Kuka maksaa luxus-asuntoalueen perustamiskustannukset. Kenen pussista. Maksavatko tämän tulevan kultahammasrannikon asunnonosajat maan hinnassa tämän kaiken. Täh?
Mtä maksaa Ratinanranta
ja kuka sen maksaa?
232846
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eiköhän olla maksajina me veronmaksajat. Eihän niin kalliita kuluja voi rikkailla maksattaa. Rikkaat vois suuttuu ja närkästyy ja valittaa eu:hun.
Mieluustihan me veronmaksajat maksamme näille rikkaille kaikkia kivoja juttuja, mitä vaan ikinä keksivät pyytämään.
Kansaneläkkeellä tosin ei paljon veroja maksella, mutta sanotaanko niin, että kaiken sen mitä saan tuloja, lupaan käyttää vain ja ainoastaan rikkaiden olojen parantamiseksi.
Lupaan olla myös käyttämättä mitään julkisia palveluita kuten, terveyden- ja sairaanhoidon palveluita, liikuntapalveluita, tie- ja katupalveluita, julkisia liikennepalveluita, kirjastopalveluja jne. joista vain saattaisi syntyä kuluja kaupungille. Myöskään en kulje illalla pimeällä ulkosalla jottei katuvalot takiani kuluta sähköä.
Toivon että kaikki näin säästämäni rahat käytetään uusien poliittisesti oikein valittujen virkamiesten palkkaamiseen. Sillä virkamiehiähän tarvitaan aina.
Samalla julistan kilpailun kaikille muille syystä tai toisesta köyhille, 'kuka kuluttaa vähiten julkisia palveluita'!
Pyrkimyksenä on vuoden ajan seurata omaa kulutusta, niin että lopuksi sitten vertailemme sitä kuka on vähiten häirinnyt kaupungin eri palveluntarjoajia ja siten säästänyt eniten rahaa rikkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi.
siinähän niitä naurattaa, kun paskavatkaamo haisee vieressä kesäkuumalla!!!!!!
he tietysti vaativat puhdistamon siirtämistä muualle. Ja taas veronmaksajat kustantavat.
Paskavatkaamo tulisi siirtää välittömästi johonkin helvetin kuuseen. Nyt kaupungin parhaat tonttimaat ovat paskavatkaamon käytössä ja paskaa saavat haistella niin Hatanpään sairaalan asukkaat kuin Nokian insinööritkin. Keskuspuhdistamo johonkin naapurikuntaan on suunnitteilla, mutta tuskin toteutuu lähimpään 10 vuoteen. Nyt tarvittaisiin nopeita päätöksiä, ettei tuota vatkaamoa tarvitsisi hävetä ja kärsiä enää pitkään. Maksoi mitä maksoi, Tampereella on kyllä rahaa.
kuka sen maksaa. Kustannusarvio on yli 100 miljoonaa euroa eli n. 700 miljoonaa vanhaa markkaa.
Paljonko olet itse valmis sijoittamaan siirtoprojektiin?
Valitettavasti omia verorahojaan ei voi korvamerkitä eli muut päättävät minun puolestani mihin rahani käytetään. Jos kuitenkin haluat vastauksen kysymykseesi millä summalla minä osallistun puhdistamon siirtämiseen, niin vastaan, että sillä summalla mikä on käytetty pikaratikan suunnitteluun ja tullaan mahdollisesti käyttämään ratikan rakentamiseen.
Puhdistamon siirron hinnaksi sanomasi 100 miljoonaa euroa on iso summa, mutta on maksajiakin paljon, jos kustannukset jaetaan keskuspuhdistamon osakaskuntien kanssa. Ja olisihan kaupungilla sitten myytävänä hehtaarikaupalla tonttimaata kaupungin parhaalta paikalta.
Uskoisin, että jos löytyy tahtoa, niin löytyy myös rahaa. Varsinkin kun Tampereen kaupunki ei ole mitenkään persaukinen, lähinnä päinvastoin.
tulee jos on tullakseen. Taitaa vaan viivästyä. Tietenkin nykyisen puhdistamon uusimistarve koittaa joskus ja silloin on mielekkäämpää rakentaa kokonaan uusi.
Mutta minne. Kuka sellaisen vatkaamon lähelleen haluaa, en minä ainakaan. Pyhäjärven rannat ovat nykyiselläänkin jo melko täynnä, että on aika hankalaa löytää uutta paikkaa.
Keskuspuhdistamoahan on puuhailtu Nokialle.
Nykyisen puhdistamon paikasta sanoisin kyllä, että luonteva käyttötapa olisi tehdä puistoksi.
