Laiva

Ruotsin laivalla tuli riitaa vartijan kanssa, kun hytistä oli rikottu puhelin. Puhelin korvattiin mutta sanaharkka, joka asiasta oli respan edessä syntynyt, oli ilmeisesti liian kova pala vartijalle, sillä ystäväni joka EI Ollut rikkonut puhelintä jätettiin Ruotsin satamaan. Hän ei osannut kuulemma käyttäytyä ja vartijan mukaan Ruotsin puolella "isot miehet kyllä tykkäävätä tuollaisista Suomen nassukoista" Uskomatonta.
Onko laivayhtiöllä oikeus dumpata matkustajansa ilman rahaa ja paluulippua vieraan maan satamaan?
5795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Käyttäydy ja edellytä matkaseurueesikin käyttäytymään noon,että puhelinta ei rikota eikä meuhata respan edessä.Ei tule ongelmia ja pääsee samalla laivalla kotiin.

Äänestä

kannattanut ajatella asiaa kahdesti ennen kuin alkaa riitelemään laivan henkilökunnan kanssa. Koska kyllä heillä on oikeus poistaa "hankalat" matkustajat laivastaan, toinen mahdollinen matkustuspaikka kun on laivan putka...
Tietysti poistettavalle tulee antaa mahdollisuus noutaa tavaransa ja rahansa hytistä. Mikäli niin ei ole annattu tehdä, niin sitten on valituksen paikka...

Äänestä
  • suuttumuksen mölyt kannattaa pitää mahassaan, kunnes kuvatun kaltainen dumppaus- tai putkaanpukkausuhka on ohi. Kuivalta kotimaan kamaralta voi tasavertaisemmin riidellä laivayhtiön kanssa kuin mereltä tai vieraasta satamasta rahattomana.
    Toisenlainen tilanne syntyy, jos matkustajalta ruvetaan vaatimaan korvausta hänen muka rikkomastaan omaisuudesta siinä ja nyt. Ehkä skandinaaviseen poliisiin kannattaa epäillyn kuitenkin sittenkin luottaa ennemmin kuin maksaa vaadittu korvaus vahingosta, jota epäilty ei ole aiheuttanut.

    Äänestä

  • Mitä Äksyin Ämmä kirjoitti:

    suuttumuksen mölyt kannattaa pitää mahassaan, kunnes kuvatun kaltainen dumppaus- tai putkaanpukkausuhka on ohi. Kuivalta kotimaan kamaralta voi tasavertaisemmin riidellä laivayhtiön kanssa kuin mereltä tai vieraasta satamasta rahattomana.
    Toisenlainen tilanne syntyy, jos matkustajalta ruvetaan vaatimaan korvausta hänen muka rikkomastaan omaisuudesta siinä ja nyt. Ehkä skandinaaviseen poliisiin kannattaa epäillyn kuitenkin sittenkin luottaa ennemmin kuin maksaa vaadittu korvaus vahingosta, jota epäilty ei ole aiheuttanut.

    Aivan, aivan mutta onko siis laivayhtiöllä oikeus jättää matkustaja pois laivasta vieraan maan satamaan.

    Se on totta että mölyt kannattaa pitää mahassa:)

    Äänestä

  • Iivari kirjoitti:

    Aivan, aivan mutta onko siis laivayhtiöllä oikeus jättää matkustaja pois laivasta vieraan maan satamaan.

    Se on totta että mölyt kannattaa pitää mahassa:)

    Kyllä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iivari kirjoitti:

Ruotsin laivalla tuli riitaa vartijan kanssa, kun hytistä oli rikottu puhelin. Puhelin korvattiin mutta sanaharkka, joka asiasta oli respan edessä syntynyt, oli ilmeisesti liian kova pala vartijalle, sillä ystäväni joka EI Ollut rikkonut puhelintä jätettiin Ruotsin satamaan. Hän ei osannut kuulemma käyttäytyä ja vartijan mukaan Ruotsin puolella "isot miehet kyllä tykkäävätä tuollaisista Suomen nassukoista" Uskomatonta.
Onko laivayhtiöllä oikeus dumpata matkustajansa ilman rahaa ja paluulippua vieraan maan satamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu