoriksen kautta vaan rakastellessa. Itseasiassa en ole koskaan saanut klitorisorgasmia muuten kuin itsekseni tyydyttämällä. Parhaiten saan molempien ollessa kyljellään takaapäin ja melko syvälle työnnyttäessä tai sitten vatsalla maatessani.Työntöjen täytyy vaan jatkua aika kauan...Myös kasvokkain jalat miehen olkapäällä saan orgasmin suht helposti. Rakastellessa orgasmit on paljon voimakkaampia kuin klitorisorgasmit.
yhdynnällä, toi 7-8 % on varmaan aika oikee luku. Ennen minäkään en ikinä saanut pelkällä yhdynnällä, piti auttaa sormilla. Nyt kun oon 39v olen oppinut saamaan ilman sormiakin. Mutta vaatii tietyt asennot ja todella hyvän esileikin. Mutta on sitten se paras orkku... Toiseks paras on se kun mies panee ja jompikumpi auttaa sormilla. Pelkillä sormilla jää vähän laimeeks.