Ainoa voittoa tuottava yritys niillä kulmilla.
tuottaa voittoo???
sähkölaitos ratinassa tuottaa voittoo. P-vatkaamo vain tekee kustannuksia. Vanhan ajan ulkohuussit olisi parhaita. Paskat vietäs maaseudun pelloille eikä Pyhäjärveen ja Kokemäenjokeen ja lopulta Pohjanlahteen.
Tulevat asukkaat/ toimitilojen ostajat maksavat omien talojensa perustamiskustannukset. Asuntojen neliöhinnaksi veikkailtiin muistaakseni Aamulehdessä n. 5000 euroa. Eli kyllä sillä jo maksaa. (Rakennusliikkeethän nuo tontit ostaa ja myy taloineen eteenpäin)
Rantabulevardi menee vissiin kaupungin piikkiin, Mutta siellähän saa rahvaskin tallustella.
Olis voitu tehhä se pulevarti maan päälle niin olis tullu halvemmaksi kuin tehdä järveen. Näin saatiin grundereille enemmän rakennusmaata ja niillä osakkeen arvo senkun vaan nousee.
ja betoni maksa. Enemmän vielä taitaa maksaa kaasulinjan ja -kopin siirto ja sähkölaitoksen kymmenien miehen jalan vahvuisten kaapelien siirrot uuteen paikkaan.
Maassa on talojen kohdalla 9 metriä syvässä kaksi valtavaa viemärilinjaa, jotka nekin siirretään. Puhutaan miljoonista euroista, että rakennusliike saa enemmän rakennusmaata.
Kiitolliset veronmaksajat sen kaiken maksaa, jotta saatas ökyrikkaille ja paikallisille oligarkeille oikea kultahammasrannikko aikaan.
Mutta onneksi siellä sopivala tuulella haisee ilmiselvä ihmispaska.
Jääkö Shellin huoltamo vai lunastaako ja purkaako kaupunki senkin. Sitten on Matkahuollon suhteellisen uusi tavaraterminaali, kuka sen maksaa ja purkaa?
Tehdään kuorma-autoilla ajettava ramppi Tampereen Valtatien alitse, siirretään Suvantokatu, jne.... KUka nekin maksaa. Tampere ei ikäpäivänä saa takaisin niitä kuluja mitä se alueeseen satsaa.
Onko tällainen lahjoittaminen edes laillistakaan, kuka tuntee lain?
Ratinanranta on kaikkien iloksi, ei vain niiden jotka kyseisellä asuntoalueella asuvat.
Tai, se oli aikaisemmin kaikkien ilo, silloin kun se oli nurmena ja ulkoilualueena. Kalliiksi tuli veronmaksajille rannan rakentaminen, kun uusi kävelysiltakin jouduttiin sitä varten tekemään.
Ai ne on ökyrikkaita, jotka haluavat panostaa omaan asuntoon, eikä maksaa vuokraa vieraalle, jolloin raha menee hukkaan? Sanoisin ennemmin heitä viisaiksi, jotka haluavat nauttia elämästään mukavalla asuntoalueella. Puhe tässä keskustelussa kuulosta aika pahasti kateellisten panettelulta.
eiköhän se köyhät niin oo että ne asuu joilla on varaa ja teidän on turha asiasta ruikuttaa. naurettavaa kun itketään tälläisestä asiasta jotka ihmiset on omalla raskaalla työllään ostaneet. eiköhän se niiden asia oo jos on hyvällä koulutuksella ja oikeilla töillä asuntonsa ostaneet!
Taannoin Aamulehdessä oli Eskosen vastaus johonkin yleisönosastokirjoitukseen Ratinanrannan kustannuksista. Eskonen sai hankkkeen näyttämään kannattavalta kun oli sopivasti unohdettu suurin osa kustannuksista, vino pino miljoonia euroja. Niin se pelaa, toi tamperelainen laskuoppi.
... rakentako mitään mihinkään...
Eikö rantaa ruopattukin ökytaloja varten? Kuinka se on Ratinassa vaaratonta, kun muualla Pyhäjärven rannoilla ruoppaus on torpattu vetoamalla siihen, että järven pohjassa on joki myrkkykerros kovan kuoren alla ja jos siihen koskee, niin dioksiinit leviävät ja saatuttavat matalan Pyhäjärven. Kultahammasrannikolla ei dioksiinikaan vaivaa...
Tuskin asuntoja nuorisosäätiö-periaatteella jaetaan. Eikö se, jolla on rahaa maksaa pyydetty hinta, voi ostaa asuntonsa ihan mistä lystää.
Maksavat rakennusliikkeelle mutta se raha ei paljon veronmaksajan taskua lämmitä.